Ankin kirjablogi

"Atsuya repi kuoren auki, työnsi hansikkaalla verhoillun sormensa sisään ja veti esiin kirjepapereita, joihin oli kirjoitettu merkkejä tiiviisti sinisellä musteella. Ensimmäisellä rivillä luki: "Pyydän neuvoanne ensi kertaa."    "Mitä hittoa?" Atsuya murahti. Kōhei ja Shōtakin silmäilivät kirjettä. Se oli todella merkillinen." Keigo Higashinon romaania Namiyan puodin ihmeet (Punainen Silakka 2022, suomentanut Raisa Porrasmaa) voisi luonnehtia ihastuttavaksi aikuisten saduksi. Se ei kuitenkaan ole missään määrin hattarainen saati imelä, vaan se on taitava sekoitus ihmiselämän tragediaa ja komediaa.  Kaikki alkaa, kun kolme pikkurikollista pakenee rikoskeikalta vanhaan hylättyyn Namiyan sekatavarapuotiin. Miehet hämmentyvät, kun luukusta tipahtaa käsinkirjoitettu kirje. Kirjeen lähettänyt nainen pyytää neuvoa kiperässä tilanteessa. Kinasteltuaan miehet päättävät vastata ja panevat vastauksensa ulkona olevaan maitokaappiin. Kun tulee saman tien uusi kirje, a

Tintin seikkailut on aina ollut yksi sarjakuvasuosikeistani. Tässä osassa Castafioren korut (Otava 1999, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta) on kohellusta ja kaikenlaisia tilanteita, kun kapteeni Haddockin linnaan majoittuu Tintin, Miloun ja Tuhatkaunon ohella aarialaulaja Bianca Castafiore, hänen pianistinsa Wagner ja palvelijansa Irma. Lisäksi kapteeni kutsuu romanikaravaanin tiluksilleen. Castafioren kallisarvoiset korut aiheuttavat albumin mittaan kovasti päänvaivaa ja loppupuolella pöhköt etsivät Dupond ja Dupont myös sotkeutuvat asioihin. Ai että, vitsiä tuli vitsin perään ja kyllä nautin tästä albumista! Hergén piirrosjälki on mainio ja hän osaa piirtää kasvojenilmeet todella hyvin. Kapteeni parka saa osumia milloin jalkaan ja milloin nenään. Siitä yllätyin, että myös koira Milou välillä kommentoi asioita. Kuitenkin suurin suosikkini on huonokuuloinen professori Tuhatkauno, joka horisee täysin mielettömiä vastauksia juttelukavereilleen.  Suomennoksessa oli vanhahtavuutta,

Välillä on mukavaa keventää sarjakuvilla. Löydän paremmin niitä lastenosastolta kuin aikuisten puolelta, ja muumit hyppäsivät mukaani. Tove Janssonin Muumit - Sarjakuvaklassikot I (WSOY 2008, käännös Anita Salmivuori 1990, tekstaus Erkki Kukkonen 1990, jälkisanat Sirke Happonen 2008) sisältää neljä tarinaa: Muumipeikko, Muumiperhe, Muumiperhe Rivieralla ja Yksinäinen saari.  Nipsu on vieläkin ärsyttävämpi ahnuri kuin tunnetussa TV-sarjassa. Sen sijaan Niiskuneiti on siedettävämpi. Muumipeikko kärsii liiasta kiltteydestä varsinkin ensimmäisessä sarjakuvatarinassa. Muumien maailma ei ole näissä tarinoissa vielä aivan hioutunut, sillä esimerkiksi Nuuskamuikkunen on selvästi uusi tuttavuus kaikille. Muumipeikko on myös jossain välissä kadonnut vanhemmiltaan ja löytää heidät sitten kakkostarinassa.  Huumori on tosi miellyttävää ja lämmintä. Toki varsinkin Muumipappa on ajalleen ollut aika boheemi tyyppi, mutta nykypäivän menossa silti varsin kunnollinen. Niin ikään TV-sarjasta tuttu Jenni-

