tiistai 31. tammikuuta 2023

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (Kirjabloggaajien klassikkohaaste 2023) (Linnunrata 1)

Mikä päivä. Ford Prefect tiesi, ettei sillä ollut huishevonpöläyksen merkitystä hajotettiinko Arthurin talo vai ei.

Arthur sen sijaan oli levoton.

>>Voimmeko me luottaa häneen?<< hän kysyi.

>>Me voimme luottaa häneen maailmanloppuun saakka<<, Ford vakuutti.

>>Ihanko totta?<< Arthur hämmästeli. >>Se on pitkä aika.<<

>>Itse asiassa noin kaksitoista minuuttia<<, Ford sanoi. >> Tulehan nyt, minä tarvitsen ryypyn.<<


Douglas Adamsin scifiparodian klassikko Linnunradan käsikirja liftareille (WSOY 2005, alun perin suomeksi 1989, suomentanut Pekka Markkula) on melkoista tykitystä! Arthur saa tietää eräänä aamuna, että hänen talonsa tuhotaan ohitustien vuoksi. Hän järkyttyy ja suuttuu ja asettuu makaamaan puskutraktorien eteen. Siitä hänet äkkää hänen ystävänsä Ford Prefect, ihmisenä esiintyvä mutta oikeasti Betelgeuze-planeetan asukas. Ford on Linnunradan peukolokyytiläinen, mutta jostain syystä juuttunut Maapallolle 15 vuodeksi. Kun astetta ilkeämpi elämänmuoto tuhoaa Maan, pelastautuvat Arthur ja Ford eräälle avaruusalukselle. Mutta tästä seikkailu vasta alkaa...

Minähän en missään nimessä ole varsinainen scifin lukija. En edes oikein tunne lajityypin keskeisiä teoksia. Tämä parodia sen sijaan oli hämärästi tiedossani. Kaikkein eniten klassikon valintaa ohjasi kuitenkin tällä kertaa pituus. En yksinkertaisesti jaksanut tarttua mihinkään tiiliskiveen, joten tämä 156-sivuinen pokkari tuli kuin tilauksesta.

Minuun tällainen tilannehuumori ja verbaliikka uppoaa tosi hyvin. En voi väittää pysyneeni koko ajan kärryillä; kirjassa on erinäisiä matemaattisia viitteitä joita en ymmärtänyt, koska taitoni kyseisessä aineessa ovat huonot. Välillä myös toiminta lähti hurjalle laukalle.

Eipä se kuitenkaan haitannut. Viihdyin oikein hyvin ja saan tällä monenlaista haastekohtaa täytettyä:

Keskisuomalaisen 100 kirjaa: kohta 9

Helmet-haaste 2023: kohdassa 21 kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

Helmet-haaste 2019: kohdassa 3 kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue

perjantai 27. tammikuuta 2023

Satu Rämö - Hildur (Hildur-sarja 1)

"Jotkut asiat jäivät pimentoon. Kaikkea ei saanut selville koskaan. Oli lisäkysymyksiä, joihin ei ollut enää vastauksia."

Satu Rämön menestysdekkari Hildur (WSOY 2022) on dekkari, johon suhtauduin varsin epäluuloisesti. Ensinnäkin usein inhoan kirjoja, joista muut kohkaavat ja toisekseen olen jäänyt käsitykseen, että Rämö olisi aika tarkkaan laskelmoinut mahdollista kirjamenestystään. Tietysti tässä matoisessa maailmassa kirja on kauppatavara siinä missä mikä tahansa muukin, mutta itsepintainen vasemmistolainen kapitalisminvihaaja minussa ei haluaisi täysin hyväksyä kaupallisuutta. No, kuinkas sitten kävi?

Voin kertoa Hildurin olevan ennakkoluuloistani huolimatta ihan kelpo dekkari. Rämö on varsin sujuvasanainen kirjoittaja ja luin kirjan hyvin nopeasti. Siinä oli itseni yllättänyttä jonkinmoista yhteiskuntakriittisyyttäkin, joka toki on pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden perinne. Heikkoutena tulevat aika töksähtävät "tietoiskut" Islannista, joita ei ole saatu täysin sujuvasti upotettua muuhun tekstiin. Ikään kuin vanha tietokirjailija Rämössä olisi ajoittain hypähtänyt esiin (jos joku ei tiedä, niin Rämö on aiemmin kirjoittanut elämästään Islannissa mm. kirjan Koti maailman laidalla). Jälleen kerran en myöskään varsinaisesti pitänyt murhaajaa motiiveineen erityisen uskottavana. 

