Ankin kirjablogi

 Juuri nyt Ylellä käsitellään eri Finlandia-palkintojen jakoa. Pääset lähetykseen tästä. Tieto-Finlandian ehdokkaat:  Anu Kantolan ja työryhmän teos Kahdeksan kuplan Suomi – Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat Maria Katajavuoren Valas lasimaljassa – Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan Annika Lutherin Rukiin viljava historia Hannu Salmen Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827 Timo R. Stewartin Luvatun maan lumo – Israelin kristityt ystävät Suomessa  Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Lukijoiden suosikki on Tunteiden palo. Tieto-Finlandia: Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista! Finlandia Junior -ehdokkaat: Katja Bargum ja Jenny Lucander: Myrornas rekordbok / Muurahaisten ennätyskirja Sofia Chanfreau ja Amanda Chanfreau: Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri  Saara Kekäläinen ja Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro  Reetta Niemelä ja Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majatalo  Marisha Rasi-Koski

 Maggie Nelsonin neljän esseen kokoelma Vapaudesta - Neljä laulua rakkaudesta ja rajoista (S&S 2022, suomentanut Kaijamari Sivill) on haastava ja kohottava. Nelson pureutuu alkusanoissaan siihen, miksi hän otti juuri tämän vaikean aiheen: "Ongelma on osin sanassa itsessään, sillä sen merkitys on kaikkea muuta kuin itsestään selvä tai kaikille sama. Sana nimittäin toimii vähän samaan tapaan kuin sana "Jumala" siinä mielessä, että kun sitä käytetään, ei voi koskaan olla täysin varma, mistä täsmälleen ottaen puhutaan, tai puhuvatko kaikki samasta asiasta." Kirjailija problematisoi teemaa ja pohtii eroa vapauden jostakin ja vapauden johonkin välillä. Tällaista keskustelua harvoin Suomessa käydään. Jossain määrin nämä erot ovat politisoituneet, sillä oikeistolaiset yleensä penäävät vapautta jostakin ja vastustavat vapautta johonkin. Yhtä kaikki, vapaus on kirjan teemana. Kirja jakautuu neljään eri näkökulmaan. Taiteen laulu "Sillmanin halu oksentaa heijastaa mi

Varo juonipaljastuksia!  "Ja sinä huhtikuisena iltana kylmän sodan keskiössä häneen istahti kauhu, se oli hiipinyt hänen sisäänsä vaivihkaa, lähes hänen huomaamattaan, asettunut hänen syliinsä ja takertunut koko kehoon voimalla, ja nyt se sanoi: pidä varasi ja valmistaudu, mikään ei ole vielä ohi." Meri Valkaman palkittu esikoisteos Sinun, Margot (WSOY 2021) kertoo perhesalaisuuksista, poliittisten järjestelmien mielettömyydestä ja ihmisistä niiden sisällä. Päähenkilö on Vilja, joka isänsä kuoleman jälkeen päättää ottaa selvää eräistä kirjeistä. Saksalainen Luise, kirjeissä Margotiksi esittäytyvä nainen on kirjoittanut isälle kaipaavia kirjeitä 80-luvulla. Kuka tämä Margot on? Mitä tapahtui silloin, kun he elivät muutaman vuoden DDR:ssä? Miksi äiti ei puhu? Näistä aineksista kirja lähtee liikkeelle, mutta käsittelee myös muuta. Kirjassa eletään kahdessa eteenpäin kulkevassa aikatasossa, muutamissa vuosissa 80-luvulla ja sitten vuosissa 2011-2012. Viljan isä on toimittaja, hän

 Hurraa, viimeinkin haaste on valmis! Sain juuri luettua Meri Valkaman Sinun, Margot, ja haaste on sitä myöten selvä. Naputtelen kohta kirjoituksen kirjasta ja ajastan sen huomiselle aamulle. Ainoa ehkä jotenkin epämääräinen kohta on tuo kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. Salamin kirja on esseekokoelma/tietokirja, mutta koin sen niin omakohtaiseksi että päätin nyt tulkita kirjailijan tavallaan päähenkilöksi. Hieman yllättäen tuo palkittu esikoiskirjailija oli vaikeimmasta päästä. En meinannut löytää mitään kiinnostavaa. Samoin Afrikkaan ja Lähi-itään piti etsiä ihan tarkoituksella jokin kirja. Kivaa joka tapauksessa oli! En malta odottaa uutta Helmet-haastetta.   1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota:  Natasha Lester - Ranskalainen valokuvaaja 2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa:  Patricia St. John - Lumen aarteet 3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana:  Maisku Myllymäki - Holly 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana:  Hanna H

