Ankin kirjablogi

 "Kesän kukka, miksi kukitkaan, miksi nuppus' aukes' ollenkaan! Kesäpäiviä vain harva on, sekin harva kylmä, tunteeton; pian tuoksus' haihtuu tuulisäihin, poskes' kalpeneepi pohjan jäihin!" (ote runosta Pohjatuulen tuvilla) L. Onerva julkaisi esikoisrunoteoksensa Sekasointuja alun perin vuonna 1904 ollessaan vasta 22-vuotias. Tämä lukemani nide on näköispainos, jonka on kustantanut Ntamo vuonna 2018. Teoksen nimen mukaisesti runot ovat omanlaisiaan sekasointuja, yhteistä nimittäjää kaikille runoille ei löydy. Muutaman kerran huomioni kiinnittyi hiukan murteelliseen ilmaisuun. Esimerkiksi avausrunossa Syystunnelma on säe "Kylmät pisarat ruutuhun rupsaa" . Toki pieniä erikoisuuksia löytyy siksikin, että julkaisulla on ikää jo peräti 120 vuotta. Siihen nähden ilmaisu on itse asiassa yllättävän modernia. Toisaalta runojen aiheiden sekalaisuus teki kokoelmasta hiukan hankalasti seurattavan. Teksti on varsin paatoksellista ja teoksen sotaisa runo Sotala...

" HEIKEGANI, SAMURAJKRABBAN Heikeopsis japonica I havets salar stiger den stora vågen. Krabborna har fest." Laura Ruohosen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama lastenrunokirja Zoologipoesi - Smådjur i toner (Förlaget 2020) on alun perin suomenkielinen teos. Sen on kääntänyt ruotsiksi Annika Sandelin. Kirja on musiikkipohjainen eli muusikko Petri Kumela keksi aikoinaan pyytää säveltäjäystäviään tekemään pieniä kappaleita eläimistä, jotka ovat kissaa pienempiä. Tämän idean pohjalta kirja syntyi. Kirjan sisäkannessa on QR-koodi, josta pääsee Otavan sivuille kuuntelemaan kaikki kappaleet. Tämän kirjan lukeminen oli täsmäteko Helmet-haasteeseen, jossa on tänä vuonna kohta lastenrunokirja. Pyysin kirjastoni lastenosastolta suosituksia ja päädyin sitten tähän teokseen. Jostain syystä ruotsinkielinen versio oli suomenkielisten kirjojen joukossa, mutta eipä se minua haitannut. Samalla tuli pitkästä aikaa luettua ruotsiksi miellyttävän helpolla tasolla. Jos siis haluat verestää o...

 "Kevät on uurtanut kapean kehän ruskean koivun juureen. Kevät on uurtanut kapean kehän sieluni talveen suureen." (Onni) Aila Meriluodon klassikkorunoteos Lasimaalaus (alun perin 1946, WSOYN:n näköispainos 1996) on ollut lukulistallani jo pitkään. Toissapäivänä kirjastossa yhtäkkiä muistin sen ja otin mukaani. Lasimaalaus on Meriluodon esikoisteos, ja se sai hyvän vastaanoton aikalaisilta. Teokseen lyö tietyssä määrin leimansa se, että se on julkaistu juuri kun pitkä toinen maailmansota oli päättynyt. Ehkä alkupuolen osiossa Soittaja pimeässä olin aistivani sodan tunnelmia, ainakin kuolema oli läsnä. Kuitenkin teos kirkastuu sen jälkeen ja on ennen kaikkea nuoruuden ja nuoren rakkauden hurmiota. On toisaalta erittäin lohdullista, että nuorilla ihmisillä on nuoruuden haaveet ja kärsimykset silloinkin, kun maailma ympärillä alkaa luhistua. Kuitenkaan en oikein päässyt tähän teokseen sisälle. Meriluodon säkeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja muutamia helmiäkin on: "Ker...

