Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

 "- Hänen nimensä on Pessi ja minä olen Illusia, kuiskasi tyttönen minulle yhä edelleenkin ystävällisesti hymyillen.

- Pessi ja Illusia! Heistä en ollut kuullut koskaan aikaisemmin.

Tyttönen alkoi minulle kertoa itsestään ja Pessistä, siitä, miten he olivat eläneet, miten he olivat iloinneet ja kärsineet. Minä kuulin lintujen laulavan, kukkien tuoksuvan ja myrskyn pauhaavan.

En nähnyt tielle, jonka mutkat eivät tuoneet enää muistoja sodan tapahtumista. En tuntenut enää edes kylmyyttä.

Kuulin vain, mitä Illusia kertoi."

Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus A. Lindeberg. WSOY.

Olen aina ollut tietoinen tästä kirjasta, mutta en ollut ikinä tuntenut tarinaa. Ja voi, miten ihastuttava se onkaan! Pessi on metsänpeikko, joka eräänä kevätpäivänä kohtaa keijukaisen nimeltä Illusia. He tulevat aivan erilaisista maailmoista, mutta nyt Illusia on päättänyt tutustua maanpäälliseen elämään. Siihen hän saakin tutustua pohjia myöten, kun ilkeä Ristilukki leikkaa häneltä siivet eikä kotiin enää pääse. Mutta miten paljasihoinen keijukainen selviäisi Suomen ankarasta talvesta?

Kirjassa ei lue missään ilmestymisvuotta, mutta netin mukaan se on julkaistu ensi kertaa 1944. Kuten sitaatista ja vuodesta voi päätellä, eletään ankaraa jatkosodan aikaa. Sodan melske on aina silloin tällöin kirjassa taustalla, kun taistelut kantautuvat aina Vaaralle asti. Maisema muuttuu tunnistamattomaksi. Välillä Pessi ja Illusia tarkkailevat suomalaissotilaita ja tekevät lystikkäitä päätelmiä ihmisten elämästä.

Kirja toisaalta kuvastaa aikaansa siinä suhteessa, että kuolema on jatkuvasti läsnä. Eläimet ovat toistensa ruokaa, sota tappaa ihmisiä ja talvi uhkaa Illusian henkeä. En silti välttämättä ole sitä mieltä, että kirja ei sopisi myös nykylapsille. Mielestäni tämän kirjan avulla tuota isoa teemaa voi käsitellä. Kirjaan on ujutettu myös tietoa eri eläimistä ja joitakuita opetuksiakin. Suurin kompastuskivi saattaa olla hieman vanhahtava kieli, joka lienee osalle vanhemmistakin hieman vaikeaa. Toisaalta kirjan sanavarasto on ihanan rikas ja siinä suhteessa mainio lapsille.

Kirja on jaettu pienempiin lukuihin ja hyvä niin, sillä lastenkirjaksi sivuja on peräti 130. Teksti on vanhanaikaiseen tapaan hyvin tiheää, joten ihan vasta lukemaan oppineelle en sitä suosittelisi. Aikuisen kanssa luettavaksi kylläkin.

Kirja puolustaa paikkaansa klassikkona. Se on myös Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla, josta se päätyi luettavakseni. Suosittelen!

Maria Pettersson - Historian jännät naiset

 "Historiassa naisia on siis estetty käyttämästä lahjojaan, mutta tilanne on monessa maailmankolkassa edelleen sama. Tytöt eivät saa käydä koulua, eivätkä naiset välttämättä pääse poistumaan kodeistaan. Menetämme myös monien köyhien ihmisten nerokkuuden. Entä jos se valtavan älykäs ja lahjakas ihminen, joka olisi keksinyt, miten ilmastonmuutos selätetään, onkin kuollut viisivuotiaana malariaan?"

Graafinen suunnittelu: Maria Manner. Taitto: Ville Lähteenmäki. Ateena/Otava 2020.

Maria Petterssonin Historian jännät naiset on ollut esillä eikä lainkaan suotta. Kansiliepeen mukaan kirjoittaja on kerännyt näitä tarinoita peräti vuosikymmenen. Jälki on erinomaista: kaikki tiedettävät asiat on kerrottu, mutta niin eloisasti, että pelkoa kuivakkuudesta ei ole.

Mielestäni tämä teos on kulttuuriteko monessakin mielessä. Paitsi hyvin kirjoitettu se on myös historiaa valaiseva. Pettersson ei ole juuttunut pelkästään anglosaksiseen maailmaan, vaan mukana on naisia kutakuinkin ympäri maailman. On upeaa, että nämä naiset pääsevät nyt esille, joskin kaikki heistä eivät ole varsinaisesti kunniakansalaisia, vaan joukossa on myös rikollisia.

Kirjan luettuani en voi käsittää, miten en ole kuullut suurimmasta osasta näistä naisista yhtään mitään. Tiesittekö te esimerkiksi, että Mozartilla oli erittäin musiikillisesti lahjakas sisko? Että mieheksi pukeutunut serbinainen kävi voitokkaita taisteluita ja on ehkäpä maailman eniten kunniamerkkejä saanut nainen? En minäkään! 

