tiistai 28. helmikuuta 2023

Louisa M. Alcott - Tytöistä parhain

 "- Jopa kävi ikävästi! Juuri kun Tom rupesi olemaan mukava ja minulla hauskaa, piti Fanin pilata kaikki hömpötyksellään. Rouva Shaw ei pidä mäenlaskusta eikä kai isoäitikään. Tulee vain ikävyyksiä jos menen, ja Fanny kiusaa minua, niin että on parasta kieltäytyä ja antaa Tomin luulla minua pelkuriksi. Taivas varjelkoon! En ole ikinä nähnyt näin hassuja ihmisiä!"

Louisa M. Alcottin tuotannossa ehkä hieman sivuun jäänyt Tytöistä parhain (WSOY 1975, Lyyli Reijosen uudistettu suomennos) on ihastuttava teos. Sen päähenkilö on Polly, joka kirjan alussa on siinä nelisentoistavuotias. Hänet on kasvatettu kaukana rikkaista seurapiireistä ja hän onkin varsin tervehenkinen tyttö. Hänen päänsä on kovin pyörällä vierailulla rikkaan Shaw'n perheessä, jossa on palvelijoita ja vaunuja ja hienoja pukuja. Samanikäisen Fannyn kaveripiiri on varsin teennäistä, nuori Tom kiusaa, pikku Maud leikkii omaa seurapiiriään, rouva Shaw on henkisesti ja fyysisesti enimmäkseen poissa pelistä ja herra Shaw uppoaa töihinsä. Onneksi sentään on perheen laiminlyöty mutta terävä isoäiti! Kaikenlaista sattuu tuon vierailun aikana. Näiden kuvausten jälkeen kuluu kuusi vuotta välissä ja kirjan loppupuoli kuvaa lapsia nuorina aikuisina.

Alcottia usein moititaan opettavaisuudesta ja kai syystäkin. Huomasin näitä kohtia kyllä, mutta kylläpä oli hienoa lukea näin tervehenkisestä tytöstä kuin Polly! Hän on hyvä ihminen, muttei suinkaan pyhimys. Kuin huomaamatta Pollyn seura kohottaa muita ja hänessä on paljon sisäistä kauneutta. Mielenkiintoista kyllä, kristinuskoa ei mainita ollenkaan eikä tässä mitään uskonasioita pyöritellä. Toisinhan on Alcottin klassikossa Pikku naisia

Pollyn omanlaisensa "lankeemus" oli mielenkiintoisa luettavaa. Kyse on omalla tavallaan viattomasta keimailusta, mutta sillä on arvaamattoman pitkät seuraamukset. Näitä asioita setviessään Polly kuvataan ajatuksineen hämmästyttävän rehellisesti: miten suuri voi olla houkutus yrittää saada joku ihastumaan, vaikkei itse olisi edes tähän ihastunut. Se vaikeasti selitettävä tunne, kun huomaa oman valtansa ja tietyt mahdollisuudet joihin voisi tarttua. En ole varmaan mistään muusta kirjasta lukenut tästä asiasta tähän tapaan ja näin avoimesti. Niin, kukapa olisi uskonut, kirjahan ilmestyi alun perin jo 1869!

Entäs mitäs sanotte tästä? Aikamoisen edistynyttä ajattelua, ikävä kyllä jää tajuamatta monessa maailman kolkassa vielä tänäänkin:

"Juuri Tomin luottamusta hän oli usein toivonut, sillä se vilpitön ja sydämellinen suhde, joka hänellä oli veljeensä, oli jo aikaisin opettanut hänelle, etteivät tytöt ja pojat sisimmältään eroa toisistaan läheskään niin paljon kuin kuvitellaan. Yhtäläisesti he tarvitsevat toistensa ymmärtämystä ilon, surun, rakkauden, pelon, elämän ja kuoleman hetkellä. Niinpä onkin ihme, etteivät ihmiset käsitä toisiaan paremmin, vaan vasta koettelemusten tultua oppivat tajuamaan, että ihmisluonto on melkein samanlainen niin miehillä kuin naisillakin."

Olipa ihana retki lapsuuteen tämä lukukokemus, sillä luin kirjan joskus alakoulun loppupuolella. Ilmeisesti näitä edelleen lainataan, sillä kirja löytyi ihan hyllystä eikä varastosta. Toivottavasti vanhat tyttökirjat eläisivät edelleen!

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 6 kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

Helmet-haaste 2019: ei löytynyt hyvää kohtaa

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Akwaeke Emezi - Makeaa vettä

 "Tämä on pohjimmiltaan pitkä kertomus hulluudesta - sen vivahteista, sen painostavina öinä päästämistä äänistä, sen sirkutuksesta pimeyden väistyessä aamun tieltä. Ajattele hetkellisiä mielenhäiriöitä, joihin olet taipuvainen, äläkä pelkästään niitä, joihin jouduit kasvaessasi isoksi ja syntiseksi, vaan myös niitä, jotka ovat piileskelleet sisuskaluissasi syntymästäsi saakka. Kuten me."

Akwaeke Emezin romaani Makeaa vettä (Kosmos 2021, suomentanut Sari Karhulahti) on häiritsevä, outo ja kiinnostava. Nigerialaisille Saachille ja Saulille syntyy tytär Ada, jonka sisälle joutuu jumaluudesta, Alasta, peräisin olevia henkiä. Henget ovat aluksi hämillään, koska jumaluuden asuminen ihmisessä ei ole hyvä juttu. Portit ovat kuitenkin kiinni ja yhteiselämä alkaa. Ada rukoilee Kristusta, koska on kristitystä perheestä. Henget käyvät välillä omanlaistaan kamppailua Kristuksen kanssa, jota he kutsuvat Yeshuaksi. Adan elämä on risaista, siinä vuorottelevat miehet ja aineet ja viiltely. Onko tästä sekavuudesta mitään tietä ulos?

En oikein tiedä, mitä mieltä olisin kirjasta. Ajatus siitä, että jokin, mikä kuuluu toiselle puolen asettuu ihmiseen, on kauhea. Sinänsähän kirjaa voi lukea kirjaimellisesti tarinana eri hengistä ja niiden taistelusta, mutta tarinaa voi tulkita myös allegoriana minuuden pirstoutumisesta eli dissosiatiivisena identiteettihäiriönä. Adalla on traumoja, jotka ruokkivat dissosiaatiota. Tällaisessa tilanteessa voimakaskaan itsetuhoisuus ei ole poikkeuksellista. Toisaalta onko lääketieteellinen selitys/tulkinta jotenkin lattea? Ehkä.

