Tekstit

Näytetään tunnisteella Lauri Lattu merkityt tekstit.

Lauri Lattu - Susiraja

Kuva
  "Susi hiipi esiin rajan takaa. Sen askelten myötä puut kasvoivat ja metsäaukea peitti kankaan. Lumisia laikkuja ilmaantui sammaleen päälle. Maisema näytti tutulta, mutta Maarit ei saanut sitä paikannettua mihinkään muistamaansa paikkaan.       Kun susi oli kulkenut aukion keskelle ja värjännyt kankaan askeltensa jäljessä, se pysähtyi. Suuret pedonsilmät kääntyivät katsomaan Maaritia. Eläin avasi suunsa. Maarit kamppaili hetken suden katseessa. Halusi paeta. Halusi olla pakenematta. Silmänräpäys, ja eläin oli poissa. Kangas oli taas tyhjä." Lauri Latun esikoisromaani Susiraja (Haamu 2022) kurkottaa psykologiseen ja yliluonnolliseen kauhuun, jonka pohjalla ovat muinaiset myytit Edda-saagoista. Kirjan päähenkilö on Maarit, joka elää Havu-koiran kanssa pohjoiskarjalalaisella syrjäseudulla. Maarit on kuvataiteilija ja jo alkuvaiheessa tulee viitteitä siitä, ettei kaikki ole hyvin. Yksinäisyys kalvaa, sillä entinen puoliso Antti on lähtenyt Helsinkiin ja suhde on p...