Ankin kirjablogi

"Kun Philippa on kuollut, A pohtii vielä pitkään Philippan leikkejä. Millaista on leikistä riisuttu elämä? Onko se todella vilpittömämpää? Onko se läpikotaisin aikuista?     Vai onko se valheellista, nimenomaan se?" Riikka Pulkkisen uusin romaani Lumo (Otava 2022) on napakymppi. Se kertoo 17-vuotiaasta Philippa Laaksosta, jonka naapuri löytää kuolleena taloyhtiön pihalta. Mutta tämä ei ole mikään dekkari. Philippa on todellakin kuollut, mutta hän ei ole kadonnut. Monet tunsivat hänet, tai ainakin uskoivat tuntevansa. Mutta Philippa leikkii, Philippa on kuka tahansa. Lolita giving, Not your Sonya ja Saddest girl on Earth. "Minä olen Philippa Laakso, tyttö lausuu kameralle.     Olen myös Lolita Giving ja aika ajoin Saga. Pulpahtelen esiin ja katoan taas näkyvistä.     Te ette tunne minua, tyttö toteaa.     Sitten tyttö hymyilee, sanoo toruen: Älkää luulkokaan.     Tyttö raottaa huuliaan, näyttää kuin hän olisi ryhtymässä aterioimaan sitä ...

"Vaatii paljon aikaa asetella mahdotonta järjestykseen. Jokainen lause, jonka kirjoitan, peittää alleen jotakin mitä jätän kirjoittamatta. Mikään tarina ei ole liian kammottava kerrottavaksi, mutta kaikkia tarinoita ei voi kertoa. Joistakin asioista tulee näkyviä silloin, kun niiden puuttuminen huomataan.     Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone. Täällä olen turvassa. Täällä olen koskematon." Susanna Hastin omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ruumis / Huoneet (S&S 2022) on todella rankka. Se kertoo naisesta, joka alkaa pureutua aukkoiseen muistiinsa. Jo alussa on selvää, että hän on kohdannut nuorena seksuaalista väkivaltaa. Nainen haluaa tehdä dokumentin, koettaa ymmärtää että se todella tapahtui hänelle. Täyttää muistin aukot. Lukiessani kirjaa minulla heräsikin epäilys omakohtaisuudesta, koska seksuaalisen trauman kuvaus oli niin osuvaa ja ytimeen osuvaa. Ikävä kyllä hyvin iso osa kirjasta onkin elämäkerrallista, se selviää tästä Helsingi...

 "Minua opetettiin laskemaan kaloreita, vetämään rajoja ja sanomaan "ei" ruoalle nuorena tyttönä, ennen kuin opin, että on tärkeää vetää rajoja ja sanoa "ei" muille ihmisille. Mitä luulet, mitä se opetti minulle siitä, millaista on olla nainen tässä maailmassa?" Florence Givenin kirja Olen upea, mutta en sinun mieliksesi (Atena 2020, suomentanut Suvi Kauppila) on raivokas pamfletti, joka koskee nykyistä feminismin uutta aaltoa. Given kertoo omasta kasvustaan ihmiseksi, joka ottaa vastuun ja piirtää rajat muille. Samalla hän käsittelee kulttuurissa esiintyviä epäkohtia. Givenin tyyli on välillä karkea, mutta hänellä on todella pointtia. Kirja sai minut todella ajattelemaan, vaikkei se toki ole ensimmäinen feministinen teos, jonka olen lukenut. Yksi päällimmäisistä ymmärtämisistäni oli se, miten tiukasti kauneus on rajattu. Se on lähtökohtaisesti valkoista ja eurosentristä ja vamman puutetta. Tuo jälkimmäinen asia todella iski tajuntaani. Ei riitä, että vam...

