maanantai 31. lokakuuta 2011

Lokakuun luetut

Tämä kuu oli lukemisen suhteen ihan ok. Kirjoja tuli luettua neljä (joista yhtä en jaksanut tuoda blogiin...) ja jopa kaksi sarjakuva-albumia. Olen ollut lukemisen suhteen ajoittain vähän laiska, koneella tulee oltua turhan paljon...
No, ehkäpä ensi kuussa paremmin! Opiskelukin vie mehuja lukemiselta.
Kohokohta oli ehdottomasti Varjoja, joka avasi lukujumia. Pidin tästä kirjasta kovasti! Kyllä nuo Anun kirjat on otettava uusintalukuun...
Tess Gerritsenin Jääkylmä oli myös erittäin positiivinen lukukokemus. Sopivasti jännitystä ja imua!
Yoko Tsunot olivat mukavaa nostalgiaa ja vaihtelua ja Korrströmin kirja sinänsä kiinnostava. Valitettavasti suurin osa käsiteltävistä ajattelijoista oli minulle tuntemattomia, mikä söi lukemisen mielekkyyttä. Lolita olikin sitten pettymys.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vladimir Nobokov - Lolita

"Olen usein huomannut, että meillä on taipumusta kuvitella ystävämme tyypiltään yhtä lopullisiksi kuin kirjalliset henkilöt ovat lukijan mielessä.[...]Siten x ei koskaan tule luomaan kuolematonta musiikkia, joka poikkeaisi niistä toisen luokan sinfonioista, joihin hän on meidät totuttanut. Y ei koskaan tee murhaa. Z ei koskaan missään olosuhteissa petä meitä. Kaiken me olemme järjestäneet mielessämme, ja mitä harvemmin me näemme jotakuta henkilöä, sitä suurempi on tyydytyksemme havaitessamme, kuinka tottelevaisesti hän sopeutuu meidän käsitykseemme, milloin vain hänestä kuulemmekin."

Yllä oleva lainaus ei ehkä ole kuvaavin tästä kirjasta puhuttaessa, oli kyseessä sitten teema tai ylipäänsä sen lyyrinen kieli. Tämä on kuitenkin tällainen erillinen, hieno oivallus, jonka halusin tuoda blogiini. Näinhän se tuntuu menevän.
      Luin siis Nabokovin Lolitan, itse asiassa jo joitakin päiviä sitten. Olen vain ollut liian laiska ja saamaton tehdäkseni arviota. Normaalisti teen arviot tuoreeltaan, koska muuten käy juuri näin - viivytän kirjoittamista ja yleensä unohdan olennaisia ajatuksiani. Luin tämän äidinkielen kurssille teemana maailman klassikot, ja tehtävänä olisi väsätä kirjallisuusessee. Joudun lukemaan tämän varmasti toiseen kertaan, koska jo pelkästään esseen ohjeiden antoon on vielä aikaa. Tällä lukemisella en edes saa paljon irti.
      Tämä oli kyllä aika pettymys. Aihehan on mitä raflaavin; aikuisen miehen ja murrosikäisen tytön suhde. Pedofilia on aina herkkä aihe ja odotin kirjalta aika paljon. Hyväksikäytön kuvauksena tämä onkin varsin odottamaton, sillä hyväksikäyttö ei olekaan vain yksipuolista. Myös kertojan, pedofiili Humbert Humbertin, valinta tuo oman säväyksensä. Eikö voida olettaa hänen olevan maailman epäluotettavin kertoja? Tämä vahvistuu hänen melko pitkälti puolustellessaan tekojaan.
      Kuitenkin tarina oli rehellisesti sanottuna tylsä. Lolita ja Humbert ajelivat ympäri USA:ta ja harrastivat seksiä erilaisissa majapaikoissa. Ajan henkeen kuuluen näitä kohtauksia ei tuotu suoraan esille. Ihan hyvä niin, koska siinä vaiheessa olisi saattanut lukeminen jäädä kesken. Loppu meni minulta vähän ohi, tosin luin tätä usein väsyneenä ja ei-niin-keskittyneenä. Loppua luinkin vain ajatuksella "luenpa nyt loppuun, niin pääsen tästäkin". Vaikkei tämä nyt varsinaisesti pakkopullaakaan ollut.
       Kielestä täytyy kuitenkin antaa kiitosta! Se on todella kaunista ja lyyristä ja olen sellaisen ystävä. Kirjan aihe ja kieli tekevätkin oudon yhdistelmän. Humbertin ääni on herrasmiesmäinen ja hän on korkeasti sivistynyt. Muistiinpanojaan hän ryydittää ranskankielisillä virkkeillä, jotka kyseistä kieltä osaamatonta kyllä ärsyttivät. Kyllä siinä joitain seikkoja menetti, sillä ilmaisuja ja virkkeitä ei ollut suomennettu edes kirjan taakse.
       Eipä minulla ole sen enempää sanottavaa! Kertoo lukukokemusesta omaa kieltään... Uusioluku on näköjään pakollinen, jos meinaan saada tästä jonkinlaisen esseen aikaan.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Musiikkihaaste XII

