Ankin kirjablogi

Huhtikuussa tuli luettua ihan mukava määrä ja alkukuusta olikin aikamoinen lukuinnostus päällä. Sami Hilvo - Viinakortti Virginia Woolf - Mrs. Dalloway Michael Cunningham - Tunnit Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo Patricia Cornwell - Post mortem Hagar Olsson - Edith Södergranin kirjeet Seija Vilén - Mangopuun alla Ehdoton kohokohta oli Hilvon Viinakortti . Se oli ensinnäkin erinomainen esikoinen ja muutenkin kauniin raadollinen. Mrs. Dalloway oli ihana lukukokemus, siitä on jäänyt hyvä jälkimaku. Siihen vahvasti liittyvä Tunnit oli myös erinomainen kirja ja erityisesti loppu oli vaikuttava. Yksinäisyyden kaivon kakkosyritys tuotti hedelmää ja suorastaan rakastuin kirjaan tällä kertaa! Post mortem oli ensimmäinen kosketukseni Kay Scarpettaan ja ylipäänsä Cornwellin kirjoihin ja hyvin rohkaiseva sellainen. Edith Södergranin kirjeet olikin jo hieman puisevampi tapaus, mutta olen ihan tyytyväinen, että luin sen. Mangopuun alla oli pettymys, muttei huono. Oikein hieno kir...

Lopuksi pamahti tietysti se vaikein: kaikkien aikojen lempikirja! Miten ihmeessä näin paljon lukeva voi sellaista tietää? Kirjoja tulee ja menee, jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja, mutta kyllä niitä loistaviakin mahtuu matkan varrelle useita. Yhden kun tikistää, niin sen on oltava jo aiemminkin esillä ollut Herbjørg Wassmon Dinan kirja : Kuva kirjanmerkki.fi Miten voi vastustaa kirjaa, jota kuvaillaan näin: "Dina tulee kuusivuotiaana vahingossa aiheuttaneeksi äitinsä kuoleman. Isä ei enää siedä nähdä häntä ja yksinäinen tyttö kehittää omat tapansa selviytyä. Hän seurustelee kuolleen äitinsä kanssa, muiden ihmisten tunteet eivät häntä juuri liikuta. Kun Dina kuusitoistavuotiaana naitetaan paljon itseään vanhemmalle kestikievarin isännälle, hän on yhtä aikaa oikukas lapsi, kiihkeä nuori nainen ja jääkylmä paholainen. Onni kestää aikansa, mutta kun Jacob väsähtää ja etsii rauhaa viileämmästä sylistä, Dinan viha herää ja Jacobin reki syöksyy rotkoon. Nuoresta leskestä...

"Elämä on sarja sanoja, kuolema niitä rytmittävä pilkutus. Lopullinen piste tulee vasta sitten, kun olemme valmiit jättämään luistimet ja poppelit. Silloin pääsemme turhista sanoista. Lause on loppuun kirjoitettu." Tämä kirja on ollut esillä jo niin monessa paikassa, että se tuskin paljon esittelyä kaipaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna se kertoo nuoren suomalaisnaisen tarinan maalaistytöstä ja epävarmasta teinistä, joka kääntyy Hare Krishna -uskontoon ja lopulta avioituu väkivaltaisen miehen kanssa, lopulta eroten ja kiinnostuen naisista.     Olin odottanut kirjan lukemista jo kauan, vaikka alkuinnostus olikin haihtunut. Voitin sen Kirjainten virrassa -blogista ja aloin lukea sitä melko pian sen saatuani. Valitettavasti täytyy sanoa, etten ole täysin vakuuttunut. Pidin sinänsä siitä, että tapahtumista kerrottiin länsimaisesta näkökulmasta epäjärjestyksessä, mutta tarina ei oikein pitänyt otteessaan. Luin kirjaa lähinnä pätkissä eikä se tehnyt erityistä vaikutus...

Voi ei, taas näin vaikea! Olisi ehkä helpompi toisin päin... Nyt täytyy sanoa, että en tiedä ollenkaan. Sellaista ei taida ollakaan?

