Ankin kirjablogi

  "He was angry with everybody for their interference, just because he felt in his soul that they were right. He felt that the love that united him with Anna was not momentary infatuation, which would pass, as Society intrigues do, without leaving any trace in the lives of the one or the other except pleasant or disagreeable memories. He felt all the torment of his and her position, all the difficulties they were surrounded by in consequence of their station in life, which exposed them to the eyes of the whole world, obliged them to hide their love, to lie an deceive, an again to lie and deceive, to scheme and constantly think about other while the passion that bound them was so strong that they both forgot everything but their love." Alkuperäisteos Anna Karenina (1875-77). Wordsworth Editions 1999.  Kun ilmoittauduin klassikkohaasteeseen, en aluksi tiennyt, mihin klassikkoon tarttuisin. Sitten muistin, että olen jo kaksi kertaa yrittänyt lukea tämän klassikon ja aina keskey...

"Päivä kääntyi jo iltaan, sumu tiheni. Kadunkulmaan asti tulkoon Hoffmann kanssani. Hän tietää, miltä huuto tukahtuva kuulostaa ja kenen kaksoisolento livahti kulman taa. Tuon hirveän varjokuvan olen nähnyt edelläni jo neljännesvuosisadan, se on totinen piinani... "Siis oikealle tästä? Tuon nurkan takana? Voi kiitos!" Pieni talo ja oja. En tiennytkään, että kuu on sekaantunut perin juurin asiaan. Se syöksyy tikkaita alas ja kiertää tyynenä tuon hylätyn talon, jossa yö lähtöä tehdessään katsoi peilinsirpaleita, katsoi pöytää ja pimeää, jonka sylissä surmattu nukkui unta sikeää." Toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola. Ulkoasu Markko Taina. Taitto Jarkko Hyppönen. Tammi 2008. Olen etsinyt todella vaikuttavaa runoteosta jo kotvan aikaa, ja nyt olen päässyt lähemmäs kuin ehkä koskaan aiemmin. Anna Ahmatovan Valitut runot todella tekevät vaikutuksen! Vanha Venäjä elää niissä voimakkaasti ja Pietarin paikat heräävät henkiin. Ahmatova myös kirjoitti monta muistorun...

 "Kaikkialla elämässä, olipa se muuten millaista tahansa, sekä katujen, känsäisten, köyhien ja likaisenhomeisten kansan syvien rivien keskuudessa että yksitoikkoisen kylmien ja ikävän siistien ylempien luokkien joukossa, sattuu ihmisen eteen ainakin kerran näky, joka on toisenlainen kuin kaikki hänen sitä ennen näkemänsä, kuva, joka ainakin kerran herättää hänessä tunteen, jollaista hän ei koko elämässään ole joutunut tuntemaan." Nikolai Gogolin Kuolleet sielut kertoo yläluokkaisesta Tšitšikovista, joka alkaa ostaa kuolleita sieluja (siis maaorjia). Hän antaa itsestään hyvän vaikutelman ja kaikki vaikuttavat pitävän hänestä, kunnes väki yhtäkkiä kääntyykin häntä vastaan. Jälleen yksi venäläinen klassikko luettu! Kuitenkaan tämä romaani ei nouse lemppareideni listalle. Gogol osaa halutessaan olla hauska, mutta minua tämä tarina ei vain puhutellut. Sivu sivulta jaaritellaan Tšitšikovskin ostoksista ja yläluokan juoruista. Kirjassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään. Sen vuoksi...

"- Onnellinen mies! hän huokasi. - Kaikki paha elämässä johtuu mielestäni joutilaisuudesta, ikävästä, sielullisesta tyhjyydestä, mutta kaikki se on väistämätöntä, kun tottuu elämään toisten kustannuksella. Älkää luulko, että minä kuvittelen, sanon teille vilpittömästi, että on ikävää ja epämiellyttävää olla rikas. Hankkikaa ystäviä epäoikeutetulla rikkaudella - niinhän sanotaan, sillä yleensä ei ole eikä voi olla oikeutettua rikkautta." Anton Tšehov ei luettujen kirjojen luetteloni perusteella ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen näköjään aikoinaan lukenut Kolme sisarta. Mitään muistikuvia minulla ei asiasta kyllä ole, joten kirjailija tuli kuin tulikin minulle käytännössä uutena tuttavuutena. Nainen ja sylikoira käsittää kolme novellia, Elämäni , Nainen ja sylikoira sekä Rotkossa . Kaikki niistä olivat novelleiksi aika pitkiä, ja ne käsittelivät Venäjän ihmisiä ja oloja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.     Elämäni kertoo nuoresta aatelisesta miehestä, joka isänsä ...

