Tämän kirjan olen halunnut lukea siitä lähtien, kun siitä sain tietää K-blogin Jennin kautta. Kustantajan teksti sai kylmät väreet selkään ja minä tiesin, että tämä kirja on saatava käsiin. Valitettavasti sitä ei jostain syystä hankittu kirjastoon ja olinkin varsin epätoivoissani. Juuri joulun alla sain kuitenkin piristävää s-postia Sallalta; hän lupasi lähettää kirjan minulle, vieläpä aivan ilmaiseksi! Vielä kerran suuret kiitokset sinulle, Salla. :)
Minulla ei ole tapana käyttää takakansitekstejä arvioissani, vaan pyrin kuvailemaan keskeisiä asioita omin sanoin. Nyt teen kuitenkin toisen kerran poikkeuksen ja laitan sen takakannen kuvauksen, onhan se se sama, joka minut houkutti lukemaan. Sitä paitsi todella järisyttävistä kirjoista ei koskaan osaa sanoa mitään, ainakaan niin hyvin kuin haluaisi.
"Linnea palaa kotiin hiukset ballerinanutturalla, vaikka selvää on, ettei hän tanssi enää koskaan. Joel on pysähtynyt odottamaan häntä kahdeksan vuotta aikaisemmin, jäänyt lastenhuoneen lattialle istumaan leluauto kädessään. Linnea on vaarallinen, Linnea on kipinöivä, Linnea on kukka jolta on taitettu niska. Joel on ainoa joka antaa hänen olla sellainen kuin on, oli se sitten mikä tahansa Linnean eri peilikuvista. Tulevaisuus syöstään mahdottomaan kurssiin, ja järvenselällä kuikka huutaa."
Kirja on varsin lyhyt, 151 sivua, mutta se riittää. Linnea, polvensa loukannut ja sitä myöten entinen lupaava ballerina, palaa kotiin jossa kukaan ei osaa olla oma itsensä. Vanhemmat ikään kuin leikkivät vanhempia eikä kukaan tunne oloaan hyväksi. Tarinaa kerrotaan pitkälti Linnean isoveljen Joelin näkökulmasta. Sisarukset ovat etääntyneet välimatkan myötä, mutta asia alkaa hiljalleen muuttua...
Teos vetäisi minut hetkessä mukaansa. Se on kirjoitettu todella sujuvasti eikä yhdellä sivulla ole paljonkaan tekstiä. Aloitin tämän aatonaaton iltana ja samana yönä luin sen loppuun, niin hyvä se oli. Se herätti paljonkin ajatuksia ja mietteitä. Jos et halua spoilereita, jätä lukeminen viimeistään tähän!
Suurin teema on tietysti insesti, sisarusten välinen suhde, joka lähenee huippuunsa kesämökin aitassa. Täytyy sanoa, että koin varsin ristiriitaisia tunteita lukiessani. Toisaalta insesti ällötti minua, mutta huomasin myös symppaavani sisaruksia, joiden suhteella ei yksinkertaisesti voinut olla tulevaisuutta. Olen jonkin verran pohtinut tätä insestiasiaa ja en voi olla ajattelematta, ettei minulla ole minkäänlaista oikeutta tuomita. Luonnottomaltahan se useimmista ihmisistä tuntuu, mutta mitä me aiheesta tiedämme? Länsimaissa on totuttu ajatteluun "jokainen tehköön mitä huvittaa, kunhan ei vahingoita sillä muita". Vahingoittaako insesti ketään? Vanhemman ja lapsen välinen epäilemättä, mutta kahden sisaruksen? Minkä he tunteilleen voivat? Mitä tästä pitäisi ajatella?
Ehkäpä suurin syy ajattelulleni on oma seksuaalisuuteni. Tässäkin maassa on monia monia ihmisiä, joiden mielestä "harjoitan luonnottomuutta" ja olen päästäni vialla ja jotenkin väärä pitäessäni omasta sukupuolestani. Sitä kautta tuntuu tekopyhältä mennä osoittelemaan sormella niitä, jotka saavat niskaansa miljoona kertaa suurempaa yököttelyä ja suoranaista vihaa. Niin, nämä eivät ole helppoja asioita.
Pystyin samastumaan Joeliin aika pitkälti, vaikken itsekään varsinaisesti tiedä, miksi. Hänen elämänsä on erilaista kuin omani runsaahkoine ryyppäämisineen ja etäisine vanhempineen. Joelin ja Linnean vanhemmat eivät todellakaan muistuta omiani ja hyvä niin. En kuitenkaan osaa inhota ketään henkilöistä. Kaikki ovat inhimillisiä ja omalla tavallaan eksyneitä itseltään ja muilta. Isä on lakannut masennuksen myötä kirjoittamasta ja on sitä kautta lähellä Linneaa, pystymättä kuitenkaan auttamaan. Isä on hyväksynyt tilanteensa, mitä Linnea ei voi käsittää. Hänen unelmansa myötä kuoli myös tulevaisuus. On hurjaa, miten tyttö on elänyt vain baletille, omistautunut sille täysin. Täydellisyyden tavoitteluun oli myös helppoa samastua, samaa vikaa löytyy itsestänikin. Tietyllä tavalla koin Linnean ihannekuvana, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Baletista tuli mielleyhtymiä Black Swan -elokuvaan. Kuten siinäkin, myös tässä tapauksessa täydellisyyden tavoittelu väistämättä tuo onnettomuutta.
Enorannan valttikortti löytyy ehdottomasti kielestä ja erityisesti rytmistä. Lauseet ovat välillä varsin lyhyitä ja sitten taas hengästyttävän pitkiä. Hänen tyylissään on jotain samaa Sofi Oksasen kanssa. Kikkailua on juuri tarpeeksi eikä se ärsytä. Molemmat käyttävät tehokeinona pilkkujen poisjättöä, joka tuo rytmiin nopeutta, kuten tässä: "Yksikään suortuva ei ollut karannut kasvoille, yksikään hius ei ollut väärässä paikassa, ja se nuttura oli kaikkea sitä mitä Linneasta luulin ja kaikkea sitä missä olin väärässä. Että hän on kiltti rauhallinen asiallinen kurinalainen tylsä."
Tästä kirjasta saisi epäilemättä irti vaikka mitä, mutta olkoon tämä nyt tässä. Suosittelen erittäin lämpimästi! Minun täytyy selvästi lukea kirjailijan kaksi edeltävää romaania, Omenmean vallanhaltija ja Nukkuu lapsi viallinen. Enorannassa on epäilemättä potentiaalia vaikka mihin!
