maanantai 22. elokuuta 2016

Riikka Pulkkinen - Vieras

"Jeesuksen ruumis ja veri. Hänen kuolemansa, tässä, hoc est. Tämä oli taikuutta: tämä oli ihme, ja minä olin siitä todisteena.
   Armahdin mielessäni kaikki ohikulkijat, näin ihmiselämän näennäisen mitäänsanomattomissa pyrinnöissä suunnatonta tarkoituksenmukaisuutta. Mummo käveli kauppaan. Poika sylkäisi purkan maahan. Koira heilutti häntäänsä ja varpunen nokki bussipysäkille pudonnutta dominokeksiä.
   Ja kaikki olivat pelastetut sillä minä kärsin."


Anoreksiaa on käsitelty 2000-luvun kirjallisuudessa jo jonkin verran, mutta Pulkkinen on löytänyt teemaan erilaisen näkökulman; itsensä näännyttämisen uskonnollisista syistä. 14-vuotias Maria on juuri menettänyt merten takaa tulleen äitinsä eikä surun mykistämä pappi-isä osaa auttaa lapsiaan. Maria kokee vinksahtaneen herätyksen ja alkaa pitää raamattupiiriä parin muun eksyneen kanssa. Luterilainen lepsuus saa Seuraavan Saapumisen Seurakunnassa kyytiä. Maria saa jumalkompleksin ja uskoo voivansa vapahtaa maailman näännyttämällä itsensä paastolla.
    Pulkkinen kuvaa syömishäiriöisen maailmaa niin hyvin, että se suorastaan pelottaa. Mielen hiljainen nyrjähtäminen, käsittämättömät rajoitteet, säännöt ja rituaalit ja uskomukset kielletyn ruuan seuraamuksista, kaikki ne ovat sairastuneen mielenmaisemaa, jota ulkopuolisen on varmasti todella vaikea käsittää. Tämä romaani voi auttaa ymmärtämisessä, niin osuvasti monet vinksahtaneet ajatukset on kirjoitettu.
    Uskonnollisista motiiveista huolimatta Marian syy laihduttaa näyttäisi olevan rajojen etsiminen ja löytäminen. Maria silittelee ääriviivojaan peilin edessä vielä parantuneena aikuisenakin ja miettii, missä hänen rajansa kulkevatkaan. Tämä lienee aika yleistä sairastuneiden keskuudessa. Tytöt ja naiset etsivät paitsi kehonsa rajoja, myös sukupuolensa rajoja: miten iso tai pieni koko hyväksytään? Valitettavasti laihduttaminen on helppo keino saada hyväksyntää. Mitä pienempi, sen turvallisempaa, koska hyväksynnästä voi olla aina vain varmempi. Mielestäni näistä asioista ei puhuta oikealla tavalla, vaan jäädään varsin pinnalliselle tasolle syyttelemään mediaa ja valokuvien muokkausta. Molemmat ovat altistavia tekijöitä, mutta eivät juurisyitä. On kysyttävä, miksi media sitten viestii sitä mitä viestii ja käyttää muokattuja kuvia. Miksi se myy, miksi me haluamme ostaa näitä mielikuvia ja ihanteita? Niin alipainoisten kuin nykyään välillä vastalauseena ilmenevän ylipainoisten ihannointi on epätervettä.
    On mielenkiintoista lukea Marian aikuisuuden vaiheista, kun hän uskaltautuu Amerikassa maistelemaan kaikenlaisia ruokia. Ruoka voi olla vankila ja vapahdus sekä korvike jollekin muulle tärkeälle, joka on piilossa. Romaanissa on myös tanssin vastakkainasettelua: kurinalainen baletti kuuluu Marian anorektiseen aikaan, villi ja salaperäinen heimotanssi taas vapauden etsintään. Siinä missä baletissa ihmisen on pidettävä itsensä tiukasti kurissa, pitää heimotanssissa heittäytyä vapaasti ja unohtaa tanssin säännöt. Kumpikaan ääripää ei ole Marialle lopulta hyväksi, ja siinä ilmenee romaanin keskeinen sanoma: äärimmäisyys on pahasta kutakuinkin kaikissa asioissa. Äärimmäisyys syntyy ihmisen pään sisällä ja vaatii kasvaakseen armottomuutta ja julmuutta itseä kohtaan. Ilmiö on nyt valitettavasti ajankohtaisempi kuin koskaan.
    Vieras on mielestäni kympin arvoinen romaani. Kirjailijan aiemmat kirjat ovat mielestäni kompastelleet hienoiseen teennäisyyteen ja kliinisyyteen, mutta Vieraassa on kaikki kohdallaan. Vierauden tematiikkaa käsitellään muutenkin kuin syömishäiriön kautta, mutta halusin nyt käsitellä vain tätä teemaa. Olen alkanut pohtia, että siirtyisin tavallisesta kirja-arvion mallista pois ja käsittelisin lukemiani kirjoja persoonallisemmalla otteella. Katsotaan, miten käy!
   
PS: Osaako joku sanoa, miten tuon hirveän tekstin taustavärin saisi pois? Se pilaa blogini ulkoasun enkä löydä ratkaisua yksin!

lauantai 20. elokuuta 2016

Sain Liebster Awardin!