Välillä koin kirjan lukemisen vähän vaikeana, koska en tunne Nigerian kulttuureja enkä tiennyt tästä henkimaailmasta mitään etukäteen. Välillä tuli vähän sellainen olo, että en täysin ymmärrä tai käsitän väärin. Aika kiintoisa kirjan maailma on tavallaan, mutta myös tosi synkkä ja kamala. Ei varsinaisesti tule ikävä sitä.

Lenkillä prosessoidessani lukemaani mieleeni juolahti yhtäkkiä norjalaisen Borknagarin kappale Voices. Se on kieltämättä erikoinen pari hyvinkin voimakkaasti afrikkalaiselle tarinalle, mutta sanoitukset osuvat aivan nappiin. On toisaalta myös hauskaa törmäyttää yllättäviä asioita yhteen.


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta12 kirjan nimi liittyy veteen

Helmet-haaste 2019: kohta 10 rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

lauantai 25. helmikuuta 2023

Keigo Higashino - Uskollinen naapuri

"Hän jatkoi johdon kiskomista pulssinsa tykytystä kuunnellen. Ei aavistustakaan, paljonko aikaa oli kulunut. Yasuko palasi tolkkuihinsa hiljaisen äänen kutsuessa häntä. Äiti, äiti."

Keigo Higashinon dekkari Uskollinen naapuri (Punainen Silakka 2020, suomentanut Raisa Porrasmaa) on älyllinen, vangitseva ja riipaiseva. Se alkaakin sikäli hätkähdyttävästi, että lukija saa tietää murhan tekijät heti. Togashi, murhan uhri, on piinallinen ex-mies, joka vainoaa murhan tehnyttä Yasukoa ja tämän tytärtä Misatoa. Naapurin mies, mastermind Ishigami kuulee kaiken ja tulee tarjoamaan apuaan, jotteivat äiti ja tytär päädy vankilaan. Alkaa melkoinen kissa-hiiri-leikki, kun poliisi yrittää selvittää rikoksen ja nerokas Ishigami harhauttelee. Mutta on poliisillakin keinonsa ja auttajansa. Selviääkö totuus koskaan? Joutuuko joku vankilaan? Ja miksi ihmeessä Ishigami suostuu auttamaan ja panemaan elämänsä alttiiksi?

Ah, mitä dekkarien ystävän hemmottelua! Blogiani useammin lukeneet tietävät, että olen varsinkin aikaa myöten tullut aika kärttyiseksi dekkarien (ja usein ennen kaikkea pohjoismaisten dekkarien) epäuskottavuuksien takia. Tässäkin on aika vaarallinen lähtöasetelma, sillä nykypäivänä henkirikoksesta irti luikertelu ei ole niinkään helppoa. Higashino kuitenkin mielestäni onnistuu erinomaisesti. Eihän tällainen tapaus varmasti Japanissakaan tavallinen ole, mutta mitäs tuosta. Oli myös ihanaa kun ihmisissä oli eri luonteita ilman älyttömiä komplekseja ja riippuvuuksia.

"Etsivä ei päässyt eroon levottomuutta herättävästä tunteesta, että hän ja muu tiimi olivat ajautuneet harhaiteille."

Kirjassa oli mielenkiintoista se, ettei siinä ollut mitään rajua actionia oikeastaan missään kohti. Kirjailija on selvästi luottanut siihen, että äly riittää eikä keinotekoisia jänniteitä tarvita. Ainakin minun kohdallani kirjailija on aivan oikeassa. Äly todella riitti. Paljon kertoo sekin, että otin vielä lopuksi talteen tämän hienon kohdan matematiikasta, vaikken edes koskaan ole pitänyt kyseisestä tieteenalasta (lue: en vain osannut kouluaikana ja turhauduin enkä sitten oppinutkaan juuri mitään):

"Hänestä matematiikka muistutti aarteiden etsintää. Ensin oli arvioitava, mistä aloittaa, suunniteltava vastaukseen johtava kaivuureitti. Oli yhdistettävä yhtälöitä suunnitelman mukaan, saatava todisteita. Jos mitään ei löytynyt, oli vaihdettava reittiä. Jatkamalla peräänantamattomasti, kärsivällisesti ja rohkeasti pääsi satumaisten jalokivien eli oikean vastauksen luo."

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 46 kirjassa on epätavallinen mies tai poika

Helmet-haaste 2019: kohta 30 kirjan kannessa on kaupunkimaisema

torstai 23. helmikuuta 2023

Hanna Kivisalo - Hyvän jälki

 "Ole armoa kaikkialla, missä kuljet. Ole se, jonka lähellä on helppo hengittää. Anna sanojesi olla raolleen jäänyt ikkuna, anna niiden olla raikkaita kuin sisään tulviva ilma."

Hanna Kivisalon esikoisteos Hyvän jälki (Enostone Kustannus 2019) käsittää 65 pientä kirjoitusta. Kirjoitukset koskevat hyvin paljon perhe-elämää, sillä Kivisalon itsensä mukaan kirjoitukset ovat kotiäitivuosina syntyneitä oivalluksia. Kaikkia tekstejä yhdistää (kristillinen) armon käsitys.

Luin viime kesänä Kivisalon toisen teoksen Jonain päivänä ymmärrät. Se muistaakseni käsitteli enemmän jaksamista kuin tämä esikoisteos, mutta kyllä voimavarat ovat aiheena tämänkin kirjan monissa teksteissä. Kivisalon kauniit ajatukset ja armon sanoma tuntuivat kerta kaikkisen ihanilta. Tätä minä juuri nyt tarvitsinkin. Uskonnottomankaan ei kannata suoralta kädeltä jättää tarttumatta kirjaan, sillä vain tyyliin kahdessa tekstissä puhuttiin selkeämmin kristinuskosta. Kivisalo ei toitota vakaumustaan.

Erityisen kauniina pidin kirjoitusta, jossa Kivisalo totetaa, ettei kaikista naisista tarvitse tulla äitejä. Se päättyy näihin sanoihin:

"Äiti tai ei, samasta maasta me olemme tulleet ja samaksi maaksi me lopulta muutumme.