Laskelmoitua tai ei, Rämön voi auliisti myöntää onnistuneen tämän kirjan myötä. Kyseessä on sarja ja sen uusi osa ilmestyy vielä tänä keväänä. En pidä mahdottomana ajatusta lukea sekin sitten aikanaan.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 39 kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

Helmet-haaste 2019: kohta 36 kirjassa ollaan yksin (yksi henkilöistä on henkisesti yksin aina)

tiistai 24. tammikuuta 2023

Diana Wynne Jones - Liikkuva linna (Liikkuva linna -sarja 1)

 

"Sophie lähti kohti peiliä ja huomasi ontuvansa. Peilistä kuvastuvat kasvot olivat varsin tyynet, sillä hän tiesi mitä odottaa. Ne olivat luisevan vanhan naisen kasvot, kuihtuneet ja rusehtavat, ja niitä ympäröi valkoinen hiuspöheikkö. Hänen omat silmänsä tuijottivat häntä peilistä, tosin keltaisina ja vetisinä ja varsin murheellisina.

    >>Älä huoli, vanha rahjus>>, Sophie sanoi kasvoille. >>Näytät kohtalaisen terveeltä. Juuri tällainenhan sinä sitä paitsi oikeasti oletkin.>>"

Sophie on kolmesta tytöstä vanhin. Kun isä kuolee ja taloudellinen tilanne on kehno, tytöt menevät eri paikkoihin oppiin. Sophie jää perheen hattukauppaan. Sophien oltua tyly Erämaan noidalle tämä muuttaa hänet ikivanhaksi. Sophie kerää tavaransa ja lähtee maailmalle kertomatta kellekään mitään. Yöksi hän pelastautuu omituiseen liikkuvaan linnaan, jota asuttaa huhujen mukaan tyttöjen sydämiä syövä velho Howl. Sophie ei näe nykyisessä olemuksessaan pienintäkään riskiä sydämensä puolesta ja asettuu taloksi. Mutta Sophie ei suinkaan ole ainoa Noidan uhri eikä kaikki muutenkaan sitä miltä näyttää...

Luin lapsena Diana Wynne Jonesin kirjoja paljon, mutten jostain syystä koskaan tätä kirjaa Liikkuva linna (WSOY 2005, suomentanut Ville Viitanen). Se ei samassa määrin ole huumorintäyteinen kuten Jonesin muut fantasiahupailut, mutta kelpo teos silti. Uppouduin kirjan maailmaan hyvin voimakkaasti, vaikka se ehkä olikin hitusen sekava. Sophie oli tosi hyvä päähenkilö äreine mietteineen ja suorine toimineen. Vaikka hän tietysti pohjimmiltaan oli koko ajan nuori, oli kiva että kirjan päähenkilö kuitenkin oli vanha nainen.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 30 kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Phoenix Award 2006)

Helmet-haaste 2019: kohta 33 olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan (Hayao Miyazakin suosittu samanniminen anime-elokuva)

maanantai 23. tammikuuta 2023

Sofie Sarenbrant - Kuoleman kintereillä (Emma Sköld -sarja 2)

"Päästä jo irti ja jatka eteenpäin. Kenellekään ei tule parempi mieli siitä, että alat taas kaivella Wilman kuolemaa."

Sofie Sarenbrantin dekkari Kuoleman kintereillä (WSOY 2021, suomentanut Leena Virtanen) sijoittuu Tukholman maratonille. Emman sisko Josefin, josta on sukeutunut eräänlainen henkilökohtainen valmentaja, osallistuu täysmaratonille ensimmäistä kertaa. Mukana on myös hänen suojattinsa Johan, joka oli menettänyt tyttärensä vuosi aiemmin. Johan on varma, että tyttären juoksuseura Missionissa on jotain mätää. Kun sen valmentaja Måns sitten menehtyy heti lähdön jälkeen, on poliisilla paljon tutkittavaa. Juokseeko maratonilla murhaaja?

Tämä kirja oli sellainen kiva perusdekkari aika lailla. Hyvin oli pyöritetty mahdollisia epäilyttäviä henkilöitä, jotta huomio menisi väärään persoonaan. Maraton oli virkistävän erilainen miljöö murhatapahtumille. Tarinaa kerrotaan todella monen henkilön kautta ja lukija on vähäsen poliisia edellä. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 20 kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (maraton)

Helmet-haaste 2019: ei löytynyt oikein sopivaa kohtaa

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Vilja-Tuulia Huotarinen - Drive-In

"Ellalle luissa on jotain samaa kuin kivissä. Ne ovat kappaleita, jotka ovat järjestyneet ja jotka voisi järjestää uudestaan, asettaa paikalleen. Sisälmykset, elimet, ovat pehmeitä ja arvaamattomia. Vuotavia, höllyviä, väriseviä ja haavoittuvaisia. Kuten sydän, esimerkiksi sydän."

