Ankin kirjablogi

 Luin kaksi Asterixia vanhan lukuhaasteeni tiimoilta. Lyhyesti molemmista. Rene Goscinnyn ja Albert Uderzon toinen Asterix seikkailee -osa on Kultainen sirppi (Egmont Kustannus 2011, suomennos Outi Walli). Tietäjä Akvavitixin tärkeä kultainen sirppi hajoaa ja kultaisia sirppejä ei saa mistä tahansa. Asterix ja Obelix lähtevät Parisiumiin etsimään kuuluisaa sirpintekijää Amerixia. Mies vain näyttää kadonneen oudosti ja jutussa on jotain mätää. Viihdyttävä tarina. Tappelunmelskettä ja hiidenkiviä. Tajusin muuten vasta nyt, että Obelixin koira Idefix ei vielä ole kuvioissa. Ilmeisesti se ilmestyy jossain myöhemmässä albumissa. Asterix seikkailee -sarjan kolmas osa on Asterix ja gootit (Egmont Kustannus 2012, suomentanut Jorma Kapari). Tässä tarinassa Akvavitix matkustaa tietäjien kokoukseen ja joutuu barbaaristen goottien sieppaamaksi. Asterix ja Obelix ovat kuitenkin asemissa ja lähtevät etsimään tietäjää. Metsiköissä käy vilinä, kun Asterix ja Obelix etsivät gootteja ja roomalaise...

 Tulipa taas tartuttua sarjakuviin. Minulla on parhaillaan kesken tosi paksu opus, jonka maaliin saattamisessa kestänee vielä tovi. Tutut sarjakuvat keventävät mukavasti. Luin Asterixeja jonkin verran jo lapsena. Tämäkin sarjan avausosa Asterix gallialainen (Egmont Kustannus 1974/2018, suomentanut Outi Walli) oli ennestään tuttu. Albumi esittelee sarjakuvan keskeiset hahmot ja sen olennaisen lähtökohdan eli gallialaisten tarumaisen ylivoiman roomalaisia vastaan. Roomalaiset sieppaavat tietäjä Akvavitixen saadakseen tietää, mistä gallialaiset saavat voimansa. Siinä asiassa Kummelia lainatakseni apinaa koijataan aivan kerrakseen.  Ainakin tämä avausosa oli itselleni täyttä välipalaviihdettä. Asterixin maailma on hauska, mutta itseeni uppoavat enemmän Tintit ja aina silloin tällöin nautittuna myös Yoko Tsunot. On kuitenkin niin, että ikivanhassa Keskisuomalaisen 100 kirjaa -haasteessa pitää lukea koko tämä Asterix-sarja, joten näin siis tapahtukoon. Voi kyllä hyvinkin olla, ett...

" - Kala, hän sanoi hiljaa ääneen, minä pysyn sinun kanssasi, kunnes kuolen." Ernest Hemingwayn klassikkoteos Vanhus ja meri (Tammi 1952/2007, suomennos Tauno Tainio) on asetelmaltaan yksinkertainen. Vanha kalastaja lähtee merelle yksin saadakseen viimeinkin kalaa myytäväksi. Hän elää syvässä köyhyydessä eikä kalaonnea ole ollut aikoihin. Sitten siimaan nappaakin melkoinen vonkale. Kala kuitenkin lähtee kuljettamaan miestä kauas tutuista maisemista ja luonto on armoton. En ole aiemmin lukenut Hemingwayta. Viime aikoina syventyminen klassikoihin on ollut ns. pitkässä kuusessa ja valitsin kirjan rehellisesti sen lyhyyden vuoksi. Suomennoksessa on juuri mukavasti pientä ajanpatinaa. Kirjan teema, ihmisen ja luonnon välinen kamppailu, kiinnostaa epäilemättä ajasta aikaan.  Kirja jätti vähän kahtalaisen olon. Hemingway osaa kyllä kirjoittaa ja loppupuolella romaania tulikin luettua varsin nopeasti sivuja käännellen. Jännitettä löytyy. Kuitenkaan kirja ei herättänyt mitään suuria ...