"Ei tämä ole satu. Tämä on totista totta. Älä luule, että voit ohittaa sen, mitä sinuun kasvaa kun on hiljaista." Kristiina Wallinin runoteos Kaikki metrit ja puut (Tammi 2012) ammentaa yksinäisyydestä, puista ja monitaiteellisuudesta. Runoilijalle tyypillisesti perinteisempiä säkeistöjä rytmittävät proosatekstin muotoon asetellut säkeet ja ajatukset.  Runoista kirjoittaminen on minulle aina vaikeaa. En ole koskaan ollut runoanalyysin ystävä, koska minulle runous on voimakkaasti tunteiden kenttä. En myöskään tunne runouden rakennuspalikoita ja termejä niin hyvin, että voisin ripustaa blogitekstini sellaisen tarkastelun varaan. Yritän kuitenkin sitkeästi tavoittaa kirjoittamalla jotain, jota en tavoita edes varsinaisesti ajatuksillani. Wallin on tyyliltään aika haastava runoilija. Joissain hänen kokoelmissaan on räväkämminkin kokeilullisuutta kielen/tekstin rakenteissa ja viimeksi lukemani Murtuneista luista meni minulta aivan kokonaan yli hilseen. Onneksi kuitenkin olin luk...

  "Kun lapsenlapset syntyvät sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään äitiyden pyörremyrskystä ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi niin kuin ei koskaan aikaisemmin." (Ote Eeva Kilven runosta) Suvi Ahola ja Satu Koskimies toimittivat teoksen  Joka tytön runokirja alun perin 2006, mutta tämä uusi laitos on vuodelta 2016 (Tammi). Kirjaan on valittu temaattisesti jaettuna erilaisia naisten naiseudesta kirjoittamia runoja, joskin joukossa on myös laulunsanoituksia varsinkin Maija Vilkkumaalta ja Anni Sinnemäeltä.  Kirjassa oli lukuisia helmiä, joita olen joistain kirjablogeistakin aikoinaan löytänyt. Vanhimmat runot olivat kaiketi muutamat Kantelettaresta löytyvät runot sekä 1900-luvun alun L. Onervan teokset. Uusimmat olivat 2000-luvun alkuvuosilta. Joukossa on melkoisesti suomalaisen runouden klassikoita, kuten jo mainitut Eeva Kilpi ja L. Onerva sekä Märta Tikkanen, Aulikki Oksanen ja Edith Södergran. Kaikkia runoilijoita en kuitenkaan tunnistanut; esimerkiksi Eev...

"Runokirja ilman suurta rakkautta on paskaa. Eräänlaista opinnäytettä korkeintaan." On runon ja suven ja Eino Leinon päivä. Sen kunniaksi kirjabloggaajat tuovat blogeihinsa runoja/Eino Leinon tuotantoa. Minun valintani on teinivuosieni suosikki Arja Tiainen. Lapsilta kielletty (WSOY 2012) on elämää nähneen ja tuttuun tapaan rosoisen runoilijan käsialaa. Runot ovat vapaamittaisia. Osa on nimetty, osa ei. Rakkaus on kokoelman kantava teema, mutta mitään imelää tai lällyä runoissa ei todellakaan ole. Teoksen alkuvaiheissa runonpuhujan mies on menehtynyt. Pitää etsiä uusi tapa olla olemassa. Muistelun väleissä tapahtuu paljon muutakin ja välillä lentää terävä piikki: "Ne raakkas parhaat virret veks./Keskiluokka ei kestä julmuutta./Helvettiä./Se on teissä." Välillä runonpuhuja tympääntyy nykymenoon ja tuhahtaa: "Sodan aikana ei oltu masentuneita,/kuoltu infarktiin./Liikalihavuutta ei ilmennyt kansassa./Presidentinrouva jonotti silakoita Kauppatorilla." Myöskä...