Vilja-Tuulia Huotarisen romaani Drive-In (Siltala 2022) kuvaa Suomesta Islantiin muuttanutta Ellaa. Ella on kuin rakastamansa kivet, paikoillaan kunnes joku tönäisee jonnekin. Äiti ja sisko vaativat häntä Suomeen hoitamaan isän kuolinpesäasioita, mutta Ella välttelee. Samaan aikaan siskontyttö Vala tulee vauvansa kanssa markkinoimaan Islantiin drive in -elokuvanäytösideaa. Ella on myös nähnyt entisen poikaystävänsä Eyvindurin vilahdukselta. Eyvindur, joka vain lähti. Kivet ovat hitaita, mutta hurjia kun ne lähtevät liikkeelle.

Tämän kirjan maailma oli jotenkin todella mieluinen. Ella on outo nainen tunnistettavalla tavalla, samastuin. Oli myös kiva lukea Islannista, vaikken sinänsä ole maasta erityisen kiinnostunut. Ellan sisäinen maailma on kiinnostava ja jopa kivet olivat yllättävän mielenkiintoinen elementti kirjassa. Oikein mainio tapaus.

Muoks. ne haasteet taas:

Helmet-haaste 2023: kohta 19 kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Helsinki)

Helmet-haaste 2019: kohta 14 kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi

lauantai 21. tammikuuta 2023

Ari Haasio & Markku Mattila - Suvaitsematon Suomi

"Ennakkoluulot ovat suvaitsemattomuuden suurin syy. Niiden taustalla on yleensä tietämättömyys. Uudet, meille vieraat asiat, joita emme tunne, pelottavat. Ne on helpompi tuomita kuin hyväksyä, sillä asioiden hyväksyminen edellyttää tiedon hankkimista."

Ari Haasio on FT ja yliopettaja, Markku Mattila puolestaan FT ja dosentti. He ovat kirjoittaneet populaaritietokirjan Suvaitsematon Suomi (Avain 2021), jossa he tarkastelevat eri ihmisiin kohdistuvaa suvaitsemattomuutta.

Kirja on varsin mielenkiintoinen. Opin muun muassa sen, että Suomen evakkoihin kuului myös Karjalan romaneja ja Petsamon kolttasaamelaisia! En ollut koskaan tiennyt tätä. Romanien tilannetta kirjailijat tarkastelevat ansiokkaasti, mutta samaan lukuun liitetyt saamelaiset saivat vain muutaman tekstikappaleen, miksi ihmeessä? Lisäksi välillä esille tullut kirjoittajien kannanotto suvaitsevaisuuteen pisti silmään, koska se ei mielestäni kuulu kyllä edes popularisoituun tiedejulkaisuun. Ei lohduta, että kirjailijat ovat osapuilleen yhtä liberaalin oloisia kuin minä. Tätä kirjaa toivoisi nimenomaan konservatiivien lukevan, ja pelkäänpä heidän heittävän kirjan lähimpään roskikseen kirjan sivuilla vellovan suvaitsevaisuuden eetoksen vuoksi. Kirjassa on siis paljonkin ansioita, mutta myös paha kompastuskivi minun näkemykseni mukaan.

Muokkaus samana iltana, unohdin haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 37 kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole (evakkoromanien kiertolaiselämä luovutetussa Karjalassa)

Helmet-haaste 2019: 23 kirjan nimessä on jokin maa

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Lucinda Riley - Orkideatarha

 "Ja se päivä, se järisyttävän hirveä päivä, joka oli mullistanut hänen elämänsä, oli alkanut ihan tavallisesti niin kuin mikä tahansa päivä. Julia ei ollut saanut minkäänlaista varoitusta. Hänellä ei ollut etukäteen aavistustakaan siitä, mitä olisi tulossa."

Lucinda Rileyn romaani Orkideatarha (Bazar 2022, suomentanut Tuukka Pekkanen) on melodramaattinen ja genressään jotenkin horjuva tapaus. Päähenkilö on kaunis menestynyt konserttipianisti Julia Forrester, joka on kokenut järkyttävän menetyksen. Hänen alkaessaan hiljalleen toipua hänen isoäitinsä Elsie alkaa kertoa heidän elämiinsä kietoutuneen kartanon Wharton Parkin lähihistoriaa. Se luonnollisesti koskee Juliaa enemmän kuin tämä osaisikaan arvata. Kirjaa kuljetetaan sodanaikaisessa Norfolkissa, nykyhetkessä ja juuri sodanjälkeisessä Thaimaassa.

En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi kirjoittaa. Lähinnä pyörittelen silmiäni lapasesta lähtevälle draamalle ja rakkauskuvausten imelyydelle. Toisaalta Riley osasi selvästi kirjoittaa varsin sujuvaa tekstiä, jolloin lukeminen siinä suhteessa oli miellyttävää. Oli tässä myös hienot hetkensä. Kuitenkin äärimmäisen vakavien teemojen käsittely näinkin kepeähköllä ja aika viihteellisellä otteella saa minut vähintäänkin kohottelemaan kulmiani. Omituinen romaani eikä jätä sellaista oloa, että tekisi ihan heti mieli jatkaa sitä kuuluisaa sisarussarjaa, jonka ykkösosa on ollut minulla kesken iäisyyden.