 "Naisvihalla oli vankat juuret antiikin kulttuureissa. Kreikkalainen ja roomalainen näytelmä ja runo suorastaan elävät ruoskimalla ja pilkkaamalla naista. Kukaan ei säästy: portto on aina ahne, vaimo on aina äksy. Vaimon ja avioliiton ivaaminen oli huvinäytelmien pysyvä teema. Sen on täytynyt saavuttaa huomattavaa vastakaikua katsojissa, sillä antiikin aikana ei tehty taidetta taiteen vuoksi vaan yleisölle." Kaari Utrion suurteos Eevan tyttäret - naisen, lapsen ja perheen historia (Tammi 1984) kertoo alaotsikkonsa mukaisesti lapsen ja naisen historiasta. Syvään juurtunut naisviha ja naisten halveksunta siivittävät historian havinaa. Naisvihassa kunnostautuivat erityisesti kirkonmiehet. Kristinuskon leviäminen Euroopassa tarkoitti naiselle yhä tukalampia oloja. Opin paljon uutta tästä kirjasta. Esimerkiksi sen, miten järkyttävällä tavalla myös lapsia kohdeltiin. Heitä saatettiin tappaa keskiajalla noin vain, sillä nälkä ja köyhyys ei sallinut enempää syöviä suita. Juuri köyhy...

 "Emme usko, että kaikkia kehosuhteen ulottuvuuksia saadaan koskaan täydellisesti ratkottua, ja tämän hyväksyminen voi olla tärkeä osa kunkin kehomatkaa. Meidän kirjoittajien viesti on, että keskeneräisyys on kaunista. Jaamme mielenkiinnon inhimillisiin tarinoihin ja halun ymmärtää, mitä erilaisten kivuliaiden kokemusten takana on." Minna Martinin ja Petra Saarirannan teos Mielelläni kehossani - Kohti hyväksyvää suhdetta itseen (Kirjapaja 2020) on nimeltään monimerkityksellinen. Mielelläni viittaa paitsi tykkäämiseen, myös mielentämiseen (mentalisaatio). Mielentäminen on kirjan kantava teema. Ihminen tarvitsee sitä taitoa voidakseen ymmärtää paitsi itseä myös muita. Kirja käsittelee usein kivuliasta suhdetta omaan kehoon ja sitä, miten tuota suhdetta voisi parantaa. Teos on hyvin kirjoitettu ja pureutuu aiheeseen varsin syvällisesti. Mukana on eri ihmisten haastatteluotteita. Hyvä nosto oli se, että ihminen tarvitsee kehosuhteensa kanssa muita ihmisiä. Ihmissuhteet ovat teok...

 "Puhumme unohduksen ja keskeneräisyyden kuvia, mutta yritäpä määritellä kohtaaminen tai häivähdys                                                           tai kiven lämpö puiden alla. Jokainen metsä on metsänkaltainen poikkeama metsästä, jokainen meistä on. Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus pakkasunisuuden aika             lumi sataa lakanoille.                       mistä? me kuljemme läpi kun tulemme tähän, unohdumme varjoisaan kohtaan viileän ilman leikkaamaan." Kristiina Wallin on kirjoittanut koskettavan runoteoksen Valon paino (Tammi 2016). Runonpuhuja on vanhassa tutussa talossa, joka kuitenkin on vieras. Suru on läsnä, mittaamaton. Vainajat vierailevat säännöllisesti talossa ja ulkosalla: "vainajat ripustavat oksille va...

"Voi kamala sentään."  TJ Klune on kirjoittanut aivan ihanan hyvänmielen kirjan! Talo taivaansinisellä merellä (Karisto 2021, suomentanut Mika Kivimäki) kertoo maagisista lapsista, heidän suojelevasta orpokodinjohtajastaan Arthurista ja orpokodissa vierailevasta Linus Bakerista. Linus on sosiaalityöntekijä, joka elää harmaantylsää elämää. Hän joutuu noudattamaan pilkuntarkkoja, ankeita sääntöjä ja saa yllättäen komennuksen orpokotiin. Hänen tehtävänsä on tarkkailla, onko paikka sääntöjen mukainen ja lähettää raportteja. Linus saa huomata, että tuolla matkalla hyvin moni asia muuttuu. Miten saatoinkaan aiemmassa postauksessani sanoa, että kirja on liian lälly! Tai no, objektiivisesti tutkailtuna se itse asiassa on aika lälly, mutta ei se haittaa. Se on ihana! Lempeä aikuisten satu. Olen iloinen siitä, että se on kirjastossa luokiteltu nimenomaan aikuisten kirjaksi, sillä silloin useampi aikuinen varmasti tarttuu siihen. Kirjan kertomus on ennen kaikkea huuto tasa-arvon puoles...

