Tekstit

Näytetään tunnisteella Matti Riekki merkityt tekstit.

Matti Riekki - Swallow The Sun

Kuva
 "Kokeneen joukon nykyhenki vaikuttaa oivalliselta, mutta moiseen auvoon ei ole todellakaan päästy ilman itkua ja hampaidenkiristelyä. Tämä kirja kertoo Swallow the Sunin tarinan sanoin, joista painavimpia ei ole ennen julkisesti lausuttu. Jotkin niistä saattavat olla hankalia lukea, mutta ainakin ne ovat niin aitoja ja rehellisiä kuin mahdollista. Aivan kuten Raivion musiikki." Silloin tällöin tulee luettua kirja, josta on melkein pelottavaa blogata. Yleensä se johtuu siitä, että ei vain kykene kunnolla sanallistamaan kirjan antia ja tietää jo valmiiksi kirjoittavansa huonon tekstin. Matti Riekin kirjoittaman bändielämäkerran Swallow The Sunin (Like 2023) kohdalla on kuitenkin kyse huomattavasti isommista asioista. Sukellus bändin ja ennen kaikkea sen johtohahmon, säveltäjä-kitaristi Juha Raivion, tarinaan oli niin intensiivinen ja kivulias, että olin koko eilisen illan jotenkin poissa tolaltani. Siitäkin huolimatta, että tiesin pääkohdat etukäteen. Swallow the Sun on vanha...

Matti Riekki - Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Kuva
  "Tarkoituksenani on tallentaa Sentencedin tarina sen jäsenten ja joidenkin taustahahmojen kertomana niin kuin he asiat muistavat, ilman turhia krumeluureja tai millintarkkaa arkistonäpräystä. Maalina on mahdollisimman rehellinen tilinteko siitä, mitä oli soittaa yhtyeessä nimeltä Sentenced.     Senariuden taakka ei ollut helppo ja yhtyeen tarina sai välistä suorastaan uskomattomia käänteitä, mutta onneksi bändi jaksoi sen minkä jaksoi - ilman heitä raskasrockmaailma olisi tuntuvasti tylsempi. Ja niin myös rockkirjamaailma, kuten tulette jatkossa huomaamaan." Luin jokin aika sitten Sentencedin kitaristi-sanoittaja Sami Lopakan esikoisromaanin Marras . Siinä kuvatussa bändisekoilussa oli selkeitä viitteitä Sentencediin ja päätin sitten lukea tämän Matti Riekin kirjoittaman virallisen elämäkerran Täältä pohjoiseen (Like 2015). Olin lukenut kirjan jo kerran joskus vuosia sitten, mutta ei tullut silloin blogattua. Nyt kirjan luettuani voin todeta, että Marras ammentaa Sent...