Kirjaa on selkeytetty seitsemällä otsikolla, jotka ovat Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat ja urheilijat, Aktivistit ja toisinajattelijat, Rikolliset ja virkavalta, Sotilaat ja vakoojat sekä Tutkimusmatkailijat ja seikkailijattaret. Tämä jako on mielestäni onnistunut, ja se tekee kokonaisuudesta helpommin käsitettävän. Henkilöitä nimittäin on viljalti.

Ehdoton valinta historiafriikeille ja naisten maailmasta kiinnostuneille. Minut tämä teos valloitti.

S. J. Bennett - Windsorin solmu (Hänen majesteettinsa tutkimuksia 1)

 "Jäätyään vihdoinkin yksin kuningatar katsoi vetisen sinisellä taivaalla laskeutuvaa lentokonetta olohuoneensa ikkunasta. Hän oli raivoissaan ja turhautunut, ja pari vuosikymmentä sitten hän olisi saattanut protestoida ankarasti avuttomuuttaan. Mutta ei enää. Hänen majesteettinsa oli oppinut läksynsä. Hän ei voinut aina toimia oikein, mutta ainakin hän voisi yrittää."

Englanninkielinen alkuteos The Windsor Knot (2020). Suomentanut Kaisa Haatanen. WSOY 2021.

Mikä idea kirjalle! Hänen majesteettinsa kuningatar Elisabet II ratkomassa rikosta Windsorin linnassa! Kaikki alkaa, kun linnassa pidetään illalliset, joihin osallistuu joukko venäläisiä vieraita. Nuori Brodsky soittaa Rahmaninovia kuin enkeli ja tempautuu tanssiin jopa itsensä kuningattaren kanssa. Seuraava päivä muuttaa kaiken: Brodsky löydetään kuristuneena vaatekaapista, huulipunaa huulillaan ja naisten alushousut jalassa. Kuitenkin pian selviää, että kyseessä onkin murha. Britannian salainen palvelu on varma, että Putin on kaiken takana, mutta kuningattarella on aivan omat tutkintalinjansa.

Täytyy sanoa, että odotin kerronnalta hieman enemmän. Windsorin solmu on nimittäin varsin verkkainen tahdiltaan, jotain aivan muuta kuin tavalliset dekkarit. Minulla kestikin yllättävän kauan lukea tätä teosta. Silti kirja ei ole laisinkaan huono. Kun malttaa olla vaatimatta nopeutta, avautuu hauska näkymä kuningattaren sielunelämään ja ympäristöön.

Kirjaa kerrotaan aika paljon itsensä kuningattaren näkökulmasta, mutta myös pari muuta henkilöä saa huomiota. Erityisin heistä on palvelija Rozie, musta pitkä nainen armeijataustalla. Hän huomaa pian joutuvansa aivan oudoille asioille, kun kuningatar lähtee setvimään nenänsä alla tapahtunutta rikosta. Täpäriltä tilanteiltakaan ei vältytä.

En varsinaisesti ole rojalisti, mutta kieltämättä mielestäni Englannin kuningatarperheessä on tyyliä. Kaikki muut maat voisi nykypäivänä kuvitella ilman kuninkaita ja kuningattaria, mutta Britanniaa ei mitenkään. Kuningatar Elisabet II on jo itsessään instituutio. Olikin hurmaavaa lukea kirja, joka oli kirjoitettu Elisabetista. Monesti kaikki muut hovin jäsenet vievät kaiken huomion kuningattarelta toilailuillaan. 

Jos et normaalisti lue tai pysty lukemaan dekkareita, niin ei hätää. Tämä voisi olla oiva teos sinulle. Ehdoton valinta Englannin kuningatarhuoneeseen mieltyneille. Tässä kohtaa suositan myös kiehtovaa Netflixin sarjaa Windsorin kuningashuone, jossa tarkastellaan Windsorin suvun edesottamuksia.

A. A. Milne - Nalle Puh

 ">>Katso jälkiä<<, sanoi Puh. >>Kahden eläimen seuraan on liittynyt kolmas!<<

>>Puh!<< huudahti Nasu. >>Onkohan sekin Tärppä?<<

>>Ei ole<<, sanoi Puh, >>se tekee erilaisia jälkiä. Edellämme on joko kaksi Tärppää ja mahdollisesti yksi Särppä tai mahdollisesti kaksi Särpää ja jos niin on, yksi Tärppä. Seuratkaamme niitä edelleen.<<

He jatkoivat matkaa hiukan huolestuneina siitä, oliko kolmella heidän edellään kulkevalla eläimellä Vihamieliset Aikeet."

