Ankin kirjablogi

 René Goscinnyn ja Albert Uderzon klassikkosarjakuva Asterix seikkailee on kohdallani edennyt seitsemänteen ja kahdeksanteen osaan. Asterix Britanniassa (Sanoma 1971/Egmont Kustannus 2019, suomennos Jorma Kapari) kertoo tapauksesta, jossa Asterix ja Obelix menevät auttamaan Asterixin brittiläistä serkkua roomalaisia vastaan. Heillä on mukana taikajuomatynnyri, mutta se takavarikoidaan ja varastetaan monta kertaa. Saavatko britit selkävoiton roomalaisista? Albumissa tehdään jatkuvaa pilaa brittien mauttomasta ruoka- ja juomakulttuurista. He ovat myös tavattoman kohteliasta väkeä. Obelix haluaisi taas juoda taikajuomaa, mutta ei saa, koska putosi pienenä taikajuomapataan ja sai valtavat voimat. Koira Idefix on salaperäisesti ilmestynyt mukaan, mutta se jää jostain syystä kotiin odottamaan Obelixia.  Paljon pieniä kivoja vitsejä ja Uderzon piirrosjälki on mainio. Minun piti itse asiassa erikseen varata tämä osa, koska Asterixit ovat edelleen kirjastossa kuumaa kamaa. Ihana kuull...

Kyseessä on Hergén Tintin seikkailut -sarja ja osa Seitsemän kristallipalloa (Otava 1971/2007, alkuteos 1948, suomennos Jukka Kemppinen). Tintti lukee sanomalehdestä, että Sanders-Hardmuthin retkikunta on löytänyt ja avannut inkahaudan Etelä-Amerikassa. Vieressä istuva mies varoittaa ankarasti moisesta julkeudesta ja muistuttaa, mitä kävi Tutankhamonin haudan avaajille. Ja kuinka ollakaan, Tintti päätyy tutkimaan tapauksia, joissa retkikunnan jäsenten viereen on rikottu kristallipallo ja uhrit ovat vaipuneet jonkinlaiseen koomaan. Mukana menossa ovat Milou, kapteeni Haddock ja professori Tuhatkauno, joskin jälkimmäinen ryöstetään ja hänen kohtalonsa selviää vasta seuraavassa osassa Auringon temppeli . Mukava oli taas lukea Tinttiä pitkästä aikaa. Eräässä kohtauksessa Tintti ja Haddock käyvät katsomassa erilaisia taitoesityksiä ja Haddock näkee ensi kerran laulajatar Castafioren. Tapaamme myös kenraali Alcazarin jälleen.  Hieman kritisoin sitä, että paikoin sarjakuva tuntui jotenki...

"Jokainen uneksii vuorien tuonpuoleisesta maasta. Siellä olisivat laaksojen lehdot ja rehevät virranrannat, suuret maalatut kylät pihlaja- ja koivukujanteineen, kukkivine tuomineen ja puutarhoineen. Siellä olisi kimmeltäviä suurjärviä, joiden rantahuviloissa seurueet juovat iltakahvia päivän painuessa. Siellä on teitä, iloisesti mutkittelevia teitä, joita pitkin kevytkulkuiset autot pyyhältävät kuljettaen ihmisiä vaihtelusta toiseen. Siellä on monisatavuotinen asutus, maisemat täynnä ihmiskätten rohkaisevia jälkiä: viljelyssarkoja, portteja, punaisia aitoja ja pellonpientareita askelen yli. Heidän kättensä jäljet muuttuvat viihtyisyydeksi vasta kymmenen kesän jälkeen." Veikko Huovista luin vähän aikaa sitten viimeksi, nimittäin Koirankynnen leikkaajan . Tämä lyhyempi kertomus Siintävät vuoret (Suuri Suomalainen kirjakerho/Otava 1981, alun perin WSOY 1959) on hyvin erilainen. Se on kuvaus nuoren miehen kaipuusta ja haaveista, joihin liittyy uteliaisuus "vuorien" eli...