Sijoitan romaanin Helmet-haaste 2023:ssa kaksoiskohtaan 47.-48. kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Otan ympäristöksi tästä Norfolkin ja luen pariksi jonkun Ruth Galloway -dekkarin joskus myöhemmin.

Helmet-haaste 2019: kohta 6. rakkausromaani.

maanantai 16. tammikuuta 2023

J. S. Meresmaa - Kerberos

 "mutta entä jos on queer ja onnellinen?

entä jos on sairas ja silti onnellinen?

kuka oikeastaan saa määrittää

onnellisuuden koostumuksen?


entä millainen olisi asetelma, josta

tunnistaisin itseni ja kaltaiseni,

sellainen missä näkyisi

koko ihmisyyden kirjo?"


J. S. Meresmaan säeromaanitrilogian viimeinen osa on Kerberos (Myllylahti 2022). Näkökulma on masennuksesta kärsivän Tuukan. Tuukka fundeeraa elämäänsä ja ikävöi kuollutta äitiään sekä ulkomaille muuttanutta isäänsä. Onneksi kuitenkin heillä on Iinan ja Saran kanssa oma polyamorinen perhe.

Realismin kannalta minusta nuoret olivat tässä osassa liiankin järkeviä siihen nähden, että ihan jokainen ei ollut edes täysi-ikäinen. Varmasti nykynuoret tai ainakin osa heistä on tiedostavampia kuin vaikkapa minunkaan aikanani oltiin, mutta aivan uskottavana en tätä osaa kokenut. Ei tämä kirja sinänsä huono ollut, Tuukkaan oli tosi helppo samastua ihmisenä ja kiva kun tässä oli sivuasiana metallibändi.  

Helmet-haaste 2023: kohdassa 40 kirjassa hylätään jotain (kuolema/masennus)

Helmet-haaste 2019: kohdassa 13 kotimainen lasten- tai nuortenkirja

perjantai 13. tammikuuta 2023

Marika Rosenborg - Luopumisen kauneus

Pitkitettyä lätinää luopumisesta. Tietysti myös torjuva suhde mielialalääkkeisiin. Sitä on terapeutti Marika Rosenborgin kirja Luopumisen kauneus (Hidasta elämää/Otava 2022). Mikähän siinä onkaan, että tällaisia havahtumiskirjoja kirjoittavat ihmiset lähes aina ovat varauksellisia mielialalääkkeitä kohtaan? Näin niistä välttämättömästi riippuvaisena se sekä ärsyttää että vähän huvittaakin. Ikään kuin ihminen olisi jotenkin puhtaampi kun ei käytä lääkkeitä, mikä on tietysti ihan höpöä. Jossain ohjekohdassa oli lyhyesti mainittuna myös päihteettömyys. Tätäkin vähän kyseenalaistan. Minusta ensisijaisesti kannattaisi tähdätä kohtuukäyttöön jos se vain onnistuu. Tietysti kenenkään ei ole pakko käyttää päihteitä jos ei tahdo, mutta aikamoisen moni ihminen tahtoo kuitenkin.

Ehkäpä on nyt tullut aika irtaantua näistä Hidasta elämää -kirjoista. Enpä taida niistä enää mitään saada ja aivan liian monella se koulutus psyyken asioihin on aivan mitä sattuu huttua. Suomessahan läheskään kaikki nimikkeet eivät ole suojattuja.  


torstai 12. tammikuuta 2023

Tove Jansson - Kesäkirja

"Sophia, isoäiti huusi varoittavasti. Saat jaffaa kun päästään kauppaan.

Jaffaa, Sophia pilkkasi. Niinkuin muka voisi ajatella jaffaa samalla kun puhuu Jumalasta ja paholaisesta."

Tove Janssonin Kesäkirja (WSOY 2017, alun perin ilmestynyt 1972. Suomentanut Kristiina Kivivuori) kertoo ennen kaikkea isoäidistä ja Sophiasta ja sivumennen Sophian isästä. He asustavat kesät pienellä Suomenlahden ulkosaariston luodolla (saarella?) ja elävät luonnonmukaista elämää. Tapahtumat ovat hyvin pieniä, kirjan mainittava jännite on isoäidin ja varsin kiukkuisen lapsenlapsen välinen. Kirjan aikajänne on yksi kesä toukokuusta elokuuhun. Kirja on jaettu nimettyihin lyhyisiin lukuihin.