 "Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin." Mia Kankimäki on kirjoittanut hurmaavan kirjan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018). Luin keväällä hänen aiemman teoksensa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin , ja ihastuin. Tässä uudemmassa kirjassa Kankimäki kertoo muun muassa Karen Blixenistä, naispuolisista tutkimusmatkailijoista ja naistaiteilijoista. Hän ei tee tätä suinkaan Suomesta käsin, vaan matkustaa itsekin eri paikkoihin. Kankimäellä on tosiaan hauska tapa ajatella öisin naisia. Nämä historian sankarittaret ovat hänen turvansa ja intohimonsa. Kankimäen kirjoissa on ihanaa se, miten ne muodostavat naisten verkostoja, miten niissä juhlitaan naisten välistä ystävyyttä ja arvostusta. Kirjailijan työssä on jotain samaa kuin ...

 "Toinen maailma on törmäämässä yhteen tämän maailman kanssa", rupikonna sanoi. "Siinä se oli. Oletko nyt tyytyväinen? Niin neiti Puutiainen ainakin arvelee. Mutta se tapahtuu nopeammin kuin hän oli osannut odottaa. Kaikki hirviöt ovat tulossa takaisin." "Miksi?" "Koska täällä ei ole ketään, joka pystyisi pysäyttämään ne." Hetken aikaa oli aivan hiljaista. "Minä olen täällä", Tiffany sanoi." Terry Pratchettin Vapaat pikkumiehe t (Karisto 2003, suomentanut Mika Kivimäki) aloittaa vauhdikkaan sarjan, jonka päähenkilö on liitumaan Tiffany Särkynen. Tiffany on vasta yhdeksän, mutta hän on lukenut sanakirjan kannesta kanteen ja maatalon tyttönä hän osaa jo kaikenlaista. Esimerkiksi auttamaan vaikeissa karitsojen synnytyksissä. Elämä kuitenkin ottaa uuden suunnan, kun läheisestä purosta nousee näkki. Tiffany ei niinkään pelästy, vaan suuttuu ankarasti. Ja kumauttaa otusta päähän paistinpannulla. Näkki ei jää kuitenkaan ainoaksi painajais...

 "Meillähän on aina tunne, että elämme läheisessä, saumattomassa yhteydessä menneisyyteemme ja punomme elämänlankaamme eteenpäin ilman rakoja tai ratkeamia päivästä toiseen. Tuon tunteen menettäminen olisi sietämätöntä. Totuutta tunne ei kuitenkaan vastaa: elämämme on pitkä, mutkikas ketju ajelehtivia muistosaaria, joiden rantoja unohduksen aallot huuhtelevat, hypimme yhdeltä toiselle, ja olemme mestareita keksimään katkoskohtiin tarinoita, joilla uskottelemme toisille ja itsellemme laveasti ja kekseliäästi, että seisomme jatkuvan muistamisen tukevalla pohjalla." Pascal Mercierin Sanojen paino (Tammi 2021, suomentanut Tuulia Tipa), on massiivinen ja runsas kirja. Se käsittelee paljon sanoja, sanojen sattuvuutta, niiden musikaalisuutta, kääntämisen vaikeutta ja ihanuutta. Näiden asioiden rinnalle rakentuu kuitenkin vielä suurempia teemoja: muistaminen, elämän toistuvuus, kyllästyminen, armomurha, vanhasta elämästä itsensä irti riuhtaiseminen.  Kirja tuntui aluksi jopa liian ma...

