Ankin kirjablogi

 "Ole armoa kaikkialla, missä kuljet. Ole se, jonka lähellä on helppo hengittää. Anna sanojesi olla raolleen jäänyt ikkuna, anna niiden olla raikkaita kuin sisään tulviva ilma." Hanna Kivisalon esikoisteos Hyvän jälki (Enostone Kustannus 2019) käsittää 65 pientä kirjoitusta. Kirjoitukset koskevat hyvin paljon perhe-elämää, sillä Kivisalon itsensä mukaan kirjoitukset ovat kotiäitivuosina syntyneitä oivalluksia. Kaikkia tekstejä yhdistää (kristillinen) armon käsitys. Luin viime kesänä Kivisalon toisen teoksen Jonain päivänä ymmärrät . Se muistaakseni käsitteli enemmän jaksamista kuin tämä esikoisteos, mutta kyllä voimavarat ovat aiheena tämänkin kirjan monissa teksteissä. Kivisalon kauniit ajatukset ja armon sanoma tuntuivat kerta kaikkisen ihanilta. Tätä minä juuri nyt tarvitsinkin. Uskonnottomankaan ei kannata suoralta kädeltä jättää tarttumatta kirjaan, sillä vain tyyliin kahdessa tekstissä puhuttiin selkeämmin kristinuskosta. Kivisalo ei toitota vakaumustaan. Erityisen kaun...

  "Ehkä sinulla on jo pieni aavistus ulkomaailmasta, ja jos osaisit järkeillä, olettaisit varmaankin, että maailma on yhtä kuin ahdas, pimeä, veden täyttämä tila, jossa sinä kellit, ja sen ulkopuolella on pelkästään auditiivisia ilmiöitä, erilaisia ääniä. Että se on maailmankaikkeus ja sinä olet siinä yksin. Ja ehkä se pitää paikkansa myös tällä puolella, me olemme yksin suuressa, mustassa avaruudessa, joka on täynnä tähtiä ja planeettoja, ja sen ulkopuolella kaikuvat vielä suuremman avaruuden äänet, sellaisen johon me emme ikinä pääse mutta josta me, kenties maailmankaikkeuden äärilaidalla elävät olennot, ajan kuluessa saatamme kuulla joitakin ääniä." (Kirje syntymättömälle tyttärelle) Karl Ove Knausgårdin pienten kirjoitusten kokoelma Talvi (Like 2016, suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry) keskittyy nimensä mukaisesti, ainakin jossain määrin, talveen. Se on myös se talvi, kun kirjailijan neljäs lapsi on saapumassa maailmaan. Kirja ajoittuu joulu-, tammi- ja helmikuuhun ja kirjo...

"Suru on julma opettaja. Sitä oppii miten raakaa, miten vihantäyteistä ikävöinti voi olla. Sitä oppii, miten tyhjiltä osanotot voivat tuntua. Sitä oppii, miten paljon surussa on kyse kielestä; kielen pettämisestä ja kielen tavoittelusta." Chimamanda Ngozi Adichie lienee ainakin Suomessa yksi koko Afrikan tunnetuimpia kirjailijoita. Luin aivan blogitaipaleeni alussa häneltä romaanin Puolikas keltaista aurinkoa . Surumerkintöjä (Otava 2022, suomentanut Cristina Sandu) ei ole kuitenkaan romaani, vaan eräänlainen kokoelma ajatuksia surusta. Adichien isä kuoli kunnioitettavassa 88 vuoden iässä, mutta täysin odottamattomasti. Isän poismeno saa Adichien kirjaimellisest polvilleen. Adichiella on kunnioitettavan rehellinen ote. Hän kirjoittaa sellaisestakin, mistä useimmat ehkä häpeissään vaikenisivat. Tuo sitaatti kielen pettämisestä tuo mieleeni Naja Marie Aidtin ravisuttavan teoksen Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin . Muuten kirjat muistuttavat toisiaan minust...

 "Ilo on hauras lintu. Silloin, kun se nousee siivilleen, on parasta olla hiljaa ja antaa sen tulla luo. Surua on kuunneltava varoen, mutta iloa hievahtamatta, sillä toisen surua, vihaa tai pelkoa ei voi varastaa, mutta ilon voi." Hanna Kivisalon Jonain päivänä ymmärrät (Enostone Kustannus 2021) on kirja armosta. Kirjailija on läpikäynyt uupumuksen ja psykoterapian, ja jakaa kirjansa sivuilla huomioitaan ja oppimaansa.  Kivisalo rohkaisee uupuneita ja muutosten kourissa olevia. Hän kirjoittaa myös tavattoman kauniisti perheestään. Häntä kannattelee usko iankaikkiseen. Tuomitsevuutta ei ole, vaan kirjailija itse sanoo armon olevan periaatteensa. Kirja on myös kaunis kuvaus äitiydestä ja perhe-elämästä. Kivisalo osaa pysähtyä ihmettelemään lapsiaan ja heidän tekemisiään, iloitsemaan pienistä hetkistä. Mukana on tietoisuus siitä, että lapset kasvavat kovin nopeasti. Hyvä kirja sille, joka kaipaa lohtua. 

 "Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. Isä katseli minua palapeilin kautta. Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella hoikempaa. Peilin kautta saatana sanoi." Otava 2021 Petri Tamminen on koonnut eri-ikäisiltä ja -taustaisilta suomalaisilta lauseita, jotka ovat ikuisesti jääneet heidän mieleensä. Valitettavasti iso osa on tosi ikäviä ja julmia sanoja, eikä ole ihmekään, että ne ovat jääneet mieleen loputtomasti. Onneksi joukossa on myös valoisia lausahduksia. On hurjaa, miten toisten sanat voivatkin jäädä mieleen, hyvässä ja pahassa. Itsellänikin on muistissa kaikenlaista sanottua eri ihmisiltä. Lapsuus ja nuoruus taitavat olla sitä herkintä aikaa tässä suhteessa. Onneksi varsinkin aikuisiältä on sitten jäänyt mieleen kehuja. Niitä osaa jo ottaa vastaan. Toivottavasti tämän kirjan myötä ihmiset alkaisivat harkita vähän paremmin, mitä suustaan päästävät. Kaikkea ajattelemaansa ei totisesti tarvitse sanoa ääneen. "Kiitos isä kaikesta j...