Ankin kirjablogi

 "Helposti kuvittelisi, että jugoslavialaiset olisivat olleet iloisia päästessään vihdoin eroon diktaattorista, joka Tito eittämättä oli. Mutta he eivät olleet. Kun hän lopulta kuoli, ihmiset olivat yllättyneitä ja järkyttyneitä. Muistan, että Titon kuoleman jälkeen miehet ja naiset itkivät kaduilla päiväkausia vaellellen päämäärättömästi kuin eksyneet lapset. Hänen kuolemansa oli suuronnettomuus, kuin maanjäristys tai tulva. Maassa vallitsi tunne hirvittävästä menetyksestä, pelko siitä, mitä tapahtuisi, epätoivon ilmapiiri...       Slobodan Miloševićin oli helppo tyydyttää tuo emotionaalinen nälkä. Ihmiset hakivat jotakuta, joka huolehtisi heistä. Orvoksi joutunut kansakunta tarvitsi uuden isän. Kun kommunismi kymmenen vuotta myöhemmin kaatui, ihmiset olivat entistä eksyneempiä, turvattomampia ja kauhistuneempia, miltei kuin nuoria, joiden oli pakko alkaa suoriutua omillaan. Lisäksi poliittiselle johtajuudelle ei ollut muuta mallia kuin Titon autoritaarinen mal...

 "Myytti Euroopasta, myytti siitä että me kuulumme eurooppalaiseen sukukuntaan ja kulttuuriin, joskin köyhinä sukulaisina, on mennyttä. Meidät on jätetty yksin vasta saavutettuine itsenäisyyksinemme, uusine valtioinemme, uusine symboleinemme, uusine omavaltaisine johtajinemme ja olemattomine demokratioinemme. Me olemme jääneet seisomaan veren liukastamalle maaperälle, luoja ties kuinka kauan jatkuvan sodan syövereihin." Varoitus: sitaatit saattavat järkyttää. Slavenka Drakulicin esseistä/novelleista koostuva Balkan Express - Katkelmia sodan toiselta puolelta (Kääntöpiiri 1994, suomentanut Marja Haapio) on karu ja ahdistava. Se kertoo siviilin ja toimittajan näkökulmasta Jugoslavian hajoamissodasta. Johtaja Titon kuoltua ja kommunistisen järjestelmän natistessa liitoksistaan Jugoslaviassa syttyi raaka sota. Drakulic koettaa tavoittaa teksteissään jotain siitä, mitä sota merkitsee ihmisille ja miten sodan mielettömyyttä voisi lähestyä ja ymmärtää. "On vielä yksi valokuva,...

Kirjoitan tämän merkinnän turhan myöhään - lukemisesta on melkein kuukausi - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja on järkyttävä kuvaus Balkanin sodan vankileiriltä, jonne kirjan henkilö S. joutuu. Kuvaus siitä, miten ihmiseltä voidaan tuosta vain viedä ihmisoikeudet, jos hän sattuu sodan syttyessä olemaan väärää kansallisuutta. Käsittääkseni henkilä S. on fiktiivinen, samoin tarina sellaisenaan, mutta tuo leiri ja sota ovat olleet täyttä totta, eivätkä missään muinaisella 40- vaan 90-luvulla. Tarina alkaa, kun S. ja muut kylän asukkaat käsketään kylän koulun liikuntasaliin. Jo siinä vaiheessa kirjan avainteema, itsensä ulkopuoliseksi maailmasta tunteminen, alkaa. S:tä tuntuu mahdottomalta, että tämä tapahtuu heille. Viimeiseen asti he uskottelivat itselleen, ettei sota heitä koske. Peli on armoton; kylän miehet viedään ulos ja ammutaan. Voi vain kuvitella sitä järkytyksen määrää mikä salissa on vallinnut, kun laukaukset ovat kuuluneet. Naiset ja lapset lastataan linja...