Tekstit

Näytetään tunnisteella feminismi merkityt tekstit.

Ilana Aalto - Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

Kuva
 "Pakkokeräilijät saavat tavaroita haltuunsa myös haalimalla lahjoituksia, dyykkaamalla tai pelastamalla hylättyjä tavaroita. Nämä tavarat ovat ylijäämää, jota ei olisi ilman kulutusyhteiskuntaa. Miellämme kirpputorit, uudelleenkäytön ja jopa roskisten kaivelun ekologisina ilmiöinä tai säästäväisyytenä, siis myönteisinä ja kannustettavina asioina. Kierrätys on osa arkipäiväämme. Näemme käytetyn tavaran kiertoliikkeessä ongelmia vasta, kun asialla on pakonomainen keräilijä." Ilana Aalto on ammattijärjestäjä ja kulttuurihistorioitsija, joka on kirjoittanut kodin tavarakaaoksesta kirjan Paikka kaikelle - Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan (Atena 2017). Aalto käy läpi kaikki tyypilliset suomalaisen kodin huoneet tavaroineen ja tekee samalla tiukkoja yhteiskunnallisia havaintoja. Tavarat ja suhde niihin sekä kotiin vaihtelevat ihmisen yhteiskunnallisen aseman mukaan ja malliesimerkki kaikille muille ovat vähintäänkin ylempää keskiluokkaa edustavien ihmisten kodit. Kul...

Liv Strömquist - Peilisalissa

Kuva
 Liv Strömquist käsittelee uusimmassa sarjakuvateoksessaan Peilisalissa (Sammakko 2023, suomentanut Helena Kulmala) kauneutta ja sitä, miksi siihen suhtaudutaan niin pakkomielteisesti. Tarina alkaa Kylie Jenneristä, jota palvotaan - varsinkin naisten taholta. Mukana on tuttuun tapaan erilaisia ajatuksia filosofeilta ja tutkijoilta ja näkökulmaa historiaan. Mielenkiintoista oli lukea filosofi René Girardin teoriasta mimeettisestä halusta. Ajatus perustuu käsitykselle, jonka mukaan ihmiset haluavat sitä mitä muutkin haluavat. Ihmisen "oma" halu siis korruptoituu aina ja kun joku korkean statuksen ihminen alkaa käyttää tiettyä vaatetta ja asustetta, myös muut alkavat käyttää niitä. Girardin mukaan kauneudessa on kyse kilpailusta, jossa aina joku Toinen on kauniimpi ja joka pitäisi voittaa.  Kauneus vaikuttaa varsinkin meidän yhteiskunnassamme voimakkaasti pariutumiseen. Strömquist toteaa, ettei nykyisiä suhteita pidä yhdessä oikeastaan muu kuin puolison seksuaalinen haluttavuus...

Liv Strömquist - Einsteins nya fru (Samlade verk)

Kuva
Tulipa taas luettua sarjakuvaa välillä. Liv Strömquistiä löytyi kirjastosta tällä kertaa alkukielellä ruotsiksi ja nappasin mukaani albumin Einsteins nya fru (Galago 2018). Taiteilija löylyttää monesta pienestä tarinasta koostuvassa albumissaan yhteiskuntaa ja erinäisiä superstatuksen saaneita miehiä.  Yksi mainioimmista tarinoista oli kirjan aloittava "Historiens mest provocerande pojkvänner", jossa sijalta seitsemän sijalle yksi listataan kamalia julkkiksia hienossa gaalassa. Mukana on muun muassa Karl Marx ja Einstein. Nerouden viitta ei tarkoita todellakaan sitä, että ihminen olisi puolisolleen kovinkaan suuri unelmamies. Myös pieni iloittelu "Barn är konservativ höger" ("Lapset ovat oikeistokonservatiiveja") nauratti minua. Joku saattaisi tietysti mielensäkin pahoittaa kun lapset esitetään tässä valossa, mutta minusta sarjis oli hulvaton ja osui maaliinsa. Lapsi tosiaan kilpailee uskossaan ydinperheeseen oikeistokonservatiivin kanssa. Joukossa on myö...

