Ankin kirjablogi

  "Olivatko he yhdessä Kaitselmuksen kaikkinäkevä silmä? Jumaluuttako ihmisen kohtalosta päättäminen olisi vaatinut? Jumaluutta vai julmuutta? Miehiä nämä päättäjät kuitenkin olivat, miehiä, jotka osasivat varoa liukkaita rantakallioita ja tunnistivat sairauden, synnin ja rikoksen, vaaran, joka naisissa saattoi lymytä. He löivät viisaat kallonsa yhteen, eikä säröjä syntynyt, koska he olivat lujaa tekoa eli saaneet elää vakaissa, enimmäkseen kannustavissa ja järkeä pönkittävissä oloissa, toisin kuin nuo naiset, hauraat eli haurastetut astiat, vuotavat seulat, kumisevat vasket, helisevät symbaalit, laita- ja yöpuolet, nousu- ja laskuvedet." WSOY 2020 Katja Kaukosen romaani kertoo pienelle saarelle lähetettävästä naisjoukosta, joiden mukana tulee emäntä, ylihoitajatar ja muuta henkilökuntaa. Sairaiksi leimatut naiset ovat aluksi shokissa virikkeettömällä saarella, mutta alkavat vähitellen kotiutua. Kun vielä pappi Joel saapuu saarelle, alkaa kaikki asettua uomiinsa. Mutta saaren...

"Sunnuntaiaamuisin tulen tapaamaan sinua tänne, missä mikään ei muutu. Maatuvia ristejä, muinaisia kiviä, niissä jäljellä enää yksittäisiä sanoja, etunimi, ammatti tai sukulaisuussuhde. Mitä ne kenestäkään kertovat? Paljon pitää arvata, jotakin voi keksiä, loput salaisuutensa aika saa pitää." On kuin olisin ollut haikealla matkalla oudossa unessa. Surumielisyys repeilee muutaman kerran suuttumukseksi, mutta laantuu taas. Joskus jonkun on kuoltava, mutta silti elämä voittaa aina lopulta. Tätä kaikkea on Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet (WSOY 2012). Sen kieli on pääosin lyyristä ja kaunista, mutta poikkeuksiakin on.      Novellit on jaettu kolmeen osaan, ja jokaisella osalla on tietyt teemansa. Ensimmäisen osan novelleissa päähenkilönä on lapsi, joka on tarkkailijan roolissa. Nuo lapset näkevät muita enemmän ja joutuvat kukin kohtaamaan aikuisten kummallisen ja ahdistavankin maailman. Siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen onkin ehkä suurin teema. Novelleista l...

"Myös minä olen läikkyvää vettä, syvyyksiin kiskovaa epävarmuutta, käsyttämättömiä pohjavirtauksia. Upotan, jos luovutat. Työnnän pois luotani, jos yrität hallita." Odelma on kaunis ja vähän karmivakin tarina naisesta, joka nousee joen sylistä takaisin kotiinsa ja tutustuu mieheen, Freydmaniin . Ketulta hän saa uudelleen nimensä Odelma .   Kirjan maailma on salaperäinen, kuin unta. Se kietoo sisäänsä ja taikoo esiin myyttejä ja uskomuksia. Se kertoo ulkopuolisuudesta, vihasta, katkeruudesta ja lopulta anteeksiannosta ja parantamisesta. Ja kaiken taustalla vilistää salaperäinen punainen kettu...   Tarina lumosi minut, mutta sitä piti lukea hitaasti, sana sanalta, maistellen. Kirjailija on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja se näkyy taitavana sanojen käyttönä. Jokainen sana tuntuu sisältävän jotain enemmän ja tarinaa lukeekin tulkiten. Symboloiko Odelman nouseminen vedestä maalle jotakin? Selviytymistä, askelta kohti anteeksiantoa? Entäs ne hetket ruuhessa merellä, ...