The Dirt - Törkytehdas

Jaaha, nyt olen sivistänyt itseäni myös musiikkipuolella ja lukenut juuri Mötley Crüen tarinan.
On vaikeaa aloittaa lukukokemuksen kertomista, kun pää on niin täynnä asiaa, mutta yritetään.

Ensinnäkin: Tämä oli yksi puhdistavimmista lukukokemuksistani koskaan. On uskomatonta, miten paljon yhden bändin elämään on voinutkaan mahtua: Aineita, riitoja, lapsellisuutta, median paineita ja vielä kerran aineita. Siihen vielä päälle jokaisen jäsenen henkilökohtaiset tragediat: Vince Neilin tyttären menetys ja Hanoi Rocksin rumpalin, Razzlen kuolemantuottamus; Nikkin elämä ilman isää; Tommyn aviotaistelu Pamela Andersonin kanssa ja kova vankilakokemus sekä Mickin pitkäaikaissairaus, joka tuotti (ja tuottaa varmasti edelleen) hänelle hirveitä tuskia.

Traagisten ja hiljaiseksi vetävien asioiden lisäksi kirja on toki täynnä näitä kolmea "pyhää" asiaa:
Rokkia, seksiä ja huumeita.
Minun on aina ollut hankala ymmärtää, mitä hauskaa on pään täyteen vetämisessä, bändäreissä ja muussa sellaisessa. En henk. koht. ymmärrä sitä oikein kyllä vieläkään, mutta kirja tuo vastausta ainakin lähemmäs. Hyvin moni olisi luultavasti bändin jäsenten kokemusten ja erinäisten hankalien tilanteiden jälkeen pahemmassakin jamassa.

Kiinnostavimmat luvut olivat Mickin luvut. Hän on aina ollut hieman syrjässä ja hän on kai kaikkien mielestä jollain lailla salaperäinen.
Hän itse mainitsi kirjassaan, ettei ole kynäniekka, mutta minusta hänen teksteissään löytyi oivaltaviakin juttuja.
Itse sain kirjan luettuani kuvan, että hän on ollut aina se selväjärkisin porukasta...
Kirjassa on toki myös huumoria, sitä mustaa sellaista tietenkin.

Kirjan tekijöitä on kiitettävä siitä, että niin monia eri henkilöitä on päästetty avautumaan asioista. Näin asioista saa useamman näkökulman ja sitä on helpompi ajatella moniulotteisemmin.
Kirja myös tosiaan paljastaa kaiken. On upeaa, miten jokainen bändin jäsen on esitetty niin rehellisessä valossa. Heistä jokainen on tehnyt huonoja juttuja, mutta kukaan ei ole paholainen.
Kaikki ovat inhimillisiä ja jotenkin (hyvin erikoisella tavalla) symppiksiä.

Erityisesti kirjan loppu oli mainio. Jokainen oli saavuttanut edes jonkinlaisen rauhan, ja elämä saattoi jatkua. Kirjan loppu ikään kuin osoitti, että aina on toivoa.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kirjaan ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka eivät säikähdä roisimpaakaan kielenkäyttöä ja ronskimpiakaan juttuja.
Luultavasti tulen lukemaan myös Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjan, jos sen käsiini vain saan.

Lyriel - Autumntales

Tämä merkintä koskee CD-levyä ja on eräänlainen "vapaa arvostelu".
Oma levyversioni ei sisällä instrumentaaliraitoja.
Muokkaan tätä merkintää aina sitä mukaa, kun saan arvosteltua seuraavan kappaleen.

Mistä kaikki alkoi?

Kaikki alkoi siitä, kun kaikkien kaveri YouTube lykkäsi minulle Lyrielin Memoria-nimisen kappaleen kuunteluvaihtoehtoihin tuossa kesäloman aikaan.
Vastoin tapojani klikkasin kappaletta ja korviini alkoikin soljua -varsin vauhdikkaasti- kaunista ja erikoista folk metallia.
Kuuntelin kiinnostuneena, mutta sitten jotenkin unohdin koko kappaleen.
Kunnes jossain yhteydessä tartuin siihen uudestaan sen tullessa vastaan. Nyt kappale alkoi jäädä jo "rekisteriin" ja piakkoin huomasin olevani aivan myyty.
Perinteisten metalli-musiikissa käytettävien soitinten ja elementtien lisäksi tämä bändi käytti myös viulua ja selloa. Sellaista en ollut aiemmin kuullutkaan ja päätin tutustua bändiin tarkemmin.
Tämä johtikin itse levyn hankintaan...