"Tämä on sinulle. Puhun koko ajan sinusta, sinuun            melkein hukuin, mutta vielä on pinnalla hengitysaukko. Sinä muutut maailman muodon mukaan, elät. Päätöksessä pysyminen on lyhytnäköisen kunnia.             Joka näkee, se elää." Johanna Venhon runoteos Ilman karttaa (WSOY 2000) on hyvin lihallinen. Se kertoo oman tulkintani mukaan naisesta, joka rakastuu ja saa teoksen loppupuolella lapsen. Kaikkiin säkeisiin en päässyt kiinni, mutta pidin kyllä teoksesta. Venhon sanastossa ja kielikuvissa on läsnä suomalainen luonto. Yhdessä muun kokonaisuuden kanssa se luo voimakasta eroottisuutta ( "Noruu paksua pihkaa, liimaa." , "Märkiä aikoja liikkuu, hikoaa pintaan,/hän kahlaa suota, silmiä" ). Pidin tästä ulottuvuudesta kovasti. Vihjaukset eivät ole aina kovin suoria, mutta kokoelmaa läpikäydessä koin ainakin itse merkityksen juuri tällä tavalla. Kokoelman alkupuolella oli mielenkiintoisesti otettu mukaan tuon ajan kiihtyvää ...

"kuin sinua ennen ratkot yöllä, työnnät kauemmaksi toiveen avata portti ja juosta                                                          ja juosta juosta suu auki puheen pudota möykkynä, jonka säilövät formaldehydiin ne, jotka eivät ymmärrä kaipauksen logiikkaa" (ote runosta Ebba Lucia Guldfotille) Kristiina Wallinin Murtuneista luista (Tammi 2007) on hänen toinen runokirjansa. Erittäin vaikeaa lyriikkaa sisältävä kirja koostuu muun muassa biologian elementeistä, luista ja räjähtelystä. Mukana seikkailee myös runonpuhujan reipas isoäiti. Tällä kertaa tunnen itseni jokseenkin tyhmäksi. En nimittäin päässyt tästä kokoelmasta oikein kärryille. Aikoinaan teininä pitäessäni tätä blogia penäsin runojen käsittelyä sydämellä, ei järjellä. Pidän tästä periaatteesta edelleen kiinni, mutta nyt en päässyt kyllä hitusenkaan jyvälle. Kirja ei minusta varsi...

 "it is your blood in my veins tell me how i'm supposed to forget" (osasta the hurting) Rupi Kaur on intialaistaustainen kanadalaisrunoilija. Teoksessaan Milk and Honey (Andrews McMeel Publishing 2015) hän käsittelee monia teemoja, kuten feminiinisyyttä, traumaa, hyväksikäyttöä ja naisten yhteisyyttä.  "i do not want to have you to fill the empty parts of me i want to be full on my own" (ote runosta osassa the loving) Kaurin englanti on ihastuttavan helppolukuista, mutta silti vaikuttavaa ja täynnä merkityksiä. Minun ei tarvinnut etsiä sanakirjasta kuin muutama sana! Teos sopiikin mainiosti myös nuorille, sillä kirjasta selviää kyllä aika perusenglannilla.  "i am a museum full of art but you had your eyes shut" (osasta the breaking) The hurting -osa käsittelee pitkälti runonpuhujan suhdetta vanhempiin. Isä on etäinen ja käskevä hahmo perheessä, naiset ovat oppineet pitämään suunsa kiinni. Runonpuhuja ei osaa erottaa äidistään rakkautta ja pelkoa isää...

 "Älä tänä iltana ystäväni istu portailla katselemassa tähtiä, ne ovat kuin runoilijat: loistavat vasta kuoltuansa. (AC, Kutsu) "Kuink pitk voi kevät olla, kuin pitk mun miäleni, ko olet meril ja meri o loppumaton sinivalkoraitane matruusinpaitane hia, mitä silmilläni silitän?" (HL, Ja ko se viästi sult vihroviimei tul) Heli Laaksonen on tehnyt melkoisen kulttuuriteon! Hän innostui latvialaisen Alexandrs Caksin runoudesta ja päätti innokkaasti lähteä kääntämään niitä, siitäkin huolimatta ettei hän osannut kieltä virtuoosimaisesti. Samalla alkoi syntyä vastausrunoja omalla murteella ja poikkeuksellinen runokirja sai muotonsa. Kansiliepeessä on vieläpä valokuvia Laaksosen maalauksista, joita myös syntyi prosessin aikana. On siis ihanaa sanoa, että kokoelma on hyvä. Kuten Laaksonen, myös minä ihastuin Caksin (jossa C:n päällä pitäisi olla hattu, mutta jota en osaa näppäimistöllä tehdä...) runouteen. Hänen runoutensa on kaunista, vaikka siinä onkin myös rujoja tai ainakin ...