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi  
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman  
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan  
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani  
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Jaahas, taas näitä inhokkijuttuja! :D Näihän vastaaminen on harvemmin vaikeaa... Yksi inhokkibändeistäni on jo kuopattu Lauri Tähkä & Elokerjuu. Hyi että vihaan sitä pohojammaan murteella vääntämistä niissä biiseissä! Voisin laittaa tähän vaikka koko tuotannon, mutta laitetaan nyt tämä Rakasta rintani ruhjeille.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tess Gerritsen - Jääkylmä (Rizzoli ja Isles 8)

"Kunpa emme olisi kuunnelleet navigaattoria vaan olisimme seuranneet karttaa, hän ajatteli. Olisimme jo hotellissa siemailemassa viiniä takan edessä. Tai jos en olisi alun perinkään ottanut Dougin kutsua vastaan, olisin nyt omassa hotellissani lämpimässsä ja turvassa. [...] Hän oli ottanut riskejä vain miesten suhteen, ja joka kerralla oli käynyt huonosti."

Luin tämän suositun ja jo tovin lukulistallani olleen kirjan jo jokunen aika sitten, mutta tekniikan toimimattomuus, ajanpuute ja lopulta laiskuus venyttivät arvion kirjoittamista.
         Jääkylmä on jännittävä ja vähän karmivakin dekkari, jossa kuolinsyytutkija Maura Isles joutuu uusien tuttujensa kanssa eristyksiin muusta maailmasta lumen saartamaan kylään, Taivasten valtakuntaan. Paikka on autio ja jokin tuntuu olevan pahasti vialla. Miksi ihmiset ovat lähteneet niin kiireesti, että ruokakin on jäänyt pöytään? Ja kuka hiippailee lähistöllä tarkkailemassa heitä?
          Kuten sanottua, tämä kirja on ollut jo jonkin aikaa lukulistalla ja kannatti kyllä lukea! Kirja tempaisi mukaansa heti ensisivuilta lähtien ja sen tapahtumiin oli mielenkiintoista ja helppoa uppoutua. Kieli ei ollut mitenkään erikoista, muttei myöskään tökkivää. Se oli sujuvaa ja mukavaa seurata.
          Idea arveluttavan lahkon eristyneestä kylästä ja epämääräisistä toimista ei ole omaperäinen, mutta se toimii oikein hyvin. Taivasten valtakunta on ahdistava paikka ja Gerritsen osaa hyvin luoda pelottavaa tunnelmaa. On kuin paikan yllä olisi kirous, joka estää sinne joutuneita pääsemästä pois - ainakaan hengissä...
En yleensä pelkää kirjoja lukiessani, mutta tätä kirjaa lukiessa tuli kyllä hieman vilunväreitä. Lahkot ovat minusta erittäin inhottavia ja tässäkään tapauksessa ei ollut poikkeusta. Käsittääkseni Gerritsen on amerikkalainen - joka tapauksessa kirjan henkilöt ja tapahtumapaikat ovat amerikkalaisia - joten hän lienee löytänyt aineistoa helposti omasta maastaan... Valitettavasti kaikenlaisia hihhuliliikkeitä rantautuu Suomeenkin.
          Kun en ole lukenut kirjailijalta muuta, en osaa sanoa onko tämä jonkinlainen sarja vai vaihtuvatko henkilöt aina uuden kirjan myötä. Henkilögalleria oli laajahko ja valitettavasti henkilöiden kohdalla tulee puutteita. Useimmat heistä ovat aika puisevia eikä elävän ihmisen tuntua ole kunnolla saavutettu. Päähenkilö Maura on sinänsä tavallinen, kunnon nainen, mutta aika tylsä. Hän kipuilee vaikean suhteen kanssa, mutta en tuntenut erityisesti mitään lukiessani siitä. Myöskään kirjan poliisiparilla, Jane Rizzolilla ja hänen miehellään Gabrielilla ei ole tunnistettavaa, omaa ääntä. Maura ja Jane olivat turhan samankaltaisia. Mauran uusien tuttujen, Dougin, Arlon, Gracen ja Elainen kanssa on onnistuttu paremmin. Kaikki ovat melko epämiellyttäviä kukin omalla tavallaan, mutta ennen kaikkea inhimillisiä. En pitänyt kenestäkään, mutta he olivat onnistuneita henkilöjä. Sitä vastoin karkuteillä oleva Rotta oli sympatiani keräävä henkilö. Hänen kohtalonsa oli niin riipaiseva ja hän oli niin erilainen, etten voinut olla pitämättä hänestä. Samoin on lahkon uhrin, Cathy Weissin laita. Hänen omistautumisensa lahkon tuhoamiseen on vaikuttavaa ja hiljaiseksi pistävää.
          Suosittelen kirjaa kaikille jännitystä ja tempaisevaa lukukokemusta kaipaaville! Luen luultavasti joskus kirjailijalta muutakin, kunhan saan lukulistaani lyhennettyä...

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Musiikkihaaste XI

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi  
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman  
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan  
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Tämänviikkoinen haaste ei olekaan niin kauhean vaikea, koska liikutaan mukavuusalueella. Joku voi tietysti repiä hiuksiaan, jos lempibändiä ei ole, mutta minulla ei kyseistä ongelmaa ole. Lempiyhtyeeni on hollantilainen Epica ja heiltä esittelen tässä "the headbangin songin", Quietuksen. Laulaja Simone Simons on tituleerannut biisiä keikoilla moshausbiisiksi ja sitä se nimenomaan on. Muistelen hänen myös sanoneen sen käsittelevän itsemurhaa. Ei mikään diiba daaba -aihe siis. Laitoin liveversion, sillä tässä on paljon tempaavampi tunnelma kuin studioversiossa!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Tunnustus!

Sain tämän haasteen tsirpiltä, kiitos ja kumarrus vain sinnepäin! :)
Tarkoituksena on siis ensinnäkin kiittää haastajaa ja sitten listata 8 satunnaista asiaa itsestä. Lopuksi tulee linkittää tämä kahdeksaan blogiin. En ole kärryillä siitä, missä tämä on jo ollut, joten päällekkäisyyksiä varmasti tulee. Mutta pääasiahan on antaa nämä niihin blogeihin, jotka kokee tärkeimmiksi, miettimättä sitä muuta.^^
Argh, tunnustuksia on kamalan vaikea keksiä! Öhm, katsotaas...
1. Olen innostunut tänä vuonna liikunnasta. Ennen suurin piirtein vihasin sitä, mutta nyt pyrin liikkumaan päivittäin. Ihan aina se ei toteudu, mutta melkein kuitenkin. :)
2. Olen kauhea stressaaja. Viime koeviikko oli yhtä helvettiä lyhyesti ilmaistuna.
3. Olen kamala perfektionisti ja tämä on sellainen piirre luonteessani, mitä minun on vaikea myöntää. Mutta rehellisesti sanottuna olisi ihanaa olla täydellinen vähän kaikessa. Onneksi tämä piirteeni pysyy kuitenkin sen verran aisoissa, että priorisoin itselleni jollain tapaa tärkeisiin juttuihin, en kaikkeen mahdolliseen.
4. Haluaisin osata laulaa ja olisin mieluusti sopraano. :D
5. Pelkään ukkosta kauheasti.
6. Kansalaissodasta kertovat kirjat saavat minut ahdistumaan.
7. Olen hevarityttö henkeen ja vereen, mutta Tori Amos on varastanut sydämeni.♥
8. Rakastan surullisia ja haikeita kappaleita.

Toivottavasti ei tullut samoja kuin edelliseen vastaamaani samantyyppiseen haasteeseen. Mutta nyt niihin haastettaviin blogeihin:
Kertomus jatkuu -blogin Reeta Karoliina
The Red Raven
Lady Vampiric
The Blood Countess
Kirjailijan kävelyretkiä -blogin Anu
Glam Goth Cutenessin Lumira
Kirjanurkkauksen Zephyr
Letz Talkin O.K.M.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Anu Holopainen - Varjoja (Syysmaa 5)

Vihdoinkin sain tämän kirjan luettavakseni! On aina juhlaa saada Anu Holopaisen uusin teos luettavaksi.
      Kirja on viides osa sarjaan Syysmaa, jossa kapinallinen joukko koettaa muuttaa ääripatriarkaalisen ja fundamentalistisen yhteiskunnan vähä vähältä paremmaksi. Alkuperäiset henkilöt ovat kielletyn naisten puun, Villipihlajan palvojia, mutta joukossa on niitäkin, jotka kokevat toisen kielletyn, Metsälehmuksen, itselleen sopivampana. Tämä ei tietenkään voi olla johtamatta ongelmiin. Tässä osassa Adaira ja Merkinos jatkavat peitehommaansa huonoin tuloksin Satosalesissa ja Zara on luhistumassa liian suuren taakkansa alle, mikä johtaa kauheisiin tekoihin.
      En oikein tiedä, kuinka tehdä tästä arviota. Ensinnäkin tämä sarja on minulle niin rakas, että siitä kirjoittaminen varsinkaan kriittisesti tuntuu vaikealta. Toinen, vähintään yhtä merkittävä seikka on se, että olen blogin välityksellä keskustellut Anun kanssa. Emme tunne toisiamme käytännössä ollenkaan, mutta minä seuraan hänen blogiaan (en ole ihan varma seuraako hän minun) ja kyllähän se tekee välit jotenkin tuttavallisiksi. Jopa siinä määrin, että puhuttelen häntä etunimellä. :D Mutta teen parhaani arviossani!
      Kirjassa pyöritetään suuria teemoja. Mukana on koko ajan ajatus naisen asemasta, joka syysmaalaisten mielestä ei ole juuri koiraa kummoisempi, Zaran perustaman Punatertun kylän asukkaisen mielestä se taas on samanvertainen miehen kanssa. Tämä on sarjan ydintä, siihen koko kapinallisten toiminta perustuu. Tällä kertaa suurina teemoina kulkivat kuitenkin uskonnollinen fundamentalismi ja vallan vaikutus ihmisiin. Olin iloinen, kun Villipihlaja esiintyi myös vähemmän ihannoidussa valossa. Zara alkaa muuttua aina vain suvaitsemattomammaksi muita uskontoja kohtaan, vaikka lähtökohtaisesti Villipihlajan tulisi olla suvaitsevainen uskonto. Lukija tulee huomaamaan, ettei Zara ole lopulta vanhoillisen Rautatammen palvojia parempi, vaan yhtä fanaattinen uskontonsa puolesta. Tämä teema on ajankohtaistakin ajankohtaisempi, joten on hyvä, että se on otettu esille tässä kirjassa. Esille tulee selkeästi myös erilaisuuden kammoaminen ja suorananinen sortaminen uskonnon avulla, mikä on myös hyvin ajankohtaista.
     Toinen teema, valta, sen vaikutukset ja suorananinen vallanhimo kietoutuvat luonnollisesti uskonnolliseen fanatismiin. Zara on johtaja ja nauttii suurta arvostusta. Häntä pidetään Villipihlajan tuntijana, onhan hän kokenut sen kutsun ja avun henkilökohtaisesti. Tämä luo jo puitteet vaaralliselle tielle. Zara ottaa liikaa tekemistä itselleen ja alkaa ajatella aina vain negatiivisemmin. Hänen ajatuksensa kiertävät samaa kehää ja kun valtaa janoava uusi asukas Lorana astuu hänen elämäänsä, ovat katastrofin ainekset kasassa. Zaran hiljattaista muutosta oli kuvattu todella hyvin.