Mikä päivä. Ford Prefect tiesi, ettei sillä ollut huishevonpöläyksen merkitystä hajotettiinko Arthurin talo vai ei. Arthur sen sijaan oli levoton. >>Voimmeko me luottaa häneen?<< hän kysyi. >>Me voimme luottaa häneen maailmanloppuun saakka<<, Ford vakuutti. >>Ihanko totta?<< Arthur hämmästeli. >>Se on pitkä aika.<< >>Itse asiassa noin kaksitoista minuuttia<<, Ford sanoi. >> Tulehan nyt, minä tarvitsen ryypyn.<< Douglas Adamsin scifiparodian klassikko Linnunradan käsikirja liftareille (WSOY 2005, alun perin suomeksi 1989, suomentanut Pekka Markkula) on melkoista tykitystä! Arthur saa tietää eräänä aamuna, että hänen talonsa tuhotaan ohitustien vuoksi. Hän järkyttyy ja suuttuu ja asettuu makaamaan puskutraktorien eteen. Siitä hänet äkkää hänen ystävänsä Ford Prefect, ihmisenä esiintyvä mutta oikeasti Betelgeuze-planeetan asukas. Ford on Linnunradan peukolokyytiläinen, mutta jostain syystä juuttunut Maapallolle 15 vu...

" - Vetäkää, vetäkää, kyllä minä kestän! Vaikka kyllä te vedättekin! hän huusi. - Tulkaa auttamaan sivulliset, kyllä köyden päähän miehiä mahtuu.     Kaksi miestä kiirehtikin auttamaan köydenkiertäjiä, mutta pian päät olivat niin lyhyellä, että hyvä kun kaksikin miestä mahtui Joosen ympärille." Veijo Meren todennäköisesti kuuluisin teos on Manillaköysi (ilmestyi ensim. kerran 1957; Keskeiset teokset , Otava 1975). Se kertoo Joose Keppilästä, sotamiehestä, joka rintamalla ollessaan löytää erinomaisen köydenpätkän. Hän aikoo viedä sen lomilla salaa kotiinsa. Niinpä auttavat korsutoverit köyden Joosen ympärille mahdollisimman tiukkaan, ettei köysi putoa maahan. Joose lähtee lomille, vaan miten mahtaa matka sujua keskivartalo köytettynä? Täytyy sanoa, että tarina hämmensi minua. Odotin huumoria varsin paljon. Kyllä sitäkin tässä oli, vieläpä monessa kohdassa. Mutta välissä olevissa kertomuksissa se oli kyllä varsin sysimustaa, erityisesti siinä tarinassa, jossa vapaaksi pääs...

 "Kuuli tuon Katerman nainen halki harvan sintsin seinän, kiirehti tupahan tuosta: >>Joudu jo Oterma, juokse, pursi aaltoja ajavi, veli viepi veljen vaimon!<<" Eino Leino kirjoitti suurteoksensa Helkavirsiä (Otava 2003, kuvittanut Kuutti Lavonen) alun perin kahdessa osassa, ensimmäisen vuonna 1903 ja toisen vuonna 1916. Helkavirsiä on kalevalamitassa kirjoitettu runokokoelma. Ajattelin alun perin, että tätä kokoelmaa olisi työlästä lukea, mutta ei ollenkaan. Runoja ei tarvitse periaatteessa hirveästi tulkita, sillä kyse on kertomarunoudesta. Jokainen runo on jonkin hahmon tarina. Mukana on neitoja ja urhoja ja peräti Jumalan poika. Oli mielenkiintoista, miten Leino on sekoittanut samoihin taruihin vanhoja jumalia ja kristinuskon Jumalan sekä Jeesuksen, jota useimmiten kutsutaan Kiesukseksi. Runot sijoittuvat Suomeen, osa tarkemmin Lappiin ja Karjalaan. Ilomantsi on saanut oman runonsa Mantsi, jossa mainitaan historian havinasta Simo Hurtta. Sivumennen mainittako...