Henrik Ibsen - Nukkekoti

Kuva
 "Helmer: Et ole ollut - onnellinen? Nora: En, ainoastaan iloinen. Ja sinä olet aina ollut kovin hyvä minulle. Kotimme ei kuitenkaan ole ollut muuta kuin leikkimökki. Olen täällä ollut sinun nukkevaimosi, kuten kotona olin isän nukkelapsi. Ja lapset taas ovat olleet minun nukkejani. Minusta oli hauskaa, kun leikit kanssani, niin kuin sinusta tuntui hauskalta minun leikkiessäni lasten kanssa. Sellaista on avioliittomme ollut, Torvald." Henrik Ibsenin Nukkekoti (WSOY 1973, suomentanut Eino Palola, alkup. versio 1879) kuvaa ravistelevasti yhtä varakasta norjalaisavioliittoa, jossa mies on ainoa vastuullinen aikuinen ja vaimo tyhmäksi kasvatettu nukke. Nora joutuu vaikeuksiin, kun hänelle selviää, että hän on syyllistynyt allekirjoituksen väärentämiseen - laki kun ei katso hyveellisiäkään motiiveja. Nora alkaa pelätä koko jutun paljastumista miehelleen Torvaldille, jonka hyväksi hän on alun perin rahat velaksi saanutkin. Monenlaisia kuvioita on ilmoilla ja kulissien hajoaminen o...

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kuva
"He ovat halunenet heittää marinoidut kananrintapalat lattialle, hiiteen ravintoympyrät, hiiteen perunamuusi ja parsa! He ovat halunneet kahmaista karkkihyllystä ässämixejä ja hedelmäaakkosia ja dajmrakeita ja heittää kaiken ilmaan. He ovat halunneet tehdä piruetin karkkisateen jälkeen, heittää nurkkaan farkkunsa ja paljastaa seeprakuvioiset kalsarinsa, he ovat halunneet enemmän kuin mitään muuta huutaa: Herätkää, tulkaa mukaan, meitä ei kahlitse tässä maailmassa muu kuin neljä vuodenaikaa ja omat ennakkoluulomme." Riikka Pulkkisen pikkuinen teos Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava 2014) on ilmestynyt varhaisversionaan Kauneus & terveys -lehdessä. Kyllä tässä pientä välityön makua onkin, mutta kyllä minä varsinkin alun jälkeen viihdyin mainiosti Iiriksen mukana. Iiris on koulupsykologi, joka on tullut miesystävänsä Aleksin jättämäksi. Seitsemän vuoden parisuhteesta ei ole helppoa irrottautua. Iiris tempoutuu nuoruuden ja aikuisuuden välillä, ajatukset hypp...

Kate Chopin - Herääminen

Kuva
 "Hän yriti selvittää, mikä tässä kesässä oli niin erilaista verrattuna edellisiin ja kaikkiin hänen elämänsä aikaisempiin kesiin. Hän ymmärsi vain, että hän itse, hänen nykyinen minänsä, oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmin. Hän ei vielä aavistanut, että hän näki asiat erilaisin silmin ja tutustui itsessään uusiin olotiloihin, jotka värittivät ja muuttivat hänen suhtautumistaan ympäristöönsä." Kate Chopinin romaani Herääminen (Faros 2009, suomennos ja esipuhe Raija Larvala) oli aikansa kohuteos. Alun perin 1899 Amerikassa ilmestynyt kirja kauhistutti ihmiset ja oli sen aikaiselle yleisölle liian uskalias. Kirja kertoo 28-vuotiaasta Ednasta, joka on vaimo ja äiti. Hän kokee eräänlaisen sielullisen heräämisen kesänvietossa Grand Islella. Ensi kertaa Edna havahtuu olevansa kokeva ja tunteva yksilö ja alkaa kotiin New Orleansiin tultuaan uhmata miestään ja seurapiirin mielihaluja. Hän kokee avioliiton ulkopuolisen romanssin eikä se jää ainoaksi heilasteluksi häneltä.  Nykysu...