  "Se luoti oli tullut huurteisen, kranaattien silpoman pikkumetsän takaa. Oli kai kyseessä tarkka-ampuja, joka viikon sisällä kaatoi neljä miestä. Mertsi Vepsäläinen oli mielestään ollut varovainen, mutta oli kuitenkin tullut nostaneeksi päätään liian ylös.      Paitsi ruumiillista vaivaa ja kärsimystä, joka vaati pitkäaikaista hoitoa, luoti oli aiheuttanut ihmeellisiä mullistuksia Mertsin päässä. Hän ei ollut enää sama Mertsi kuin ennen haavoittumistaan..." Veikko Huovisen elokuvaksikin tehty pienoisromaani Koirankynnen leikkaaja (Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 1981, alun perin Otava 1980) on traaginen kuvaus sodassa haavoittuneesta nuoresta Mertsi Vepsäläisestä. Mertsi oli ihanteelliseksi isänmaan mieheksi kasvatettu nuorukainen, kunnes luoti päähän vammautti hänet ruumiillisesti ja ennen kaikkea henkisesti. Mertsistä on tullut hyväuskoinen ja höynäytettävä. Hän avustaa jonkin nurmeslaisen koulun remontissa pula-aikaan ja työkaveri ilkeämielisyyttään huijaa Mert...

 Luin kaksi Asterixia vanhan lukuhaasteeni tiimoilta. Lyhyesti molemmista. Rene Goscinnyn ja Albert Uderzon toinen Asterix seikkailee -osa on Kultainen sirppi (Egmont Kustannus 2011, suomennos Outi Walli). Tietäjä Akvavitixin tärkeä kultainen sirppi hajoaa ja kultaisia sirppejä ei saa mistä tahansa. Asterix ja Obelix lähtevät Parisiumiin etsimään kuuluisaa sirpintekijää Amerixia. Mies vain näyttää kadonneen oudosti ja jutussa on jotain mätää. Viihdyttävä tarina. Tappelunmelskettä ja hiidenkiviä. Tajusin muuten vasta nyt, että Obelixin koira Idefix ei vielä ole kuvioissa. Ilmeisesti se ilmestyy jossain myöhemmässä albumissa. Asterix seikkailee -sarjan kolmas osa on Asterix ja gootit (Egmont Kustannus 2012, suomentanut Jorma Kapari). Tässä tarinassa Akvavitix matkustaa tietäjien kokoukseen ja joutuu barbaaristen goottien sieppaamaksi. Asterix ja Obelix ovat kuitenkin asemissa ja lähtevät etsimään tietäjää. Metsiköissä käy vilinä, kun Asterix ja Obelix etsivät gootteja ja roomalaise...

 Tulipa taas tartuttua sarjakuviin. Minulla on parhaillaan kesken tosi paksu opus, jonka maaliin saattamisessa kestänee vielä tovi. Tutut sarjakuvat keventävät mukavasti. Luin Asterixeja jonkin verran jo lapsena. Tämäkin sarjan avausosa Asterix gallialainen (Egmont Kustannus 1974/2018, suomentanut Outi Walli) oli ennestään tuttu. Albumi esittelee sarjakuvan keskeiset hahmot ja sen olennaisen lähtökohdan eli gallialaisten tarumaisen ylivoiman roomalaisia vastaan. Roomalaiset sieppaavat tietäjä Akvavitixen saadakseen tietää, mistä gallialaiset saavat voimansa. Siinä asiassa Kummelia lainatakseni apinaa koijataan aivan kerrakseen.  Ainakin tämä avausosa oli itselleni täyttä välipalaviihdettä. Asterixin maailma on hauska, mutta itseeni uppoavat enemmän Tintit ja aina silloin tällöin nautittuna myös Yoko Tsunot. On kuitenkin niin, että ikivanhassa Keskisuomalaisen 100 kirjaa -haasteessa pitää lukea koko tämä Asterix-sarja, joten näin siis tapahtukoon. Voi kyllä hyvinkin olla, ett...

