Armahdin mielessäni kaikki ohikulkijat, näin ihmiselämän näennäisen mitäänsanomattomissa pyrinnöissä suunnatonta tarkoituksenmukaisuutta. Mummo käveli kauppaan. Poika sylkäisi purkan maahan. Koira heilutti häntäänsä ja varpunen nokki bussipysäkille pudonnutta dominokeksiä.
Ja kaikki olivat pelastetut sillä minä kärsin."
Anoreksiaa on käsitelty 2000-luvun kirjallisuudessa jo jonkin verran, mutta Pulkkinen on löytänyt teemaan erilaisen näkökulman; itsensä näännyttämisen uskonnollisista syistä. 14-vuotias Maria on juuri menettänyt merten takaa tulleen äitinsä eikä surun mykistämä pappi-isä osaa auttaa lapsiaan. Maria kokee vinksahtaneen herätyksen ja alkaa pitää raamattupiiriä parin muun eksyneen kanssa. Luterilainen lepsuus saa Seuraavan Saapumisen Seurakunnassa kyytiä. Maria saa jumalkompleksin ja uskoo voivansa vapahtaa maailman näännyttämällä itsensä paastolla.
Pulkkinen kuvaa syömishäiriöisen maailmaa niin hyvin, että se suorastaan pelottaa. Mielen hiljainen nyrjähtäminen, käsittämättömät rajoitteet, säännöt ja rituaalit ja uskomukset kielletyn ruuan seuraamuksista, kaikki ne ovat sairastuneen mielenmaisemaa, jota ulkopuolisen on varmasti todella vaikea käsittää. Tämä romaani voi auttaa ymmärtämisessä, niin osuvasti monet vinksahtaneet ajatukset on kirjoitettu.
Uskonnollisista motiiveista huolimatta Marian syy laihduttaa näyttäisi olevan rajojen etsiminen ja löytäminen. Maria silittelee ääriviivojaan peilin edessä vielä parantuneena aikuisenakin ja miettii, missä hänen rajansa kulkevatkaan. Tämä lienee aika yleistä sairastuneiden keskuudessa. Tytöt ja naiset etsivät paitsi kehonsa rajoja, myös sukupuolensa rajoja: miten iso tai pieni koko hyväksytään? Valitettavasti laihduttaminen on helppo keino saada hyväksyntää. Mitä pienempi, sen turvallisempaa, koska hyväksynnästä voi olla aina vain varmempi. Mielestäni näistä asioista ei puhuta oikealla tavalla, vaan jäädään varsin pinnalliselle tasolle syyttelemään mediaa ja valokuvien muokkausta. Molemmat ovat altistavia tekijöitä, mutta eivät juurisyitä. On kysyttävä, miksi media sitten viestii sitä mitä viestii ja käyttää muokattuja kuvia. Miksi se myy, miksi me haluamme ostaa näitä mielikuvia ja ihanteita? Niin alipainoisten kuin nykyään välillä vastalauseena ilmenevän ylipainoisten ihannointi on epätervettä.
On mielenkiintoista lukea Marian aikuisuuden vaiheista, kun hän uskaltautuu Amerikassa maistelemaan kaikenlaisia ruokia. Ruoka voi olla vankila ja vapahdus sekä korvike jollekin muulle tärkeälle, joka on piilossa. Romaanissa on myös tanssin vastakkainasettelua: kurinalainen baletti kuuluu Marian anorektiseen aikaan, villi ja salaperäinen heimotanssi taas vapauden etsintään. Siinä missä baletissa ihmisen on pidettävä itsensä tiukasti kurissa, pitää heimotanssissa heittäytyä vapaasti ja unohtaa tanssin säännöt. Kumpikaan ääripää ei ole Marialle lopulta hyväksi, ja siinä ilmenee romaanin keskeinen sanoma: äärimmäisyys on pahasta kutakuinkin kaikissa asioissa. Äärimmäisyys syntyy ihmisen pään sisällä ja vaatii kasvaakseen armottomuutta ja julmuutta itseä kohtaan. Ilmiö on nyt valitettavasti ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vieras on mielestäni kympin arvoinen romaani. Kirjailijan aiemmat kirjat ovat mielestäni kompastelleet hienoiseen teennäisyyteen ja kliinisyyteen, mutta Vieraassa on kaikki kohdallaan. Vierauden tematiikkaa käsitellään muutenkin kuin syömishäiriön kautta, mutta halusin nyt käsitellä vain tätä teemaa. Olen alkanut pohtia, että siirtyisin tavallisesta kirja-arvion mallista pois ja käsittelisin lukemiani kirjoja persoonallisemmalla otteella. Katsotaan, miten käy!
PS: Osaako joku sanoa, miten tuon hirveän tekstin taustavärin saisi pois? Se pilaa blogini ulkoasun enkä löydä ratkaisua yksin!