Vanhempieni toinen kissa Valma Huomasin tämän haasteen Kirjarikas elämäni -blogissa, jossa se oli bongattu blogista Mustelmiinan mietteitä . Eikun siis haastetta kohti! 1. Olen syntynyt... Pohjois-Karjalassa. Tarkemmin sanottuna kävin syntymässä Joensuussa, mutta 19 ensimmäistä vuottani asuin Lieksassa. 2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee... kirjailija! Tein käsin paperista sellaisia pikkukirjoja, joihin raapustelin tarinoita. Kirjailijaa minusta ei tullut ja tuskin tuleekaan, mutta kirjat kyllä ovat edelleen vahvasti läsnä elämässä. 3. Parhaat piirteeni ovat... onpas vaikea kohta! Sanotaan nyt vaikka empatia. 4. Viimeisin sisustusostokseni on... ei mitään hajua. Tosi harvoin ostan mitään sellaisia tavaroita. Voisikohan olla tuo ikkunassa roikkuva unisieppari, jonka ostin kirpparilta parilla eurolla vuosia sitten? 5. Haluaisin matkustaa... en minnekään. Inhoan matkailua. Korkeintaan kotimaan sisällä voisi käydä jossain. 6. Suosikkijuomani on... coca cola zero. Ihan liian h

"Jotta uskaltaisin, minun on tehtävä jotain ennenkuulumatonta. Ensiksi luen kaiken mahdollisen äärimmäisyyksiin menneistä naisista, heistä jotka ovat lähteneet viidakkoon elämään villieläinten kanssa tai sulkeutuneet kammioihinsa kirjoittamaan paksuja opuksia. Naisista, jotka ovat yrittäneet solmia liiton salattujen voimien kanssa, jotka ovat ottaneet rakastajikseen sekä miehiä että naisia ja joiden osana on ollut tulla kutsutuiksi noidiksi tai pyhimyksiksi." Näin aloittaa Tove Nilsen romaaninsa Halun matka (Like 1997, suomentanut Tarja Teva). Päähenkilö on nimettömäksi jäävä nainen, joka haluaa kirjoittaa suuren romaanin ja saada miehensä kanssa lapsen. Hän on saanut useamman keskenmenon, mutta uskaltaa vielä yrittää. Samalla mielessä väikkyvät suurten taiteilijoiden mallit, joita kukaan ei muista eikä ajattele.  Näin tiivistettynä kirja ei jotenkin kuulosta oikein miltään, mutta se on todella hyvä. Nilsenin tapa sanoittaa asiat tekee minuun vaikutuksen. Päähenkilön keskust

"On todella omituista elää historiallisella hetkellä, jolloin vastakkain ovat vanhoillinen huoli ja hätä siitä, että sateenkaariväki tuhoaa yhteiskunnan instituutioineen (ennen kaikkea avioliiton) ja toisaalta huoli ja hätä queer-liikkeen epäonnistumisesta tai kyvyttömyydestä romuttaa yhteiskunta ja perinteiset instituutiot, sillä moni queer on turhautunut valtavirran HLBTIQ+-liikkeen sopeutumaan pyrkivään, ajattelemattomaan uusliberalistiseen suuntaukseen, jossa on käytetty pitkä penni siihen että on aneltu pääsyä kahteen historiallisesti alistavaan rakenteeseen: avioliittoon ja puolustusvoimiin." Maggie Nelson kirjoittaa elämästään muistelmissaan Argonautit (S&S 2018, suomentanut Kaijamari Sivill). Nelson on yliopistolla opettava akateemikko, ajattelija, kirjailija, äiti ja ei-binäärin Harryn aviopuoliso. Kertoessaan matkastaan ensin Harryn kanssa ja sitten pyrkimyksestään saada lapsi hän kommentoi aihetta siellä ja aihetta täällä.  Argonautit onkin varsin assosiatiivi