 "Kulkisin kaikilla poluilla nousisin jokaiselle mäelle enkä tulisi koskaan takaisin" Johanna Hasun runoteos En ole kuolemassa vielä (Reuna 2022) käsittelee sairastumista. Kirjan kansiliepeessä sanotaan, että runoilija sairastui rintasyöpään ja että osa teoksen tuotoista annetaan Rintasyöpäyhdistykselle. Kirjan kansi on upea, samoin kansien välissä olevat valokuvat. Hasu kirjoittaa hienosti sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista ajatuksista ja tunteista. Silti en jotenkin uponnut tähän syvään, säkeet eivät täysin soineet minussa, vaikka siellä hienoja kohtia olikin. Ihmettelin myös välillä hyppäyksiä muihin aiheisiin. Runossa Lumeton käsitellään muuttuvia talvia, sitten loppupuolella kokoelmaa tulee jouluaiheisia runoja. Koin tämän jotenkin rikkovan teoksen koherenttiutta. Alkupää ja keskiosa on niin selkeästi sairastamista, jolloin hyppäys muihin aiheisiin tuntui oudolta ja irralliselta. Hieman epätasainen teos siis. Hetkensä tässä kuitenkin on ja kuten sanottua, sairautta ...

 "Vedän verhon ikkunasta ja näen uuden päivän. Saan sen kuin parhaan lahjan, joka aukenee hitaasti." Tuija Takalan selkorunokirja Onnen asioita (Avain 2017) on lämmin ja ihastuttava. En ollut itse asiassa osannut edes ajatella, että runojakin voi kirjoittaa selkokielellä! Nämä ylimääräisestä klumeruulista riisutut runot olivat helppotajuisia, mutteivat suinkaan heppoisia. Tuija haastoi blogissaan bloggareita lukemaan selkokirjallisuutta, ja tartuin asiaan. Onneksi! Onnen asioita on hyvä kokoelma. Se sopii paitsi heikommin lukeville, myös niille, jotka kokevat runouden muista syistä itselleen vaikeaksi. Tässä teoksessa ei ole monimutkaisia kielikuvia tai muutakaan kikkailua. Haluan myös itse haastaa kaikki lukemaan selkokirjallisuutta. Se on tärkeä kirjallisuudenala, sillä heikosti lukevia ei ole ihan vähän. Paitsi maahanmuuttajat kielen opiskelun alussa, myös valitettavasti osa ihan natiiveistakin kielenpuhujista ovat kirjoitetun sanan kanssa heikoilla. Selkokirjallisuus v...

 "Minne pisarat katoavat? Sadevesi ottaa kiviltä nimet en tahdo muistaa kuinka aamulla nousta sängystä." Silja Kejosen runoteos Vihkilumen talo (Otava 2017) on viehättävä. Sen tyyli muistuttaa vähän Kristiina Wallinia, mutta on kuitenkin omaääninen.  Runonpuhuja vaikuttaa olevan jotenkin irti ajasta ja eksyksissä. Lauseet katkeilevat, kaipuu on läsnä. Välillä runoissa vilahtaa kuollut äiti. Välillä runonpuhuja puhuttelee sinua, tulkitsin että kyseessä on rakastettu. Kaunis teos! Tosin en osaa sanoa, jääkö se miten hyvin mieleen, mutta kannatti kyllä lukea. "Missä paikannimet tuottavat näin paljon usvaa nainen haluaa matkustaa kukkaan puhkeavien kanssa."