Autumntales
Surrender in dance

Kappale on levyn nopeimpia (vaikkei tässä pahemmin kyllä hidastellakaan) ja kansanmusiikin
elementit on sulatettu oivasti metallin joukkoon.
Laulaja Jessica Thierjungin kauniin voimakas alttoääni tuo hienon vivahteen musiikin joukoon.

Parantumattomana sanoitusfriikkinä liitän joka kappaleeseen mukaan osan sanoituksista. Kaikki sanoitukset olen ottanut osoitteesta http://www.lyricwiki.org/.
Tässä sekä sanoituksellisesti (että musiikillisesti) mielestäni paras kohta:

The tragedy of life is
That it ends so soon
And that we wait
So long to begin with it
Dance like no one's watching
Sing like no one's listening
Love like you have never been hurt before

Kappaletta myös hoilaa mukana melkein huomaamattaan.:)

Memoria

Kuten jo mainitsinkin, tämä on se kappale, joka tutustutti minut Lyrieliin. Se on hyvin kaunis ja siinä on mukava tempo.
Kappale jää helposti mieleen, ja on mukaansa tempaava.
Viimeiset riimit ovat mielestäni ne parhaimmat:

The summer's turning into pale
Finally I close my eyes
There is no use to desperate wail
Although it calls my soul to die at last

Jotenkin niihin sisältyy kaikki. Tämä kappale on myös konstikas suomennettava; sanojen perimmäistä tarkoitusta on hankala tavoittaa, mutta sehän siinä kiehtovaa onkin.

My Favorite Dream

Tämä on yksi levyn kauneimpia kappaleita, ja siinä vierailee Elisin edesmennyt laulaja Sabine Dünser.
Sanat kertovat nuoren tytön haaveesta päästä prinssin kanssa naimisiin. Tätä haavetta "ilkeät siskot" pitävät hölmönä, mutta tyttö suunnittelee (haaveilee?) hurmaavansa prinssin juhlissa ja viettävänsä yhden yön tämän kanssa. Kuulostaako tutulta? Faktatietoa minulla ei ole, mutta kovasti Tuhkimon tarinalta tämä vaikuttaa, mene ja tiedä sitten.

Whatever you'll see in me One night long I am your favourite dream Never forget me Cause you won't ever know who I am

Dünserin upea sopraano-ääni tuo mukavasti sävyä melankoliseen kappaleeseen. Tästä on olemassa myös Dedicated Version, joka on akustinen ja jossa Dünser laulaa yksin. Linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=tTWWG-qW5p0

Promised Land

Nopea kappale on voimakas heti ensi sävelistä asti, ja viulun kaunis ääni luo mielestäni hienoimman melodian.
Tämäkin kappale sisältää eräänlaisen "opetuksen" elämästä, kuten suurin osa kappaleista tällä levyllä muutenkin. Tämä kuvaa ihmisen kaipuuta elämänjälkeiseen paikkaan, mikä se kullakin sitten on. Sanoituksia suoraan lainaten "A place to just to call home". Tuo lause sisältää oikeastaan koko kappaleen ytimen, kotihan se Luvattu Maa oikeastaan on.

We beg for freedom
But sorrow is all we receive
Too weak to fight against
But too strong to just accept without hate

Days Of Yore

Nyt päästäänkin sitten meikäläisen lempparikappaleeseen. Anteeksi muuten tämä kursiivi perustekstissäkin, tämä ohjauspaneeli tai mikä lie onkaan sekoilee omiaan. Yritän muokkailla jossain vaiheessa normaaliksi...

Kappale on hyvin mahtipontinen, ja sisältää vahvat sanat. Katkeraa tekstiä etääntymisestä ihmiseen, josta välittää. Harmi, että teksti on liian pitkä kokonaan tähän laitettavaksi, pitää yrittää poimia sieltä joku "valaiseva" kohta:

My road has wound

Through many years

Yellow leaves are shaken with the gale

Why should you linger

At the fork of the road

Too late to learn what sorrow means

Siinäpä se oikeastaan tiivistettynä. Eniten pidän juuri tuosta loppupuolesta, "Why should you...". Siinä on sellaista hienoa oivallusta ja voimaa.