 "Myytteihin ja kansantaruihin tutustumalla voi saada myös ymmärrystä siitä, miten samanlaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat riippumatta siitä, millä puolella maapalloa asutaan. Ihmiset kertovat samankaltaisia tarinoita ja heitä askarruttavat samat kysymykset - ajatukset kaiken synnystä, kuolemasta, luonnonilmiöistä. Kaikilla on tarve selittää ja ymmärtää. Siksi myytit toistuvat yllättävän samankaltaisina joka puolella maailma." Kaisa Pulakan naseva teos Kurittomat - Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja (Atena 2021) ammentaa ennen kaikkea myyteistä. Pulakka katsoo maailmaa feminismin kautta ja häntä alkoivat kiehtoa kovasti vanhat tarinat ja legendat. Ensin syntyi podcast Kauhee akka ja sen jälkeen tämä kirja.  Kirjailijan kynänjälki on selkeä ja virkeä. Pulakka osaa kirjoittaa sujuvasti ja olla sen päälle vielä hauskakin. Oikeastaan kuvien kuvatekstit olivat tässä suhteessa parhaimpia.  Pidin kovasti siitä, että kirjassa käsiteltiin muitakin kuin länsimaisia/länsi

 "Avoimen syrjinnän ohella yhteiskuntamme rakentuu hämmästyttävän laajasti hiljaisille viesteille, jotka tukevat jakoa miehiin ja naisiin. On hyvä herättää kysymys - miksi? Tai antaa mahdollisuus ihmisille laittaa rasti ruutuun "muu"." (Tarja Halosen esipuheesta) Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen esittelevät kirjassaan Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä (Into Voima 2018) erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla. Kaikkia yhdistää se, etteivät he mahdu sukupuolijanalle mies/nainen, vaan ovat enemmän tai vähemmän akselin ulkopuolella. Moni puhui itsestään muunsukupuolisena, jotkut transsukupuolisina, yksi sukupuolettomana. Se mikä jäi päällimmäisenä mieleen, oli monen kritiikki sukupuolenkorjausprosessia kohtaan. Suomessa ja erityisesti Helsingin yksikössä vaaditaan, että transihminen on selkeästi sitä "toista" sukupuolta. Jos ei koe olevansa binäärinen ollenkaan, on hoitojen suhteen vaikeuksissa. Tästä kirjasta selvisi, että myös osa

"kuin sinua ennen ratkot yöllä, työnnät kauemmaksi toiveen avata portti ja juosta                                                          ja juosta juosta suu auki puheen pudota möykkynä, jonka säilövät formaldehydiin ne, jotka eivät ymmärrä kaipauksen logiikkaa" (ote runosta Ebba Lucia Guldfotille) Kristiina Wallinin Murtuneista luista (Tammi 2007) on hänen toinen runokirjansa. Erittäin vaikeaa lyriikkaa sisältävä kirja koostuu muun muassa biologian elementeistä, luista ja räjähtelystä. Mukana seikkailee myös runonpuhujan reipas isoäiti. Tällä kertaa tunnen itseni jokseenkin tyhmäksi. En nimittäin päässyt tästä kokoelmasta oikein kärryille. Aikoinaan teininä pitäessäni tätä blogia penäsin runojen käsittelyä sydämellä, ei järjellä. Pidän tästä periaatteesta edelleen kiinni, mutta nyt en päässyt kyllä hitusenkaan jyvälle. Kirja ei minusta varsinaisesti ole hajanainen, tunnistan kyllä noita toistuvia asioita ja ainakin aavistelen kokonaisuutta. Liekö sitten ollut tuo biologian