Alkuperäisteos Winnie-The-Pooh (1926). Kuvittanut E. H. Shephard. Suomenkielisen laitoksen ensijulkaisu 1934, suomentanut Anna Talaskivi, runot suomentanut Yrjö Jylhä 1963. Suomenkielisen värivalokuvalaitoksen ensijulkaisu 1976, suomentanut ja 2004 suomennoksen tarkistanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen, esipuheen suomentanut Alice Martin.

Myös A. A. Milnen teos Nalle Puh kuuluu Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalle, jota tällä hetkellä suoritan haasteena. En ollut ikinä aiemmin lukenut tätä alkuperäisteosta, joten oli mielenkiintoista päästä nyt tutustumaan siihen.

Kirja on mahdottoman suloinen. Tarina alkaa Milnen esipuheella ja hän toimii ikään kuin kertojana. Kehyskertomuksena on tilanne, jossa Milne kertoo satuja Risto Reippaalle. Nalle Puh on toki läsnä, tosin vain pehmoeläimenä. Saduissa Riston eläimet saavat kuitenkin oman elämän ja persoonan.

Kaikenlaisia kommelluksia riittääkin. Nalle Puh, karhu jolla on hyvin pienet aivot, ei aina oikein meinaa selvitä ongelmatilanteista. Onneksi hänellä kuitenkin on neuvokkaita ystäviä, jotka auttavat hädässä. Kaikkein viisain on tietysti Risto, mutta myös Kanilla, Nasulla ja Pöllöllä on hyviä neuvoja eri tilanteissa.

Kerta kaikkiaan valloittava lastenkirja, jonka tarinoita E. H. Shephardin herkkä kuvitus tukee. Nämä sympaattiset ja kiltit tarinat sopivat mainiosti myös nykypäivän lapsille.

Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

 AA AA LAPSOSENI

Aa aa lapsoseni

tuu tuu tuppuseni

nuku nuku nuppuseni

lennä unipilveen,

Paina pääsi pilven syliin,

pilvi vie sinut tähtien kyliin,

jo sinne muutkin lapset meni.

Aa aa lapsoseni.

Alkuperäispainos 1956. WSOY 1984.

Tässäpä mitä ihanin lastenkirjallisuuden klassikko! En ole tainnut tätä lapsena kuulla, vaikka toki kuuluisimmat runot olivat hyvin tuttuja. Varsinkin Tunteellinen siili.

Kirjassa on ihana kuvitus, joka tukee runojen maailmaa. Kirjassa seikkailevat kaikenlaiset eläimet ja taruolennotkin. Kaikkea satumaista tapahtuu, kuten kirjava kissa ja kirjava lehmä, jotka lentävät lypsämään kuuta. 

Varmaan olisin saanut tästä enemmän irti, jos kyseessä olisi ollut nostalgiaa aiheuttava teos. Varsin mukava kokemus näinkin.

Aapeli - Pikku Pietarin piha

 "Johtaja Palkeinen oli joskus ollut virkaan vihitty pappi, mutta äitynyt rukoilemaan liikaa Jeesustaan ja seonnut, kerrottiin. Ei siis ihme, että tällainen esimerkki silmiensä edessä monet varoivat menemästä liiallisuuksiin rukoilemisen harjoittamisessa. Toisaalta (kun ajattelee, että saattaahan ihminen muillakin keinoilla tulla päästään hataraksi) voi olla niinkin, ettei johtaja Palkeinen ollut aikoinaan varsinaisesti pappi ollutkaan, ei ainakaan virkaan vihitty. Näin asiaa oli joskus johtaja Palkeisen kohdalta perusteltu, mutta ei enää pitkään aikaan, menneet oli sovittu menneiksi tähdellisemmissäkin pulmakysymyksissä."

Ensimmäinen painos ilmestyi 1958. Tuovi ja Pasi Puupponen 1967, WSOY 1998.

Aapelin Pikku Pietarin piha on Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla, josta se päätyi luettavakseni. Kirja on tarkoitettu lapsille ja nuorille, mutta sen moninaiset tasot avautuvat vasta aikuiselle.

Aika on tosiaan ollut erilainen ennen. En usko, että tämänkaltaista kirjaa enää kirjoitettaisiin lapsille. Tietysti lapset eivät ymmärrä kaikkea, mutta aika monta asiaa ikään kuin hyppäsi silmille. Kirja ei ole täysin kestänyt aikaa, sillä naapurustossa asuvia tataareja nimitetään "tattareiksi". Heistä myös kerrotaan, että he syövät raakaa hevosenlihaa, "koska uskonto käskee". Lisäksi aikuiselle lukijalle selviää, että Pietarin isä on "punikki". Pihapiirissä on pari muutakin sosialistia. Tällaisia juttuja tuskin enää kirjoitettaisiin vastaavanlaisiin kirjoihin.