Ihan hauska kokemus tämä Kesäkirja, joskaan en sen kummemmin ihastunut. Sophia oli aika rasittava penska eikä saaristo saati meri ole koskaan kiehtonut minua. Oikeastaan päinvastoin minusta meri on kammottava asia. Onneksi tässä kirjassa pysyteltiin kuitenkin isolta osin maan kamaralla. Janssonilla toki on kynä terässään ja teksti oli kyllä nokkelaa.

Sitten vielä eri haasteet:

Ilta-Sanomien naiskirjailijahaasteessa kohta 15.

Helmet-haaste 2023: kohdassa 2 kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta.

Helmet-haaste 2019: kohdassa 20 kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria (kalastaja/saaristolaiselämä 1900-luvun puolivälin tienoilla).

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Hannu Lauerma - Hyvän kääntöpuoli

"Ja mitä Hannibal Lecteriin tulee, niin hänhän on Uhrilampaat-elokuvan fiktiivinen psykiatri, rikollinen nero, joka tappaa ja syö potilaitaan. Tällaista tapausta ei vielä ole Suomessa kuvattu, ja Psykiatrisen vankisairaalan potilaat kyllä lasketaan tarkoin."

Hannu Lauerman kirja Hyvän kääntöpuoli (WSOY 2014) on kokoelma lyhyehköjä esseekirjoituksia eri aiheista. Joukossa on tekstejä muun muassa metsästyksestä, huuhaahoidoista, psykiatriasta, mediasta suhteessa lääketieteeseen ja lääkkeistä. 

Lauerma on terävä kirjoittaja. Jotkut tekstit vaikuttivat hyvinkin suorilta vastapuheenvuoroilta erinäisille tahoille. Huumorikin pilkahtelee, kuten sitaatti osoittaa. Kiinnostavaa luettavaa oppineelta ihmiseltä.

PS: Helmet-kohdat jäivät eli vielä ne:

Helmet-haaste 2023: kohta 14 eli kirja kertoo terveydenhuollosta

Helmet-haaste 2019: kohta 40 eli kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

maanantai 9. tammikuuta 2023

Arttu Tuominen - Häväistyt (Delta 4)

 "Linda luki lauseen moneen kertaan epäuskoisena.

Äiti - taas - kännissä.

Tuntui kuin joku olisi vetäissyt häntä turpaan."


Häväistyt (WSOY 2022) kertoo kadonneista tytöistä ja Lindasta. Linda on poliisi ja entinen malli, jolla oli lupaava tulevaisuus edessään kunnes jotain kävi. Linda ryyppää ja on alkoholisti. Huoli omasta tytöstä kasvaa Porin poliisin tutkinnan aikana. Yhteys tyttöön vain on jo ajat sitten ollut katkolla. Linda on sokea juomiselleen ja sen seurauksille. Kaiken yllä häilyy uhkaavasti Peter Pan.

Paljon parempi teos kuin se Deltan ykkönen, joka oli korkeintaankin keskinkertainen dekkari. Kaikkia uskottavuusongelmia ei vieläkään ole karistettu (hei haloo joku Peter Pan metaforana), mutta kyllä tässä oli riittävästi sujuvuutta ja aineksia, jotta viihtyi ja halusi tietääkin, miten käy. 

Varoitus: seksuaaliväkivaltaa ja muutakin väkivaltaa kuvataan ja vieläpä tarkasti

Helmet-haaste 2023: kohta 11: kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi

Helmet-haaste 2019: kohta 2: kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Ann-Christin Antell - Puuvillatehtaan perijä (Puuvillatehdas 2) + kuulumiset

"Mutta vierailu oli ollut pettymys. Hän ei pystynyt tuntemaan näitä seutuja enää kodikseen. Aikaa oli kulunut, jäljellä oli enää himmeitä muistikuvia ihmisistä, joihin hänellä ei ollut enää yhteyttä. He olivat joko muuttaneet pois tai kuolleet. Missä hänen kotinsa oli, sitä hän ei enää tiennyt."

 Romantiikkaa ja historiaa sujuvasti (Gummerus 2022). Martta ja Matti ovat adoptiolapsia, työläisiä taustaltaan ja nyt periaatteessa osa kohtuu varakasta tehtaanomistajasukua. Mutta Martta ei löydä paikkaansa. Komeita miehiä on joka tuutissa, mutta tärkeimmät ovat oman suvun pikkuserkku Robert ja työläiskaveri Juho. Naiko Martta vanhasta vai nykyisestä säädystään on pääkysymys. Ympärillä Venäjän sortotoimet vellovat ja Martta ja Matti osallistuvat kapinointiin. Jatko-osa Puuvillatehtaan varjossa -romaanille.

