Anni Kytömäki - Margarita
"Milloinkaan enää hän ei antaudu virran houkuteltavaksi. Milloinkaan enää hän ei aio kokea tätä uudelleen." Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on hieno tarina vieraudesta, houkuttelevasta virrasta ja loputtomasta sodasta. Kirjassa äänen saavat hieroja Senni ja metsänhoitoon paneutunut Antti, sodassa oleva Mikko sekä jokihelmisimpukka. Senni joutuu pakolla kantamaan ja synnyttämään lapsen, koska isänmaa sitä vaatii, Mikko joutuu antamaan kehonsa sodalle, Antti edistää osaltaan sotaa nimeltä avohakkuu ja jokihelmisimpukka kärsii ihmisten ahneudesta. Kylläpä pidin tästä kirjasta! Kytömäki on hionut tyylinsä mestarilliseksi sitten Kultarinnan, joka jo oli todella hyvä. Virta kohisee lohduttavana ja houkuttelevana, kun maailma vaatii Senniltä mahdottomia. Joen virtaus on läsnä läpi teoksen ja pidin tästä runollisuudesta. Kaikki kirjan henkilöt ovat introvertin oloisia, erityisesti Senni on ihmisten kanssa vaivautunut. Hierojana hän joutuu aina ottamaan erikseen a...