Sain Liebster Awardin Cillalta, kiitoksia kovasti! Vähän nolottaa saada palkinto nyt, kun olen päivittänyt blogiani todella epäsäännöllisesti...



Säännöt

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (viereinen kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan?

En ole ihan varma, mutta uskoisin sen olevan Timo Parvelan Ella yökoulussa. Muistan lukeneeni aapisestani pätkän tuota kirjaa ja halunneeni heti lukea koko kirjan.

2. Mikä on inhokkikirjasi?

Tähän on tosi vaikea vastata mitään. Onhan niitä huonoja kirjoja tullut elämän varrella vastaan, mutta että ihan inhokki? Tässä blogihistoriaa selatessa ei tule äkkiseltään vastaan kuin Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Sonja O. kävi täällä. Muistikuvieni mukaan pidin sitä tylsänä ja rasittavana kirjana.

3. Oletko osallistunut lukupiiriin tai muuhun vastaavaan toimintaan?

Ei ole tullut osallistuttua. Voisi ehkä olla joskus hauskaa kokeilla.

4. Jätätkö kirjan lukemisen helposti kesken vai sinnitteletkö viimeiselle sivulle asti, vaikkei kirja kiinnostaisi yhtään?

Se vähän riippuu omasta mielentilasta. Inhoan sinänsä kaikenlaisia keskeneräisiä asioita, koska ne vaivaavat minua, mutta on tullut kyllä elämän varrella jätettyä kesken aika monta kirjaa. Silti välillä haaveilen lukevani ne kaikki joskus vielä loppuun. Eihän sitä tiedä, mitä yllätyksiä kirjan loppupuolella voi tulla vastaan!

5. Luetko kirjoja missä tahansa?

No en nyt ihan missa tahansa, esim. baarissa se olisi aika omituista ja melun takia mahdotonta. Eikä autonratissakaan passaa ruveta lukemaan mitään.

6. Jos tarjoaisit illallisen neljälle kirjallisuudesta tutulle hahmolle, ketkä saisivat kutsun?

Onpas jännittävä kysymys! Luen juuri Riikka Pulkkisen Vierasta ja päähenkilö Maria kiehtoo minua. Meillä olisi paljon yhteistä puhuttavaa, joten hänet kutsuisin ainakin. Tahtoisin myös tavata Terry Pratchettin kirjoista tutun Muori Säävirkun. Häneltä saisi varmasti hyviä elämänohjeita. Kolmas vieraani olisi Virginia Woolfin hahmo Mrs. Dalloway. En oikeastaan tiedä miksi, sillä kirjan lukemisesta on niin pitkä aika, etten muista sen tapahtumia kunnolla. Jotain kiehtovaa Mrs. Dallowayssa kuitenkin on. Kirjan aloitusvirke "Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat" säväyttää oudosti joka kerta kun sen muistaa, ja se on myös eräässä Satu Mannisen runossa. Manninen on tehnyt Virginia Woolfista kokonaisen runokokoelman nimeltä Sateeseen unodettu saari, suosittelen kovasti! Mutta nyt eksyin sivupoluille. Neljäs vieras olisi Varga Jenny Kangasvuon kirjasta Sudenverta. Puhuisin Vargan kanssa peloista ja niiden voittamisesta.

7. Edelliseen liittyen, mikä olisi illallisten kuumin puheenaihe?

Varmaan ihmisen sisäinen maailma ja pelkojen voittaminen. Jokaisella näistä vieraista olisi sanottavaa aiheeseen.

8. Minkä kirjan nimi kuvaa parhaiten kulunutta viikkoasi?

Surunhauras, lasinterävä.

9. Luetko usein tietokirjoja?

En oikeastaan, paitsi opintoihin liittyen (kasvatus- ja kielitieteellistä kirjallisuutta). 

10. Kirja vai elokuva?

Kirja! Minun on paljon vaikeampi keskittyä elokuvaan kuin kirjaan. Sitä paitsi kirja antaa aivan erilaisen mahdollisuuden luoda sen maailma mielessään.

11. Millä mielellä suhtaudut tulevaan syksyyn?

Aika kauhistuneesti, koska opintoja on taas todella paljon. Opetuksen perusteiden harjoittelu jännittää. Toisaalta liitan alkusyksyyn aina tiettyä toiveikkuutta, koska se on kaunista aikaa ja antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen.

Jaan palkinnon Hannelelle, Belsissalle, Merille, Jennille ja Marialle.


Kysymykset:


1. Millä kirjan tai elokuvan nimellä kuvaisit elämääsi?

2. Mikä on lempitaidemuotosi?
3. Mikä on elämäsi suurin saavutus tähän mennessä?
4. Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
5. Minkä pelon olet voittanut?
6. Minkä fiktiivisen hahmon haluaisit tavata?
7. Oletko kissa- vai koiraihminen?
8. Minkä kirjan tahtoisit tällä hetkellä lukea?
9. Oletko enemmän tunne- vai järki-ihminen?
10. Kuinka montaa kieltä osaat?
11. Jos saisit mahdollisuuden olla yhden päivän vastakkaisen sukupuolesi edustaja, tarttuisitko tilaisuuteen?