Hergén Shanghaihin pääosin sijoittuva sarjakuva-albumi Sininen lootus (Otava 1972/2006, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta) on täynnä poliittisia jännitteitä ja tuttua kohellusta. Tintti vierailee Miloun kanssa maharadzan vieraanan Intiassa, kun hän saa yllättävän vieraan. Japanilainen mies sopertaa vain Mitsuhirato ja Shanghai, kunnes tulee hulluksi. Tintti matkustaa Shanghaihin ja joutuu melkoisiin seikkailuihin. Hän kohtaa sekä ystäviä että vihollisia. Mukana menossa on kiinalaisia, japanilaisia ja eurooppalaisia.  Luettuani albumin avasin netin saadakseni tietää enemmän aikakaudesta. Alkuperäinen sarjakuva on ilmestynyt 1936 eli joitain vuosia ennen toista maailmansotaa. Wikipedia evästi minua kertomalla, että ensimmäisen oopiumsodan päätyttyä 1842 perustettiin länsimaiden vaatimuksesta Shanghain kansainvälinen siirtokunta. Alueella oli kiinalaisten ja brittien ohella ranskalaisia ja amerikkalaisia ja myöhemmin japanilaisia. Tämä selittää ne lukuisat vyöhykkeet, joilla Ti...

Tintti on jälleen ystävineen hurjissa paikoissa. Osassa Tuhatkaunon tapaus (Otava 1972/2007, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta) höpsö professori Tuhatkauno on luonut laboratoriossaan keksinnön, jota sodanhimoinen keksitty valtio Borduria havittelee. Bordurian kilpailijana on niin ikään keksitty Syldavia. Kun Tuhatkauno matkustaa tiedetapahtumaan Sveitsiin, alkaa tapahtua. Tintti, kapteeni Haddock ja Milou ryntäävät hajamielisen Tuhatkaunon perään. Joutuuko tulenarka keksintö sotahaukkojen käsiin?  Tuhatkauno on lempihahmoni Tinteissä hajamielisyydessään. Kaipailin tätä albumia jo alkukesästä, mutta se ei koskaan ollut Joensuun pääkirjastossa paikalla. Tämänviikkoinen visiitti Lieksan kirjastoon tuotti tulosta. Sarjakuvia on mukava lukea välipaloina ja silloin, kun kirjaan tarttuminen tuntuu työläältä. Teoksesta huokuu rautaesiripun aikakausi. Vaikka Borduria on tosiaan kuvitteellinen, siinä on neuvostoliittolaisia piirteitä. Albumissa sotaväki hekumoi mainitsematta jääneen k...

Tintin seikkailut on aina ollut yksi sarjakuvasuosikeistani. Tässä osassa Castafioren korut (Otava 1999, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta) on kohellusta ja kaikenlaisia tilanteita, kun kapteeni Haddockin linnaan majoittuu Tintin, Miloun ja Tuhatkaunon ohella aarialaulaja Bianca Castafiore, hänen pianistinsa Wagner ja palvelijansa Irma. Lisäksi kapteeni kutsuu romanikaravaanin tiluksilleen. Castafioren kallisarvoiset korut aiheuttavat albumin mittaan kovasti päänvaivaa ja loppupuolella pöhköt etsivät Dupond ja Dupont myös sotkeutuvat asioihin. Ai että, vitsiä tuli vitsin perään ja kyllä nautin tästä albumista! Hergén piirrosjälki on mainio ja hän osaa piirtää kasvojenilmeet todella hyvin. Kapteeni parka saa osumia milloin jalkaan ja milloin nenään. Siitä yllätyin, että myös koira Milou välillä kommentoi asioita. Kuitenkin suurin suosikkini on huonokuuloinen professori Tuhatkauno, joka horisee täysin mielettömiä vastauksia juttelukavereilleen.  Suomennoksessa oli vanhahtavuut...

Käännös: Mirka Ulanto. Story House Egmont 2023. Teki mieli pitkästä aikaa lukea vähän sarjakuvia ja vierailin kirjaston lastenosastolla. Jostain syystä Yoko Tsunot lasketaan lastensarjakuviksi, vaikka minusta niiden voimakas scifi-ulottuvuus sopii paremmin aikuisille. Ote tosin on varsin seikkailullinen, joten siitä syystä varmaankin albumit sijoitetaan kirjastossa lasten puolelle. Tapaamme taas vinealaiset, salaa maapallolla asuvan muualta tulleen kansan. Yoko rientää Polin ja Vicin kanssa hätiin, kun uutisissa kerrotaan öljynporauslautan ympäristöstä löytyneen salaperäistä ainetta. Yoko arvaa heti sen olevan vinealaisten, onhan hänellä itselläänkin vinealaisten pallo. Suuret seikkailut odottavat. Jos olisi lahjakas luonnontieteissä, osaisi varmaan jotenkin arvottaa Leloupin maailman yksityiskohtia. Kun en ole, niin tyydyn vain seuraamaan seikkailua. Varsinaisille scifi-intoilijoille näissä sarjakuvissa on kaikenlaista ajateltavaa, mutta lukeminen onnistuu kyllä myös toiminnasta viiht...