 "Olen itseni varjokertomus, kuljen aina toisaalla. Rantakadulla sirpaloidun vieraalla kielellä konsonantti + vokaali + konsonantti + tyhjyys. Matkustan katsomaan sortuneita taloja, mutta silmät ovat mykkä ele." Kristiina Wallinin runokokoelma Meduusameri  (Tammi 2020) on monikerroksinen ja melko haastava. Se ei tyhjene merkityksistään useammallakaan lukukerralla. Luin aikaisemmin Wallinin kokoelman Valon paino , ja se oli mielestäni hieman helpommin lähestyttävä kuin tämä Meduusameri . Meduusameri täyttyy rikkonaisista lauseista, merkityksiä täynnä olevista säkeistä. Meri eläimineen ja olentoineen on läsnä.  Kokoelman osat eroavat jonkin verran toisistaan. Ensimmäisessä osassa on välillä hän, josta kerrotaan. Toinen osa on vain säkeistön mittainen. Sen jälkeen tulee prologi, jossa runonpuhuja kertoo pikkusiskosta melko puhekielisesti. Viimeiseksi ovat loppusanat, joihin teos päättyy. Kuten Valon painossa , myös tässä teoksessa on pitempiä proosaa muistuttavia katkelmia,...

Katri Valan ehkä tunnetuin runoteos Kaukainen puutarha (WSOY 1924/Kirja kerrallaan 207) on komea. Se on tulvillaan nuoren ihmisen elämänjanoa, mystiikkaa ja kuolemaa.  Teos on jaettu viiteen osaan: Kukkiva maa, Murhattu maa, Viimeiselle, Kauhu ja Satu . Alun Kukkiva maa onkin melkoinen elämän ja nuoruuden fanfaari:  "Mitä siitä, että kuolema tulee! Mitä siitä, että monivärinen ihanuus varisee kuihtuneena maahan. Onhan kukittu kerta!" Sittemmin tunnelma muuttuu, kun päästään Murhattuun maahan : "Ah, miksi en itsekin kuollut keltaisella hiekalla ihanan vihreän meren äärellä, kun ruumiini nautinnoista suljetuin silmin antautui auringolle kesän huumaavina päivinä!" Osio Viimeiselle on taas raivonhuutoa sitä Perimmäistä kohtaan, joka säätää kaiken eläväisen elämän: "Loppukoon kaikki senjälkeen, kunhan ruumiini on ollut tuli, jonka lieskat ovat taivasta hiponeet suurina, kauhistuttavina, ihanina! Palaa tahdon, palaa, palaa!" Kauhu on nimensä mukaan kauhua tä...

"Niin kuin kosken ääni puhuttelee tuntoaistia, myös valo koskettaa ruumista, rentouttaa jännittyneet lihakset, houkuttaa hellittämään. Ja minä hellitän, kävelen sumun läpi sumuun, läpi pisaravälkkeen välkkeeseen." Runoilijat Hannimari Heino ja Kristiina Wallin kirjoittavat kirjeenvaihtokirjassaan Puutarhakirjeitä (Atena 2018) elämästä ja puutarhoista. He käyvät vuoropuhelua elämiensä puutarhoista, fyysisistä ja mentaalisista. Sillä puutarha elää vähintään yhtä paljon mielessä kuin fyysisessä tilassa. Kirjeissä piirtyy salaisia toiveita ja elämän syklisyys. Runoilijaote on läsnä myös kirjeissä. Välillä ajatukset ja tunteet purkautuvat pieninä runoina kirjeiden sivuille. Otteessa on muutenkin pientä lyyrisyyttä, ja siitähän minä olen aina pitänyt. Juuri tuo elämän syklisyys koskettaa minua. Kirjoittajat jakavat erilaisia muistoja, kuultokuvia, jolloin mennyt ja nykyinen limittyvät toisiinsa. Lopulta kaikki on tässä, mitä tässä sitten lopulta tarkoittaakaan. "Onko hiljaisuu...