 "Dandy oli kerran iloinnut etukäteen tästä hetkestä, jolloin hän arvovaltaisena seisoisi kaikkien edessä ja ilmoittaisi Becky-tädin päätöksen. Ja miten hän nyt toivoikaan olevansa kuollut. "No niin, Dandy", William Y sanoi kärsimättömänä. "Vauhtia masiinaan. Me olemme olleet jo riittävän kauan epätietoisia. Kerro kuka sen saa, niin asia on poissa päiväjärjestyksestä." "Minä - minä en voi", Dandy sanoi ja kostutti huuliaan. "Voi mitä?" "En voi kertoa teille, kuka saa kannun. Minä en - en tiedä. Kukaan ei saa tietää - nyt." Olen jo kerran vuosia sitten blogannut tästä kirjasta, mutta halusin kertoa siitä teille vielä uudestaan. Perinnönjakajat (Minerva 2021, suomentanut Sisko Ylimartimo) on lopulta yksi Montgomeryn parhaimmista kirjoista. Erittäin hauska, myös traaginen, voisi sanoa elämänmakuinen. Puitteet tälle kaikelle luo kirjan alussa Becky-tädin vastaanotto. Täti on kuolemaisillaan, ja hän omistaa himoitun kannun, joka on pyh...

 "Tämänhetkinen rodullinen arvoasteikkomme on epäreilu myös siinä, että sen muuttaminen on aina sälytetty alimpina olevien harteille. Rasismi on kuitenkin valkoinen ongelma. Se paljastaa valkoisuuden pelot, tekopyhyyden ja kaksoisstandardit. Se on valkoisen psyyken ongelma, jonka ratkaisun avainten on löydyttävä valkoisilta. Ulkopuoliset voivat vaikuttaa vain rajallisesti." Reni Eddo-Lodgen kirja Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (Gummerus 2021, suomentanut Saana Rusi) on todella silmiä avaava teos. Eddo-Lodge purkaa yleisiä myyttejä, ottaa kantaa rasismin ulottuvuuksiin, erilaisiin hierarkioihin kuten ihmisten luokka-asemaan ja valkoisten pelkoon mustia kohtaan. Voi aluksi kuulostaa erikoiselta, että valkoiset todella pelkäisivät mustia, mutta kirjailija perustelee asian hyvin. Mistä muusta kumpuaisivat rasistiset puoluenäkemykset, joissa varoitellaan maahanmuuttajataustaisten (joista iso osa on tummia ja joita ylipäätään tarkoitetaan termillä 'maahanmuuttaja...

  Voi miten ihana kirja! Mia Kankimäki tekee rohkean ratkaisun: ottaa vuorotteluvapaan töistä, vuokraa asuntonsa, myy omaisuutensa ja lähtee Kiotoon tutkimaan Sei Shonagon elämää. Miten mahtavat puitteet unohtumattomalle kirjalle! Kirja on selvitys Kankimäen vuoden mittaisesta matkasta ulkomailla. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013) on myös syvä vuoropuhelu 900-luvulla eläneen hovinaisen Sei Shonagon ja 1970-luvulla syntyneen Kankimäen välillä.  Parasta kirjassa on Kankimäen vilpittömyys. Kaikki ei suinkaan aina mene putkeen. Lisäksi suuri epävarmuus vaivaa välillä: mitä hän on oikein ajatellut myllätessään elämänsä näin? Onko tässä mitään järkeä? Onko tällainen edes luvallista neljääkymppiä lähestyvälle sinkkunaiselle? Varmasti moni on kokenut epävarmuutta pienempienkin tapahtumien edessä, joten kirjailija on hyvin samastuttava. Käy myös ilmi, että Shonago on varsin tuntematon, jopa Japanissa, vaikka hänet lasketaankin Heian-kauden klassikkoihin. Iso ...

 "Juuri ennen sateen tuloa meren kasvot kirkastuvat" Heidi Liehun runokokoelma Surusta vesilintu nousee siivilleen (WSOY 2009) on kaunis ja surumielinen teos. Luonto on lähellä, se kietoutuu runonpuhujan mieleen. Kaikkialla luonto on läsnä ja runonpuhuja tarkkailee sitä.  Luonnon ilmiöt saavat omanlaisiaan symbolisia merkityksiä. Varsinkin puut ja kukat ovat paljon esillä. Minkäänlaista imelyyttä tässä ei ole, kaikki on särkyvällä tavalla kaunista. Panen tähän itseäni eniten koskettaneen runon: "Ja vesi ottaa taivaan syliinsä ja heiluttaa sitä kuin                     kehdossa     kunnes se unohtaa oman vahvuutensa ja jättää maan hämärän haltuun            ja illassa harhailevien kulkukoirien          ja väriseväsiipisten       hyönteisten ja unten merieläinten haltuun    Taivas    nukkuu, se on unohtanut valon"