     Lujaksi tulemme pitämällä yhtä."


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 10 kirjassa on ohjeita ja neuvoja

Helmet-haaste 2019: kohta 37 pienkustantamon julkaisu

maanantai 20. helmikuuta 2023

Bernardine Evaristo - Tyttö, nainen, toinen

 

"oli miten oli, hän on alistunut hengaamaan yliopistolla Tiukkojen muijien kanssa miestenmetsästyksen sijaan

  huono tuuri että sattui aikuistumaan swaippaa-tykkää-tsättää-kutsu-pane-sukupolveen kuuluvana, kun miehet odottavat että annat jo ensimmäisillä (ja ainoilla) treffeillä, että häpykarvoja ei ole ollenkaan ja teet kaikki ällöttävät temput joita he ovat internetin pornofilmeissä nähneet

  ja niitä hän epäilee asuntolan poikien katselevan yötä päivää"


Bernardine Evariston menestysromaani Tyttö, nainen, toinen (WSOY 2022, suomentanut Kaijamari Sivill) on suoranainen räjähtelevä runsaudensarvi! Se kertoo 11 naisen ja yhden sukupuolettoman tarinat, jotka sieltä ja täältä kietoutuvat yhteen. Periaatteessa kaikki heistä ovat mustia, mutta tummuuden aste ja sitä myöten kohtelu yhteiskunnassa vaihtelevat. Kaikilla on jollain tapaa taustallaan Iso-Britannia, vaikkeivat kaikki siellä asukaan.

On tosi vaikea lähteä purkamaan tätä ilotulitusta. Se on naiseuden juhlaa, se on mustuuden juhlaa ja aika paljon myös seksuaali/sukupuolivähemmistöjen juhlaa. Silti kirja ei ole mikään paasaus, vaan päinvastoin sekä koskettava että myös hemmetin hauska kuvaus ihmisistä, joihin voi samastua, hitot siitä, ovatko he mustia tai lesboja tai trans tai jotain muuta. Ihmisiä kuvataan paitsi omasta myös muiden näkökulmasta ja Evaristo on todella hyvä luomaan eläviä hahmoja. 

Toisaalta, vaikka päällimmäisenä ja itsestään selvänä on tuo rodun, sukupuolen ja suuntautumisen tematiikka, minä luin tätä jostain syystä sukupolvitarinana. Vanhemmat ihmiset ajattelevat, että nuoret pääsevät IHAN KAIKESSA tosi helpolla ja ettei heillä mitään ongelmia voi ollakaan (koska edistys on jo niin paljon pidemmällä kuin minun nuoruudessani!). Nuoret taas nuoruuden röyhkeydellä keksivät maailman uudestaan ja vielä kouluttavat vanhempia ihmisiä - tai ainakin yrittävät. Sellaistahan se on. 

Hieno kirja! Se tuo esiin ihmiselämän arvaamattomuuden ja hienouden sekä pahat paikat. 


"sinä yönä hän näki unta että palkkasi kokonaisen

naissiivoojien armeijan, joka lähtisi maailmalle siivoamaan

kaikki ympäristölle tehdyt tuhot

     naisia tuli joka puolelta Afrikkaa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, heitä tuli Intiasta ja Kiinasta ja kaikkialta Aasiasta, heitä tuli Euroopasta ja Lähi-Idästä, Oseaniasta ja Arktikseltakin

     hän uneksi miten miljoonat naiset kokoontuisivat

Nigerjoen suistoon ja ajaisivat öljy-yhtiöt pois mopeillaan ja luudanvarsilla, jotka oli muutettu keihäiksi, myrkkyyn kastetuiksi miekoiksi ja konepistooleiksi

    hän kuvitteli miten he tuhoaisivat kaikki

öljynporauslaitteet, myös liekkitornit jotka kohosivat korkealle taivaalle polttamaan luonnonkaasua - hänen siivoojansa asettaisivat panoksia joka ainoaan juureen, räjäyttäisivät ne turvallisen matkan päästä ja katselisivat kun ne romahtavat

    hän kuvitteli paikallisten hihkuvan ja juhlivan, tanssivan, rummttavan ja paistavan kalaa"


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 35 kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua

Helmet-haaste 2019: kohta 12 kirja liittyy Isoon-Britanniaan

perjantai 17. helmikuuta 2023

Karl Ove Knausgård - Talvi

 

"Ehkä sinulla on jo pieni aavistus ulkomaailmasta, ja jos osaisit järkeillä, olettaisit varmaankin, että maailma on yhtä kuin ahdas, pimeä, veden täyttämä tila, jossa sinä kellit, ja sen ulkopuolella on pelkästään auditiivisia ilmiöitä, erilaisia ääniä. Että se on maailmankaikkeus ja sinä olet siinä yksin. Ja ehkä se pitää paikkansa myös tällä puolella, me olemme yksin suuressa, mustassa avaruudessa, joka on täynnä tähtiä ja planeettoja, ja sen ulkopuolella kaikuvat vielä suuremman avaruuden äänet, sellaisen johon me emme ikinä pääse mutta josta me, kenties maailmankaikkeuden äärilaidalla elävät olennot, ajan kuluessa saatamme kuulla joitakin ääniä." (Kirje syntymättömälle tyttärelle)


Karl Ove Knausgårdin pienten kirjoitusten kokoelma Talvi (Like 2016, suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry) keskittyy nimensä mukaisesti, ainakin jossain määrin, talveen. Se on myös se talvi, kun kirjailijan neljäs lapsi on saapumassa maailmaan. Kirja ajoittuu joulu-, tammi- ja helmikuuhun ja kirjoitukset käsittelevät aika lailla kaikkea maan ja taivaan välillä.