Tykkäsin epävarmasta Martasta, samastuin. Jatko-osa on minusta mielenkiintoisempi kuin se eka osa Jennystä. Sortokausista saa jännittävää ajankuvaa ja Antell on käyttänyt kirjassa paljon faktaa (lähteet kirjan lopussa).

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 1: kirjassa on kartta

Helmet-lukuhaaste 2019 kohta 35: kirjassa on yritys tai yrittäjä


Sitten kuulumisia. En parhaillaan voi kovin hyvin ja elämä on jotenkin sekaisin. Luojan kiitos lukeminen alkoi ainakin vähäksi aikaa sujua. Pääsen siis päivittämään blogiani, joka on minulle näköjään tärkeämpi kuin tiesinkään. En kuitenkaan jaksa kirjoittaa paljon ainakaan nyt, joten saatte vähän pikkuruisempia kirjoituksia. Käyn myös lukemassa välillä teidän juttujanne, mutta en aina kykene kommentoimaan. En silti ole unohtanut ja piristyn muiden bloggauksista.

Musiikkia en jaksa nyt kuunnella, mutta kirjat näköjään pysyvät. Lisäsin tuonne banneriin vuoden 2019 Helmet-haasteen. Kuulostaa varmasti mielettömältä, mutta lukuhaasteet oudosti lohduttavat ja viihdyttävät minua nyt. En toki pyri lukemaan mitään 50 + 50 kirjaa, vaan parhaani mukaan tungen yhden luetun kumpaankin haasteeseen.


perjantai 6. tammikuuta 2023

Historian havinaa: Helmet-haaste vuosimallia 2020

 Vuoden 2020 ihan lopussa palasin takaisin blogini pariin todella pitkän tauon jälkeen. Sille tielle olen sitten jäänyt bloggailemaan. Sain juuri tuolloin vuoden loppukäänteissä senvuotisen Helmet-haasteen tehtyä, mutta en sitten jostain syystä julkaissut listaa blogissa. Tässäpä siis se lista:

1. Kirja on vanhempi kuin sinä: Torey Hayden – Toisten lapset

2. Iloinen kirja: Terry Pratchett – Täyttä höyryä

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti: Anja Snellman – Paratiisin kartta

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: L. M. Montgomery – Annan perhe

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Siiri Magga-Miettonen – Haile Selassie ja Lass’uulan Niila – Tarinoita Kutturan kairoilta

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Leena Koponen – IhmisIksi

7. Kirjassa rikotaan lakia: Terry Pratchett – Muks!

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Per Olov Enquist – Henkilääkäri

9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Torey Hayden – Häkkipoika

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa: Vigdís Grímsdóttir – Kantatie 7

11. Vaihtoehtohistoria: Ilkka Remes – Ruttokellot

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Charles Dickens – Saiturin joulu

13. Kirjassa eksytään: Katharina Hagena – Der Geschmack von Apfelkernen

14. Urheiluun liittyvä kirja: Terry Pratchett – FC Akateemiset

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö: Heikki Kännö - Mehiläistie

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: L. M. Montgomery - Runotyttö etsii tähteään

17. Tutkijan kirjoittama kirja: Brené Brown – Nouse vahvempana – Vaikeuksien kautta voittoon

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Carlo Rovelli – Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: Elly Griffiths – Risteyskohdat

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja: Anni Kytömäki - Kultarinta

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: L. M. Montgomery – Perinnönjakajat

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: Jaakko Yli-Juonikas – Vanhan merimiehen tarina

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Antoine de Saint-Exupéry – Pikku Prinssi

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Terry Pratchett – Savijaloilla

25. Kirjassa ollaan saarella: L. M. Montgomery – Runotyttö maineen polulla

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö: Helena von Zweigbergk – Kuka jäljelle jää

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani: A. W. Yrjänä – Joonaanmäen valaat

28. Tulevaisuudesta kertova kirja: Hugh Howey – Siilo

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva: Haruki Murakami – Rajasta etelään, auringosta länteen

30. Kirjassa pelastetaan ihminen: L. M. Montgomery – Pieni runotyttö

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla: L. M. Montgomery – Sara ja kultainen tie

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa: Antonio Munoz Molina - Sefarad

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Terry Pratchett – Velhous verissä

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: L. M. Montgomery – Sateenkaarinotko

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa: Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja: Hanya Yanagihara – Pieni elämä

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: Terry Pratchett – Aikavaras

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu: Leena Lehtolainen – Luonas en ollutkaan

39. Kirjassa lennetään: Torey Hayden – Lapsi muiden joukossa

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja: Terry Pratchett – Valon tanssi

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Torey Hayden – Tiikerin lapsi

42. Kirjassa on isovanhempia: Marko Annala – Paasto

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja: Italo Calvino – Jos talviyönä matkamies

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: L. M. Montgomery – Yrttitarha