"Metsän tarina oli syntynyt kauan kauan sitten." Ville Suhosen kirjoittama ja Hannu Siitosen sekä Mikko Pölläsen valokuvaama upea kirja Metsän tarina (Maahenki 2013) perustuu samannimiseen elokuvaan. Kirjan kehystarinana on isän ja pojan suhde ja isän kertoma metsän tarina. Tarina ei ole täysin eheä, vaan ennemminkin palasia siellä ja täällä eri metsän asukeista. Olipa ihastuttava kirja! Sai minut myös surulliseksi, kun jälleen kerran tajusin, miten ohueksi luontosuhteeni on käynyt. Lapsena olisin vaikka asunut kokopäiväisesti metsässä, jos olisin saanut itse päättää.  Ville Suhonen oli mukana myös 90-luvun hittielokuvan Pojan ja Ilvekse n tekemisessä käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Hän myös ohjasi Metsän tarinan yhdessä Kim Saarniluodon kanssa. Laitan oheen Metsän tarinan trailerin. Valitettavasti elokuva on poistunut Areenasta ajat sitten. Helmet-haaste 2023: kohta 44 kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä (ekologia) Helmet-haaste 201...

Sami Makkosen sarjakuva-albumi Hevosjumala (Like 2022) on väkivaltaista kauhua. Teos jakaantuu kolmeen osaan. Välillä ollaan vuodessa 2017 ja välillä 1980-luvulla. Porukka manaa paikalle Hevosjumalan, jolle uhrataan ihmisiä.  Olisi pitänyt tutkailla albumia vähän tarkemmin ennen lainaamista, sillä se ei kyllä ollut minun juttuni. Kauhua yleensä välttelen, ja se yhdistettynä ihmisuhraukseen ja muuhun väkivaltaan oli aika kamala yhdistelmä itselleni. Lisäksi koin albumin jotenkin sekavana. Henkilöitä ei ollut kauhean paljon, mutta en silti pysynyt oikein kärryillä heistä.  Sinänsä Makkosen karu piirrosjälki tukee hurjaa tarinaa hyvin. Onhan tässä kieltämättä mielikuvitusta. Ei vain sopinut minulle yhtään.

Lämpimästi tervetuloa vuoden 2022 kirjabloggaajien joulukalenterin pariin! Tästä kalenterin ensimmäisestä luukusta löydätte koonnin kaikista luukuista. Kalenterin logokuvat on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Kuva: Niina T. 1. Ankin kirjablogi 2. Kirjasähkökäyrä 3. Kirjailuja 4. Amman lukuhetki 5. Ankin kirjablogi 6. Tuijata   7. Ankin kirjablogi 8. Mrs Karlsson lukee 9. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan  10. Hemulin kirjahylly 11. Yöpöydän kirjat 12. Kulttuuri kukoistaa 13. Kirsin Book Club 14. Jotakin syötäväksi kelvotonta   15. Tuulevin lukublogi 16. Kirjaluotsi 17. Kirjaimia 18. Kirjapöllön huhuiluja 19. Kartanon kruunaamaton lukija   20. Kirjakaapin kummitus 21. Yöpöydän kirjat 22. Kirjarouvan elämää 23. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan   24. Oksan hyllyltä Kuva: Niina T. Tässä luukussa esittelen teille muutaman lastenjoulukirjan. Joukossa on kaksi muutakin kuin suomea sisältävää teosta, sillä mihinpä kieltenopettaja karvoistaan pääsisi.  Sven Nordqvist - Jou...