Knausgårdista on monia mielipiteitä. Itse olin yhtä aikaa oudosti kiinnostunut ja toisaalta ennakkoluuloinen. Eikö mies, joka nimeää autofiktiivisen kirjasarjan nimellä Taisteluni, ole vääjäämättä itserakas ja liikoja itsestään luuleva? Talven perusteella en oikeastaan osaa sanoa. Knausgårdilla on erittäin rasittava tapa laverrella itsestäänselvyyksiä ja määritellä kaikille tuttuja asioita. Siinä mielessä häntä voisi pitää itserakkaana. Lisäksi hänen mieltymyksensä käsitellä ennen kaikkea fysiikan asioita ei saanut minua innostumaan, sillä luonnontieteet ikävystyttävät minua. Sitten kuitenkin siellä oli joukossa esimerkiksi tämä kohta:

"Menneisyys on lopullisesti menetettyä aikaa, mutta se, mitä ei edes tapahtunut, on menetetty kahteen kertaan. Sen tiedostamisesta seuraa aivan erityinen menetyksen tunne, toteutumattoman menneisyyden melankolia. Se kuulostaa yliampuvalta ja tarpeettomalta tunteelta, joka voi täyttää joutilaan ja elämästä vieraantuneen mielen, mutta sen juuret ovat peri-inhimillisessä ajatuksessa ja kaipauksessa: kaikki voisi olla toisin."

Välillä siis Knausgårdin ajattelu kristallisoituu ja hän löytää jotain todella merkittävää sanottavaa. Sinänsä 70-luvulla eläneillä olisi varmaan enemmän saatavaa tältä kokoelmalta, sillä joissain teksteissä kirjailija liikehtii lapsuuden vuosikymmenellään (s. 1968). 

Jäi siis vielä hieman avoimeksi, mitä ajattelisin Knausgårdista. Ei tämä kokemus pettymys ollut, jos ei toisaalta myöskään tullut oloa, että heti paikalla haluaisi lukea häneltä lisää. Ehkä joskus kokeilen hänen romaaniaan Aamutähti. Taisteluni ei kiinnosta.

"Elämä saarella opetti olemaan odottamatta vastausta ja palautetta ja hyväksymään sen, että asiat ovat olemassa vain itseään varten ja reagoivat toisiinsa puhtaan mekaanisesti. Oivalsin, että vastauksen kaipuu asuu meissä niin syvällä, että sen täytyy olle yksi ihmisyyden peruspiirteistä, suorastaan sen tunnusmerkki."

Edit haasteet taas:
Helmet-haaste 2023: kohta 28 kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä
Helmet-haaste 2019: kohta 25 kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Terry Pratchett - Talventakoja (Tiffany-sarja 3)

"Kyllä", muori Säävirkku vastasi. "Talventakoja uskoo, että sinä olet... niin, hänellä on monta nimeä. Kukkien Valtiatar on kaunis nimi. Taikka Kesänainen. Hän tekee kesän, samalla tavalla kuin talventakoja tekee talven. Talventakoja uskoo, että sinä olet se nainen."

"Hyvä on", Tiffany sanoi. "Mutta mehän tiedämme, että hän on väärässä, vai mitä?"

"Tuota... ei aivan niin paljon väärässä kuin haluaisimme hänen olevan", neiti Puutiainen sanoi..."


Tiffany Särkynen seikkailee jälleen! Osassa Talventakoja (Karisto 2007, suomentanut Mika Kivimäki) Tiffany on noitaopissa neiti Kuusisen luona, ja he menevät katsomaan perinteikästä Morris-tanssia. Tanssin aikana kesä ja talvi vaihtavat osia vuodenaikojen mukaan. Tiffany kuitenkin täysin järjettömästi hyppää tanssiin mukaan ja saa asiat pahan kerran sekaisin. Talven synnyttävä talventakoja rakastuu häneen ja pian merillä on Tiffanyn mallisia jäävuoria ja lumihiutaleetkin ovat Tiffanyita. On yksi asia astua tarinaan kuin tulla tarinasta ulos...

Olipas mainiota luettavaa juuri tähän hetkeen! Voi että minä rakastan näitä Pratchettin maailmoja. Jälleen on kysymys siitä, miten ihmiset hahmottavat maailman tarinoina ja että juuri siksi maailma myös toimii tarinoina. Noitana oleminen ei ole magiaa (tai taickuutta, kuten muori Säävirkku tuhahtaisi), vaan ennen kaikkea sitä että seisoo omalla paikallaan ja tekee sen mikä pitää tehdä. Oli mielenkiintoista lukea kirjailijan loppusanoista, että Morris-tanssi on ihan oikea asia Englannissa.

"Siinä oli järkeä. Totta kai siinä oli järkeä. Kaikkihan oli pelkkää bluffia! Jokainen keppi on taikasauva, jokainen vesilätäkkö on kristallipallo. Millään esineellä ei ollut voimaa, ellei sitä annettu sille. Sekasotkut ja kallot ja taikasauvat olivat ikään kuin... lapioita ja veitsiä ja silmälaseja. Ne olivat ikään kuin... vipuja. Vivun avulla voitiin nostaa isoja kiviä, mutta vipu itse ei tehnyt mitään."

Youtubesta löytyi kuin löytyikin Morris-tanssia!


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 32 kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (tätä en paljasta)

Helmet-haaste 2019: kohta 29 kirjassa nähdään unia 

tiistai 14. helmikuuta 2023

Tunteiden kirjo -tag

 Otin tämän haasteen Kirjaimia-blogista. Blogin pitäjä LauraKatarooma löysi sen Varjokirjat-booktubekanavalta.


Ideana on siis löytää kaikille luetelluille tunteille sopiva kirja. 


Ilo/Onni

Diana Wynne Jones - Liikkuva linna

Tämä lukukokemus on alkanut ikään kuin kasvaa korkoa lukemisen jälkeen! Se oli tosi miellyttävää luettavaa jo lukuhetkellä, mutta en odottanut ajattelevani kirjan maailmaa haikeasti jälkeenpäin.


Suru

Chimamanda Ngozi Adichie - Surumerkintöjä

Adichie kuvaa isänsä äkillistä menetystä. Kirja sai väistämättä jossain määrin ajattelemaan omia menehtyneitä läheisiä.


Viha

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen - Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Tulin vihaiseksi paitsi Ahmedin kohtaamasta rasismista Suomessa myös uskonnollisesti jäykkien ja suomalaisesta näkökulmasta aika äärimmäistenkin somaliaikuisten takia. Ahmed janosi jo nuorempana vapautta, mutta sitä ei haluta tytölle somaliyhteisössä antaa.