 Kutsun kaikki kirjabloggaajat mukaan runohaasteeseen! 6.7. vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Koska blogeissa ei nykyisellään ole kovin usein runoja esillä, tuli mieleeni tehdä runohaaste. Sallittuja ovat runot ja Eino Leinon koko tuotanto, koska ne on määritetty juhlapäivän nimessä. Runot saavat toki olla vaikka minkälaisia, kunhan luokittuvat nimenomaan runoiksi. Runojen ilosanomaa saa toki jakaa myös somealustoilla. En itse tee varsinaista kirjasomea, joten en seuraa esimerkiksi Instagramin tai Tiktokin kirjapostauksia aiheen tiimoilta. Ilmoittaudu kommentteihin. Mainitse blogisi nimi ja liitä osoite. Kuva: Niina T./Yöpöydän kirjat Hemulin kirjahylly Jokken kirjanurkka Jotakin syötäväksi kelvotonta Kirjailuja Kirjaimia Kirjakaapin kummitus Kirjakimara Kirjaluotsi Kirjan jos toisenkin Kirjasähkökäyrä Kirsin konttuuri Kulttuuri kukoistaa Kuunnellut äänikirjat Matkalla Mikä-Mikä-Maahan Sheferijm - Ajatuksia kirjoista! Tahaton lueskelija Tarukirja Tuijata Tuulevin lukublo

"Historia on helposti vain vuosilukuja, hallitsijoita, sotia ja taloudellisia lukuja. Tarinat ihmisistä katoavat - varsinkin kun kyse on ikävistä asioista. Tähän kirjaan on koottu Helsingin pimeää puolta keskustan alueelta. Kyse ei ole vain murhista tai ryöstöistä, vaan pimeä puoli ulottuu myös harmaalle alueelle. Osa tapahtumista voidaan luokitella myös ikäviksi muistoiksi." Jarkko Sipilä tuli tunnetuksi urastaan rikostoimittajana ja dekkaristina, mutta hän kirjoitti myös vuonna 2018 faktakirjan Helsingin pimeä puoli - 100 karua tapausta (Tammi). Siinä hän esittelee Helsingin alueen rikoksia ja muita ikävyyksiä. Rajausta on kuitenkin tehty eikä tässä ole mukana esimerkiksi varsinaisen Itä-Helsingin juttuja tai muitakaan lähiötapauksia.  Sipilä on valikoinut juttujaan varsin historiallisella perspektiivillä, sillä 1800-luvulle sijoittuvia tapauksia on melko monta. 2000-luvun tapauksia on todella vähän. Kirjassa on myös sikäli historiallisia kuvauksia, että Suomen sisällissot

 "Olen koonnut kirjan luvut erilaisia julkisia lähteitä käytttäen, esimerkiksi dokumenttisarjoja, uutisartikkeleita, podcasteja ja kirjoja hyödyntäen. Olen myös lukenut rikosten tekijöiden ja uhrien omaisten sekä tutkijoiden haastatteluja ja hyödyntänyt teksteissä heidän kommenttejaan. Jos kirjoitan huhusta, omasta mielipiteestäni tai spekuloin jollakin, se on merkitty tekstiin selkeästi." Tilda Laaksonen on kirjoittanut true crime -genreen kuuluvan kirjan Jäljillä 2 - Kiehtovia rikosmysteerejä maailmalta  (Otava 2023). Hän pitää PodMe:ssa Jäljillä-podcastia, josta on tullut myös alun perin tunnetuksi. Kirjoitukseeni ensimmäisestä Jäljillä -kirjasta pääset tästä . Pidän siitä, miten asiallisesti ja varsin neutraalisti Laaksonen kirjoittaa rikoksista. Tällä kertaa hän on valinnut vain eurooppalaisia tapauksia ja sehän sopii minulle mainiosti: en koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut amerikkalaisista rikoksista. Eksoottisin rikospaikka on epäilemättä Vatikaani, jossa katosi