 "Puhumme unohduksen ja keskeneräisyyden kuvia, mutta yritäpä määritellä kohtaaminen tai häivähdys                                                           tai kiven lämpö puiden alla. Jokainen metsä on metsänkaltainen poikkeama metsästä, jokainen meistä on. Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus pakkasunisuuden aika             lumi sataa lakanoille.                       mistä? me kuljemme läpi kun tulemme tähän, unohdumme varjoisaan kohtaan viileän ilman leikkaamaan." Kristiina Wallin on kirjoittanut koskettavan runoteoksen Valon paino (Tammi 2016). Runonpuhuja on vanhassa tutussa talossa, joka kuitenkin on vieras. Suru on läsnä, mittaamaton. Vainajat vierailevat säännöllisesti talossa ja ulkosalla: "vainajat ripustavat oksille va...

Olen jo pitkään halunnut lukea Eeva Kilven muistikirjoja. Onneksi kirjastossa sattui viimeksi olemaan hänen uutukaisensa, Elämää kaikki päivät (WSOY 2022). Vanhimmat päiväkirjamerkinnät ovat 80-luvulta, uusimmat 2010-luvulta. Tämä kirja on sellainen, josta halusin pitää kovasti, olenhan tykännyt Kilven runoista. Nyt - en ole varma. Luin kirjan kieltämättä nopeasti, ehkä liian nopeasti. En ole hyvä lukemaan hitaasti. Odotin timanttisia ajatuksia, ja se on ehkä liikaa vaadittu. Enimmäkseen merkinnät ovat nimittäin aika tyypillisiä päiväkirjaotteita. Kokemuksia ja tunteita senhetkisestä ja eletystä elämästä. Se mikä yllätti, oli merkintöjen synkkyys. Toistuvia teemoja olivat vastuu, intohimo ja syyllisyys. Kilpi kirjoittaa avoimesti olevansa vastuussa koko maailmasta. Sitä hän ei avaa, miksi näin olisi. Tuollainen ajatus kylläkin selittää synkkyyttä. Eihän koko maailmaa voi yksi ihminen kantaa! Vanhuus on kuitenkin päällimmäisin asia. Kilpi on selvästi pitänyt itseään vanhana jo todella ...

 "minä istun ja mietin milloin vihani tulee polttamaan sinut valkoiseksi tuhkaksi kun sinä makaat siinä ja nyyhkytät ajattelematta hiukkaakaan että sinunkin lapsillasi on isä" Märta Tikkasen kohahduttanut runoteos Vuosisadan rakkaustarina (Tammi 1978, suomentanut Eila Pennanen, kuvittanut Henrik Tikkanen) on hurja tarina hänen ja miehensä Henrik Tikkasen elämästä. Toisin kuin tuohon aikaan yleensä, ei ollut mikään salaisuus, millainen perhehelvetti Tikkasten elämä oli. Henrik joi todella paljon ja oli monin tavoin väkivaltainen. Märta jäi loppuun asti rinnalle. Miksi? En tiedä, onko teosta kannattavaa lukea tuon miksi-kysymyksen johdattamana. Ehkä siinä osaltaan koetetaan selittää, ehkä ei. Ennemmin se kuitenkin on läpileikkaus alkoholismin sävyttämästä perhe-elämästä ja avioliitosta. Märta purkaa tuntemuksiaan säästelemättä. Joukossa on paljon kohtia, jotka herättävät ajatuksia ja tunteita. "Jossakin suhteessa on koko juttu hyvin epämiellyttävä: minulla on valta eikä m...

Rakel Liehusta taisi tulla yksi lempirunoilijoitani! Tämä runoteos  Cocoduu Cocodaa (Sphinx 2022) on oikea nappisuoritus. Teoksen idea on omaperäinen ja hieno: runonpuhuja on aina jokin kasvi! Mukana on lähinnä hyvin tunnettuja suomalaisia kasveja. Kieli on runouden ilotulitusta (Ukonhattu): "Oh, olen paleleva, tunteellinen Aconitus                       Unessani lennän kuin lokki,                            tuo taivaan uljas miekkalilja, syöksyilen ja kaartelen,                             nauran ja itken                                              itselleni ja teille -" Kaikki kukat saavat omat persoonallisuutensa runoissa. Osa on hempeitä ja ujoja, osa leijonansydämisiä, o...