Ankin kirjablogi

"Runokirja ilman suurta rakkautta on paskaa. Eräänlaista opinnäytettä korkeintaan." On runon ja suven ja Eino Leinon päivä. Sen kunniaksi kirjabloggaajat tuovat blogeihinsa runoja/Eino Leinon tuotantoa. Minun valintani on teinivuosieni suosikki Arja Tiainen. Lapsilta kielletty (WSOY 2012) on elämää nähneen ja tuttuun tapaan rosoisen runoilijan käsialaa. Runot ovat vapaamittaisia. Osa on nimetty, osa ei. Rakkaus on kokoelman kantava teema, mutta mitään imelää tai lällyä runoissa ei todellakaan ole. Teoksen alkuvaiheissa runonpuhujan mies on menehtynyt. Pitää etsiä uusi tapa olla olemassa. Muistelun väleissä tapahtuu paljon muutakin ja välillä lentää terävä piikki: "Ne raakkas parhaat virret veks./Keskiluokka ei kestä julmuutta./Helvettiä./Se on teissä." Välillä runonpuhuja tympääntyy nykymenoon ja tuhahtaa: "Sodan aikana ei oltu masentuneita,/kuoltu infarktiin./Liikalihavuutta ei ilmennyt kansassa./Presidentinrouva jonotti silakoita Kauppatorilla." Myöskä...

 "Minä en äiteliä puheita suvaitse. Rakkaus on tekemistä. Rakkaus on sitä että pitää sanansa ja tulee ajallaan syömään." Pitkästä aikaa Arja Tiaista! Luin vuosia sitten hänen teoksensa Saatanan tytär , joka teki minuun suuren vaikutuksen. Ruusu, ruusu tämän lumisen maiseman keskelle on hitaammin avautuva, kuin sipuli. Sama kirpeä Tiainen siellä kuitenkin on tallella: "Paljon sallittua hulluutta, organisoitua huoruutta, velkoja pelivelkoja, rikesakkoja. Katselen ihmistä, jumalan kuvaa,                       siinä on raameissa pitelemistä." Vaikka olenkin kuulaankauniin runouden ystävä, en voi vastustaa Tiaisen kovuutta. Hänellä on aivan omanlaisensa tapa katsella maailmaa. Välillä se on kova ja kirpeä, välillä mitä kauneinta lyriikkaa: "Niin unohdin tavanomaiset valituslaulut päivä kimmelsi, autojen kyljet ja ikkunat loistivat iltapäivän auringossa. Alhaalla radan luona kukkivat leskenlehdet. Olo oli kevyt, kerralla näin virhee...

Kuten lupailinkin, jatkan runojen parissa. Minusta on tullut varsinainen runotyttö ja olenkin nyt lukenut kolme kokoelmaa kokonaan. Minua ovat viihdyttäneet Eeva Tikka , Arja Tiainen ja Eeva Kilpi . Olen erityisen iloinen tutustumisestani Eevoihin, sillä tunnen ymmärtäväni heidän sanojaan varsin pitkälti. Nautin myös Tiaisen kovuudesta ja rosoisuudesta, se oli hyvää vastapainoa. Eeva Tikassa on ihanaa lempeyttä ja viisautta, kauneutta voi suorastaan imeä hänen riveiltään. Miten voisi vastustaa kokoelmaa, jonka osioiden niminä on esimerkiksi Uni lukee minua tai Satu kulkee syviin metsiin ? se puro, se kevät, se leikki se vesi sinua ja minua pajujen alla saramättäiden seassa ohikiitävinä silminä purohiuksina nopeana puheena elävistä ja kuolleista heidän muistostaan, kirjoitusta virtaamassa hautakivillä puron matka on kesken niin kauan kuin joku muistaa joku muistaa Rakastan tuossa erityisesti tuota se vesi sinua ja minua -kohtaa. Se vesi mitä ? Mitä se tekee? On ha...

Heipä hei! Olen taas kerran viettänyt hiljaiseloa, niin blogissa kuin oikeastaan elämässänikin. Vointini on ollut jälleen todella huono, mutta säiden parannuttua olen minäkin piristynyt hiljalleen. Minua on myös puraissut runokärpänen ja runous on auttanut minua valtavasti jaksamaan. Olen pitänyt runoista jo kauan, mutta niiden lukeminen on todella kausittaista jostain syystä. Viime aikoina olen rullaillut Reeta Karoliinan runopostauksia hulluna ja huokaillut, miten samanlainen maku meillä onkaan. Monet Reetan esille tuomista runoista ovat jättäneet jäljen ja sattuneet sillä tavalla ihanasti, tiedättehän, vähän niin kuin melankolisen kaunis musiikki. Olen saanut paljon vinkkejä, keiden tuotantoon olisi syytä tutustua ja olenkin tässä lueskellut Johanna Venhoa , Arja Tiaista , Eeva Tikkaa ja nyt tuoreimpana Satu Mannisen lupaavalta vaikuttavaa kokoelmaa Sateeseen unohdettu saari - Dialogi Virginian kanssa (kyllä, juuri sen Virginian :D).        Tämän ...