'"Kirjaseikkailu on taito kuljeksia kirjojen sisällä, ja vain harvat lukijat pystyvät siihen", vaari alkoi selittää. "Voisi sanoa, että me kirjamatkaajat osaamme lukea tekstin hieman tarkemmin kuin ihmiset yleensä."' Anna Jamesin lastenkirja Tilly & kirjamatkaajat (HarperCollins 2021, suomentanut Marja Helanen, kuvittanut Paola Escobar) on yhtä kirjallisuuden ja mielikuvituksen juhlaa! Tillyn äiti on poissa ja isovanhemmat ovat kasvattaneet tyttöä. Isovanhemmilla on kirjakauppa ja yhtäkkiä siellä ovatkin Liisa Ihmemaasta ja L. M. Montgomeryn Anna Shirley. Pian oikea seikkailu alkaa, kun Tilly päätyy ystävänsä Oskarin kanssa tarinaan mukaan. Mutta mitä kirjamatkustaminen oikein merkitsee? Kuka on ilkeän oloinen Enoch Chalk, joka väijyy siellä sun täällä? Mitä äidille oikeasti tapahtui? Aivan ihastuttava kirja! Sen voi lukea ilman muuta tuntematta kirjamatkoissa käytettyjä klassikkoja, mutta enemmän saa toki irti, jos tuntee Liisan ja Annan sekä muiden ha

"Kun Philippa on kuollut, A pohtii vielä pitkään Philippan leikkejä. Millaista on leikistä riisuttu elämä? Onko se todella vilpittömämpää? Onko se läpikotaisin aikuista?     Vai onko se valheellista, nimenomaan se?" Riikka Pulkkisen uusin romaani Lumo (Otava 2022) on napakymppi. Se kertoo 17-vuotiaasta Philippa Laaksosta, jonka naapuri löytää kuolleena taloyhtiön pihalta. Mutta tämä ei ole mikään dekkari. Philippa on todellakin kuollut, mutta hän ei ole kadonnut. Monet tunsivat hänet, tai ainakin uskoivat tuntevansa. Mutta Philippa leikkii, Philippa on kuka tahansa. Lolita giving, Not your Sonya ja Saddest girl on Earth. "Minä olen Philippa Laakso, tyttö lausuu kameralle.     Olen myös Lolita Giving ja aika ajoin Saga. Pulpahtelen esiin ja katoan taas näkyvistä.     Te ette tunne minua, tyttö toteaa.     Sitten tyttö hymyilee, sanoo toruen: Älkää luulkokaan.     Tyttö raottaa huuliaan, näyttää kuin hän olisi ryhtymässä aterioimaan sitä iloa, joka häntä ympäröi." Ki

  Kuva: Roni Rekomaa Finlandia-ehdokkaat aiheuttavat aina kirjapiireissä pöhinää ja päätinpä minäkin tarttua aiheeseen. Ensimmäinen huomio kuvasta on se, että onpa tasainen mies/nais-jakauma. En sitten tiedä, onko puhdas sattuma. Juniori-ehdokkaissa taisi olla vain naisia, mutta lanua toisaalta tekevätkin nykyään voittopuolisesti naiset. Se, mistä olen marissut jo Facebookissa on se, että Olli Jalonen taas kerran on ehdolla. En missään tapauksessa lähde kiistämään Stalker-vuosien ansioita kun en ole kirjaa vielä lukenut, mutta kyllä minusta ehdokasasettelussa voisi vähän käyttää järkeä. Jalonen on sitä paitsi voittanut jo kahdesti. Vaikka sanotaan, että Finlandialla palkitaan kirja, on se käytännössä vähän ontuva selitys. Ihmiset samastavat palkinnon voimakkaasti kirjailijaan. Se luo tiettyä gloriaa, jos ei nyt kaikkien silmissä, niin ainakin paljon lukevien silmissä. Lisäksi palkinto nostaa uutuuden myyntiä todella paljon, erityisesti kun palkinto jaetaan juuri sopivasti joulumarkkin