Nostalgia

Päivi Honkapää - Viides tuuli

Nostalgia tulee siitä, että olen lukenut trilogian jo peräti kahdesti aiemmin, ensimmäisen kerran yläkoulussa. Erittäin hyvä fantasiasarja ja nuorisoluokituksesta huolimatta minusta sopii jopa enemmän aikuisempaan makuun.


Pelko

Garth Nix - Sabriel

Sabriel on tyttö, joka perii kuolemaa vartioivan Abhorsenin hommat. Kuoleman läsnäolo kauhistuttavine otuksineen sai minut jos ei nyt pelkäämään niin ainakin sinne päin. Äärimmäisen harvoin pelkään lukiessani, mutta Sabriel tuli sitä tunnetta lähelle.


Yllättynyt

Satu Rämö - Hildur

Kaiken hypetyksen ja melkeinpä aggressiivisen markkinoinnin jälkeen olin varma, että Rämön kirja on paska. No ei se sitten ollutkaan! Ei nyt mikään huippu, mutta ihan kelpo dekkari.


Pettymys

Meri Valkama - Sinun, Margot

Äärimmäisen hypetetty teos, joka minusta kuitenkin kärsi tietyistä epäuskottavuuksista. Paljon hyvää ainesta, mutta tavaraa oli ehkä jo liikaakin.


Ahdistus

Jos kirja ahdistaa, se jää minulla lähes poikkeuksetta kesken. Viimeisin tällainen on Emma Kantasen viime vuonna julkaistu omaelämäkerrallinen romaani Jos sataa, älä tule. Marginaalissa elävän naisen vaiheet jotenkin ahdistivat minua, vaikka samaan aikaan kirja oli hyvä ja kiehtova. Luen varmaan joskus myöhemmin loppuun, luulisin.

maanantai 13. helmikuuta 2023

Janne Puhakka ja Risto Pakarinen - Ulos kopista

"En tiedä, onko syy suomalaisessa kulttuurissa vai kiekkokulttuurissa, mutta kukaan ei koskaan tullut juttelemaan minun kanssani ja kysymään. Ymmärrän, että tilanne on varmasti vaikea, ja on jossain määrin helpompaa siirtää huomio vain jääkiekkoon, mutta olisin itse varmaan ollut valmis suurempaan avoimuuteen, jos toiseltakin puolelta olisi tullut kädenojennus."

Janne Puhakan ja Risto Pakarisen kirja Ulos kopista (Johnny Kniga 2022) kertoo Puhakan urasta jääkiekon parissa ja ennen kaikkea hänen niissä piireissä harvinaisesta kaapista ulostulemisestaan, joskin vasta aktiiviuran jälkeen. Puhakka pelasi kotimaassa Espoo Bluesissa hyvää peliä, siirtyi varsin nuorena Kanadan puolelle Chicoutimin kaupunkiin ja pelasi myöhemmin myös jonkin aikaa Ranskassa. Kanadassa ollessaan hän alkoi todella miettiä suuntautumistaan ja kirjoitti agenteilleen avoimen viestin asiasta. Peli takkuili ja ikävä norjalaista miesystävää Rolfia kohtaan oli kova. Lisäksi olivat normaalien pelaajapaineiden päällä vielä homous.

Kirjassa valotetaan Jannen elämää hänen itsensä, perheen, agenttien, Rolfin ja pelikaverien taholta. Lisäksi loppupuolella kirjaa on haastateltu muun muassa Ville Leinoa, jonka taiteellisuus ja räiskyvä luonne vaikutti herättävän närää ihan ilman homouttakin. Kirjassa mainitaan, että jo pelkästään Leinon käyttämät valkoiset luistimet aiheuttivat puheita. Lisäksi on puhetta naiskiekkoilijoista ja heihin liitetystä lesboleimasta sekä tutkija ja dosentti Marja Kokkosen tutkimustietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta suomalaisessa urheilussa.

Homoudesta ja (mies)kiekkoiluista piirtyy aika monipuolinen ja myös vähän ristiriitainen kuva. Agenttien ja valmentajien syvä usko siihen, että ainakin nyt pelaajat olisivat valmiita homoseksuaaliin pelikaveriin ei saa todellakaan varauksetonta tukea ainakaan Kokkoselta. Kirjassa kerrotaan myös Kanadassa toimineesta erotuomarista Dre Baronesta, joka joutui urallaan selkeään vastatuuleen tultuaan täysin julkisesti ulos kaapista. Tulikin näin täysin lajin ulkopuoliselle sellainen olo, että ehkä nyt uuden sukupolven myötä Suomessa eletään vähän kuplassa. On nimittäin täysin selvää, että avoimen homon tie ainakin Venäjän KHL:ään nousisi heti pystyyn.

Ihan mielenkiintoista asiaa, vaikka aluksi olin epäileväinen. En nimittäin ole urheilusta kiinnostunut, mutta jotainhan sitä piti lukea Helmet-haasteen urheilijakohtaan. Siinä suhteessa kirja oli nappivalinta, sillä homouden ohella se selkeästi kertoo myös siitä urheilumaailmasta. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 24 kirja kertoo urheilijasta

Helmet-haaste 2019: kohta 1 kirjan kannessa on ihmiskasvot 

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Cristal Snow ja Kati Vuorento - Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (Penni Pähkinäsydän 3)

"Siivoamattomat roskat, sanomalehtien sivut ja lasten hiukset pöllysivät villisti siipien ilmavirrasta. Rosvo käveli hitaasti kohti kasvihuoneen ovea. Penni tiesi, että sieltä pystyisi pakenemaan parvekkeen kautta ulos. Hänen teki mieli huutaa, sillä hänen ärhäkkä äänensä herättäisi varmasti koko talon, mutta häntä pelotti."

Cristal Snow'n kirjoittama ja Kati Vuorenton kuvittama kolmas kirja Pennistä on nimeltään Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (Tammi 2022). Penni on keijutyttö varsin idyllisessä yhteisössä, mutta kyllä sielläkin tapahtuu. Pelottava siipipeikko varastaa Pennin kotoa kaikki siivet, äidiltä ihan selästä! Eivätkä ne jää ainoiksi varkauksiksi. Rouva poliisipäällikkö Sinikello valtuuttaa Pennin ystävineen tutkimaan osaltaan asiaa. Luvassa on huima seikkailu ja isojen pelkojen kohtaamista.