Kuitenkin kaikessa paistaa läpi tietty hyväntahtoisuus. Pienessä pihapiirissä on monenlaista eläjää, mutta kaikkiin suhtautudutaan verrattain suvaitsevaisesti ja heihin on totuttu. Tuo sitaatin johtaja Palkeinen on omissa maailmoissaan elelevä mies, josta muut pitävät huolta omalla tavallaan. Tuolloin ei tokikaan ole ollut samanlaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa kuin nykyään. Palkeisella on omintakeinen tapa pyytää kaikilta valokuvia ja se hänelle suodaan. Mainitaan, että jos joku ei anna, tällaista henkilöä tuskin tervehditäänkään enää.

Rivien väleissä on kaikenlaista aikuisten tragediaa. Lasten kurittaminen väkivallalla on läsnä, sehän oli tuolloin täysin sallittua ja maan tapa. Lisäksi yksi mies päätyy vankilaan. Pietarin äiti kuolee kirjan alussa ja Pietari käykin erikoisia keskusteluja Taivaan Isän kanssa. Kaikki on kirjoitettu Aapelille tyypillisellä huumorilla, mutta itselleni tuli kuitenkin vallan surumielinen olo. Lapselle tämä on hauska kirja ja monessa kohtaa kyllä aikuisellekin, mutta moni pihapiiriläinen on pahasti elämän kolhima.

Tästä kirjasta jäikin siis aika omanlaisensa tunnelmat. Pidin kyllä tästä, mutta olen myös hämilläni siitä, että tämä lasketaan lastenkirjaksi.

Elly Griffiths - Aavekentät (Ruth Galloway -mysteeri 7)

 "Mennään sikatilalle. Chaz uskoo löytäneensä jotain karsinasta."

"Mitä?" Clough kysyy irvistäen.

"Ihmisen hampaita."

Englanninkielinen alkuperäisteos The Ghost Fields (2015). Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2020.

Ruth on jälleen kaivauksilla. Hän on löytänyt pronssikautisen luurangon ja hänellä on mieli korkealla. Samaan aikaan lähistöllä kaivinkoneen kuski tekee karmaisevan löydön: maan alle on hautautunut tai haudattu sodanaikainen lentokone, jonka pilotti istuu vielä sisällä. Pian selviää, että asiassa on paljonkin mätää. Ruumis on liian hyvin säilynyt olosuhteisiin nähden ja kaiken lisäksi sen otsassa on luodinreikä. Vainaja tunnistetaan Fred Blackstockiksi, paikallisen yläluokkaisen perheen jäseneksi. Pian sekä Ruth että komisario Nelson päätyvät tutustumaan perheeseen perinpohjaisemmin kuin haluaisivatkaan.

Jälleen Ruthin seikkailuja! Äitini oli saanut tämän osan napattua kirjastosta, joten pitihän se tässä viikonloppuna lukea. Jälleen ollaan Galloway-mysteerien ytimessä: ensin kaikki alkaa rauhallisesti, kunnes tapahtuvat kiihtyvät lopussa. Kaiken taustana on Norfolkin karu ympäristö, joka alkaa kirjan loppupuolella tulvia.

Sain siis juuri sitä mitä halusinkin. Nämä mysteerit ovat aika leppoisia eivätkä mitenkään raakoja. Näihin on ihana uppoutua. Sarjan ollessa jo näin pitkällä henkilöhahmoihin on tutustunut hyvin ja heidän kuulumisiaan odottaa kuin he olisivat omia tuttuja. Tässä osassa sivuhenkilöt eivät varasta show'ta kuten vitososassa, vaan Ruthin elämän käänteet saavat enemmän tilaa. Komea amerikkalainen Frank on palannut Englantiin ja Ruth ongelmoi tunteidensa kanssa. Hänellä on edelleen tunteita Nelsonia kohtaan, mutta tilanne on mahdoton. 

Juonta kuitenkin kuljetetaan usean hahmon kautta, kuten ennenkin. Griffiths osaa kuvata hyvin erilaisten ihmisten mielenmaisemaa. Itse pidän aina eniten Nelsonin näkökulmasta jostain syystä. Tässä osassa Cathbad jäi harmillisen pieneen rooliin, mutta ehkäpä hän on mukana näyttävämmin taas jatkossa. 

Suosittelen edelleen cozy crimen ystäville. 

Elly Griffiths - Kadonneet ja kuolleet (Ruth Galloway -mysteeri 6)

 "Johnson." Nelsonin ääni on kireä tavalla, jonka Judy on kuullut vain kerran aikaisemmin. "Tule äkkiä, lapsi on siepattu."

"Missä?"

"Täällä Lynnissä. Poppy Granger. Perheestä, jossa Justine Thomas on hoitajana."

Englanninkielinen alkuperäisteos The Outcast Dead (2014). Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2019.

Hurraa, viikon kestänyt lukujumini näyttäisi nyt olevan historiaa! Ahmaisin tämän Ruth-mysteerin kahdessa päivässä, vaikka se aiemmin oli jäänyt kesken. Kirjoilla on tosiaan aikansa ja paikkansa.

Tarina alkaa murheellisesti, kun erään pariskunnan lapsi on kuollut pinnasänkyyn. Heiltä on kuollut jo kaksi aiempaa lasta, ja komisario Nelson haistaa palaneen käryä. Kaksi kuollutta pienokaista voi olla onnettomuus, mutta kolmas on ehdottoman epäilyttävää.