Kun ajattelen romaania Vaikeampaa on olla näkemättä unia (Kristiina Wallin, S&S 2021), ajattelen sanaparia melankolian huoneet. Sillä niin se on, äiti ja tytär erilaisissa huoneissa, konkreettisissa, kuvitelluissa, mielen rajamailla olevissa. Virallisesti äiti on se kadonnut, mutta myös tyttären ääriviivat sumenevat. Wallin piirtää romaanin yhtä aikaa herkin ja rajuin vedoin. Kieli on kaunista, välillä tärähtää sana paska. Jäkälät kulkevat arvoituksellisesti tytär Veeran mukana. Kun kaikki muu on näköalatonta, on turvallista ajatella niitä, niiden ikuisuutta ja sitkeyttä. "Jäkälä kasvaa puunrungolla, kallioilla ja betonilla. Osa lajeista tarvitsee happaman alustan, osa suosii kalkkia, osa typpeä. Ihmisen sisäpuolella jäkälä kuroo kiinni luuhun ja kudokseen." Kirjassa puheenvuoron saavat niin äiti kuin tytärkin. Veera yrittää tavoittaa äitiään sanoin, kieliopin säännöin, välillä matematiikan, yhtälöjen. Mutta kaikki yritykset murenevat, lapsuuden muistoista tulee kasa out...

Valosta valoon kertoo Rósasta, joka on rakkauden lapsi. Hänen äitinsä on kuollut synnytykseen, mutta on yhä maagisesti läsnä tytön elämässä. Rósa on valoisa ja hyvin syvällinen lapsi, herkkä ympäristölle ja aika pikkuvanha. Ei kuitenkaan ärsyttävällä tavalla, vaan vaikuttavalla. Rósalla on isä Lenni, joka on kymmenvuotiaana rakastunut näkemäänsä naisen kuvaan. Kun Rósa täyttää kymmenen, Lenni lähtee maailmalle etsimään haaveidensa naista. Rósa jää perhetuttujen Róbertin ja Helenan luo. Muistoissa vilahtelee Eva, joka "on lähtenyt takaisin jumalan luo".  "Eva, pehmeä Eva-sis. Hän tiesi mitä puhui, sillä hän asui yksin ja oli itse itselleen kylliksi. Eikö hän ollut koskaan kaivannut rinnalleen miestä? Ei, ei muistaakseen. Mutta eikö hän ollut joskus yksinäinen? Yksinäinen ei ollut kukaan, joka tiesi, että jokainen minuutti oli jännittävä seikkailu." Voisin siteerata kaikki tämän kirjan sivut! Valosta valoon on ihana, siinä kaikki on kohdallaan vaikka kaikki onkin oike...

 "Miten paljon sitä antaisikaan, jos omat vanhemmat olisivat tehneet elämästään jonkinlaisen kirjallisen tuotoksen, ehkä suppean, mutta rehellisen! Niinpä sitä toivoo, että omat lapset innostuisivat asiasta edes joskus myöhemmin. Silloin kirjallinen materiaali - pieni elämäkerta perehdyttäväksi - voi olla todellinen aarre." Piirrokset: Krista Partti. Kansi: Pirjo Toroskainen. Kirjapaja 2007. Olen juuri lukenut jotain niin kiinnostavaa ja inspiroivaa, että en meinaa pysyä housuissani! Tämä kirja tuli elämääni juuri sopivaan saumaan. Elämänkaarikirjoittaminen tarkoittaa omasta elämästä kirjoittamista seitsemän vuoden sykleissä. Elämä on jaettu vielä elämän kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen. Sitä ennen on tarkoitus laatia pieni sukupuu, kirjoittaa isovanhemmista ja myös vanhemmista. Tarkoitus on ymmärtää syitä ja suhteita, ei laatia tuomiokirjelmiä elämänsä ihmisille. Olen jo jonkin aikaa kokenut, että jokin tällainen voisi olla paikallaan juuri tässä hetkessä. Elämäni on ny...