 "Vanhus ei tuntunut hänestä enää vanhalta eikä köyhältä. Hän piti Jean Valjeania kauniina, niin kuin oli pitänyt heidän kojuansa kauniina. Kaikki tämmöinen on aamunkoiton, lapsuuden, nuoruuden, ilon vaikutusta. Maan ja elämän uutuudella on siinä osansa. Ei mikään ole niin ihanaa kuin auvouden kaikkea kaunistava heijastus yliskamarissa. Meillä on kullakin eletyssä elämässämme sellainen ruusunpunainen ylikamari." Ranskankielinen alkuperäisteos Les Misérables (1862). Reino Rauanheimon 2-osaiseksi lyhentämä laitos ilmestyi ensimmäisen kerran 1945. V. A. Koskenniemen alkulause vuodelta 1927. WSOY 2013. Kurjat on eeppinen ja polveileva tarina rangaistusvanki Jean Valjeanista, Ranskan kuohunnasta ja neitseellisestä rakkaudesta. Se on yksityiskohdilla ryyditetty voimanponnistus. Aloin lukea tätä teosta jo marraskuussa ja lopetin joulun jälkeen. Olin jakanut kirjan viikkotavoitteisiin, mutta lopulta hujautin loppupuolen parissa päivässä. Kirja on jaettu moneen osaan: henkilöiden muk...

 "- Hänen nimensä on Pessi ja minä olen Illusia, kuiskasi tyttönen minulle yhä edelleenkin ystävällisesti hymyillen. - Pessi ja Illusia! Heistä en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Tyttönen alkoi minulle kertoa itsestään ja Pessistä, siitä, miten he olivat eläneet, miten he olivat iloinneet ja kärsineet. Minä kuulin lintujen laulavan, kukkien tuoksuvan ja myrskyn pauhaavan. En nähnyt tielle, jonka mutkat eivät tuoneet enää muistoja sodan tapahtumista. En tuntenut enää edes kylmyyttä. Kuulin vain, mitä Illusia kertoi." Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus A. Lindeberg. WSOY. Olen aina ollut tietoinen tästä kirjasta, mutta en ollut ikinä tuntenut tarinaa. Ja voi, miten ihastuttava se onkaan! Pessi on metsänpeikko, joka eräänä kevätpäivänä kohtaa keijukaisen nimeltä Illusia. He tulevat aivan erilaisista maailmoista, mutta nyt Illusia on päättänyt tutustua maanpäälliseen elämään. Siihen hän saakin tutustua pohjia myöten, kun ilkeä Ristilukki leikkaa häneltä siivet eikä kotiin...

 ">>Katso jälkiä<<, sanoi Puh. >>Kahden eläimen seuraan on liittynyt kolmas!<< >>Puh!<< huudahti Nasu. >>Onkohan sekin Tärppä?<< >>Ei ole<<, sanoi Puh, >>se tekee erilaisia jälkiä. Edellämme on joko kaksi Tärppää ja mahdollisesti yksi Särppä tai mahdollisesti kaksi Särpää ja jos niin on, yksi Tärppä. Seuratkaamme niitä edelleen.<< He jatkoivat matkaa hiukan huolestuneina siitä, oliko kolmella heidän edellään kulkevalla eläimellä Vihamieliset Aikeet." Alkuperäisteos Winnie-The-Pooh (1926). Kuvittanut E. H. Shephard. Suomenkielisen laitoksen ensijulkaisu 1934, suomentanut Anna Talaskivi, runot suomentanut Yrjö Jylhä 1963. Suomenkielisen värivalokuvalaitoksen ensijulkaisu 1976, suomentanut ja 2004 suomennoksen tarkistanut Kersti Juva, runot suomentanut Panu Pekkanen, esipuheen suomentanut Alice Martin. Myös A. A. Milnen teos Nalle Puh kuuluu Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalle, jota tällä hetkellä suorit...

 AA AA LAPSOSENI Aa aa lapsoseni tuu tuu tuppuseni nuku nuku nuppuseni lennä unipilveen, Paina pääsi pilven syliin, pilvi vie sinut tähtien kyliin, jo sinne muutkin lapset meni. Aa aa lapsoseni. Alkuperäispainos 1956. WSOY 1984. Tässäpä mitä ihanin lastenkirjallisuuden klassikko! En ole tainnut tätä lapsena kuulla, vaikka toki kuuluisimmat runot olivat hyvin tuttuja. Varsinkin Tunteellinen siili. Kirjassa on ihana kuvitus, joka tukee runojen maailmaa. Kirjassa seikkailevat kaikenlaiset eläimet ja taruolennotkin. Kaikkea satumaista tapahtuu, kuten kirjava kissa ja kirjava lehmä, jotka lentävät lypsämään kuuta.  Varmaan olisin saanut tästä enemmän irti, jos kyseessä olisi ollut nostalgiaa aiheuttava teos. Varsin mukava kokemus näinkin.