Samaan aikaan Ruth on tehnyt merkittävän löydön: hän on kaivanut esiin Koukkumuoriksi kutsutun vanhan rikollisen haudan ja televisio on kiinnostunut. Pian Ruth huomaa olevansa tv-tähti vastoin tahtoaan. Laitoksen itseriittoinen Phil on taasen hypätä henkseleistään, kun pääsee paistattelemaan huomiossa.

Pian alkaa tapahtua lisää, sillä pieni Poppy Granger siepataan kotoaan. Etsinnät käyvät kuumeisina, sillä jäljellä on vain lappu itseään Lastenkaitsijaksi kutsuvalta henkilöltä. Kauhu koskettaa myös Judyn perhettä, ja hänen elämänsä tulee taitekohtaan.

Voi miten nautinkaan tähän tuttuun maailmaan uppoamisesta! Sarjat ovat siitä hyviä, että niihin voi vain hypätä ja antaa tarinan kuljettaa, kun henkilöhahmot ovat jo tuttuja. Kuten olen ennenkin kehaissut, Griffiths osaa luoda hahmoistaan hyvin eläviä. Sivuhenkilötkään eivät jää ohuiksi statisteiksi, vaan tarinaa kuljetetaan myös heidän kauttaan ja heidänkin elämänsä menee koko ajan eteenpäin. Oikeastaan tässä osassa Ruth vähän jää muiden hahmojen jalkoihin, mutta se ei minua itse asiassa edes haitannut. Luin mieluusti varsinkin lempparini Cathbadin kuulumisia. Hänellekin tapahtuu isoja asioita tässä osassa. Griffiths osaa kuvata maailmaa hyvin erilaisten henkilöiden kautta. Kertojanäänet eivät missään vaiheessa sekoitu toisiinsa. 

Lopun kiitossanoissa kirjailija vielä kertoo, mikä on totta ja mikä kuvittelua. Koukkumuoria esimerkiksi ei ole oikeasti olemassa, mutta hänellä on historiassa monia vastineita. On myös vaikea uskoa, että North Norfolkissa ei oikeasti ole yliopistoa, niin elävä se on mielessäni näiden kirjojen myötä. 

Tässäpä todellista cozy crimea sen ystäville. Vaikka kirjan aiheena on lapsille tapahtuva paha, mitään varsinaisia raakuuksia tässä ei kuvata. Hätää koetaan, mutta vastapainona on loputon määrä teetä ja oluttuoppeja sekä karunkauniita maisemia.

Lukujumia, Kurjia ja muuta sellaista

 Minulla on ollut nyt koko viikon jonkinlainen lukujumi. Runoja ja sarjakuvia olen saanut jotenkin luettua, mutta kirjat ovat jumissa. Minulla on tällä hetkellä viisi (!) kirjaa kesken. Ainoa mitä olen nyt vähän saanut luettua, on kaiken järjen vastaisesti Kurjat. Ehkä toisaalta sen tietty tavoitteellisuus auttaa eteenpäin, sillä luen sen blogien klassikkohaasteeseen ja se on myös Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla. Olin jo vannonut jättäneeni tuon listan taakseni, mutta niin se vain kutsui puoleensa. Olen juuri puolivälissä ja koska olen saanut listan kautta tosi hienoja lukukokemuksia, ajattelin tahkota sen loppuun. Listaa voi käydä kurkistelemassa tuolta yläbannerista, löytyy kun painaa noita kolmea pistettä.

Olo on omituisen kriisiytynyt lukujumin myötä. Kyllä niitä on ennenkin tullut, mutta ne eivät yleensä ole kestäneet näin kauan. Kirjojen jättäminen kesken ja uusien aloittaminen ei ole auttanut mitään, se on ehkä jopa pahentanut tilannetta. Haaveilen samasta flow'sta, joka minulla oli viime joulukuussa. Toki nyt ei töiden ja arviointien myötä ole ihan yhtä paljon aikaa lukemiselle, mutta aika runsaasti kuitenkin. Olen aina ollut lukija. Olen kuin orpo piru, kun en saa tartutuksi kirjaan enkä oikein mihinkään muuhunkaan. 

Mikä teillä auttaa lukujumiin?

Marta Breen ja Jenny Jordahl - Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

 Norjankielinen alkuperäisteos Kvinner i kamp: 150 års kamp for frihet, likhet, sosterskap (CappelenDamm AS 2018). Teksti: Marta Breen. Kuvitus: Jenny Jordahl. Sitruuna Kustannus (2020).

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin sarjakuvateos Naiset on lyhyt johdatus naisasialiikkeen ja tasa-arvon historiaan. Teos käsittelee aihetta kohtuullisen monipuolisesti, sillä länsimaiden tunnettujen tapahtumien ohella käsitellään myös Lähi-Itää. Ikävä kyllä Afrikka ja Aasia jäävät tässä teoksessa melkein kokonaan pois.