Olipas ihastuttava lastenkirja! Snow kirjoittaa viehättävästi ja Vuorenton kuvitus sopii siihen kuin nakutettuna. Pelkojen kohtaaminen on tärkeä aihe kaikenikäisille ja eipä liene mahdotonta aikuisellekaan käsitellä asiaa tämän satuallegorian kautta. Markka-nimisen keijun pelko oli kyllä hätkähdyttävä ja surullinen, mutta liian monille ihmisille todellisuutta. Hieno kirja, todella mainiota suomen kielen pyörittelyä ja vääntelyä nimistössä!

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 15 kirjan nimessä on ja-sana

Helmet-haaste 2019: kohta 21 julkisuuden henkilön kirjoittama kirja


lauantai 11. helmikuuta 2023

Chimamanda Ngozi Adichie - Surumerkintöjä

"Suru on julma opettaja. Sitä oppii miten raakaa, miten vihantäyteistä ikävöinti voi olla. Sitä oppii, miten tyhjiltä osanotot voivat tuntua. Sitä oppii, miten paljon surussa on kyse kielestä; kielen pettämisestä ja kielen tavoittelusta."

Chimamanda Ngozi Adichie lienee ainakin Suomessa yksi koko Afrikan tunnetuimpia kirjailijoita. Luin aivan blogitaipaleeni alussa häneltä romaanin Puolikas keltaista aurinkoa. Surumerkintöjä (Otava 2022, suomentanut Cristina Sandu) ei ole kuitenkaan romaani, vaan eräänlainen kokoelma ajatuksia surusta. Adichien isä kuoli kunnioitettavassa 88 vuoden iässä, mutta täysin odottamattomasti. Isän poismeno saa Adichien kirjaimellisest polvilleen.

Adichiella on kunnioitettavan rehellinen ote. Hän kirjoittaa sellaisestakin, mistä useimmat ehkä häpeissään vaikenisivat. Tuo sitaatti kielen pettämisestä tuo mieleeni Naja Marie Aidtin ravisuttavan teoksen Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Muuten kirjat muistuttavat toisiaan minusta yllättävänkin vähän, mutta toisaalta onhan se kuitenkin eri asia menettää aikuisiällä iäkäs isä kuin alle kolmekymppinen oma poika.

Kirjassa oli myös pieniä mielenkiintoisia väläyksiä Nigerian igbokulttuurista. Hätkähdin melkoisesti vanhaa patriarkaalista tapaa, jossa leskinaiselta ajellaan hiukset pois miehen kuoltua. Luonnollisesti leskimies ei ajele hiuksiaan vaimon kuoltua. Adichien terävä feminismi välillä tulee esiin näissä kohdissa kaiken surun keskeltä. Myös kirjan tapahtumien aikana alkanut korona-aika tuo lisää painajaismaisuutta, sillä isän lapset asuivat ympäri maailman ja lentokentät pantiin koronan vuoksi kiinni.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 45 kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan (kohta 33 kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun)

Helmet-haaste 2019: kohta 47 kirjassa on alle 100 sivua

perjantai 10. helmikuuta 2023

Ystävänpäivän lukumaraton tällä kertaa ministi (päivitys päättynyt)

 

Kuva: Niina T.

Täällä voit ilmoittautua maratoniin mukaan.

Normaalisti maratoonataan vähintään se 24 h mutta otan nyt vapauden rajata aikaa ihan vain tälle kuluvalle vuorokaudelle, jota on siis tätä kirjoitettaessa 8 h. Toki osan jo tuostakin ajasta nukun loppuillasta eli tällä kertaa mennään ministi. :)

Kuvassa näkyy, mihin tarttunen tällä kertaa.


Kello on nyt 14:06 ja kohta lähden liikkeelle Adichien kirjalla.

Klo 14:56 Adichien pikkuinen kirja on luettu. Voisin seuraavaksi tarttua tuohon Ulos kopista -kirjaan.

Klo 16:05: Ulos kopista -kirjaa luin vähän vajaat 70 sivua, hyvällä sykkeellä mennään! Seuraavana pienen puhaltelun jälkeen Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus.

Klo 18:02: Pennin seurassa meni aika kyllä huvassa, hurautin kirjan loppuun! En odottanut tältä maratonilta moista saavutusta, kun juuri olen päässyt irti lukujumista. Olen vähän kaavaillut, että lopettaisin noin klo 21 eli olisi vielä peräti kolme tuntia aikaa. Katsotaan jaksanko. Nyt taas lyhyt tauko ja sitten Tyttö, nainen, toinen.

Klo 19:42: Kylläpä vaikuttaa hauskalta tuo Tyttö, nainen, toinen, luin juuri 82 sivua! Nyt taas taukoa, vähän jo alkaa hapottaa. En vielä tiedä, mihin kirjaan tarttuisin seuraavaksi.

Klo 20:42: Maraton on päättynyt, en enää viitsi väkisin vetää 20 minuuttia tasaan asti. Luin Vaimotestiä eteenpäin nyt lopuksi. Jos laskelmani eivät aivan petä, luin maratonin 8 h aikana yhteensä 467 sivua! Aikas kivaa. :)

torstai 9. helmikuuta 2023

Garth Nix - Sabriel (Vanha valtakunta 1)

 "Isän oli pakko löytyä pian. Mordicant, varjokätyrit, raatokorpit - nyt oli selvääkin selvempää, että jokin kauhea vihollinen oli kokoamassa joukkoja sekä isää että tytärtä vastaan. Vihollinen oli saanut jo isän kynsiinsä, joten sen täytyi olla mahtava manaaja tai väkevä vainaja. Kenties Kerrigor..."

Garth Nixin fantasiatrilogia Vanha valtakunta alkaa osalla Sabriel (WSOY 2004, suomentanut Kaisa Kattelus). Sabriel on 18-vuotias astetta epätavallisempi tyttö. Hän käy koulua tässä meidän maailmassamme (tulkitsin ilmeisen oikein, että kyse on osapuilleen ensimmäisen maailmansodan vuosikymmenelle asettuvasta kuvitteellisesta Iso-Britanniasta/Englannista), mutta on oikeasti väkevän maagin Abhorsenin tytär. Abhorsenin tehtävä on varmistaa, että kuolleet pysyvät kuolemassa ja vaikka sitten omakätisesti pitää huoli, että he kulkevat kaikista yhdeksästä portista kuolemaan. Sabrielin elämä saa melkoisen käänteen, kun hän saa etiäisen isältään, perii tämän miekan ja vainajien käsittelyyn tarkoitetut kellot ja joutuu matkalle Vanhaan valtakuntaan. Monenlaiset vaarat odottavat tietämätöntä uutta Abhorsenia.