Louisa M. Alcott - Tytöistä parhain

Kuva
 "- Jopa kävi ikävästi! Juuri kun Tom rupesi olemaan mukava ja minulla hauskaa, piti Fanin pilata kaikki hömpötyksellään. Rouva Shaw ei pidä mäenlaskusta eikä kai isoäitikään. Tulee vain ikävyyksiä jos menen, ja Fanny kiusaa minua, niin että on parasta kieltäytyä ja antaa Tomin luulla minua pelkuriksi. Taivas varjelkoon! En ole ikinä nähnyt näin hassuja ihmisiä!" Louisa M. Alcottin tuotannossa ehkä hieman sivuun jäänyt Tytöistä parhain (WSOY 1975, Lyyli Reijosen uudistettu suomennos) on ihastuttava teos. Sen päähenkilö on Polly, joka kirjan alussa on siinä nelisentoistavuotias. Hänet on kasvatettu kaukana rikkaista seurapiireistä ja hän onkin varsin tervehenkinen tyttö. Hänen päänsä on kovin pyörällä vierailulla rikkaan Shaw'n perheessä, jossa on palvelijoita ja vaunuja ja hienoja pukuja. Samanikäisen Fannyn kaveripiiri on varsin teennäistä, nuori Tom kiusaa, pikku Maud leikkii omaa seurapiiriään, rouva Shaw on henkisesti ja fyysisesti enimmäkseen poissa pelistä ja herra...

Bernardine Evaristo - Tyttö, nainen, toinen

Kuva
  "oli miten oli, hän on alistunut hengaamaan yliopistolla Tiukkojen muijien kanssa miestenmetsästyksen sijaan   huono tuuri että sattui aikuistumaan swaippaa-tykkää-tsättää-kutsu-pane-sukupolveen kuuluvana, kun miehet odottavat että annat jo ensimmäisillä (ja ainoilla) treffeillä, että häpykarvoja ei ole ollenkaan ja teet kaikki ällöttävät temput joita he ovat internetin pornofilmeissä nähneet   ja niitä hän epäilee asuntolan poikien katselevan yötä päivää" Bernardine Evariston menestysromaani Tyttö, nainen, toinen (WSOY 2022, suomentanut Kaijamari Sivill) on suoranainen räjähtelevä runsaudensarvi! Se kertoo 11 naisen ja yhden sukupuolettoman tarinat, jotka sieltä ja täältä kietoutuvat yhteen. Periaatteessa kaikki heistä ovat mustia, mutta tummuuden aste ja sitä myöten kohtelu yhteiskunnassa vaihtelevat. Kaikilla on jollain tapaa taustallaan Iso-Britannia, vaikkeivat kaikki siellä asukaan. On tosi vaikea lähteä purkamaan tätä ilotulitusta. Se on naiseuden juhlaa, se on...

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen - Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kuva
"Valkoiset tytöt tuntuivat kuplivan itsevarmuutta ja iloa, josta olisin halunnut saada edes pisaran. Minun silmissäni kaikki heidän elämässään tuntui hohtavan valoa, joka ei koskaan osuisi minuun. Kuvittelin, millaista olisi olla heidän kaltaisensa ja elää heidän elämäänsä. Miltä tuntuisi valita aamuisin vaatteensa itse ja viettää koulun jälkeen aikaa muiden tyttöjen kanssa? Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti, tarkkailematta jatkuvasti sitä, että jokin omassa käytöksessä, puheissa tai ulkonäössä tekisi ulkopuolisuudesta vielä syvempää kuin mitä se väistämättä oli?" Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen yhteisteos Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY 2022) on erittäin informatiivinen, koskettava ja tärkeä. Se on Ahmedin oma tarina somalina Suomessa, siitä miten hän alkoi kyseenalaistaa patriarkaalista kulttuuria, löysi Allahin "omin päin" Englannissa ja miten hänestä tuli ihmisoikeusaktivisti.  Ahmed oli vasta kolmen heidän perheensä muuttaessa S...

Maggie Nelson - Vapaudesta

Kuva
 Maggie Nelsonin neljän esseen kokoelma Vapaudesta - Neljä laulua rakkaudesta ja rajoista (S&S 2022, suomentanut Kaijamari Sivill) on haastava ja kohottava. Nelson pureutuu alkusanoissaan siihen, miksi hän otti juuri tämän vaikean aiheen: "Ongelma on osin sanassa itsessään, sillä sen merkitys on kaikkea muuta kuin itsestään selvä tai kaikille sama. Sana nimittäin toimii vähän samaan tapaan kuin sana "Jumala" siinä mielessä, että kun sitä käytetään, ei voi koskaan olla täysin varma, mistä täsmälleen ottaen puhutaan, tai puhuvatko kaikki samasta asiasta." Kirjailija problematisoi teemaa ja pohtii eroa vapauden jostakin ja vapauden johonkin välillä. Tällaista keskustelua harvoin Suomessa käydään. Jossain määrin nämä erot ovat politisoituneet, sillä oikeistolaiset yleensä penäävät vapautta jostakin ja vastustavat vapautta johonkin. Yhtä kaikki, vapaus on kirjan teemana. Kirja jakautuu neljään eri näkökulmaan. Taiteen laulu "Sillmanin halu oksentaa heijastaa mi...