45. Esikoiskirja: Juha Rautaheimo – Hermo – Murharyhmän mies

46. Kirjassa on sauna: Satu Vasantola – En palaa takaisin koskaan, luulen

47. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Kristina Ohlsson – Lotus Blues

48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Kristina Ohlsson – Mion Blues

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Tori Amos – Resistance – A Songwriter’s Story of Hope, Change, and Courage

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Agatha Christie – Eikä yksikään pelastunut


Kuten näkyy, listaa voisi tulkita myös siinä valossa, että kuinka monta L. M. Montgomeryn saati Terry Pratchettin kirjaa voikaan saada yhteen Helmet-haasteeseen mahtumaan. Tarkoitukseni on hiljalleen ottaa näistä listan kirjoista bloggaamattomia uusintalukuun jossain vaiheessa ja sitten blogata niistä. Joukossa on monta mainiota, kuten Amosin ja Rautaheimon teokset.

maanantai 2. tammikuuta 2023

Tove Ditlevsen - Lapsuus (Kööpenhamina-trilogia 1)

"Olen melkein kuusivuotias, ja pian minut ilmoitetaan kouluun, sillä osaan jo lukea ja kirjoittaa. Äitini kertoo sen ylpeänä kaikille jotka vain viitsivät kuunnella häntä. Hän sanoo: köyhän lapsellakin voi olla lukupäätä. Ehkä hän siis pitää minusta? Suhteeni häneen on tiivis, tuskallinen ja vapiseva, ja aina minun on etsittävä rakkauden merkkejä. Kaiken mitä teen, teen miellyttääkseni häntä, saadakseni hänet hymyilemään, väistääkseni hänen raivoaan."

Tove Ditlevsenin klassikkotrilogian Kööpenhaminan avausosa Lapsuus (alun perin ilmestynyt 1967; S&S 2021, suomentanut Katriina Huttunen) on surullinen. Omaelämäkerrallisessa kuvauksessaan Ditlevsen kuvaa minämuodossa työväenluokkaista lasta, tyttöä, joka kokee itsensä varsinaiseksi muukalaiseksi toisten joukossa. Hänen suurin toiveensa on kirjoittaa ja julkaista runoja, mutta sotienvälisessä Tanskassa sellaiselle nauretaan.

Ditlevsen on saanut kiitosta kauniista kielestään. Kyllä se minustakin aika kaunista on, varsinkin kun sitä vertaa työläiskorttelien tapahtumiin. Alakerrassa piestään tyttöä ja piestään puolisoa, monella viina virtaa ja työttömyys kurittaa perheitä. Sukupuolten välinen tasa-arvo on aivan lapsenkengissään mitä tulee nykyaikaan.

Muuten niin kiltti ja hyvä isä on tietyissä asioissa patavanhoillinen. Lukioon tytöllä ei ole mitään asiaa, sieltä tulee vain sinisukkia. Myöskään runoja naiset eivät voi kirjoittaa. Ditlevsen kuvaa hyvin sitä ristiriitaa, jota voimme kokea rakkaan ihmisen kohtaamisessa. 

Äiti jäi minulle jossain määrin vähän hämmentäväksi arvaamattomuudessaan. Katkera hän selvästi oli ja ilmeisesti huikenteluun taipuvainen. Minäkertoja kokee äitinsä pitävän veljestään Edvinistä enemmän. Toisaalta aika usein sisaruksilla on kiistaa siitä, kuka oli se rakkain. 

Jotain tuttua minäkertojan kokemuksessa nimenomaan toisiin (ikä)tovereihin peilattuna oli. Tuskallisella tavalla. Aika ankeaa menoa, täytyy sanoa. Köyhyys ei tee kenestäkään automaattisesti millään lailla jaloa ihmistä. Työväenluokan kuvaus toi mieleen ranskalaisen nykykirjailijan Édouard Louisen. Samoin tämä seuraava juttuni päättävä lainaus muistuttaa aiheeltaan ja hengeltään Iida Rauman Hävitystä:

"Ne, joilla on tällainen näkyvä, kohtuuton lapsuus sekä ulkoisesti että sisäisesti, ovat nimeltään lapsia, ja heitä voi kohdella täysin mielivaltaisesti eikä heitä tarvitse pelätä."

(PS: Helmetissä täytän kohdan 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun.)

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Kirjahaaste

 Bongasin tämän haasteen vähän aikaa sitten Kirjaimia-blogista ja voisinpa aloittaa tammikuisen ja tämänvuotisen bloggaamisen tästä!