Tätä kirjaa tuli tankattua oudon kauan. Sijoitan tämän Helmet-haasteessa sinne, missä puhutaan lukemisen olevan haastavaa jostain syystä. Se ei johtunut todellakaan kirjailijan taidoista. Sabriel on itse asiassa hyvä kirja; onhan se varsin tyylipuhdasta fantasiaa miekkoineen ja kiltamaageineen kaikkineen, mutta toimii ja kirjassa on myös hienot yksilölliset piirteensä ihan jo tätä Abhorsenin "ammattia" myöten. Vaikeus tuli kuolemasta aiheena. Jotenkin sen voimakas läsnäolo oli vaikeaa nyt ja ennen kaikkea kuvaukset olennoista, jotka eivät suostukaan menemään sinne vaan pyrkivät takaisin elämään ties minkälaisina vistoina olioina oli kauhea. Tässä on pikkuinen ripaus oikeastaan siis kauhuakin, jonka kanssa genrenä en ole sinut.

Kirjassa on onneksi ryppyotsaisen taikomisen ja miekkailun ohessa hieman odottamatontakin pientä huumoria. Sabrielin melko erikoiseksi toveriksi päätyvä vapaan taikuuden olio Maggot osaa heitellä hauskaa sarkasmia (yleensä en edes juuri pidä sarkasmista). Samoin maailmojen välisen muurin vartioinnista vastaava eversti Horyse parranajovaikeuksineen toi mukavasti ripauksen huumoria varsin totiseen loppupään menoon. 

Kyllä tässä positiivisen puolelle käännyttiin ja kirjan loppupuoli sujuikin kuin siivillä. Tätä lukuprosessia vaikeutti myös yleinen lukujumini, joka on tässä kuussa vaivannut. Olen itse asiassa lukenut tämän trilogian joskus yläkoulussa, mutta eipä ollut jäänyt mieleen oikein muuta kuin tuo Maggot-hahmo. Eiköhän jatko-osatkin tule luettua jossain vaiheessa.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 26 kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostain syystä

Helme-haaste 2019: kohta 16 kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

Anna Gavalda - Karkumatka

"He olivat liki kolmekymmentä vuotta riemastuttaneet elämääni. Mitä minusta tulisi ilman heitä? Ja milloin elämä vihdoin meidät erottaisi?

     Sillä niin se on. Aika erottaa ne, jotka rakastavat toisiaan, eikä mikään ole pysyvää."


Anna Gavaldan pienoisromaani Karkumatka (Gummerus 2010, suomentanut Lotta Toivanen) kertoo kahden siskon ja kahden veljen konkkaronkasta. Kolme heistä on automatkalla sukulaisen häihin ja mukanaan heillä on veljen nariseva ja mariseva puoliso Carine. Kirjan minäkertojana toimii sisko Garance, joka kuten sisarusparven muutkin tyypit on päälle kolmenkymmenen. Kun Carine on saatu perille, kolmikko päättää vielä kerran vähän repäistä ja tehdä karkumatkan häähumusta toisen veljen työpaikalle. Vielä kerran he neljä yhdessä tekemässä todennäköisesti jotain typerää. Mutta milloin elämä muuttuu niin, ettei tällainen sekoilu enää yksinkertaisesti ole mahdollista?

Aikuistumisesta toki on kyse ja Gavalda osaa olla sekä kepeä että syvällinen, minkä koin jo hänen romaaninsa Viiniä keittiössä tiimoilta. Liekö sitten Gavaldan tavaramerkki tarttua omaleimaisella tyylillään aina elämän peruskysymyksiin, en tiedä, mutta kyllä hän sen tyylillä tekee. Eloisa Garance on aika mielenkiintoinen valinta näiden aikuistumiskysymysten pohtijaksi. Toki häntä kuvataan melko huithapelina ainakin seksin suhteen, että porvarillinen maailma varmaan näkisikin sellaisella ihmisellä olevankin aikuistumisen varaa...

Mukava kokemus, joskin henkilökohtaiset olotilat ja raju lukujumi sotkivat kirjaan keskittymistä. Jotenkin oli vaikea palata ja muistaa asioita, vaikka en ollut tästä pikkuteoksesta edes paljoa ehtinyt lukea. En kuitenkaan syytä tästä kirjaa tai kirjailijaa. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 29 kirjassa on minä-kertoja

Helmet-haaste 2019: kohta 42 kirjailijan nimi viehättää sinua (tosi kaunis nimi, vaikken tiedäkään miten nimi ranskaksi lausutaan)

maanantai 6. helmikuuta 2023

Ville Suhonen, Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen - Metsän tarina

"Metsän tarina oli syntynyt kauan kauan sitten."

Ville Suhosen kirjoittama ja Hannu Siitosen sekä Mikko Pölläsen valokuvaama upea kirja Metsän tarina (Maahenki 2013) perustuu samannimiseen elokuvaan. Kirjan kehystarinana on isän ja pojan suhde ja isän kertoma metsän tarina. Tarina ei ole täysin eheä, vaan ennemminkin palasia siellä ja täällä eri metsän asukeista.

Olipa ihastuttava kirja! Sai minut myös surulliseksi, kun jälleen kerran tajusin, miten ohueksi luontosuhteeni on käynyt. Lapsena olisin vaikka asunut kokopäiväisesti metsässä, jos olisin saanut itse päättää. 

Ville Suhonen oli mukana myös 90-luvun hittielokuvan Pojan ja Ilveksen tekemisessä käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Hän myös ohjasi Metsän tarinan yhdessä Kim Saarniluodon kanssa.

Laitan oheen Metsän tarinan trailerin. Valitettavasti elokuva on poistunut Areenasta ajat sitten.



Helmet-haaste 2023: kohta 44 kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä (ekologia)
Helmet-haaste 2019: kohta 27 pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja


lauantai 4. helmikuuta 2023

Helmi Kekkonen - Vieraat

"Sanotaan, että riittää kun yrittää parhaansa. Minä yritin hädin tuskin puolet.