Maggie Nelson - Argonautit

Kuva
"On todella omituista elää historiallisella hetkellä, jolloin vastakkain ovat vanhoillinen huoli ja hätä siitä, että sateenkaariväki tuhoaa yhteiskunnan instituutioineen (ennen kaikkea avioliiton) ja toisaalta huoli ja hätä queer-liikkeen epäonnistumisesta tai kyvyttömyydestä romuttaa yhteiskunta ja perinteiset instituutiot, sillä moni queer on turhautunut valtavirran HLBTIQ+-liikkeen sopeutumaan pyrkivään, ajattelemattomaan uusliberalistiseen suuntaukseen, jossa on käytetty pitkä penni siihen että on aneltu pääsyä kahteen historiallisesti alistavaan rakenteeseen: avioliittoon ja puolustusvoimiin." Maggie Nelson kirjoittaa elämästään muistelmissaan Argonautit (S&S 2018, suomentanut Kaijamari Sivill). Nelson on yliopistolla opettava akateemikko, ajattelija, kirjailija, äiti ja ei-binäärin Harryn aviopuoliso. Kertoessaan matkastaan ensin Harryn kanssa ja sitten pyrkimyksestään saada lapsi hän kommentoi aihetta siellä ja aihetta täällä.  Argonautit onkin varsin assosiatiivi...

Kaisa Pulakka - Kurittomat - Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja

Kuva
 "Myytteihin ja kansantaruihin tutustumalla voi saada myös ymmärrystä siitä, miten samanlaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat riippumatta siitä, millä puolella maapalloa asutaan. Ihmiset kertovat samankaltaisia tarinoita ja heitä askarruttavat samat kysymykset - ajatukset kaiken synnystä, kuolemasta, luonnonilmiöistä. Kaikilla on tarve selittää ja ymmärtää. Siksi myytit toistuvat yllättävän samankaltaisina joka puolella maailma." Kaisa Pulakan naseva teos Kurittomat - Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja (Atena 2021) ammentaa ennen kaikkea myyteistä. Pulakka katsoo maailmaa feminismin kautta ja häntä alkoivat kiehtoa kovasti vanhat tarinat ja legendat. Ensin syntyi podcast Kauhee akka ja sen jälkeen tämä kirja.  Kirjailijan kynänjälki on selkeä ja virkeä. Pulakka osaa kirjoittaa sujuvasti ja olla sen päälle vielä hauskakin. Oikeastaan kuvien kuvatekstit olivat tässä suhteessa parhaimpia.  Pidin kovasti siitä, että kirjassa käsiteltiin muitakin kuin länsimaisia/l...

Riikka Pulkkinen - Lumo

Kuva
"Kun Philippa on kuollut, A pohtii vielä pitkään Philippan leikkejä. Millaista on leikistä riisuttu elämä? Onko se todella vilpittömämpää? Onko se läpikotaisin aikuista?     Vai onko se valheellista, nimenomaan se?" Riikka Pulkkisen uusin romaani Lumo (Otava 2022) on napakymppi. Se kertoo 17-vuotiaasta Philippa Laaksosta, jonka naapuri löytää kuolleena taloyhtiön pihalta. Mutta tämä ei ole mikään dekkari. Philippa on todellakin kuollut, mutta hän ei ole kadonnut. Monet tunsivat hänet, tai ainakin uskoivat tuntevansa. Mutta Philippa leikkii, Philippa on kuka tahansa. Lolita giving, Not your Sonya ja Saddest girl on Earth. "Minä olen Philippa Laakso, tyttö lausuu kameralle.     Olen myös Lolita Giving ja aika ajoin Saga. Pulpahtelen esiin ja katoan taas näkyvistä.     Te ette tunne minua, tyttö toteaa.     Sitten tyttö hymyilee, sanoo toruen: Älkää luulkokaan.     Tyttö raottaa huuliaan, näyttää kuin hän olisi ryhtymässä aterioimaan sitä ...

Liv Strömqvuists astrologi

Kuva
  Liv Strömquist on esiintynyt blogissani jo aiemmin . Hänellä on sarjakuvissaan vahvan feministinen ja humoristinen ote.  Tässä astrologiaa käsitelleessä teoksessa Liv Strömquists astrologi (Norstedts 2022) feminismi on enemmän ehkä rivien väleissä tai aihevalinnoissa. Strömquist esittelee kaikki horoskooppimerkit ja tuo niiden mukana esille erikoisia tunnettuja henkilöitä. Ote on ironinen. Sinänsä aihe ei hirveästi puhutellut minua. Ainahan tämän sarjakuvatekijän teokset mielellään lukee, mutta horoskoopit eivät kuulu kiinnostuksenkohteisiini. Sen sijaan otin teoksen oppimiskokemuksena, sillä luin sen tosiaan ruotsiksi. Albumi on niin tuore, että se tuskin on vielä ehtinyt ilmestyäkään suomeksi. Aika monta sanaa piti varsinkin alussa katsoa sanakirjasta, mutta eipä se mitään. Siten sitä oppii. Useimmat horoskooppimerkit olivat toki ihan pääteltävissä suomeksi. Tiesittekö, että vesimies on ruotsiksi vattumannen? :D Hauska sana. Sinänsä melkoista stereotyypeillä revittelyä t...

Rupi Kaur - Milk and Honey

Kuva
 "it is your blood in my veins tell me how i'm supposed to forget" (osasta the hurting) Rupi Kaur on intialaistaustainen kanadalaisrunoilija. Teoksessaan Milk and Honey (Andrews McMeel Publishing 2015) hän käsittelee monia teemoja, kuten feminiinisyyttä, traumaa, hyväksikäyttöä ja naisten yhteisyyttä.  "i do not want to have you to fill the empty parts of me i want to be full on my own" (ote runosta osassa the loving) Kaurin englanti on ihastuttavan helppolukuista, mutta silti vaikuttavaa ja täynnä merkityksiä. Minun ei tarvinnut etsiä sanakirjasta kuin muutama sana! Teos sopiikin mainiosti myös nuorille, sillä kirjasta selviää kyllä aika perusenglannilla.  "i am a museum full of art but you had your eyes shut" (osasta the breaking) The hurting -osa käsittelee pitkälti runonpuhujan suhdetta vanhempiin. Isä on etäinen ja käskevä hahmo perheessä, naiset ovat oppineet pitämään suunsa kiinni. Runonpuhuja ei osaa erottaa äidistään rakkautta ja pelkoa isää...

Koolla on väliä!

Kuva
 "Tässä kirjassa haluamme tuoda lihavuuden tutkimukseen ja lihavuuskeskusteluihin toisenlaisen näkökulman. Lihavuus on monitahoinen ruumiillinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, jota voi ja tulee tarkastella monin tavoin, monesta näkökulmasta. Koska lihavuutta on tutkittu lähinnä terveys- ja väestöpoliittisena ongelmana, lihavuuteen liittyvät kulttuuriset, sosiaaliset, psyykkiset ja kokemukselliset kysymykset ovat jääneet valitettavasti liian vähälle huomiolle." Katariina Kyrölän ja Hannele Harjusen toimittama Koolla on väliä! - Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (Like 2007) on artikkelikokoelma. Kyseiset akateemiset artikkelit käsittelevät lihavuutta ennen kaikkea yhteiskunnallisena asiana. Lopussa on myös pari vapaampaa kirjoitusta ja sanasto. Vaikka kirjan julkaisusta on jo reilusti yli 10 vuotta aikaa, se ei ikävä kyllä ole vanhentunut. Artikkeleissa korostuu lihavuus mediassa esitettynä. Mukana on myös artikkeli feederismistä (tarkoittaa seksuaalista mieltymystä itseään lih...

Ennen kaikkea feministi

Kuva
"Nettikeskusteluista neljännen aallon feminismiksi virinnyt intersektionaalisuus on tehnyt feminismistä muidenkin kuin naisten asian. Siksi nykyfeminismi pyrkii sukupuolen lisäksi huomioimaan myös esimerkiksi ihonvärin, vammaisuuden, seksuaalisuuden, sukupuolen moninaisuuden ja näiden mahdolliset risteymät." Minja Koskelan kirja Ennen kaikkea feministi (Karisto 2019) on kuvaus hänen ajattelustaan, joka pohjautuu vahvasti neljännen aallon feminismiin. Koskela kertoo kasvustaan feministiksi ja nostaa esiin suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Olipa mukavaa lukea selkeästi kirjoitettua yhteiskuntakritiikkiä! Kirjan kirjoittamisvuosina vallassa oli Sipilän hallitus, joka saa kirjassa kritiikkiä osakseen. Koskela ei tyydy vain käsittelemään tyypillisimpiä sukupuolten ongelmia, kuten vain miehille pakotettua asepalvelusta tai nuorten naisten syrjintää työmarkkinoilla raskaaksi tulemisen vuoksi. Hän laajentaa otetta myös muun muassa luokka-asemaan. Koskela tulee itse duunariperh...