Tästä olikin jo keskustelua Jennin blogissa , mutta ihan mukava pohtia erillisessä blogijutussa.   Tämä on taas melko lailla mahdoton vastattava, mutta jos kerran yksi pitää valita, se on Dee Brownin Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen : Kuva info.fi  En ole lukenut sitä (enkä katsonut elokuvaakaan), mutta jokin tuossa nimessä vetoaa kovasti. Se on äärimmäisen koskettava ja aika epätavallinen. Jää helposti mieleen. Kuvaa hyvin intiaanien kohtaamaa sortoa.

Selailin blogiani ja huomasin montakin ehdokasta tähän kohtaan, mutta ylivoimaisen voiton vie Vígdis Grímsdóttirin trilogian ensimmäinen kirja Valosta valoon . Kuva media.wsoy.fi En ole suostunut valottamaan (pun intended ;) kirjan juonta, kuten en yleensä Grímsdóttirin kirjojen kanssa tee, mutta sen voin kyllä sanoa, että lukijan syliin pudotetaan valtava pommi ihan viimeisillä sivuilla. Sitä ei voi kuin tuijottaa silmät pyöreinä ja kirjan loputtua istua hetken ja koota ajatuksiaan. Ihana kirja joka tapauksessa! Grímsdóttirin kirjoille haluaisin paljon blogisavuja! Erityisesti tälle ja Z:Rakkaustarinalle .

Kirja, joka muutti mieleni jostain... Tähän on kyllä pakko sanoa, ettei sellaista varmaan ole. Ei tule mieleen yhtään mitään!

Ainahan sitä yleensä jonkun verran samastuu kirjojen henkilöihin tai edes yhteen heistä, jotta lukeminen olisi edes tyydyttävää, mutta sellainen, johon olen samastunut eniten on ehdottomasti Vígdis Grímsdóttirin Z-Rakkaustarinan Z . Kuva www2.hs.fi (pahoittelut pienestä koosta) Z pitää ensinnäkin naisista ja kaikkein voimakkain samastuminen tapahtui, kun kuvattiin hänen mustasukkaisuuttaan. Siinä jos missä tunnen samastuvani, tosin en ole ihan yhtä toivoton kuin Z. Samastuin kyllä myös toiseen päähenkilöön, Z'n rakastettuun Annaan , joka kirjoitti runoja. En kuitenkaan niin paljon kuin Z'aan. Tätäkin olisi kyllä eilen voinut suositella. Suosittelen siis nyt! Todella kaunis ja surumielinen tarina.

Näitä(kin) löytyisi useampia, mutta jos yksi kerran pitää valita, niin se on silloin Gerd Brantenbergin Egalian tyttäret: Kuva rosebud.fi Se kertoo sukupuolesta johtuvasta sorrosta miesten kautta. Roolit on käännetty päälaelleen, eli naiset johtavat ja miehet ovat alisteisia. Kaikenlaiset kaksoisstandardit tulevat hyvin esille. Äärimmäisen tärkeä kirja. Kunpa jokainen lukisi tämän... Oma arvioni löytyy täältä ja Sallan täältä .

Kuten monella muullakin bloggarilla, minullakin tämä lista on loputon. Tavoistani poiketen laitankin tähän nyt useita kirjoja. Ensin erityisesti viime aikoina blogeissa esillä ollut Claudia Gallayn Tyrskyt : kuva http://hintaseuranta.fi Olen melko varma, että pitäisin siitä. Arvioiden mukaan sen kieli on kaunista, jopa lyyristä ja se on surumielinen kirja. Kuulostaa minun kirjaltani! Plussaa vielä ihanasta kannesta. John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen : Kuva http://kirjavinkit.files.wordpress.com Ilmeisesti hyvin hyytävä ja ahdistava kirja enkä yleensä lue tällaisia, mutta tämä kiinnostaa jostain syystä kovasti! Helmi Kekkonen - Kotiin Kuva adlibris.com Tämän perään olen haikaillut siitä lähtien, kun luin siitä INAhduksesta . Sitä ei ole ollut kirjastossa. Ja arvatkaapa mikä yhtäkkiä tönötti uutuuksissa viime maanantaina, kun olin kirjastossa kaverien kanssa? Ja arvatkaapa oliko minulla korttia mukana? Hieman vitutti.

Kuten olen saattanut jo mainitakin, on Edith Södergran lempirunoilijani. Olen kiinnostunut hänestä myös henkilönä ja tästä kirjasta sain kuulla Ulos kaapista! -kirjan HLBTI-kirjalistasta. Nyt lopultakin lainasin tämän.    Kirjeet tuovat Edithin persoonaa lähelle, vaikka kirjoitustyyli ei tietysti olekaan yhtä avoin kuin nykyisellä netin aikakaudella. Edith on elänyt täysin eristyksissä, köyhänä ja sairaana ja ilona hänellä ovat olleet lähinnä Hagarin kirjeet ja harvat vierailut. Edith ihailee Nieztschea ja Steineria ja kipuilee samalla uskonsa kanssa. Hän kirjoittaa hyvin syvällisesti ja janoaa Hagarin mielipiteitä asioihin. Kirjeistä käy hyvin selville Edithin ihailu tätä kohtaan - ja rivien välistä ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä. Sen takiahan tämän kirjan täytyy tuolla listalla olla.    Kirja oli ihan mukava lukukokemus, välillä vähän pitkäveteinen. Myös surullinen Edithin nuoren elämän tullessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs loppuaan. Kirjeistä huokuu runo...

Lempikirja, jonka omistan... Pitääpä vilkaista hyllyyn. :) Tämä onkin vaikea valinta, varsinkin kun nyt en todellakaan halua toistaa itseäni! Valitsen siis Helena Wariksen Uniin piirretty polku -kirjan, jonka lukemisesta on aikaa ja jota en muista enää selkeästi, mutta joka puutteistaan huolimatta oli lumoava lukukokemus. Kuva http://sverigesradio.se Ehkä minun pitäisi lukea se uudelleen ja tuoda blogiini?

Ihan hävettää, kun nämä vastaukset toistavat itseään, mutta minkäs sitä rehellisyydelleen voi? Tämä kirja on esiintynyt täällä jo aiemminkin, ja se on L. M. Montgomeryn Runotyttö maineen polulla . Kuva http://i.levykauppax.fi Kansi on sinänsä hämäävä, sillä en ole ikinä lukenut tätä erillisenä, vaan kokoelmastani. En kuitenkaan kehdannut laittaa sen kansikuvaa, koska se on, noh, kokoelma.    Ja miksikö tämä kirja? Koska se nyt vain on niin lumoava ja hyvin kirjoitettu. Se todella kestää aikaa sukupolvelta toiselle!

Jaaha, vai lempiromanssikirja... Jokaisessa kirjassa on jonkinlaisia rakastavaisia, mutta kyllä minulla on tähän selvä vastaus: Uma Karman Kaiken se kestää -kirjan Luukas ja Tuukka ! Kuva http:4.bp.blogspot.com Olen vuodattanut tuntojani tästä ihanasta kirjasta jo aiemminkin, mutta ei sille vaan voi mitään: niiden kahden teinipojan romanssi on vain koskettavin ja suloisin romanssi, jonka olen lukenut.

"Hän oli alasti. Vaaleankeltainen puuvillayöpaita oli kirkasvärisellä räsymatolla vuoteen oikealla puolella. Se oli viilletty halki kaula-aukosta helmaan, täsmälleen samoin kuin kolmessa aiemmassa tapauksessa." Kay Scarpetta havahtuu painajaisunestaan kollegan soittoon: jälleen uusi raiskausmurha Richmondissa , järjestyksessään kolmas. Kay alkaa tutkia aina vain raa'emmaksi ja karmeammaksi muuttuvaa vyyhteä ja joutuu samalla kimpuroimaan laitoksen juonitteluissa. Vähitellen näyttää siltä, ettei poikaystäväkään ole aivan sitä miltä näyttää...     Tämä on ensimmäinen osa sarjassa Kay Scarpettan tutkimuksia ja ensimmäinen kirja, jonka Cornwelliltä luen. Olen ollut pitkään kyllästynyt dekkareihin enkä ole niitä pahemmin lukenut vähään aikaan. Tämä kirja sai minut kiinnostumaan genrestä uudelleen, sillä se on sujuva, koukuttava ja sopivan hyytävä. Loppuratkaisun arvasin kyllä jo aika alussa, mutta se ei haitannut menoa! Se, että luin kirjan yhdessä päivässä kertoo varmast...

Tämä menee kyllä jo vaikeaksi, koska katson niin olemattoman vähän elokuvia... Paljonhan kirjoista tietysti tehdään elokuvia eli valinnanvaraa luulisi olevan, mutta yleensä se menee niin, että luen kirjan enkä katso elokuvaa ikinä... Onkin mentävä aika pitkälle ajassa taaksepäin ja silloin valinta on Ville Suhosen Poika ja Ilves. Kuva kauttakivenjakannon.fi Kuva dvdopas.fi Näin elokuvan ensi kerran pienenä ja rakastin sitä hurjasti. Opittuani lukemaan luin kirjankin. Elin lapsena voimakkaasti Pojan ja Ilveksen lumoissa ja omistan elokuvan dvd:nä. En ole uskaltanut katsoa sitä pitkään aikaan enkä myöskään lukea, koska pelkään pettymystä. Ehkä pitäisi silti joskus rohkaistua kokeilemaan?

Vielä vähän aika sitten minulla olisi ollut tähän selkeä vastaus: Yksinäisyyden kaivo . Nyt ymmärrettävistä syistä en voi sitä tähän laittaa. Onhan niitä pettymyksiä tietysti, mutta kuitenkin suhteellisen vähän. Kun vähän kaivelee muistia, tulee mieleen ehkä voimakkaimpana Joyce Carol Oatesin Kosto:Rakkaustarina . Kuva http://1.bp.blogspot.com Se on kirja äärimmäisen tärkeästä ja aina ajankohtaisesta aiheesta, mutta jotenkin en päässyt kirjaan sisälle kuten olisi pitänyt. Tätä oli hehkutettu niin paljon, joten ehkä siitäkin johtui tuo pettymys - odotukset olivat liian suuret. Harmittaa, sillä tämä kirja on vaikuttanut moniin hyvin syvästi.

"Me olemme kumpikin Mortonin vanhan rauhan pauloissa, koska me rakastamme toisiamme niin syvästi - ja koska me olemme täydellisiä, täydellinen asia, sinä ja minä - emme kaksi erillistä ihmistä vaan yksi. Ja meidän rakkautemme on sytyttänyt suuren, lohdullisen merkkitulen, joten meidän ei tarvitse enää koskaan pelätä pimeää - voimme lämmitellä rakkautemme loimussa, voimme maata yhdessä, ja minun käteni ovat sinun ympärilläsi..." Näin kuvaa Yksinäisyyden kaivon päähenkilö Stephen Gordon rakkauttaan rakastamaansa Angela Crossbya kohtaan. Rakkauden kuvauksena se on suloinen ja saa eityisen merkityksen lukijan tietäessä, ettei Stephen suinkaan ole mies...   Joku saattaa muistaakin valitukseni tämän kirjan puisevuudesta ja siitä, kuinka se jäi kesken. Sisuuntuneena otin sen nyt lainaan uudelleen ja koin äimistyttävän hämmästyksen: eihän se ole tylsä ollenkaan! En tosiaankaan voi ymmärtää, miten saatoin pitää sitä ensimmäisellä yrittämällä jotenkin pitkäveteisenä. Hidastempoin...

Olin viikonloppuna mökillä, joten eilinen jäi välistä. Laitan sen siis nyt tässä välissä. :) Lempinaishahmo... Tässä taas tulee ongelmaksi runsaudenpula! Luen kuitenkin sen verran paljon, että näitä kaikenlaisia naishahmoja kertyy paljon. Ehkä se kuitenkin on Herbjørg Wassmon Dinan kirjan päähenkilö eli Dina . Kuva kirjanmerkki.fi Kirjoitin Dinan luonteesta kirjan arvioon: "Dina on ihana hahmo; raivokas, oikukas, väkivaltainen ja himokas, aivan kuin myyttien Lilith. Hänen käytöksensä on vielä silmiinpistävämpää, kun kirja sijoittuu 1800-luvulle. Kukaan ei saa Dinaa alistumaan, hän ei suostu asettumaan miestä alemmaksi." Voiko parempia perusteluja ollakaan?     Sitten tämän päivän haasteeseen. Lempilainaus lempikirjasta on melkoinen vaatimus. Ei minulla oikeastaan edes ole varsinaista lempikirjaa! Miten sellaisen voisi muka valita? Sitä paitsi miten määritellään 'lainaus'? Onko se yksi vai useampi virke? Joka tapauksessa on selvää, etten millään saa yht...

Tämä ei ole taas helpoimmasta päästä. Luen ensinnäkin enemmän sellaisia kirjoja, joissa on naisia ja muutenkin... Mutta jotenkin mielessäni väikkyy Mika Waltarin Suuri illusioni -kirjan päähenkilö herra Hart . Hänen ajatuksiaan oli mielenkiintoista ja välillä viiltävääkin seurata, samoin hänelle sattuneita asioita. Mielikuva ei ole kyllä kirkkaana mielessä, sillä lukemisesta on jo aika pitkä aika, mutta se nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Kuva adlibris.com

Auts, vaikka niitä kirjoja on kokonaisuudessaan kolme, on valinta melkein mahdoton! Kaikissa on ansionsa ja puutteensa. No, vaikka valitinkin Stalinin lehmien aliarvostuksesta, valitsen tähän kuitenkin Puhdistuksen . Kuva http://4.bp.blogspot.com Se nyt vain on tuore klassikko. Voittanut valtavasti palkintoja ja ansainnut ne kaikki. Hallittu kokonaisuus. Mitä muuta tähän voi enää sanoakaan?

Tämän pahempaa kysymystä ei oikeastaan voi tullakaan! Miten muka kaikista ihanista kirjailijoista voisi valita sen yhden ainoan? En halua kiertää haastetta, joten valitsen nyt yhden ja hän on Sofi Oksanen . Kuva wsoy.fi Perusteluina ensinnäkin se, että Oksasen kirjat ovat yksinkertaisesti hyviä. Ne ovat sujuvia lukea ja ne panevat ajattelemaan. Siihen liittyen ne myös käsittelevät hyvinkin vakavia teemoja yhteiskunnassamme ja historiassa. Sellaisia kirjailijoita ei loppujen lopuksi ainakaan Suomessa montaa ole. Täytyy kyllä myöntää, etteivät kirjojen loput ole aina kovin onnistuneita, mutta siitä huolimatta kirjat ovat hyviä. Suosittelen ehdottomasti kaikille! :)

Kirja, jota olisin rakastanut, mutta josta en enää pidä... Auts, tämä se vasta vaikea onkin! No taas tuo rakastaminen on turhan vahva määre, mutta ehkä tähän sopisi Christopher Paolinin Eragon . Kuva http://images.wikia.com Muistan, kun ala-asteella luin sen ihan hurmiossa. Pidin fantasiasta kovasti ja Eragonin maailma imaisi mukaansa. Nyt talvella aloitin sitä uudestaan - ja jätin jo alussa kesken! Se vain oli niin kamalan tylsä... Valitettavasti joskus näin käy.

Tähän on oikeasti melkein mahdotonta keksiä mitään! Ei tule mieleen yhtäkään kirjaa, jota oikeasti olisin vihannut . Olen ollut tylsistynyt ja kyllästynyt, mutta vihata on turhan voimakas ilmaisu... Asia pitää siis ajatella eri tavalla. Nimittäin on toki sellaisia kirjoja, joiden aihepiiriä/teemaa olen vihannut. Näin ajatellen tulee heti mieleen Slavenka Drakulicin Aivan kuin minua ei olisi . Kuva lumikinluetut.blogspot.com Se käsittelee raiskausleiriä 90-luvun Jugoslaviassa . Aihe on niin vihattava, että sitä on mahdoton ilmaista! Olisi parasta, ettei tällaisia kirjoja tarvitsisi kirjoittaa. Korostan siis, ettei kirja ollut missään tapauksessa huono. Se on tärkeä.Tämä kirjailija ja aihe muuten innoitti Sofi Oksasta kirjoittamaan Puhdistuksen .

"Virginia seisoo oviaukossa ja katselee vaihtuvia kuvioita niin kuin katselisi aaltojen raukenemista rantaan. Niin, Clarissa on rakastanut naista. Clarissa on suudellut naista, vain kerran. Clarissa on kuin orpo, syvästi yksinäinen, mutta hän ei kuole." Tunnit on kaunis ja loistava kunnianosoitus Virginia Woolfille , hänen elämälleen ja hänen kirjalleen Mrs. Dalloway . Se kuvaa kolmea naista kolmena eri aikakautena. Virginia kirjoittaa Mrs. Dallowayta vuonna 1923, Laura Brown lukee sitä vuonna 1949 koettaen selvitä järjissään äidin ja vaimon rooleissaan ja Clarissa "Mrs. Dalloway" Vaughan aikoo järjestää juhlat AIDSia sairastavalle ystävälleen je entiselle rakastetulleen Richardille 1900-luvun lopulla. Naisten äänet vuorottelevat harmonisesti ja Virginian romaanin tapahtumat kietoutuvat kiehtovasti seuraavien sukupolvien kasvattien elämään.   Olin jo halunnut pitkään lukea tämän kirjan ja onneksi sain sen nyt luettavaksi! Kirja on todella hieno. Loppupuoli ol...

En ole mitään suurta määrää klassikoita lukenut, mutta kun vilkuilin noita muutamaa tänne raportoitua, tuli vastauksesta helppo. Sehän on Aino Kallaan Sudenmorsian ! Kuva otava.fi Muistan hyvin, kun luin tämän viime heinäkuussa. Kielihän on hyvin vanhaa ja koukeroista, mutta se lumosi minut täysin. Julma tarina imaisi minut syövereihinsä. Kerrassaan hieno pieni kirja naisen itsenäisyydestä aikana, jolloin sitä ei vielä ollut.

Tähänkin on selkeän helppo vastaus: Imre Kertészin Lopetus . Kuva http://b.i.levykauppax.fi Kirja kertoo juutalaisuudesta, Auschwitzista ja tuhoamisleiriltä selvinneen miehen itsemurhasta. Alku oli kauhean sekava ja kirja jotenkin tylsä. Olin jo viittä vaille jättämässä sen kesken, mutta hammasta purren jatkoin, kun kirja oli niin lyhytkin. Onneksi jatkoin! Yhtäkkiä kaikki tuntui selvältä ja pohdiskelut juutalaisuudesta ja toiseudesta olivat todella hienoja! Tiedän, etten ymmärtänyt kaikkea ja taisinkin arvioon kirjoittaa, että tämä olisi hyvä lukea vaikka kymmenen vuoden päästä uudelleen. Silloin ymmärtää kaiken varmasti paremmin.

Hahaa, tähän minulla on selvä vastaus! Tosin kyseessä on esseekokoelma, saa nyt kelvata.:D Eli sehän on Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet Kuva http://b.i.levykauppax.fi Aloitin tämän ihan onnessani ja ajattelin, että nyt tulee jotain hienoja suomalaisen miehen ajatelmia. Paskan marjat! Tylsää ja puisevaa jaaritusta, mistään ei saanut otetta eikä missään tuntunut olevan järkeä. Ja tätä on vielä ylistetty! Tässäkö on suomalaisten esseiden taso? Hyi, en suosittele.

Aliarvostetuin kirja... Tämä onkin aika paha, ei tule kyllä heti mieleen. Ehkä se kuitenkin on Sofi Oksasen Stalinin lehmät . Kuva hs.fi:n sivuilta Valinta saattaa kuulostaa vähän yllättävältä, mutta olen lukenut tästä - ainakin mielestäni - melko pettyneitä arvioita. Onhan kirjassa vikansa, mutta silti se on mielestäni oikein hyvä. Siinä tietysti on paljon tavaraa ja kieltämättä Puhdistus onnistui paremmin, mutta silti tässä on mielestäni sellaista, mitä Puhdistuksessa ei saavutettu. Syömishäiriön inhorealistisessa kuvauksessaan se vakuuttaa ainakin minut. Virolaisuutta ja häpeää käsitellään myös mielestäni hienosti. En tiedä, omalla tavallaan tämä on ehkä ainakin kiinnostavampi kuin Puhdistus, jonka alku oli minulle vähän tankea, kun sitä aikoinaan luin.

Kirja, joka saa minut surulliseksi... Onhan niitä surumielisiä kirjoja varmasti monia, mutta tällä hetkellä tulee erityisesti mieleen Helen Walshin Englantilainen tragedia . Kuva bookplus.fi:n sivuilta Se kirja sai minut itkemään kuin pieni puro, ja sitä ei usein tapahdu! Muutenkin se vaikutti minuun syvästi, sillä se oli kyllä yhtä tragediaa alusta loppuun asti. Kaikki menee vääjäämättä pieleen.

Mrs. Dalloway on hurmaava, sopivasti vanhahtava ja sopivasti moderni kirja. Sen päähenkilö on ainakin muodollisesti Mrs. Dalloway , mutta kirjassa on mukana monta muutakin henkilöä. Kirja on ns. vuorokausiromaani ja Woolfin tuttua tajunnanvirtatekniikkaa. Odotin kirjan olevan jotenkin vaikea, mutta ei se ollutkaan. Päinvastoin, kirjan maailmaan sujahti helposti ja tuli aina se tuttu tunne "yksi sivu vielä", kunnes huomasikin lukeneensa kymmenen sivua.    Mrs. Dalloway on poliitikon vaimo ja hän valmistelee suuria kutsuja. Paikalle pelmahtaa yllättäen nuoruuden ystävä Peter Walsh , joka rakasti häntä aikoinaan kovasti. Tämän kohtauksen jälkeen henkilöt menevät tahoilleen ja touhuavat juhlien lähestyessä. Välillä esitellään Rezia ja hänen miehensä Septimus , joka näkee vakavia harhoja. Lyhyen aikaa kuvataan myös Lucy Brutonia , joka hänkin on arvokas rouva. Ja onpa mukana vielä Mrs. Dallowayn tytär Elizabeth ja kiihkeän uskovainen neiti Kilman , joka on selvästi rakastunut...

Tämä mietitytti jonkun aikaa, mutta kyllähän minä tähän vastauksen tiedän: Antti Isokankaan Villejä rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja Kuva nemokustannus.fi Mikään ei ole niin hauskaa kuin arkinen huumori! Jotkut näistä ovat aivan poskettomia, joille saa nauraa monta kertaa. Idea on hieno! kävä kyllä näillä vain on tapana tarttua... :D

Huomasin juuri, että olisi ehkä syytä katsella läpi koko haaste eikä pelkästään keskittyä aina tämänpäiväiseen kohtaan. Vastasin epähuomiossa tähän siis eilen, mutta tehdään nyt oma postaus kuitenkin. Lempisarjani on siis L.M. Montgomeryn Pieni Runotyttö ja lempikirjani tästä trilogiasta on keskimmäinen eli                                            Runotyttö maineen polulla Kuva suomalainen.comista Varmaan siksi, että Emilia on tässä kirjassa suunnilleen ikäiseni, minkä myötä hänen kokemuksensa ja maailmansa on aika pitkälle tuttua minulle. Häneen on helppo samastua. Kirja on myös taattua Montgomery-laatua, jossa kauniit luontokuvaukset vuorottelevat nasevan ihmiskuvauksen ja ilkikurisen huumorin kanssa.

Tämä vastaus onkin helppo eikä tarvinnut pitkään pohtia. Kaikkien aikojen paras sarja on tietysti L. M. Montgomeryn Runotyttö -sarja! Kuva http://media.wsoy.fi Sain tämän yhteisnidoksen joululahjaksi kun olin 11-vuotias, ja siitä lähtien se on ollut elämässäni. Lähes joka vuosi olen lukenut kaksi jälkimmäista osaa, Runotyttö maineen polulla ja Runotyttö etsii tähteään . Ensimmäinenkin osa on lumoava, mutta jää jollain lailla kahden jälkimmäisen jalkoihin. Lempparini on ehdottomasti tuo keskimmäinen, mutta trilogian päätös on ei-myötähäpeää aiheuttavassa nuoruuden tuskan kuvauksessaan vaikuttava. Emilia on myös yksi mielenkiintoisimpia fiktiivisiä hahmoja. Pidän kovasti Annastakin , mutta se hahmo ei ole koskaan tullut niin läheiseksi kuin Emilia. Pitäisi lukea nämä uudestaan ja tuoda blogiin. :) Ja ai niin, tajusin vasta eilisen postauksen jälkeen, että ehkä juurikin tuo Runotyttö maineen polulla olisi ollut parempi vastaus, mutta mitäpä pienistä. Eipähän tule sama kirja he...

Nykyään tapanani ei ole lukea oikeastaan yhtäkään kirjaa uudestaan, mutta nuorempana luin muutamia. Tähän valitsen nyt Anu Holopaisen Mustan liekin . Kuva risingshadow.netistä Tämän olen saattanut kyllä lukea useamminkin kuin kolmesti. Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kuten Kaiken se kestää, tämäkin imaisi minut täysin maailmaansa ja lopussa tuli kauhea ikävä henkilöitä. Viimeisimmän kerran muistan olleen vähän pettymys, mutta syykin lienee selvä: silloin korvalappustereoista ei soinut Children of Bodomin Follow The Reaper -levy. Ei Mustaa liekkiä ilman Viikatemiestä.

"Minulle kaikki oli sotaa. Rauhaa ei enää tulisi, vaikka sota päättyisi." Miten kirjoittaa tarpeeksi hienosti kirjasta, joka on niin uskomattoman raadollinen, mutta siinä raadollisuudessaan kuitenkin kaunis? Viinakortti on surullinen tarina sukunsa hyljeksimästä ja katkeroituneesta Mikaelista sekä hänen isoisästään Urhosta ja tämän rakastetusta Toivosta . Tässä tosiaan on "se tuntematon sotilas, josta Linnakin vaikeni."   Juonta on esitelty paljon eri blogeissa, mutta kuten tapanani on, laitan tähän vähän tietoa. Mikael on mummonsa hautajaisissa ja saa isovanhempiensa talon itselleen. Hän tutkii isoisänsä tavaroita ja saa tietää, ettei pelkkä alkoholin liikakäyttö ole ainoa asia, joka heitä yhdistää. Tarinaa kerrotaan välillä Mikaelin, välillä Urhon näkökulmasta. Urhon ja Toivon epätoivoinen rakkaus saa sydämen pakahtumaan eivätkä kyyneleet ole monesti kaukana. Puistattavan mielenkiintoinen on myös Urhon teko, joka vaikuttaa sodan jälkeenkin.   Kirjan henkilö...

Huhtihaasteeni ei olisi oikeastaan vaikeammalla voinut alkaa. Viime vuoden paras kirja? Miten ihmeessä minä sellaisen osaan päättää, kun luin niin monta hyvää? Viime vuoteen mahtui nimittäin todella huikeita teoksia. Mutta koska yksi on nyt valittava, niin se on kuitenkin tämä:                         Uma Karma - Kaiken se kestää Kuva bookplus.fi:n sivuilta Vaikka luin hyvin vaikuttavaa ja arvostettua  kirjallisuutta, klassikkojakin, niin tämä kirja imaisi minut täydellisesti mukaansa ja piti minua tiukasti otteessaan. Eläydyin henkilöihin ja lukemisen jälkeen jäi haikea ikävä. Varsinkin tuo jälkimmäinen asia on niin harvinainen ja vaikuttava, että päädyin tähän. Tällaiset kirjat ovat helmiä.