      Sellainen äiti minä olin."


Helmi Kekkosen romaani Vieraat (Siltala 2016) käsittelee ihmissuhteita läheltä. Senja ja Lauri ovat järjestäneet kesäiset pikku juhlat kotiinsa. Lauri on lähtenyt ostamaan kukkia ja Senjaa ahdistaa, kun vieraat tulevat mutta Lauria ei kuulu. Senja on selvästikin hauras ja epävarma. Tunnelma kodissa on jännittynyt monista syistä. Ensimmäinen osio päättyy Senjan saamaan puheluun. Tästä kirja oikeastaan vasta lähtee rakentumaan, sillä kirjailija siirtyy raottamaan kunkin asunnossa olleen menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Kaikki ei todellakaan ole siltä, miltä näyttää päällepäin.

Pidin todella paljon Kekkosen novellikokoelmasta Kotiin, josta olen kirjoittanut erehdyksessä peräti kaksi kertaa. Sama surumielisyys on minusta läsnä Vieraissakin. Kirjassa on paljon sellaisia mietteitä, jotka saavat surulliseksi ja pahoille mielin, ainakin jos kuvittelee itsensä näiden ihmisten läheiseksi. Kirja, jossa juuri kukaan ei ole onnellinen. Kekkonen tekee tarkkanäköisiä huomioita ihmismielestä.

"Katson Senjan surullisia kasvoja ja ajattelen, että vasta huomenna, ensi viikolla, mitä jos sittenkin...

    Koska minä rakastan häntä yhä, vaikka en tiedä onko minulla enää oikeutta sanoa niin."


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 31 kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on taivas

Helmet-haaste 2019: kohta 15 kirjassa käsitellään jotain tabua (äitiyden vakavat ongelmat)

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Jenny Kangasvuo - Bi- ja panseksuaalisuus

"Biseksuaalisuuteen olen voinut perehtyä monenlaisten ja eri-ikäisten aineistojen avulla, mutta panseksuaalisuus on sen verran tuore käsite, että siitä on Suomessa puhuttu varsin vähän ja satunnaisissa yhteyksissä. Se ilmestyy media-aineistooni vasta 2000-luvun lopulla, eikä sitä näy aikaisempina vuosikymmeninä. Pystyn kertomaan kattavasti suomalaisen biseksuaalisuuden lähihistoriasta viidenkymmenen vuoden ajalta, mutta panseksuaalisuuden kohdalla voin kertoa lähinnä nykyhetkestä."

Jenny Kangasvuon yleistajuinen tietokirja Bi- ja panseksuaalisuus (SKS kirjat 2022) kertoo nimensä mukaisesti biseksuaalisuudesta ja panseksuaalisuudesta. Kumpikin viittaa ihmisen ominaisuuteen tai peräti kykyyn kokea romanttisia ja seksuaalisia tunteita useampaan sukupuoleen. Biseksuaalisuus toki on reilusti vanhempi termi. Nuorempi polvi tuntuu suosivan terminä panseksuaalisuutta, joka itselleni lähestulkoon kolmekymppiselle tuntuu tosi vieraalta.

Yhtä kaikki, ollaan olennaisen äärellä. Kirjan antia on Kangasvuon vuosina 1999 ja 2020 tekemät haastattelut. Yhteensä haastateltavia oli 66, joskaan kaikki eivät olleet haastattelussa 1999, koska heistä osa ei ollut silloin vielä syntynytkään. Panseksuaalisuuden osuus tuleekin kuvaan siis parin vuoden takaisissa haastatteluissa. Joitain henkilöitä Kangasvuo sai haastateltua sekä ysärillä että 2020 ja näitä pitemmän linjan näkemyksiä biseksuaalisuuden näkyvyyteen ja kohteluun yhteiskunnassa oli tosi kiinnostavaa lukea. Kangasvuo on myös tehnyt ison työn tutkiessaan tosiaan noin viidenkymmenen vuoden ajalta biseksuaalisuuden näkyvyyttä ja käsittelyä sekä valtavirtamediassa että pornolehdissä.

Pääteesinä kirjassa voisi pitää muun muassa sitä, että bi- ja panseksuaalisuus ovat edelleen varsin näkymättömiä mediassa ja koko yhteiskunnassa. Lesboja ja ennen kaikkea homoja on jo aika reilusti esillä, Cristal Snow'n kautta jopa drag queenit ovat saaneet näkyvyyttä Suomessa ja viime aikoina on lakimuutosten vuoksi puhuttu paljonkin transihmisistä. Viehtymys eri sukupuoliin jää jonnekin piiloon, erityisesti kaksinapaista sukupuolikäsitystä hellivässä yhteiskunnassa; kun olet naisena naisen kanssa, sinua pidetään lesbona ja kun olet miehen kanssa, sinua pidetään heterona. Tosi ärsyttävää!

Toinen murheellinen seikka on haastatteluistakin kumpuava kokemus siitä, etteivät edes homot ja lesbot välttämättä hyväksy bi- ja panseksuaaleja. Monella binaisella oli kokemus suoranaisesta lesbojen järjestämästä sorrosta, jolloin noissa piireissä piti itsekin nimittää itseään valheellisesti lesboksi. Omituinen sekä heterojen että homoseksuaalien vaade siitä, että "pitäisi valita" ei näytä vielä nykyäänkään täysin kadonneen. Ikään kuin ihmisten kalloihin ei menisi se, että joku nyt ei koe toisten sukupuolia rajoitteeksi rakkauden tai seksin suhteen.

Kirja toimi itselleni myös omanlaisenaan muistuttajana siitä, että myös muuta kuin yhteiskunnan normien mukaista "heteroelämää" on. Kuulun itsekin vähemmistöön, mutta olen vuosien mittaan kadottanut sitä puolta itsestäni, koska olen nyt sattunut olemaan vain miesten kanssa (Pohjois-Karjalassa ei "gay-elämää" juuri ole ainakaan julkisesti). Blogin alkuaikoina tuli luettua kovasti hlbti-kirjoja. Ehkä voisin sitä puolta lisätä taas. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 9 kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä

Helmet-haaste 2019: kohta 46 kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö