Emily Henry - Täydellinen päivä
"Se alkoi, kun olin kahdentoista. Vanhempani istuttivat minut sohvalle ja kertoivat uutisensa. Äiti oli saanut diagnoosin - epäilyttävä solumuutos vasemmassa rinnassa - ja hän toisti niin monta kertaa, etten saisi murehtia turhaan, että aloin jo uskoa joutuvani kotiarestiin, jos jäisin kiinni turhasta murehtimisesta." Alkuperäisteos Beach Road (2020). Suomentanut Taina Wallin. Karisto 2021. Emily Henryn Täydellinen päivä on romanttinen kirja. Nuori January on saanut kuulla isänsä kuoleman jälkeen, että tällä on ollut toinen nainen. Isä on myös jättänyt Januarylle kakkosasunnon, jonne January muuttaa kirjoittamaan uusinta kirjaansa. Mikään ei tunnu luonnistuvan ennen kuin hän tekee diilin naapurin kirjailijamiehen kanssa: mies kirjoittaa onnellisen kirjan ja January vakavan. Näistä aineksista olisi voinut syntyä tosi hyvä kirja, mutta ei tällä kertaa. Yleensä en lue ns. hömppää, mutta ajattelin nyt haastaa itseäni. Tiesin kyllä jo etukäteen, että kirjailijat tietenkin pääty...