Ankin kirjablogi

"Kukaan ei koskaan pysty tekemään heille mitään pahaa, mies uskottelee itselleen. Jos joku yrittäisi, hän olisi vastassa eikä antaisi tuumaakaan periksi. Sälekaihtimet sulkeutuvat ja ylikonstaapeli Veli-Matti Suojanen katoaa näkyvistä." Tammi 2020. Niko Rantsi on KRP:n poliisi ja hän kirjoittaa myös romaaneja. Sinun puolestasi vuodatettu on hänen esikoisromaaninsa. Kirjassa poliisi tutkii rantavajasta löytyneen miesvainajan tapausta. Miehellä on päässään voimakkaan iskun jälki ja luoti toisessa jalassa. Erikoista kuitenkin on, ettei häneltä löydy minkäänlaisia papereita eikä puhelinta. Kuka tämä mystinen mies on? Samaan aikaan ylikonstaapeli Suojanen pelkää perheensä puolesta, sillä häntä vainotaan. Asiat alkavat mutkistua lisää, kun hänen hyvä ystävänsä Jussi joutuu pahoihin vaikeuksiin. Miesten kohtalot alkavat kiertyä vaarallisesti yhteen. Kumpi on tärkeämpää, uskollisuus virkamerkille vai uskollisuus vanhalle ystävälle? Tämä romaani on ollut esillä aika paljon ja tartuin

  "Kun olimme eräänä kesäisenä iltapäivänä haavien kanssa etsiskelemässä perhosia korkeasta heinikosta löytämättä mitään, Virginia yhtäkkiä seisahtui. Hän nojautui bambukeppiinsä kuin villi-ihminen keihääseensä ja kysyi minulta: >>Miltä oikein tuntuu olla lapsi?<<" Alkuperäisteos Virginia Woolf (Lipper Publications 2000). Suomentanut Ruth Jakobson. Ajatus Kirjat/Gummerus 2007. Nigel Nicolsonin kirja Virginia Woolf on kompakti 200 sivun esitys Woolfin elämästä ja teoksista. Kirja alkaa Woolfin lapsuudesta ja etenee kronologisesti aina hänen kuolemaansa asti 1940-luvulle. Käsitellyiksi tulevat niin hänen "hulluutensa", rakastajattarensa kuin muutkin merkittävät tapaukset. Tämä teos on hyvä johdatus Woolfin elämään. Kirjoittaja Nicolson tunsi Woolfin, sillä hänen äitinsä oli Vita Sackville-West, Woolfin kenties tärkein naispuolinen rakastaja. Tästä huolimatta Nicolson ei ole millään lailla kaunisteleva elämäkerturi, vaan päinvastoin hän esittää hyvin krii

  "Minä olisin halunnut pitää sitä, Uljan uniääntä, kämmenelläni, liikutella sitä poskea vasten ja lipaista, nuolla sitä, painaa sen kitalakea vasten kuin peukalon lihaisen kohdan, sulkea huuleni sen ympärille ja upottaa hampaani sen reunoihin. Etikka alkoi haista nenässäni, kun puraisin peukalon pehmeää hampaillani." Otava 2020. Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä. Kannen kuvat Adobe Stock.  Johanna Laitilan romaani Synty kertoo naisesta joka onkin mies ja toisesta miehestä, joka on tullut asumaan Helsinkiin. Heidän välilleen muotoutuu omituinen ihmissuhde, jossa on kostonhimoa ja kaipuuta.  Tässäpä romaani, joka jätti minut kylmäksi. Minulla on lukemisen jälkeen myös vähän tyhmä olo. Laitilan kerronta on enimmäkseen aika mystistä enkä varmaan tajunnut ihan kaikkea. Ainakaan en tajunnut, kuka tuo mystinen Helsingissä viipyvä mies oli ennen kuin olin lukenut loppusanat. Normaalisti pidän lyyrisestä kerronnasta, mutta tästä kirjasta en pitänyt oikein alkuunkaan. Kerronta tuntui

 "Ystävyyden tanssi. Työn tanssi. Itsepäinen maailman kammottavuutta karkottava toivon tanssi. Sukupolvet yhteen sitova tanssi. Laurence kirjoittaa, että haluaa tanssia niin kauan kuin elää. Ehkä hän eli niin kauan kuin tanssi." Into 2021 Eveliina Talvitien kirja vanhoista naisista on sykähdyttävä ja ihana. Kerrankin vanhemmat naiset pääsevät tällä tavalla esille! Talvitie on feministi ja tämä jos mikä on feministinen teko tässä nuoruutta palvovassa kulttuurissa. Kirjan aukeamilla Suomessa hyvin tunnetut vanhat naiset kertovat elämästään ja haaveistaan. Kaikkia yhdistää tietty suhde tanssiin. Mukana kirjassa ovat Ann Selin, Anu Sinisalo, Ervi Sirén, Katariina Souri, Laila Snellman, Leena Pasanen, Marketta Mattila, Pirkko Arstila, Pirkko Lahti, Raisa Rauhamaa ja Seela Sella.  Olen itse nuori (vielä) nuori nainen ja ihailen näiden naisten kertomaa. Jokaisella on jo sen verran elettyä elämää takana, että pahin epävarmuus itsestä on alkanut karista ja oma paikka löytyä vähitellen