Kielletty hedelmä

Kuva
Liv Strömquist on tunnettu räväkkyydestään ja huumoristaan. Niitä ei tästäkään sarjakuvasta Kielletty hedelmä (Sammakko 2016, suomentanut Helena Kulmala) puutu. Strömquist käsittelee sarjakuvassaan naisen sukupuolielimiä ja niihin liittyviä asioita. Käsitellyiksi tulevat muun muassa aihepiiristä aivan liian kiinnostuneet miehet, sukupuolidikotomia ja kuukautiset. Strömquist kuljettaa näyttämölle monenlaista ukkoa, joilla on ollut mielipiteitä naisista ja heidän elimistään. Tuttuja olivat esimerkiksi Augustinus ja Freud. Miehet lähinnä päättivät keskenään, että nainen on yhtä aikaa sekä ilman seksuaalisuutta että viettelevä portto. Ikävä kyllä näillä äijillä oli aikanaan paljon vaikutusvaltaa. Kun 1800-luvulla uskonnon merkitys väheni, naisen ala-arvoisuutta oli vaikea enää perustella Jumalan tahdolla. Tilalle tuli pseudotiede, joka ylikorosti miehen ja naisen välisiä eroja kaikin tavoin. Tarpeetonta varmaan mainitakaan, että miestä pidettiin järkevänä ja johtamaan kykenevänä, naista e...

Olen upea, mutta en sinun mieliksesi

Kuva
 "Minua opetettiin laskemaan kaloreita, vetämään rajoja ja sanomaan "ei" ruoalle nuorena tyttönä, ennen kuin opin, että on tärkeää vetää rajoja ja sanoa "ei" muille ihmisille. Mitä luulet, mitä se opetti minulle siitä, millaista on olla nainen tässä maailmassa?" Florence Givenin kirja Olen upea, mutta en sinun mieliksesi (Atena 2020, suomentanut Suvi Kauppila) on raivokas pamfletti, joka koskee nykyistä feminismin uutta aaltoa. Given kertoo omasta kasvustaan ihmiseksi, joka ottaa vastuun ja piirtää rajat muille. Samalla hän käsittelee kulttuurissa esiintyviä epäkohtia. Givenin tyyli on välillä karkea, mutta hänellä on todella pointtia. Kirja sai minut todella ajattelemaan, vaikkei se toki ole ensimmäinen feministinen teos, jonka olen lukenut. Yksi päällimmäisistä ymmärtämisistäni oli se, miten tiukasti kauneus on rajattu. Se on lähtökohtaisesti valkoista ja eurosentristä ja vamman puutetta. Tuo jälkimmäinen asia todella iski tajuntaani. Ei riitä, että vam...

Miksi en enää puhu valkoisille rasismista

Kuva
 "Tämänhetkinen rodullinen arvoasteikkomme on epäreilu myös siinä, että sen muuttaminen on aina sälytetty alimpina olevien harteille. Rasismi on kuitenkin valkoinen ongelma. Se paljastaa valkoisuuden pelot, tekopyhyyden ja kaksoisstandardit. Se on valkoisen psyyken ongelma, jonka ratkaisun avainten on löydyttävä valkoisilta. Ulkopuoliset voivat vaikuttaa vain rajallisesti." Reni Eddo-Lodgen kirja Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (Gummerus 2021, suomentanut Saana Rusi) on todella silmiä avaava teos. Eddo-Lodge purkaa yleisiä myyttejä, ottaa kantaa rasismin ulottuvuuksiin, erilaisiin hierarkioihin kuten ihmisten luokka-asemaan ja valkoisten pelkoon mustia kohtaan. Voi aluksi kuulostaa erikoiselta, että valkoiset todella pelkäisivät mustia, mutta kirjailija perustelee asian hyvin. Mistä muusta kumpuaisivat rasistiset puoluenäkemykset, joissa varoitellaan maahanmuuttajataustaisten (joista iso osa on tummia ja joita ylipäätään tarkoitetaan termillä 'maahanmuuttaja...