 "Johtaja Palkeinen oli joskus ollut virkaan vihitty pappi, mutta äitynyt rukoilemaan liikaa Jeesustaan ja seonnut, kerrottiin. Ei siis ihme, että tällainen esimerkki silmiensä edessä monet varoivat menemästä liiallisuuksiin rukoilemisen harjoittamisessa. Toisaalta (kun ajattelee, että saattaahan ihminen muillakin keinoilla tulla päästään hataraksi) voi olla niinkin, ettei johtaja Palkeinen ollut aikoinaan varsinaisesti pappi ollutkaan, ei ainakaan virkaan vihitty. Näin asiaa oli joskus johtaja Palkeisen kohdalta perusteltu, mutta ei enää pitkään aikaan, menneet oli sovittu menneiksi tähdellisemmissäkin pulmakysymyksissä." Ensimmäinen painos ilmestyi 1958. Tuovi ja Pasi Puupponen 1967, WSOY 1998. Aapelin Pikku Pietarin piha on Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla, josta se päätyi luettavakseni. Kirja on tarkoitettu lapsille ja nuorille, mutta sen moninaiset tasot avautuvat vasta aikuiselle. Aika on tosiaan ollut erilainen ennen. En usko, että tämänkaltaista kirjaa enää kirj...

  "He was angry with everybody for their interference, just because he felt in his soul that they were right. He felt that the love that united him with Anna was not momentary infatuation, which would pass, as Society intrigues do, without leaving any trace in the lives of the one or the other except pleasant or disagreeable memories. He felt all the torment of his and her position, all the difficulties they were surrounded by in consequence of their station in life, which exposed them to the eyes of the whole world, obliged them to hide their love, to lie an deceive, an again to lie and deceive, to scheme and constantly think about other while the passion that bound them was so strong that they both forgot everything but their love." Alkuperäisteos Anna Karenina (1875-77). Wordsworth Editions 1999.  Kun ilmoittauduin klassikkohaasteeseen, en aluksi tiennyt, mihin klassikkoon tarttuisin. Sitten muistin, että olen jo kaksi kertaa yrittänyt lukea tämän klassikon ja aina keskey...

  "Jo heräsi ensimmäisenä jouluaamun harmaaseen koittoon. Ei ainotakaan sukkaa riippunut tulisijan edessä, ja hetken hän tunsi yhtä suurta pettymystä kuin kerran kauan sitten, kun hänen pieni sukkansa oli pudonnut maahan kaikkien niiden ihanuuksien painosta, joita siihen oli sullottu. Sitten hän muisti äitinsä lupauksen, pisti kätensä tyynyn alle ja veti esiin pienen punakantisen kirjan. Jo tunsi sen erittäin hyvin, sillä se oli tuo vanha kaunis tarina parhaasta elämästä, mikä milloinkaan on eletty, ja Jo tunsi että se oli todellinen opas pyhiinvaeltajalle hänen pitkällä matkallaan." Alkuperäisteos Little Women (1868-69). Suomentanut Tyyni Haapanen. WSOY 1969. Päätin aiemmin tänä vuonna osallistua #kolmekirjaahaasteeseen ja nyt olen lukenut ensimmäisen haastekirjani. Ajatuksena on siis lukea uudestaan jo ennen luettuja kirjoja. Samalla osallistun tämän vuoden naistenviikkohaasteeseen. Olen saanut tämän äitini vanhan kappaleen 11-vuotiaana ja se on suuri aarre. Sisällöltäänki...

