Ankin kirjablogi

 "Mutta ne, jotka toimivat ilmaiseksi, ne jotka raportoivat naapuriensa tai työtovereidensa tekemisistä ilman mitään korvausta? Ketä he kuvittelivat miellyttävänsä? Ja miksi? Toisaalta lännen rauhanliikkeestä tuntui löytyvän koko ajan uusia hyödyllisiä informantteja eikä heillä ollut samanlaisia ongelmia kuin täällä. Heidän innokkuutensa oli mykistävää, heille ei edes maksettu. Miksi?" Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012) on kuvaus eräästä avioliitosta, suvusta ja Viron kohtalosta toisessa maailmansodassa sekä sen jälkeen. Keskiössä on virolainen Edgar, pelkuri ja opportunisti, joka aina pompahtaa pintaan kaiken tuhon jälkeen ja jatkaa. Edgarin serkku Roland on metsäveli, joka taistelee Viron itsenäisyyden puolesta kaikin keinoin. Kirjan alussa eletään 1940-luvun vuosia, jolloin Neuvostoliitto oli väliaikaisesti saatu pois Virosta saksalaisten avulla. Pian kuitenkin fiksuimmat alkavat tajuta, ettei Saksa tule antamaan Virolle itsenäisyyttä lupauksista huolimatta....

"- Ehkä sillä oli paniikkihäiriö. - Mikä? - Ehkä se ei vain yhtenä päivänä pystynyt avaamaan työpaikan ovea. Eikä enää toisenakaan. Ja sitten se lähti kävelemään ja käveli koko päivän ulkona ja ulkoilma tuntui hyvältä ja sitten se teki seuraavana päivänä saman ja yhtenä päivänä päätyi Kallion kirjaston lehtiosastolle ja huomaisi, että se voi rauhassa istua siellä koko päivän eikä kukaan ihmettele mitään ja jos tulee kohtaus, se voi rauhassa hengittää paperipussiin lehtensä takana eikä kukaan ihmettele sitäkään. - Mistä sä puhut, kulta? - Paperipussiin hengittäminen auttaa, jos tulee paniikkikohtaus. - Kulta, Uffe on ihan täyspäinen. - Totta kai se on. Enhän mä muuta väitäkään. Joonatanin ystävät alkoivat kiusaantua. - Jokohan voisi tilata jälkiruokaviiniä? nainen Joonatanin vieressä ehätti apuun. - Ja meille muille lisää olutta!" Oksasen toinen kirja kertoo lesboudesta, paniikkihäiriöstä, masennuksesta, alkoholista ja ahdistuksesta. Se on surullisenkaunis tarina ka...

Ihan aluksi pahoittelut pitkästä tauosta. Ja sitten vielä siitä, etten ole edelleenkään lukenut Utriota loppuun. Se unohtui pitkäksi aikaa kesämökille, ja siinä välissä luin lahjakortilla hommaamani kirjan Stalinin lehmät. Mutta kyllä minä sen Utrionkin luen, itse asiassa juuri äsken luin jonkun verran ja se on lopussa. No, todistaahan tämä jotakin: älä koskaan lupaa mitään postauksissasi. :D Ja sitten itse asiaan. Stalinin lehmät on Oksasen debyytti eikä häviä ollenkaan kahdelle jälkimmäiselle teokselle. Kirja on täynnä teräviä huomioita Suomen ja Viron kulttuurieroista, suomalaisten sikamaisesta suhtautumisesta virolaisiin ja erityisesti virolaisnaisiin ja täynnä yksityiskohtaista kuvausta bulimiasta (tai oikeastaan bulimareksiasta). Kirjaa suorastaan ahmi, sen kieli on lumoavaa: enimmäkseen lyhyitä lauseita, jotka jättävät tulkinnan lukijalle. Joukossa todella pitkiäkin lauseita, jotka ovat lähinnä päähenkilön monologia ajatuksissaan. Juuri siitä tulkinnanjättämisestä pidän. ...

No niin, nyt on luettu viimein tämä jo usean vuoden puheenaihe. (Hämmästyin ihan, kun äsken tarkistin, että kirja oli saanut vuoden 2008 Finlandian, että silloinko se jo on julkaistu. Aika lentää!) Kyllä, se oli todella hyvä. Yhdyn mielihyvin kehujien joukkoon ja mielestäni sekä kirjailija että kirja ovat jokaisen palkintonsa ansainneet. Ennen teoksen lukemista minulla oli mielikuva, että seksuaalinen väkivalta olisi tosiaan se pääteema ja lähinnä ainut teema. Kyllähän se oli pääteemanakin, mutta kyllä minun mielestäni samassa määrin oli Aliiden petos. Seksuaalinen väkivalta sodan ja nykyajan aikaan oli hyvin yhdistetty teema. Kirjan raa'immat kohtaukset olivat karmivaa, mutta silmät avaavaa luettavaa. Jotenkin koin kunnantalon kellarissa tapahtuneet kidutukset pelottavimmiksi kuin Zaran kokemukset, vaikka kummatkin toki olivat hirveitä. Äh, tuntuu että jauhan vain ympäripyöreyksiä.;) Mutta kirja oli niin iso pala, että siitä on hankala selittää tyhjentävästi, varsinkin kun se...