Piirrosjälki on varsin selkeää, mistä aina pidän. Sarjakuvassa on käytetty kohtuullisen rohkeasti eri värejä. Tykkäsin siitä, että tärkeistä tasa-arvovaikuttajista oli isot kuvat syntymä- ja kuolinvuosineen. Joukossa oli monia itselleni tuntemattomia nimiä.

Kirjan loppu muistuttaa, että maailma ei ole vielä valmis, vaikka se on onneksi parempi kuin 150 vuotta sitten. Monessa maassa tasa-arvo ottaa parhaillaan takapakkia, myös joissain länsimaissa. Vielä riittää tehtävää meille kaikille.

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi kirjoja ruotsiksi!

 Olen blogini aikana lukenut muutamia kirjoja ruotsiksi. Listaan nyt ruotsalaisuuden päivän kunniaksi ne tähän. Osa postauksistani on ruotsiksi, osa suomeksi. Varsågoda!

Tove Jansson - Sent i November (Muumilaakson marraskuu)

Melankolinen tarina eksyineistä olennoista. Muumit ovat matkustaneet pois ja Muumitaloon tulee erikoisia asukkaita.

Hergé - Krabban med guldklorna (Kultasaksinen rapu)

Tintin seikkailut jatkuvat Miloun kanssa. Tällä kertaa tutkinnan alla on huumeiden salakuljetus. Tapaamme kapteeni Haddockin ensi kertaa.

Asterix - Tvekampen (Päälliköiden ottelu)

Asterixin kylää uhkaavat roomalaiset ovat keksineet haastaa päällikön kaksintaisteluun. He myös juonittelevat taikajuomaa vastaan, jotta gallialaiset eivät saisi yliotetta taistelusta.

Gösta Ågren - Jär

Finlandian voittanut runokokoelma. Käsittelyssä eivät sen vähäisemmät teemat kuin elämä ja kuolema.

Monika Fagerholm - Glitterscenen (Säihkenäyttämö)

Amerikkalaisen tytön tarina saa jatkoa tässä unenomaisessa romaanissa. Aiemmin sivuun jääneet henkilöt päätyvät keskiöön. Mitä amerikkalaiselle tytölle oikeasti tapahtui? Mysteeri vaatii uhrinsa.

Anna Järvinen - Dröm natten till idag: (Uni viime yönä:)

5-kymppinen Anna muistelee elämäänsä katkonaisissa fragmenteissa. Elämä on onnetonta ja ihmissuhteet aika solmussa. Tätäkin kuvaisin aika unenomaiseksi tuon fragmentaarisuuden vuoksi.

Näistä erityisesti Fagerholm vaatii jo edistyneempää taitoa ruotsissa, mutta muumeista ottaa selkoa vähän vähemmälläkin kielitaidolla. Samoin sarjakuvat ovat aika helppoja seurattavia, vaikkei joka sanaa ymmärtäisikään.

Anna Järvinen - Dröm natten till idag: (Uni viime yönä:)

 

"Språkens ljud bar mig genom ungdomen. Idag vill jag lära mig isländska, som är som att spela Neil Youngs munspel. De andas in när det är enklast med ut. Det längtar jag. Vill du följa med."

Omslagsillustration Anna Järvinen. Omslag: Johanna Bruun. Inslaga: Tom Backström. Kustannusyhtiö: Förlaget (2020).

Anna Järvisen esikoisromaani Dröm natten till idag: (suomeksi Uni viime yönä:) on ollut jonkin verran esillä blogeissa ja odotin innolla sen lukemista. Tarkoitukseni oli lukea se ihan suomeksi, mutta kun se tuli ruotsiksi kirjastossa vastaan, en epäröinyt hetkeäkään.

Kirja on kooste erilaisista fragmenteista, joita päähenkilö Anna ajattelee. Hän on liki 50-vuotias ja jotenkin eksynyt elämässään. Aluksi tuo sinäpuhuttelu ei auennut, mutta lukiessani pitemmälle tulkitsin sen kohteen olevan Annan ex-mies. 

Anna kertoo välillä lapsuudestaan ja välillä nykyisyydestään. Hän mainitsee olleensa ujo ja hiljainen, mutta kaunis. Nyt viisikymppisenä hän miettii, onko aika irrottautua ulkonäköasioista. Fragmenteista ei saa piirrettyä koko kuvaa, mutta selvästi onneton Anna on. Hän käy terapeutilla, mutta selvää syytä sille ei mainita. Lapsuusmuistoissa esiin nousee poissaoleva isä, johon Annalla on hankala suhde.

Muistoissa on myös mummo, jota nimitetään kaiken ruotsin kielenkin keskellä sanalla mummo. Koin tämän ihmissuhteen kuvauksen hyvin koskettavana, sillä minullakin oli hyvin tiivis suhde omaan mummooni. Nyt kun mietin, en useinkaan ole lukenut isovanhemman ja lapsenlapsen välisestä suhteesta. Tämä oli virkistävää vaihtelua.