 "Kuuli tuon Katerman nainen halki harvan sintsin seinän, kiirehti tupahan tuosta: >>Joudu jo Oterma, juokse, pursi aaltoja ajavi, veli viepi veljen vaimon!<<" Eino Leino kirjoitti suurteoksensa Helkavirsiä (Otava 2003, kuvittanut Kuutti Lavonen) alun perin kahdessa osassa, ensimmäisen vuonna 1903 ja toisen vuonna 1916. Helkavirsiä on kalevalamitassa kirjoitettu runokokoelma. Ajattelin alun perin, että tätä kokoelmaa olisi työlästä lukea, mutta ei ollenkaan. Runoja ei tarvitse periaatteessa hirveästi tulkita, sillä kyse on kertomarunoudesta. Jokainen runo on jonkin hahmon tarina. Mukana on neitoja ja urhoja ja peräti Jumalan poika. Oli mielenkiintoista, miten Leino on sekoittanut samoihin taruihin vanhoja jumalia ja kristinuskon Jumalan sekä Jeesuksen, jota useimmiten kutsutaan Kiesukseksi. Runot sijoittuvat Suomeen, osa tarkemmin Lappiin ja Karjalaan. Ilomantsi on saanut oman runonsa Mantsi, jossa mainitaan historian havinasta Simo Hurtta. Sivumennen mainittako...

 "minä istun ja mietin milloin vihani tulee polttamaan sinut valkoiseksi tuhkaksi kun sinä makaat siinä ja nyyhkytät ajattelematta hiukkaakaan että sinunkin lapsillasi on isä" Märta Tikkasen kohahduttanut runoteos Vuosisadan rakkaustarina (Tammi 1978, suomentanut Eila Pennanen, kuvittanut Henrik Tikkanen) on hurja tarina hänen ja miehensä Henrik Tikkasen elämästä. Toisin kuin tuohon aikaan yleensä, ei ollut mikään salaisuus, millainen perhehelvetti Tikkasten elämä oli. Henrik joi todella paljon ja oli monin tavoin väkivaltainen. Märta jäi loppuun asti rinnalle. Miksi? En tiedä, onko teosta kannattavaa lukea tuon miksi-kysymyksen johdattamana. Ehkä siinä osaltaan koetetaan selittää, ehkä ei. Ennemmin se kuitenkin on läpileikkaus alkoholismin sävyttämästä perhe-elämästä ja avioliitosta. Märta purkaa tuntemuksiaan säästelemättä. Joukossa on paljon kohtia, jotka herättävät ajatuksia ja tunteita. "Jossakin suhteessa on koko juttu hyvin epämiellyttävä: minulla on valta eikä m...

Etsiessäni sopivaa luettavaa Helmet-haasteen kohtaan 41. sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista, olin hämilläni. En ole koskaan eläessäni lukenut mitään supersankareihin liittyvää, edes lapsena. Pyörin kirjaston dekkarihyllyllä ja äkkäsin viereisen aikuisten sarjakuvien osaston. Silmäni osuivat tähän Marvelin Hämähäkkimies-vuosikertaan osa 1 vuodelta 1985 (Egmont Kustannus). Eikun siis kirjan kannet auki ja uppoutumaan sarjakuviin! Hämmästyin, miten vauhdikkaasti tarinat alkoivat vetää. Ajattelin etukäteen, että lukeminen voisi olla vähän kärvistelyä, mutta vielä mitä. Spidermanin ohella sarjakuvissa vilisi toki koko joukko hänen vihollisiaan sekä Ihmeneloset. Oikein viihdyttävää lukemistoa! Helmet-haasteen ehdottomasti paras puoli on, että se haastaa lukemaan itselle ei niin tyypillistä kirjallisuutta. Tämä sarjakuvakokoelma jos jokin oli sitä epätyypillistä lukemistoa parhaimmillaan. Sarjakuvien lukemista olen toki elvyttänyt viimeisimpien blogiaikojeni aikana, mutta tämä o...

 Tässäpä sarjakuvien klassikko! Don Rosan suurteos Roope Ankan elämä ja teo t ( The Life And Times of Scrooge McDuck , Sanoma Magazines 2005) on herkullinen kuvaus Roopen urotöistä ja vastoinkäymisistä. Se on voittanut Yhdysvaltain Will Eisner -sarjakuvapalkinnon parhaasta sarjamuotoisesta kertomuksesta. Olen aina rakastanut Don Rosan kädenjälkeä piirtäjänä ja hänen huimia tarinoitaan. Tämä kirja oli lapsuudessani lempparini sarjakuvista. Koko teos rakentuu Carl Barksin anekdooteille Roopen elämästä. Jokaista tarinaa seuraa selitysosio, jossa Rosa kertoo Barks-faktat ja muutakin mielenkiintoista sarjakuvien tekemisestä. Muistan, miten lapsena ahmin näitä selitysosioita ja bongailin aloitusruuduista D.U.C.K.-merkintöjä! Teoksen lukeminen ja katseleminen olikin varsin nostalginen kokemus. Rosan ja Ankkojen lumovoima ei ollut kadonnut minnekään, vaikka en olekaan lukenut Akkareita valovuosiin. Nyt mietin, että muihinkin Aku Ankkoihin voisi taas välillä palata. Minulla on lapsuuskotini...