  "'Pääsemmekin nyt varsinaiseen syyhyn, miksi uskon asian sinun hoitoosi. Tahdon, että otat selvää, kuka suvun jäsenistä murhasi Harriet Vangerin ja kuka liki neljänkymmenen vuoden ajan on yrittänyt tehdä minusta hullun.'" Alkperäisteos Män som hatar kvinnor (Norstedts 2005). Suomentanut Marja Kyrö. WSOY 2006. Kohtasinpa pitkästä aikaa kirjan, joka jätti minut jokseenkin kylmäksi. Miehet jotka vihaavat naisi a on menestysteos, joka ei saanut minua valtaansa. Kirjassa on noin 550 sivua, ensinnäkin ihan liikaa (dekkarille). Kaiken lisäksi tästä sivumäärästä liki puolet menee pelkkään pohjustukseen ja maalailuun. Kerrotaan tarkkaan, mitä joku söi, mitä kalusteita huoneissa on ja mitä ihmisillä on päällään. Turhaa informaatiota minun makuuni, ehkä joku muu innostuu. Kaiken lisäksi tarina ei saanut minua vakuuttumaan. Toki dekkareissa on usein aika huimia juttuja, mutta en oikein missään vaiheessa unohtanut lukevani tarinaa. Lähtökohtana on sinänsä kiehtova "suljetu...

 "Kutsu voi tulla monella tavalla, mutta kokemuksen merkitys ja ydin ovat aina samat: sielu herää, muuttuu tai hurmioituu sen johdosta, että sisäisten unelmien ja aavistusten sijasta ihmisen eteen äkkiä astuu ulkopuolinen kutsu, kappale todellisuutta tarttuu hänen elämäänsä." Herman Hessen Lasihelmipeli on Josef Knechtin fiktiivinen elämäkerta. Knechtin lahjakkuus musiikin saralla huomataan jo varhain, ja hän pääsee valiokouluun, jonka lopullinen päätepiste on Kastalia. Kastaliassa tieteelle ja lasihelmipelille vihkiytyneet miehet tutkivat tieteitä ja muodostavat tiukan hierarkian. Jokaisella on hänelle osoitettu paikkansa. Josef kohoaa lopulta lasihelmipelimestariksi, mutta elämännälkä kuiskailee hänen korvaansa. Tässäpä syvällinen ja älyllinen lukukokemus! Hessen teksti on imevää ja voimakasta. Seurasin suurella mielenkiinnolla Knechtin vaiheita ja olin kutkuttavan utelias tuon lasihelmipelin suhteen. Jos oikein ymmärsin, lasihelmipeli on suuri älyn peli, hieman kuin shakk...

 "Nyökkäsin hytisten. Ukonperhana oli maustanut kahvin. Ajoimme kotiin päin jäätyneen hiljaisuuden vallassa. Meidän oli pysähdyttävä useaan kertaan lämmittelemään, ja kaipasimme epätoivoisesti omia lämpimiä sänkyjämme. Viikon päästä saimme ensimmäiset munakarvamme." Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä kertoo nuorista pojista, jotka kasvavat Tornionjokilaaksossa. Omasta meänkielestä huolimatta identiteettiä ei oikein ole, ei olla suomalaisia mutta ei kyllä ruotsalaisiakaan. Olipa tämä tympeä kirja! Teki kovasti mieli jättää kesken, mutta sisulla luin loppuun. Kirja oli yhtä aikaa tylsä ja omituinen sekä ällöttävä. Minua järkytti kovasti se väkivaltaisuus, mikä väritti kirjassa pojasta mieheksi kasvamista. Kaikki oli jotenkin vinksallaan. Moni on pitänyt tätä kirjaa hauskana, mutta itseeni sen huumori ei vain uponnut yhtään. En oikeastaan edes juuri huomannut mitään huumoria tässä.  En suosittele. En ymmärrä, miksi tämä teos on voittanut palkintoja. Samannimisen e...

  "Vaikka tappaisinkin jonkun eläimen, minä en voisi milloinkaan viedä sitä luolalle. Mitä hyötyä tästä koko harjoittelusta on? Kun Creb on jo nyt suutuksissaan minulle mitä hän tekisi jos tietäisi? Mitä Brun tekisi? Minä en saisi edes koskettaa asetta, saati sitten käyttää asetta. Karkottaisiko Brun minut? Ayla kipuili pelon ja syyllisyyden kanssa." Jean M. Untinen-Auelin romaani Luolakarhun klaani kertoo eriheimoisesta Aylasta, joka päätyy toisen heimon kasvatettavaksi menetettyään kotinsa. Ayla on silmiinpistävän erilainen kuin muut paitsi ulkonäkönsä, myös käytöksensä vuoksi. Vähitellen hän tottuu uuden heimon tapoihin, mutta kuohuttavat tapahtumat kohtaavat häntä ja patriarkaalista heimoa. Olipas tämä tiukka lukukokemus monella tapaa! Aluksi olin aika ikävystynyt: asioita kuvailtiin niin paljon että olin nukahtaa. Sitten kirjan keskivaiheilla (eli suunnilleen sivulla 300) tapahtumat alkoivat nytkähtää liikkeelle ja mielenkiintoni heräsi kunnolla. Sen jälkeen pitikin luk...