     Jo aiemmin mainittu erilaisuus kiteytyy parhaiten muukalaisen, Yölaaksosta tulleen Kolmisoinnun hahmossa. Hän on jo ulkonäöltään erilainen ja hänen maailmansa poikkeaa Syysmaasta rajusti. Hän on tiedeihminen eikä hänellä vaikuta olevan samalla tavalla inhimillisiä tunteita kuin muilla. Hän kokee asiat eri tavalla eikä tunne uskonnollisuutta. Hän oli erittäin kiehtova hahmo. Mielestäni hänen erilaisuudessaan oli jopa jotain symbolista. Hänen kauttaan lukija voi peilata omia ennakkoluulojaan ja mietteitään erilaisten maailmojen kohtaamisen vaikeudesta.
     Ihkuttaminen ei kuulu tapoihini blogissani, koska koetan pitää tässä asiallista tasoa, mutta nyt on kyllä ihan pakko ihkuttaa! Minä pidin tästä hirveästi, minkä kertoo se, että luin sen kahtena iltana ennen nukkumaan menoa. Eilen en yksinkertaisesti malttanut laskea sitä käsistäni!
     Oli tässä tietysti omat heikkouksensakin. Kirjassa esiintyvien miesten kaksijakoisuutta on arvosteltu jonkin verran ja olen samoilla linjoilla. On hyviä ja pahoja miehiä. Syysmaalaiset miehet ovat tietysti niitä pahoja, monet aivan äärimmäisyyksiin asti väkivaltaisuuksineen. Naisten aseman parantavan ryhmän miehet taas ovat siloisia ja todella hyviä, erityisesti Merkinos, joka on täydellinen ja kunnioittava aviomies. Toivoisinkin tähän asiaan myöhemmissä osissa parannusta. Lisää harmaan sävyä mustan ja valkoisen joukkoon. Olisi herkullista lukea vaikka Merkinosin pimeästä puolesta.
      Ai niin, lupasin Anulle kommentoida tätä sitten homoseksuaalina (;D) ja yksi teema oli Zaran lesbous. Erittöin hienoa, että tätä teemaa käsitellään nuortenkirjasarjassa! Asiasta oli kautta linjan kirjoitettu varsin hyvin mielestäni, tosin pikkuisen marmatan siitä, että Zara on äärimmäisen maskuliininen, siis melko stereotyyppinen lesbo. Zaran ja Loranan suhdekin oli vähän heterokaavamainen, tosin se on täysin ymmärrettävää, kun Lorana oikeasti piti miehistä eikä naisista ja oli elänyt lähes koko elämänsä perinteisessä vaimon roolissa. Zaraan ja hänen tuskaansa saavuttamattoman rakkauden suhteen oli turhankin helppo samastua... Been there, done that. Zara onkin ehdottomasti yksi lempihahmoistani. Hieno naishahmo, rohkea, toimelias ja päättäväinen. Tällaisia naishahmoja me tarvitsemme!
       Suosittelen painavasti! Nämä ovat nuortenkirjoja, mutta sopivat loistavasti aikuisillekin. Nuortenromaaneja vaivaava naiivi kerronta on onneksi hyvin vähäistä näissä kirjoissa. Ja voi Anu, mihin paikkaan tämän lopetit! Haluan heti lukea jatkoa! :D

tiistai 11. lokakuuta 2011

Musiikkitiistai X

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi  
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman  
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Nyt tulikin vaikea! Kappale, joka saa nukahtamaan... Ei tule suoralta kädeltä mieleen, tosin tiedän paljon ihania kappaleita, joilla on rauhoittava vaikutus. Laitankin siis tähän Dargaardin Thy Fleeing Timen, sillä sitä kuunnellessa voisi varmaan myös oikeissa olosuhteissa nukahtaa.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Väsyneen bloggarin kuulumisia