Käännös: Mirka Ulanto. Story House Egmont 2023. Teki mieli pitkästä aikaa lukea vähän sarjakuvia ja vierailin kirjaston lastenosastolla. Jostain syystä Yoko Tsunot lasketaan lastensarjakuviksi, vaikka minusta niiden voimakas scifi-ulottuvuus sopii paremmin aikuisille. Ote tosin on varsin seikkailullinen, joten siitä syystä varmaankin albumit sijoitetaan kirjastossa lasten puolelle. Tapaamme taas vinealaiset, salaa maapallolla asuvan muualta tulleen kansan. Yoko rientää Polin ja Vicin kanssa hätiin, kun uutisissa kerrotaan öljynporauslautan ympäristöstä löytyneen salaperäistä ainetta. Yoko arvaa heti sen olevan vinealaisten, onhan hänellä itselläänkin vinealaisten pallo. Suuret seikkailut odottavat. Jos olisi lahjakas luonnontieteissä, osaisi varmaan jotenkin arvottaa Leloupin maailman yksityiskohtia. Kun en ole, niin tyydyn vain seuraamaan seikkailua. Varsinaisille scifi-intoilijoille näissä sarjakuvissa on kaikenlaista ajateltavaa, mutta lukeminen onnistuu kyllä myös toiminnasta viiht

  "Mietitkö koskaan, mistä runot tulevat? Mistä me saamme laulut, joita laulamme, ja tarinat, joita kerromme? Pohditko milloinkaan, miksi toiset pystyvät unelmoimaan suuria, viisaita ja kauniita unelmia ja välittämään nuo unet maailmalle runoina, joita lauletaan ja kerrotaan aina uudelleen, niin kauan kuin aurinko nousee ja laskee, niin kauan kuin kuu kasvaa ja kutistuu? Oletko koskaan ihmetellyt, miksi toiset luovat kauniita lauluja ja runoja ja tarinoita, ja toiset eivät?" Neil Gaiman on yksi fantasiakirjallisuuden suuria nimiä. Tarvitsin Helmet-haasteeseen jonkin mytologiaan perustuvan kirjan enkä ollut koskaan aiemmin lukenut Gaimanilta mitään, joten sain lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pohjoisen mytologia (Like 2019, suomentanut Jouko Ruokosenmäki) kertoo skandinaavisista taruista, joissa seikkailevat pääosissa Odin, Thor ja Loki. Tarujen hahmot olivat minulle toki päällisin puolin tuttuja, sillä tämä tarusto on varsin tunnettu muuallakin kuin Skandinaviassa. Gai

 "Kaikki olemme olleet tilanteessa, jossa täytyy valita. Oma etu tai toisen etu. Koko ihmiskunta tuntuu kysyvän, miltä minusta nyt tuntuu.      Koko olemisemme eettinen pohja nousee kuitenkin täysin toisesta kysymyksestä. Miltä sinusta nyt tuntuu? Se on kysymys, jonka pohjalta voimme luoda uuden tulevaisuuden." Hannu-Pekka Björkmanin uusin teos Metsä ei kuule neuvojani (Kirjapaja 2022) on kokoelma hänen kolumneistaan Eeva-lehdessä vuosina 2014-2022. Hän pysähtyy välillä tuokiokuviin, välillä taas jonkinlaisiin ilmiöihin. Kaiken taustalla on kuitenkin tarve ymmärtää merkityksiä. Kolumnikokoelma oli kohdallani kuin helmiä sioille. Olen aina pitänyt Björkmanin kirkkaasta ajattelusta, mutta en osannut pysähtyä tekstien äärelle. Olen nopea lukija luonnostani, mutta nyt olisi tarvittu hidastamista. Monta kertaa huomasin ajattelevani aivan muita asioita kuin luettavaa tekstiä. Se on sikäli ironista, koska Björkmanin tekstit liikkuvat nimenomaan suurissa linjoissa ja ikiaikaisessa v