"- Muuten aika huvittava ja soma otus se atomi. Vaikka hän on ikänsä kulkenut maailmalla ja hänellä on kohtalaisen tarkat silmät, niin eipä ole vielä atomi silmään ottanut. Kun atomi tuli joku vuosi sitten muotiin, niin hän yritti erilaisilla maisematyypeillä vasiten tarkastella atomia, mutta ei ole näkynyt. Tai tottapa se piru niin pieneksi kasvaa täällä syämmaalla." Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija kertoo omalaatuisesta ukkelista nimeltään Konsta Pylkkänen. Konsta ei ole paljon kouluja käynyt, mutta on hänellä sentään pieni "kotikirjasto", missä on kansankoulun kirjoja ja muutamia muita. Tukkimetsässä huhkiessaan Konstalla on aikaa ihmetellä elämän suuria ja pieniä asioita. Olipas tämä lupsakkaa luettavaa! Huovisella on totisesti sana hallussa. Konsta on eräänlainen outojen eränkävijöiden erikoistapaus maailmoja syleilevine pohdintoineen. Teoksen huumori syntyy Konstan totisesta järkeilystä, vaikka tietoa ei aina olekaan niin paljon asioista. Ihan parhaase...

  "Siellä se nyt vasta kaikesta kummin oli... ja siltä puolen yhä komeampi. - Mutta eivät Matti ja Liisa oikein tienneet mitä katsella... siinä käveli kuin lattialla... ja ihanhan se oikeata lattiata olikin... vaan mitähän varten se oli ulkoilmassa lattia? ja ikkunat kahdesta isosta lasista... ja ovet yhä komeammat... kirjoituksia seinissä... ja kello seinässä kiinni, kielessä nauha..." Juhani Ahon Rautatie kertoo Matista ja Liisasta, jotka kuulevat pappilassa uudesta rautatiestä. Kovin tuo uusi keksintö heitä kummastuttaa, niin ettei meinaa oikein unikaan tulla silmään. Kesällä he päättävät käydä katsomassa mokomaa rakkinetta ja pääsevät oikein kyytiinkin. Kylläpäs oli lysti klassikko! Ahon kuvaus kahdesta korvessa asuvasta, maailmasta tietämättömästä ihmisestä on pistämätön. Ensin Matti ja Liisa molemmat pitävät koko rautatietä valheena, koska eihän sellaista voi olla olemassa. Lopulta he vakuuttuvat, koska eihän rovasti nyt valehtelisi. Uuden keksinnön näkeminen on heille...

 "- Ei, sanoi ikkunan ääressä oleva mies, heitti kirjan pienelle pöydälle ja nousi. - Te ette saa poistua, tehän olette vangittu. - Siltä näyttää, sanoi K. - Ja miksi? kysyi hän sitten. - Meidän asiamme ei ole sanoa sitä teille. Menkää huoneeseenne ja odottakaa. Oikeudenkäynti on pantu vireille, ja ajan tullen saatte kaikesta tiedon. Ylitän valtuuteni, kun puhuttelen teitä näin ystävällisesti." Franz Kafkan Oikeusjuttu on eurooppalainen klassikko. Josef K. vangitaan aivan yllättäen ja häntä syytetään jostain. Mutta mistä? Ja miksei oikeudenkäynti tunnu koskaan alkavan?  Täytyy sanoa, että pidin tätä romaania hyvin tylsänä, vaikka siitä tuleekin vähän syyllinen olo. Ymmärrän sinänsä kirjan klassikkoarvon: se kuvailee hyvin 1900-luvun alun diktatuurien oikeuskäytäntöä. Kaikki on aivan absurdia, syytetty ei koskaan saa tietää mistä häntä edes syytetään eikä asianmukaista oikeudenkäyntiä koskaan järjestetä, tuomio vain pannaan täytäntöön. Muitakin absurditeetteja on: oikeuskansli...