Ankin kirjablogi

 "Kesän kukka, miksi kukitkaan, miksi nuppus' aukes' ollenkaan! Kesäpäiviä vain harva on, sekin harva kylmä, tunteeton; pian tuoksus' haihtuu tuulisäihin, poskes' kalpeneepi pohjan jäihin!" (ote runosta Pohjatuulen tuvilla) L. Onerva julkaisi esikoisrunoteoksensa Sekasointuja alun perin vuonna 1904 ollessaan vasta 22-vuotias. Tämä lukemani nide on näköispainos, jonka on kustantanut Ntamo vuonna 2018. Teoksen nimen mukaisesti runot ovat omanlaisiaan sekasointuja, yhteistä nimittäjää kaikille runoille ei löydy. Muutaman kerran huomioni kiinnittyi hiukan murteelliseen ilmaisuun. Esimerkiksi avausrunossa Syystunnelma on säe "Kylmät pisarat ruutuhun rupsaa" . Toki pieniä erikoisuuksia löytyy siksikin, että julkaisulla on ikää jo peräti 120 vuotta. Siihen nähden ilmaisu on itse asiassa yllättävän modernia. Toisaalta runojen aiheiden sekalaisuus teki kokoelmasta hiukan hankalasti seurattavan. Teksti on varsin paatoksellista ja teoksen sotaisa runo Sotala...

 "Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt." L. Onervan Mirdja on romaani naisesta, joka ei halua eikä kykene asettumaan porvarillisen elämän ja sovinnaisuussääntöjen ikeeseen. Hän on villikko, paholainen ja enkeli samassa paketissa. Kirjan alkupuoli kuvaa Mirdjan itsensä etsimistä ja miesseikkailuja. Nainen läikehtii milloin täällä, milloin tuolla ja aiheuttaa tuhoa ympärillään oleville miehille. Loppupuolella hän kuitenkin avioituu eikä siitä elämästä tietysti onnellista Mirdjan luonteella tule. Lopuksi nainen murtuu mielipuoleksi. Mitähän tästä kirjasta sanoisi? Taas olen hieman hämmentynyt. Henkilönä Mirdja on mitä vastenmiel...