1. Kuinka monta kirjaa on liikaa kirjasarjan sisällä?

Uusista sarjoista on tullut minulle melkoinen rima ylitettäväksi, joten kovin monta osaa en sarjoihin toivoisi. Toisaalta, jos sarja osoittautuukin loistavaksi niin eihän sen haluaisi loppuvan. No, sanotaan nyt liukuvasti, että 5-6 kirjan jälkeen ollaan riskirajoilla. Oikeastaan jo 5 ilmestynyttä kirjaa aloittamattomassa sarjassa on melko kauheaa. :D

2. Mitä mieltä olet jatkojännäreistä?

Sitä että dekkaristit voisivat edes harkita, onko aivan välttämätöntä aloittaa jatkosarjaa ensinkään. Itsenäiset osat kunniaan!

3. Kovakantinen vai pokkari?

Kovakantinen, koska se ei nuhjaannu niin helposti ja yleensä myös kirjainten koko on isompi.

4. Suosikkikirja?

Apua! No sanotaan nyt vaikka vakiovastaus eli L. M. Montgomeryn Runotyttö maineen polulla.

5. Kirja, josta pidät vähiten?

Täysiä huteja tulee oikeastaan hämmästyttävän harvoin, mutta kyllä se Henrik Tikkasen Henrikinkatu oli tosi kauhea.

6. Kolmiodraamat, kyllä vai ei?

Kyllä, jos kirjailija kertoo taitavasti kaikkien näkökulmasta.

7. Viimeisin kirja, jota et vain voinut lukea loppuun?

Vähän noloa jotenkin, mutta J. S. Meresmaan Kerberos. Kyllä minä sen vielä luen, olen pitänyt aiemmista, mutta jotenkin liikaa täydellisyyttä omaan makuuni noin nuorten ihmisten käytöksessä. Se oli jotenkin siihen hetkeen ihan liikaa. Luen kyllä vielä sen, kuten sanottu.

8. Kirja, jota tällä hetkellä luet?

Näitä on taas kertynyt. Hanya Yanagiharan Paratiisiin, Anja Erämajan Olen nyt täällä metsässä, Arttu Tuomisen Häväistyt ja Tove Ditlevsenin Lapsuus. Huh huh! :D

9. Viimeisin kirja, jota suosittelit jollekin?

Hmm, täällä blogissa suosittelin erikseen eilisessä vuosikatsauksessa Vigdís Grímsdóttirin kirjaa Valosta valoon. Toki voi ajatella, että kaikki vuoden 24 kohokohtaa ovat suosituksia. :)

10. Vanhin kirja, jonka olet lukenut?

Tämä on kyllä paha! Varmaan Brontën siskosten kirjat. 1800-luvun kirjallisuutta on tullut kahlattua ihan mukavasti omaan ikään nähden muutenkin.

11. Uusin kirja, jonka olet lukenut?

Ihan nyt tarkalleen uusinta en osaa sanoa, mutta bloggauksissa uusimmasta päästä on viime vuonna ilmestynyt Mila Teräksen Yökirjeitä.

12. Suosikkikirjailija?

Kyllä se yhä edelleen on L. M. Montgomery.

13. Kirjojen ostaminen vai lainaaminen?

No toki lainaaminen, ei olisi mitään mahdollisuutta ostaa kaikkea mitä haluaa lukea. :D Eikä se määrä kirjoja mahtuisi minnekään.

14. Kirja, josta et pitänyt, mutta mistä muut kuitenkin pitivät?

Nilla Kjellsdotterin Kivipuiston tyttö on saavuttanut suuren suosion, mutta minusta se oli suoraan sanottuna huono. Joistain hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta.

15. Kirjanmerkit vai hiirenkorvat?

Jessus, ei kai kukaan enää nykyään taivuttele kirjoja hiirenkorville! Ehdottomasti kirjanmerkit.

16. Kirja, jonka luet aina uudelleen?

L. M. Montgomeryn Runotyttö maineen polulla.

17. Voitko lukea kuunnellessasi musiikkia?

Yleensä en, mutta jostain syystä joulukuussa kuuntelin musiikkia lukiessani Ujuni Ahmedin ja Hannu Lauerman elämäntarinoita. Kuulokkeissa soi juuri löytämäni Vermilian uusin levy Ruska. Suosittelen, jos tunnelmallinen metallimusiikki bläkkis- ja folk-elementeillä kiinnostaa.

18. Yksi näkökulma vai useita eri näkökulmia?

Kumpikin on ihan hyvä, kunhan niitä useita näkökulmia ei ole aivan tolkuttomasti. Silloin yleensä lukeminen on todella tuskaisaa kun ei meinaa pysyä kärryillä.

19. Luetko kirjan yhden istumalta vai usean päivän aikana?

Todella harvoin tulee luettua kerralla mitään, edes kovin ohuita teoksia. No Faustin osat luin kahden vuorokauden aikana ja hyvin tiiviiseen tahtiin, mutta sekään ei täytä ehtoa.


Semmoista tällä kertaa. Eikun kohti uusia lukukokemuksia!