Jonkin verran Järvinen myös tekee kirjallisia viittauksia. Neil Youngin lisäksi mainitaan muun muassa Henrik Tikkanen, Ove Knausgård ja Pentti Saarikoski. Luin aikanaan kirjailijan haastattelun Hesarista ja hän kertoi, että nimenomaan Tikkasella ja Saarikoskella on ollut häneen suuri vaikutus. Varsin kiintoisaa ruotsinsuomalaisen naiskirjailijan kohdalla!

Dröm natten till idag: on pieni kertomus ihmisestä, joka on tullut hylätyksi ja joka etsii merkitystä. Sivuja on ainakin tässä ruotsinkielisessä versiossa vain 133, mutta tarina tulee hyvin kerrotuksi niinkin pienessä tilassa. Olen itse asiassa iloinen, että luin tämän alkukielellä. Nautin aina ruotsin kielen nyansseista ja tunnelmasta.

"Jag vet hur tapeten känns under fingrarna i vardagsrummet och hur stolt jag var över mummo när hon efter morfars död tapetserade om hans rum med jugendmönstrad tapet och bård. Jag vet att det ligger Juliakarameller bakom kaffeburken och hur den lilla skeden i mjölburken av trä känns."

Sittenkin lukuhaasteita

 Olin jo päättänyt, että luovun kokonaan haasteista, mutta nyt kuulkaas innostuin! Löysin tieni Lumiomenan blogiin ja siellä vuoden 2011 naiskirjailijahaasteeseen. Homma on periaatteessa helppo, sillä olen jo valmiiksi lukenut 24/50 kirjaa. Olen vuosien varrella huomannut, että minulla on verrattain samanlainen maku kuin Katjalla, joten uskaltaudun sukeltamaan tähän haasteeseen.

Mitään aikarajaa en itselleni aseta, haaste saa olla niin kauan auki kuin on tarpeen. Pohdin myös oman listan laatimista jossain vaiheessa. Ehkä joku saisi siitä mahdollisesti lukuvinkkejä. :)

Miksi sitten kuitenkin haaste taas kerran? Olen viime päivinä vähän reflektoinut lukemistani ja todennut, että se on alkanut painottua nyt loppuvuodesta vähän liikaa uutuuksiin. Olen aika ähkyssä. Kun palasin alkuvuoden ja viime vuoden bloggauksiini, tuli tuntu, että silloin oltiin jonkin avartavan äärellä. Tuli luettua aika paljonkin sellaista, mitä en yleensä tule lukeneeksi ja se oli aika kivaa. Tämä naiskirjailijahaaste on siitä turvallinen, että olen jo lähtökohtaisesti kiinnostunut suurimmasta osasta näitä kirjoja. 

Lumiomenan lista:

1. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

2. Louisa M. Alcott: Pikku naisia

3. Isabel Allende: Henkien talo

4. Margaret Atwood: Nimeltään Grace

5. Jane Austen: Järki ja tunteet

6. Muriel Barbery: Siilin eleganssi

7. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani

8. Geraldine Brooks: Kirjan kansa

9. F.H. Burnett: Salainen puutarha

10. Minna Canth: Anna-Liisa

11. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

12. Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa

13. Louise Erdrich: Anna meille siivet

14. Helen Fielding: Bridget Jonesin päiväkirja 

15. Ursula Le Guin: Maameren tarinat (koko sarja)

16. Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

17. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

18. Tove Jansson: Taikatalvi

19. Maria Jotuni: Huojuva talo

20. Aino Kallas: Sudenmorsian

21. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

22. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

23. Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet 

24. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

25. Doris Lessing: Viides lapsi

26. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu 

27. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

28. Lucy Maud Montgomery: Anna-sarja 

29. Toni Morrison: Solomonin laulu

30. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

31. Sofi Oksanen: Puhdistus

32. Sylvia Plath: Lasikellon alla

33. Annie Proulx: Laivauutisia

34. Riikka Pulkkinen: Totta

35. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

36. J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

37. Pirkko Saisio: Punainen erokirja

38. Mary Shelley: Frankenstein

39. Carol Shields: Rakkauden tasavalta

40. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

41. Zadie Smith: Valkoiset hampaat

42. Anni Swan: Iiris rukka

43. Edith Södergran: Maa jota ei ole

44. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

45. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

46. Hilja Valtonen: Neiti talonmies

47. Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka

48. Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt

49. Alice Walker: Häivähdys purppuraa

50. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

24/50

Vähän myös on taas alkanut kiinnostaa Finlandia-haaste... Sieltä on tullut poimittua niin monta helmeä, että jospa sittenkin lukisi ne kaikki. Ja hihii, kohtahan tulee taas uusi! 100 kirjaa-haaste saa olla oloissaan, sillä listalla on niin paljon tylsyyttä että en jaksa mokomaa enää.

Onko teillä kirjahaasteita menossa?