Hei, täällä väsähtänyt bloggari, joka menee luultavasti pian nukkumaan. Väliaikatietona haluan ilmoittaa, että poistin blogin poikineen tuolta linkkilistaltani. Toivon hartaasti, ettei kukaan pahastu, se ei ole mitään henkilökohtaista. Tulin vain siihen tulokseen, että minun ei ole mitään järkeä pitää siellä sellaisia blogia, joita en edes jaksa yleensä lukea. Lista oli paisunut jo todella suureksi eikä minulla ole ollut edes aikaa perehtyä kaikkiin päivityksiin. Siispä vain ne oikeasti itseä kiinnostavat jäivät sinne.
      Toinen ilmoitusasia: lukeminen tökkii taas vaihteeksi. Vapaa-aika kuluu pitkälti koneella koomatessa, että... Toisaalta tekisi mieli lukea, mutta se vain on niin helppoa jämähtää tähän koneen ääreen surffailemaan. En kuitenkaan rupea varsinaisesti pakottamaankaan itseäni lukemiseen, koska siinä ei olisi ollenkaan järkeä. Toivottavasti ette unohda blogiani, jos on välillä hiljaisempaa! Kyllä minä aina vähäsen päivässä luen, tahti vain ei ole yhtä kova kuin ennen.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Roger Leloup - Yoko Tsuno #16 ja #17 ~ Tuulen tytär&Ixon valo

Nyt tapahtuu jotain historiallista: tuon blogiini ensimmäiset sarjakuvat!
Sarjakuvien lukeminen on jäänyt pois lähes kokonaan, Ilta-Sanomien joitakin strippejä lukuun ottamatta. Pienempänä luin sarjakuvia paljon enemmän. Niihin lukeutuivat tietysti Aku Ankat, Tintti, Yoko Tsuno, W.I.T.C.H. ja satunnaisesti Asterix. Yoko Tsunon bongasin aikoinani kirjaston sarjakuvaosastolta ja pidin niistä kovasti.
    Joku aika sitten kävin sarjakuvaosaston puolella, koska vieraskieliset nuorten romaanit ovat sen luona. Etsiessäni ruotsinkielistä luettavaa jäin selailemaan sarjakuvia ja huomasin kaksi lukematonta Yokoa. No, lukiessa tajusin, että jälkimmäisen, Ixon valon, olen lukenut jo, luultavasti sen ilmestymisvuonna 2008. Eipä tuo mitään, luin mielelläni uudelleen.
     Yokoissa päähenkilö on loogisesti Yoko Tsuno, nuori japanilaisnainen, joka seikkailee kahden eurooppalaisen (?) ystävänsä, Vicin ja Polin kanssa. Vic lienee Yokolle vähän enemmänkin kuin ystävä tai ainakin sellainen mielikuva minulle on jäänyt. Pol taas on hassu punapää, joka höläyttelee hölmöyksiä joka välissä. Hämmennyin aikoinani näitä uudempia osia lukiessani, kun Polia kutsuttiin lapseksi. Onhan hän ajattelematon ja ulkonäöltäänkin nuoremman oloinen, mutta lapsi kuulostaa jotenkin liioittelevalta.
      Yokot ovat eräänlaista scifiä: henkilöt seikkailevat avaruudessa yhtenään (ystäviensä vinealaisten luona) ja Maankin päällä ollessaan he käyttävät jos jonkinlaisia vempeleitä. Kaikki on kuitenkin toteutettu uskottavasti, niin kuin kunnon scifissä kuuluukin. En erityisemmin ole genren ystävä, mutta näissä sarjakuvissa se toimii.
       Tuulen tytär ja Ixon valo ovat peräkkäisiä albumeja, mutta ne eivät liity toisiinsa. Tuulen tyttäressä Yokon tehtävänä on auttaa isäänsä, joka on tiedemies. Häntä uhkaa toinen japanilainen tiedemies, jolla on pahat mielessä. Taustalla on poliittista peliä, kuinkas muuten. Ixon valossa Yoko on ystävineen avaruudessa vinealaisten luona. He matkaavat kuulle nimeltä Ixo, jonne vinealaiset ovat säilöneet vaarallisia aineita. Pian he saavat huomata, että asuinkelvottomalla kuulla onkin väkeä...
        Pidin molemmista sarjakuvista! Oli hauskaa palata tuttujen hahmojen pariin ja saada tietää heidän edesottamuksistaan. Hahmot ovat käyneet tutuiksi, sillä olen lukenut sarjan käsittääkseni kokonaan. Tuulen tyttäressä oli ehkä enemmän tarttumapintaa, liekö johtunut siitä, että tapahtumat olivat Maassa... Syvin ja koskettavin hahmo oli Aoki, Yokon perheen ystävä (palvelija?), joka on käytännössä kasvattanut Yokon. Miehen uhrautuvaisuus teki vaikutuksen. Panin merkille buddhalaisuuden esiintulon. Aoki on buddhalainen ja Yoko liikkuu alussa buddhalaistemppelien läheisyydessä. Myös Yokon ajattelussa näkyy buddhalaisuuden kehotus olla vahingoittamatta eläviä olentoja. Myös japanilaisuuteen olennaisesti kuuluva ajatus perheen kunniasta tuli ilmi: kun isän maine ja elämä on vaakalaudalla, Yoko tekee kaikkensa auttaakseen ja kostaakseen isänsä puolesta. Väkivallottamasti, kuten edellä sanotusta voi päätellä.
         Ixon valo oli hieman tylsempi, mutta sitäkin luki mielellään. Vinealaiset ovat kiinnostavia ja heidän välisiään poliittisia juonitteluja oli mielenkiintoista seurata. Liekö Leloupin sanoma, että mahdolliset ulkoavaruuden "oliot" ovat kanssamme hyvin samankaltaisia, olivat sitten millaisia tekniikkaneroja tahansa. ;) Kiehtova ilmiö on vinealaisten valtava kunnioitus lapsia kohtaan. Heitä ei saa missään nimessä vahingoittaa, se on todella raskauttava teko. Varsin kannatettavaa!
         Leloupin piirrosjälki on erittäin kaunista ja taitavaa. Sepä se taisi saada minut lapsena tarttumaan näihin. No, perinteisesti sankaritar on tietysti sievä ja hyväkroppainen, mutta Yoko ei ole todellakaan pelkkää pintaa. Hän on hieno roolimalli tytöille ja antaa signaalin siitä, että nätti nainen voi olla hyvin älykäs ja rohkea. Pol on tasapainottava hahmo muiden hahmojen ja toiminnan ollessa varsin vakavaa.
       Eipä tässä voi muuta enää sanoa, kuin että suosittelen mielelläni! Nämä aukenevat parhaiten ehdottomasti vähän isommille ihmisille.
Lopuksi vielä kuvanäyte Ixon valosta, ranskankielisestä alkuperäisversiosta:
Lähde: kvaak.fi

Musiikkitiistai IX

01 - Lempikappale
02 - Kappale josta pidän vähiten  
03 - Kappale joka saa minut iloiseksi
04 - Kappale joka saa minut surulliseksi  
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman  
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan

Järkytys, biisi jonka tahdissa voin tanssia! En minä tanssi, ikinä, koskaan. Mutta jos kerran tanssista ja muusta ilakoinnista on kyse, on pakko linkittää jotain folk metallia. Korpiklaanin Metsämies voisi olla osuva valinta. Kukapa ei tanssisi, kun kuulee tämän biisin? :D