Kappaleen outro on myös hienoa kuultavaa, täydellistä moshausmusaa. :)

Fairyland

Tässäpä ehkä levyn iloisin kappale. Se kertoo nimensä mukaisesti keijujen maasta, jossa "musiikki soi ikuisesti".

Laulajan Fairyland-huuto toimii hyvin, hänen voimakas äänensä korostuu siinä hienosti.

I have the key to the fairyland

On the threshold I stay

Where the wilderness never ends

But the heaven without firework

And without peal of the bells

Which calls me

Tuo on kuin eräänlainen loppukaneetti koko kappaleelle: itse tulkitsen sen niin, että vaikka omistaakin avaimen mielikuvituksen maahan, sinne ei tule jäädä loppuiäkseen.

Autumntales

Levyn surullisimman ja kauneimman kappaleen vuoro.

Se on omistettu Sabine Dünserille, josta tuolla ylempänä jo mainitsinkin: hän kuoli aivoverenvuotoon heinäkuussa 2006, vain 28-vuotiaana.

Itse kuulin tämän vain paria päivää ennen mummoni kuolemaa, joten sillä on minulle siitä syystä isompikin merkitys.

There is nothing holding you anymore

Please come with me, my dear

Now autumn's tears begin to freeze

And I'm willing to leave again

Tälläkin kertaa ne loppusanat olivat mielestäni ne kauneimmat. Levyn vahva syksy-teema on saatu tähänkin sujuvasti mukaan.

Wild Birds

Yksi vauhdikkaimpia ralleja. Tämä kertoo tanssimisesta ja hauskanpidosta, ja kuulostaakin siltä.:) Tämän kappaleen kuullessaan on valmis hyppimään riemusta.

Tämä oli viimeinen kappale, jonka levyltä aikanaan kuulin ja ekalla kerralla se tuntui jotenkin tylsältä, mutta nopeasti siihen pääsi sisälle.

No limits for our love we set

We danced and sang to morning's bright

They looked at us not understanding

Why our sun could shine more bright

Enchanted Moonlight

Tässäkin kappaleessa on iloisuutta, ja se kertookin nuorenparin yhteisestä hetkestä kuunvalossa.

And I close my eyes

For to lose yourself in me

It's a new yearning you awake in me

Do with me what you want

And what you did in your dreams

Let us forget that we are not yet married

Siis kertomus ajasta, jolloin esiaviollinen seksi oli pahimpia syntejä maan päällä. Kappaleessa toistellaankin monia kertoja "God, forgive my sin".

Sanoitukset ovat täynnä tunnetta ja kaipuuta, hyvin kaunis kuvaus asiastaan.

Regen

Tästä kappaleesta on hankalaa tehdä merkintöjä, kun sanat ovat saksaksi enkä kieltä osaa. Olen joskus Youtubesta lukenut englanninkielisen käännöksen, mutta eipä taida olla enää tallessa missään. Maailman luomisesta se kuitenkin pääpiirteittäin kertoi.

Kappaleessa on kauneutta ja saksa on mielestäni kaunis kieli (vaikka yllättävn moni sitä inhoaakin), joten siinä suhteessa ei ole valittamista. Kuitenkin tämä viimeinen jää jotenkin altavastaajaksi, skippaan sen aika usein kuunnellessani. Siinä ei ole samaa vetävyyttä kuin muissa.

***

Nyt on kaikki kappaleet arvosteltu. Levystä jää aina hyvä mieli, siinä on melankolisiakin sävyjä kyllä, mutta sopivassa määrin. Itse en ainakaan jaksa kuunnella täysin pirteää musiikkia loputtomiin. Tarvitaan sävyjä ja niitä tällä levyllä riittää.

Kiitos tekijöille, tämä levy ansaitsee kyllä 10-. :)

PS: Kansikuvan latasin sivulta www.metal-observer.com.

Edit 7.3.2011: Lopultakin sain tämän tekstin jotakuinkin oikeaksi!