Marraskuun kirjapino

 

Tämän kuun kirjapino näyttää tältä. Useamman laina-aika päättyy tässä kuussa, joten kiirettä pitää.

Kurjat on kirjabloggaajien klassikkohaastetta varten, sitä en ole vielä aloittanut. Tuo on lyhennetty versio ja katsokaa, mikä paksukainen se on! Mihinkähän olen oikein lupautunutkaan...

Kuvasta puuttuu Mercier Pascalin Sanojen paino. Se ja Me olemme susia on tarkoitus lukea tämän kuun Instagram-haasteeseen, jossa luetaan Keltaisen kirjaston kirjoja.

Sitä en osannut arvata, että Historian jännät naiset on noin iso kirja. Sen tosin varmaankin lukee aika nopeasti, sillä luvut ovat lyhyitä.

Tällaista tällä kertaa, saa nähdä mitä saa luettua ja mitä ei. Mitä teidän pinoistanne löytyy?

Minttumaria Ukkonen - Tilkkutäkkitaivas

 "Piirrä minut lempeästi,

illan aurinko.

Piirrä armollisesti,

illan valo.

Älä näytä kaikkia kulmiani,

niitä hiomattomia.

Ne ovat kyllä

minulle jo tutut."

Runot, valokuvat, kannen suunnittelu ja taitto: Minttumaria Ukkonen. Kustantaja: BoD - Books on Demand. Saatu arvostelukappale.

Minttumaria Ukkosen runojen teemat ovat luontoon kumartavia. Luontosanasto on vahvasti läsnä ja välillä lukijaa puhutellaan. Koin osan runoista osoitetun lapselle, koska niissä oli voimakkaita elämänohjeita. Tulkitsin niin, että runonpuhuja oli äiti, joka halusi johdattaa lapsensa hyvälle polulle.

Lapsuudesta puhutaan välillä myös suoraan. Runonpuhuja toivoo, että saisi kasvaa pieneksi jälleen. Kirjassa on myös viitteitä kristinuskoon, mihin tämä kasvaminen pieneksi toki myös nivoutuu. 

Omaan makuuni runojen tyyli oli vähän naivistinen, olen itse enemmän synkemmän kuvaston ihmisiä. Kuitenkin runot ja valokuvat loivat mukavan tunnelman. Säkeissä oli myös helmiä, kuten "Ja minun mieleni syksy vaihtuu talveksi,/ metsän puut painavat päänsä kumaraan." sekä "Minä rakastan sinua, niin paljon/ kuin taivas on korkealla,/ niin kuin valtameri heittää tyrskynsä kallioille."

Tilkkutäkkitaivas sopii hyvin sellaiselle, joka kokee ettei nykyrunoutta voi ymmärtää. Ukkosen säkeet ovat selkeitä, ne helisevät positiivisuutta.

Riika Ruottinen - Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä

 Julkaisija: POKUTO - Pohjoinen kustannustoiminta. Taitto: Sami Sankilampi. 2019.

Riika Ruottisen sarjakuva Porno sijainen pureutuu pätkätyöläisen elämään. Päähenkilö Riika on selvästi uuvuksissa työelämän paineissa. Hän tekee sijaisuuksia ja saa milloin minkäkinlaista palautetta. Ysiluokkalaisen mielestä hän on "porno sijainen". Mukana menossa on rehtori, joka huomauttaa kaula-aukosta ja kollega, joka yrittää pakottaa avustajaksi kun kerran luppoaikaa on.

Tulin tästä teoksesta kovin surulliseksi. Olen siis itsekin opettaja ja olen tähän mennessä vasta sijaistanut, joten pätkätyöläisyys on tuttua. Omat pätkäni ovat kuitenkin olleet lyhempiä kuin Riikan. Tajuan, miten helpolla olen tähän asti päässyt: pääosin kommunikaatio oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa on mennyt hyvin ja olen saanut kollegoilta ja esimiehiltä tarvittaessa apua. Ruottisen teos osoittaa, että aina ei mene niin hienosti.

Lopputulemana Riika päättää luopua opettajan töistä, ainakin joksikin aikaa. Tunnelma näkyy vapautuneena värinkäyttönä sarjakuvassa. Värinkäyttö on muutoinkin hyvin herkullista. Sarjakuvan visuaalinen ilme miellyttää minua, joka olen aika kriittinen sarjakuvia kohtaan näissä asioissa.

Onneksi pieniä onnenhetkiäkin tipahtelee. On myös onnistunutta vuorovaikutusta varsinkin maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa, hapuilevaa yhteistä ihmisyyttä. On päättäjäisjuhlat, jossa Riika saa kokea olevansa osa porukkaa. Kaikki ei ole pelkkää jokapäiväistä selviämistä.

Suosittelen! Tästä varmaan saa vertaistukea, jos on kokenut samoja asioita. Itse olen helpottunut siitä, että en juuri samastunut päähenkilöön. Ilon puolella ollaan siis ainakin vielä.