 "Minun tarinani, päinvastoin kuin monet tuntuvat luulevan, ei ala siitä, kun vanhempani kohtasivat. Mitä luulet, kuinka moni kantasuomalainen joutuu aloittamaan vähintään joka toisen uuden tuttavuutensa kertomalla omaan hedelmöittymiseensä johtaneet tapahtumat? Miksi meillä sitten olisi jokin maaginen, mystinen kyky muistaa myös kohdunaikaiset tapahtumat ja sitä edeltävät tapahtumat?" Like Kustannus 2017. Jotkut kirjat ovat samastuttavia ja jotkut eivät. Jotkut kertovat juuri sen mitä haluamme kuulla. Jotkut taas kertovat sen, mikä meidän pitää ehdottomasti kuulla ja mikä on meille vain terveellistä. Ruskeat tytöt kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan. Koko Hubara avaa maailmansa hätkähdyttävän paljaasti ja aidosti. Hän kamppailee häpeän ja hiljaisuuden kanssa, mutta on päättänyt kirjoittaa. Siksi, etteivät Suomessa elävät ruskeat tytöt olisi enää yksin. Mielestäni Hubara onnistuu tavoitteessaan ja ylittääkin sen. Hänen tunne-esseensä käsittelevät ruskeuteen liittyviä eril...

 "Ymmärsin kaivanneeni ja ikävöineeni osaa itsessäni - ja tajusin, ettei muukalaisia ole olemassa. On vain versioita meistä itsestämme, versioita, joista moniakaan emme päästä lähelle ja joilta haluamme suojata itsemme. Sillä muukalainen ei ole vieras, hän on yllättävä. Ei tuntematon, vaan ikimuistoinen." Englanninkielinen alkuperäisteos The Origin of Others (2017). Esipuhe: Ta-Nehisi Coates. Suomentaneet: Koko Hubara ja Astrid Swan. Tammi 2020. Luontevaksi jatkoksi ja vuoropuhelijaksi Minna Salamin Aistien viisauteen asettuu tämä Toni Morrisonin luentojensa pohjalta koostama esseekokoelma. Morrison käsittelee älykkäästi ja älyllisesti paitsi toiseutta, myös ylipäätään käsitettä rotu, rajoja sekä tietenkin kirjallisuutta. On innostavaa lukea sellaisesta näkökulmasta, josta ei itse pysty katsomaan. Morrisonin tausta ja lukeneisuus muodostavat voimakkaan yhdistelmän. Kirjassa riittäisi sitaatteja vaikka millä mitalla, mutta otin tuon ylläolevan. Se jotenkin tiivistää asian niin...

 "En kirjoita afrosentrisen mustan feministin näkökulmasta sen vuoksi, että kamppailisin europatriarkaalista näkökulmaa vastaan. Minun tavoitteenani ei ole vakuuttaa ensimmäistä tutkimusmatkailijaa siitä, että hänen näkökulmansa vuoresta on väärä. Silloin kertomus keskittyisi edelleen häneen. Minulle on tärkeää toisen tutkimusmatkailijan kätketty narratiivi ja häneen keskittyminen." Sensuous Knowledge (2019). Suomentanut Sini Linteri. S&S 2021. Toisinaan kirjat ovat niin runsaita anniltaan, että niistä kirjoittaminen blogiin tuntuu melkein mahdottomalta tehtävältä. Aistien viisaus kuuluu ehdottomasti tähän luokkaan. Yritän kuitenkin. Minna Salami on puoleksi suomalainen ja puoleksi nigerialainen musta feministi, joka on selkeästi perehtynyt asioihin todella hyvin. Hänellä näyttää olevan hyppysissään paitsi feministinen kaanon, myös länsimainen filosofia - vain pari asiaa mainitakseni. Tästä vankasta sivistyneisyydestä avautuu yltäkylläinen teos näkökulmasta, joka ei mei...