"- Jalkapallo-ottelu on avain kaikkeen, Tuukka jatkoi. - Se on pelkkää hämäystä. Todellisuudessa ne haluavat vain kerätä kaikki oppilaat yhteen, jotta meidät on sitten helpompi lastata aluksiin, jotka vievät meidät syötäväksi." Timo Parvelan kuudes Ella-kirja on Ella ja Pukari (Tammi 2000, kuvitus Markus Majaluoma). Ellan luokkaan tulee uusi oppilas, oikealta nimeltään Pertti Ryhänen, mutta oppilaiden mielestä Pukari. Pukari on nimittäin kova tappelemaan. Ainoa joka luokassa säästyy nyrkeiltä on pöhkö Pate. Muu luokka pitää tiiviisti kriisikokouksia koulunpihan ruusupensaassa. Tuukka on kuullut opettajan sanovan ettei Pukari ole tältä planeetalta, ja oppilaat ottavat sanonnan kirjaimellisesti. On luotava suunnitelma, jotta maailma voidaan pelastaa humanoideilta. Valitsin kirjan sekä nostalgian että lukujumin purkajan toivossa. Kouluaikoina Aapisessani oli pätkä Ellasta ja yökoulusta , ja se sai minut todella innostumaan lukemisesta. Onkin periaatteessa siis kiittäminen Timo

 "Mutta minä tiedän. Minä tiedän, että kaikki pinnan päällä on illuusiota. Kun menee tarpeeksi lähelle, meri näyttää vieraalta. Syvyyksissä mätänevät korallieläinten raajat ja levien murskatut kehrät.       Meren alle voi kuolla muullakin kuin yhdellä tavalla." Petra Rautiaisen Meren muisti (Otava 2022) kertoo kveenitaustaisesta Aapasta/Auruurasta, joka on 80-luvulla amerikkalaisen öljy-yhtiön palkkalistoilla. Hän palaa vanhaan kotipaikkaansa Pohjois-Norjaan, sillä siellä tehdään hänen käsikirjoittamaansa propagandavideota öljynporauksen hyvyydestä. Samaan aikaan hänen ämminsä tekee kuolemaa. Aapa on hyvin töykeä ja ilkeäkin ihminen, mutta epäsympaattisuus saa vähitellen selityksen kirjan mittaan. Ajan kuluessa käy selväksi, että ura ja menneisyys joutuvat törmäyskurssille. Motivaationi lukea tämä kirja tuli puhtaasti keskeneräisistä Helmet-haasteista. Tarvitsin molempiin ilmastonmuutokseen liittyvän teoksen ja kohta tuntui hankalalta. Ilmastonmuutos ja ympäristöaiheet eivät

Saara Turunen ja Petra Maisonen ovat toimittaneet antologian Suurteoksia II (Tammi 2023). Suorastaan rakastin ensimmäistä osaa, joten kakkososa oli ilman muuta lukulistalla. Ideana on, että suomalaiset naiskirjailijat kirjoittavat yhdestä elämäänsä vaikuttaneesta kirjasta esseen. Samalla halutaan haastaa vallalla olevaa klassikko/kirjallisuuskaanonia. Kuten viimeksi, tein nytkin lyhyitä huomioita jokaisesta esseestä. Ehdoton lukusuositus kirjalle, esseet olivat tasokkaita ja kiinnostavia!   Tuuve Aro: Jean Rhys - Herra Mackenzien jälkeen Aro peilaa kolmekymppisestä Juliasta kertovan kirjan maailmaa omaansa. Julia tulee jatkuvasti miesten määrittelemäksi ja on jatkuvasti rahaton, aseenaan vain ulkonäkönsä. Aro toteaa katselevansa heteroiden maailmaa ulkopuolisena paitsi suuntautumisensa, myös kirjailijuutensa vuoksi. Korvaan särähtää se, että hänen ei tarvitse pohtia naistenlehtien ohjeita eikä pelätä parisuhdeväkivaltaa. Miten lesbous suojaa parisuhdeväkivallalta? Erittäin vaikea usko