 Alkuperäisteos Anges et faucons (2019). Suomentanut: Mirka Ulanto. Egmont Kustannus 2020. Yoko Tsuno seikkailee jälleen! Mukanaan hänellä on taas Emilia ja menneisyydestä nykypäivään aiemmassa osassa kärrätty Bonnie. Lentotaito on kaikilla koetuksella, kun Yokoa pyydetään kuljettamaan muinainen egyptiläinen muumio kotipaikkaansa. Jännittävät seikkailut odottavat, ja menneisyydessäkin käväistään aikakoneella. Pidän näistä sarjakuvista, mutta jotenkin minulla on aina aivot koetuksella, että pysyn tapahtumista kärryillä. Leloup ei juuri harrasta suvantoja, vaan toimintaa on sivut täynnä. Näissä sarjakuvissa on aina myös jonkinlaista (poliittista) juonittelua, joka panee aivonystyrät koetukselle. Kuten ennenkin, nautin todella kauniista piirrosjäljestä. Tässä yksi ruutu maistiaisiksi. Oli mukavaa kohdata myös vanhat tutut Vic ja Pol ja tietysti Ruusu. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi pikkutyttö rahdattiin näin jännään seikkailuun mukaan, mutta ilmeisesti hänelle ei sitten löytynyt hoitop...

 "- Hänen nimensä on Pessi ja minä olen Illusia, kuiskasi tyttönen minulle yhä edelleenkin ystävällisesti hymyillen. - Pessi ja Illusia! Heistä en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Tyttönen alkoi minulle kertoa itsestään ja Pessistä, siitä, miten he olivat eläneet, miten he olivat iloinneet ja kärsineet. Minä kuulin lintujen laulavan, kukkien tuoksuvan ja myrskyn pauhaavan. En nähnyt tielle, jonka mutkat eivät tuoneet enää muistoja sodan tapahtumista. En tuntenut enää edes kylmyyttä. Kuulin vain, mitä Illusia kertoi." Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus A. Lindeberg. WSOY. Olen aina ollut tietoinen tästä kirjasta, mutta en ollut ikinä tuntenut tarinaa. Ja voi, miten ihastuttava se onkaan! Pessi on metsänpeikko, joka eräänä kevätpäivänä kohtaa keijukaisen nimeltä Illusia. He tulevat aivan erilaisista maailmoista, mutta nyt Illusia on päättänyt tutustua maanpäälliseen elämään. Siihen hän saakin tutustua pohjia myöten, kun ilkeä Ristilukki leikkaa häneltä siivet eikä kotiin...

 ">>Katso jälkiä<<, sanoi Puh. >>Kahden eläimen seuraan on liittynyt kolmas!<< >>Puh!<< huudahti Nasu. >>Onkohan sekin Tärppä?<< >>Ei ole<<, sanoi Puh, >>se tekee erilaisia jälkiä. Edellämme on joko kaksi Tärppää ja mahdollisesti yksi Särppä tai mahdollisesti kaksi Särpää ja jos niin on, yksi Tärppä. Seuratkaamme niitä edelleen.<< He jatkoivat matkaa hiukan huolestuneina siitä, oliko kolmella heidän edellään kulkevalla eläimellä Vihamieliset Aikeet." Alkuperäisteos Winnie-The-Pooh (1926). Kuvittanut E. H. Shephard. Suomenkielisen laitoksen ensijulkaisu 1934, suomentanut Anna Talaskivi, runot suomentanut Yrjö Jylhä 1963. Suomenkielisen värivalokuvalaitoksen ensijulkaisu 1976, suomentanut ja 2004 suomennoksen tarkistanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen, esipuheen suomentanut Alice Martin. Myös A. A. Milnen teos Nalle Puh kuuluu Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalle, jota tällä hetkellä suorit...