  Liv Strömquist on esiintynyt blogissani jo aiemmin . Hänellä on sarjakuvissaan vahvan feministinen ja humoristinen ote.  Tässä astrologiaa käsitelleessä teoksessa Liv Strömquists astrologi (Norstedts 2022) feminismi on enemmän ehkä rivien väleissä tai aihevalinnoissa. Strömquist esittelee kaikki horoskooppimerkit ja tuo niiden mukana esille erikoisia tunnettuja henkilöitä. Ote on ironinen. Sinänsä aihe ei hirveästi puhutellut minua. Ainahan tämän sarjakuvatekijän teokset mielellään lukee, mutta horoskoopit eivät kuulu kiinnostuksenkohteisiini. Sen sijaan otin teoksen oppimiskokemuksena, sillä luin sen tosiaan ruotsiksi. Albumi on niin tuore, että se tuskin on vielä ehtinyt ilmestyäkään suomeksi. Aika monta sanaa piti varsinkin alussa katsoa sanakirjasta, mutta eipä se mitään. Siten sitä oppii. Useimmat horoskooppimerkit olivat toki ihan pääteltävissä suomeksi. Tiesittekö, että vesimies on ruotsiksi vattumannen? :D Hauska sana. Sinänsä melkoista stereotyypeillä revittelyä tämä teos

 "it is your blood in my veins tell me how i'm supposed to forget" (osasta the hurting) Rupi Kaur on intialaistaustainen kanadalaisrunoilija. Teoksessaan Milk and Honey (Andrews McMeel Publishing 2015) hän käsittelee monia teemoja, kuten feminiinisyyttä, traumaa, hyväksikäyttöä ja naisten yhteisyyttä.  "i do not want to have you to fill the empty parts of me i want to be full on my own" (ote runosta osassa the loving) Kaurin englanti on ihastuttavan helppolukuista, mutta silti vaikuttavaa ja täynnä merkityksiä. Minun ei tarvinnut etsiä sanakirjasta kuin muutama sana! Teos sopiikin mainiosti myös nuorille, sillä kirjasta selviää kyllä aika perusenglannilla.  "i am a museum full of art but you had your eyes shut" (osasta the breaking) The hurting -osa käsittelee pitkälti runonpuhujan suhdetta vanhempiin. Isä on etäinen ja käskevä hahmo perheessä, naiset ovat oppineet pitämään suunsa kiinni. Runonpuhuja ei osaa erottaa äidistään rakkautta ja pelkoa isää

 "Moderneissa yhteiskunnissa elämän pysyvin piirre on jatkuva muutos. Se, mikä näyttää tänään ikuiselta, saattaa olla jo huomenna menneisyyttä, johon ei ole paluuta. Elämme yhtä aikaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa: yritämme jatkaa sitä, mikä on ollut, ja samalla tarttua kiinni siihen, mitä on tulossa ja minne olemme menossa." Anu Kantolan & työryhmän tietoteos Kahdeksan kuplan Suomi - Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat (Gaudeamus 2022) on monien vuosien tutkimuksen tulos. Tutkijat syvähaastattelivat ison joukon suomalaisia ja maahanmuuttajia selvittääkseen, mitkä heidän asenteensa eri asioihin ovat. Ytimessä oli työ tai sen puute. Esille nousivat myös verot, politiikka, äänestäminen ja yksilön kunnia. Kirja oli todella kiinnostavaa luettavaa, joskin välillä myös ahdistavaa. Ennen kaikkea erään miespuolisen pienyrittäjän kovuus kauhistutti minua: hän toivoi valtavaa taantumaa, jossa ihmisten joko olisi pakko työllistyä tai vaikka sitten kuolla. Pelkäsin jo etukäteen

Nyt hän katui, ettei ollut kuunnellut vaistojaan. Katui, ettei ollut kääntynyt takaisin." Tekstissäni on pieniä aihe-/juonipaljastuksia. Nilla Kjellsdotterin menestysesikoinen Kivipuiston tyttö (Gummerus 2022, suomentanut Anna Heroja) kertoo murhista ja likaisista perhesalaisuuksista. Kuuluisa pohjalainen diabetestutkija David Heselius on murhattu kotonaan hänen perheensä oltua poissa. Sitä ennen Kivipuistosta on löytynyt rääkätty ja aliravittu tyttö henkihieverissä. Tyttö ei puhu eikä hänen henkilöllisyytensä tunnu selviävän. Samaan aikaan tutkija Mija kantaa suurta salaisuutta ja möhlii miessuhteitaan. Olipas tämä dekkari vastenmielinen ja kliseinen. Olisin halunnut pitää tästä, sillä varsinkin esikoiskirjailijoita haluaisi tsempata. Nyt en kuitenkaan voi. Mija on ensinnäkin aivan liian kulunut hahmo työnarkomanioineen ja suurine traumoineen. Totta kai hän valitsee aina työn ensin niin että yksityiselämä on sekaisin. Lisäksi hänellä on tietenkin ymmärtämätön, typerä ja epäpätev