">>Millaiseen tekoon aion ryhtyä ja millaisia pikkujuttuja samalla pelkään!>>, hän ajatteli hymyillen oudosti. >>Hm... niin... kaikki on ihmisen ulottuvilla mutta kaiken hän päästää ohitseen, pelkän pelkuruuden vuoksi... sehän on selviö... Mitähän ihmiset pelkäävät kaikkein eniten? Uutta askelta, omaa uutta sanaa he pelkäävät kaikkein eniten..." Fjodor Dostojevskin maailmankuulu klassikko Rikos ja rangaistus ( Prestuplenije i nakazanije , 1866, suomentanut Olli Kuukasjärvi , Otava 2008) ei ole suinkaan niin vaikea kirja kuin usein väitetään. Se on sinänsä ajalleen tyypillinen runsaine henkilöiden sisäisen maailman ja eettisten pohdintojen kuvauksineen, mutta vaikea se ei ole. Rikos ja rangaistus on matka murhamiehen pään sisälle, hänen vuoroin ylimielisiin, vuoroin katuvaisiin ajatuksiinsa.     Päähenkilö, entinen opiskelija Rodion Romanovitš Raskolnikov on jo jonkin aikaa suunnitellut panttailainaajan murhaa ja eräänä päivänä hän toteuttaa aikeens...

      Bulgakovin tunnetuin teos Saatana saapuu Moskovaan (Master i Margarita, WSOY 2005, suomentanut Ulla-Liisa Heino ) on mielikuvituksellinen ja absurdi tarina Saatanasta, hänen apureistaan ja lukuisista onnettomista moskovalaisista henkilöistä, jotka sattuvat heidän tielleen. Mikään ei ole mahdotonta näille arvaamattomille hepuille ja sen saavat asianomaiset kokea kantapään kautta...       Jo toinen venäläinen klassikko! Nyt sietää olla tyytyväinen itseensä. ;) Tämä olikin erittäin positiivinen lukukokemus, vaikkakin loppupuoli lässähti melko tylsäksi. Täytyy sanoa, että minulla oli ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, olihan se ensinnäkin klassikko, venäläinen klassikko ja jäänyt minulta aikaisemmin keskenkin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että haahuillessani ennen syyslomaa kirjastossa ystäväni pyysi saada valita kirjalistaltani jonkun teoksen, kun itse olin liian pyörryksissäni vaihtoehtojen määrästä ja valitsi sitten tämän.  ...

"Olen usein huomannut, että meillä on taipumusta kuvitella ystävämme tyypiltään yhtä lopullisiksi kuin kirjalliset henkilöt ovat lukijan mielessä.[...]Siten x ei koskaan tule luomaan kuolematonta musiikkia, joka poikkeaisi niistä toisen luokan sinfonioista, joihin hän on meidät totuttanut. Y ei koskaan tee murhaa. Z ei koskaan missään olosuhteissa petä meitä. Kaiken me olemme järjestäneet mielessämme, ja mitä harvemmin me näemme jotakuta henkilöä, sitä suurempi on tyydytyksemme havaitessamme, kuinka tottelevaisesti hän sopeutuu meidän käsitykseemme, milloin vain hänestä kuulemmekin." Yllä oleva lainaus ei ehkä ole kuvaavin tästä kirjasta puhuttaessa, oli kyseessä sitten teema tai ylipäänsä sen lyyrinen kieli. Tämä on kuitenkin tällainen erillinen, hieno oivallus, jonka halusin tuoda blogiini. Näinhän se tuntuu menevän.       Luin siis Nabokovin Lolitan , itse asiassa jo joitakin päiviä sitten. Olen vain ollut liian laiska ja saamaton tehdäkseni arviota. Norm...