 "Täällä kollektiivisen surun kuorman kuulee hengityksissä ja näkee ryhdeissä. Välillä tuntuu kuin jatkosota olisi loppunut viime viikolla." Hanna Brotheruksen toisinkoinen Henkeni edestä (WSOY 2022) jatkaa jossain määrin samaa asiaa kuin esikoinen Ainoa kotini . Tässä toisessa kirjassa minäkertoja kohtaa raskaan viidenkympin kriisin. Lapset ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä, lasten isään ei oikein ole välejä ja mieli on levoton. Keski-ikäisyys tuntuu vaikealta, vanheneminen myös. Mielestäni kirjan polttopisteessä oli kuitenkin ennen kaikkea äitiys. Minäkertoja on antanut äitinä kaikkensa ja kokee itsensä turhaksi nyt kun lapset ovat aikuisia ja maailmalla. Päähenkilömme käy vanhoja muistoja läpi. Hän saa tietää, että suvun rapistunut mökki myydään ja päättää käydä siellä vielä viimeisen kerran. Pidin kirjassa olleesta symboliikasta, kuten vanhoista kerätyistä perhosista ja hautajaishatusta, jossa on suruhuntu. Brotherus tarttuu arjen yksityiskohtiin ja luo niille merki

 "Älä tänä iltana ystäväni istu portailla katselemassa tähtiä, ne ovat kuin runoilijat: loistavat vasta kuoltuansa. (AC, Kutsu) "Kuink pitk voi kevät olla, kuin pitk mun miäleni, ko olet meril ja meri o loppumaton sinivalkoraitane matruusinpaitane hia, mitä silmilläni silitän?" (HL, Ja ko se viästi sult vihroviimei tul) Heli Laaksonen on tehnyt melkoisen kulttuuriteon! Hän innostui latvialaisen Alexandrs Caksin runoudesta ja päätti innokkaasti lähteä kääntämään niitä, siitäkin huolimatta ettei hän osannut kieltä virtuoosimaisesti. Samalla alkoi syntyä vastausrunoja omalla murteella ja poikkeuksellinen runokirja sai muotonsa. Kansiliepeessä on vieläpä valokuvia Laaksosen maalauksista, joita myös syntyi prosessin aikana. On siis ihanaa sanoa, että kokoelma on hyvä. Kuten Laaksonen, myös minä ihastuin Caksin (jossa C:n päällä pitäisi olla hattu, mutta jota en osaa näppäimistöllä tehdä...) runouteen. Hänen runoutensa on kaunista, vaikka siinä onkin myös rujoja tai ainakin

Kuva ei juurikaan liity juttuun, mutta hauskaan halloweeniin kylläkin!  En varmaankaan ole ainoa bloggaaja, joka tykkää välillä kuikuilla bloginsa tilastoja. Käyn välillä vilkuilemassa uusimman postauksen näyttökertoja. Tällä kertaa kuitenkin katselin tilastoja tarkemminkin ja hieman yllätyin. Blogini ei takuulla ole luetuimpien joukossa, mutta sen sijaan vanhat, osittain siis todella vanhat postaukset näyttävät maistuvan. Luetuimpien kärjessä on uusimpia postauksia, mutta kuinka ollakaan, heti perässä on Mila Teräksen Amiraali ! Olen tästä iloinen ennen kaikkea siksi, että kyseessä on nuortenkirja. Mukana menossa on myös kesän bloggaus Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmasta Olis niin kiva ja muita kirjoituksia .  Mutta sitten: joukossa on Maaliskuun luetut -postaus vuodelta 2011! Nimensä mukaisesti postaus sisältää vain listan siinä kuussa luetuista, ei juuri kummempaa. Lisäksi löytyy vielä näyttökertoja Ayaan Hirsi-Alille ja Anja Kauraselle, molemmista bloggasin tuolloin 10-luvun alu