  "Lastensuojelu halusi hänet pois järjestelmästään, mieluiten niin, että hän palaisi perheensä luo, ja jos se ei onnistuisi, hänet haluttiin sijoittaa johonkin sopivaan sijaisperheeseen. Minun tehtäväni oli auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa parhaani mukaan." Alkuperäisteos Lost Child (2019). Suomentanut Seppo Raudaskoski. Otava 2020. Torey Hayden on pitkän linjan opettaja ja terapeutti, joka auttaa traumatisoituneita lapsia. Kirjassaan Satutettu lapsi hän kertoo Jessiestä, jolla on monenlaisia ongelmia. Jessie on sytyttänyt tulipaloja, rääkännyt koiraa ja lisäksi hän kertoo valheita toisensa perään. Edes ammattilaiset eivät oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Alku Jessien kanssa on hankalaa. Hän koettaa aina päässä tilanteissa niskan päälle ja hän vastustaa kaikkea, mitä Hayden haluaa hänen kanssaan tehdä. Vähitellen Hayden saa tytön kuitenkin tekemään asioita kanssaan. Paras houkutin ovat aidonnäköiset käsinuket, jotka Jessie panee tekemään milloin mitäkin Haydenin

  "Viestittelijä on varmaan joku kahjo. Eikä kukaan grillijuhlien pörhistelijöistä vaikuttanut mitenkään erityisen vaaralliselta. Siitä huolimatta hän hytisee leudossa iltailmassa, poimii tyttärensä syliin ja kävelee takaisin taakseen katsomatta." Alkuperäisteos Dying Fall (2013). Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2019. Ruthin seikkailut jatkuvat tällä kertaa pohjoisessa Iso-Britanniassa. Ruth saa kuulla vanhan opiskeluaikaisen kaverinsa poismenosta ja liki samaan aikaan hän saa tältä kirjeen. Kirjeessa kaveri Dan pyytää Ruthin ammattiapua luiden tutkimisessa. Dan on tehnyt ison löydön. Jo ennen matkustamiseen Blackpooliin Ruth alkaa saada uhkaavia viestejä. Pian hän on tapansa mukaan mukana vyyhdessä, jossa seikkailevat niin kuningas Arthur myytteineen kuin uusnatsitkin. Olipa hauskaa jatkaa näin pian Ruthin elämänmenosta lukemista! Näistä dekkareista on tullut kuin huomaamatta suosikkejani. Griffiths osaa hienosti luoda sekä leppoisan arkista että kutkuttavan jännittävää t

"Kallo on kauttaaltaan leikkuujälkien peitossa. Selväpiirteisiä viiltoja, joissa ei näy alkavaa paranemista, eli ne on tehty kuoleman hetkellä tai heti sen jälkeen. Leikkuujälkien sijainti kertoo, että ne ovat syntyneet, kun kallosta on irrotettu liha. Kallo on skalpeerattu." Alkuperäisteos A Room Full of Bones (2012). Suomentanut Anna Lönnroth. Tammi 2018. Viimein pääsin taas mukaan Ruthin seikkailuihin ja täten osallistumaan Dekkariviikkoon! Eikä tämäkään osa pettänyt odotuksia: Griffithsin kynä on terässään. Tällä kertaa pääsemme kurkistamaan niin kuolleen piispan mystisiin taustoihin kuin Australian alkuperäisväestönkin taruihin. Kaikki alkaa, kun Ruth löytää museosta kuolleen työntekijän piispan arkun vierestä. Onko mies kuollut luonnollisesti vai onko hänet tapettu? Piispa on paikallisen hevosyrittäjän, lordi Smithin esi-isä, ja tämän talleilla alkaa tapahtua kummia. Kuka tuo öisin kuolleita käärmeitä pihalle? Entä miksi niin usein hevoset näyttävät saavan ähkyjä? Enne

 "Ja jos Kitteridgeille oli ollut kova isku, kun Christopher oli niin äkkiä irtaantunut heistä uuden määräilevän vaimonsa painostuksesta, vaikka he olivat suunnitelleet, että hän asuisi lähistöllä ja perustaisi perheen (Olive oli kuvitellut miten opettaisi tulevia lapsiaan istuttamaan kukkasipuleita) - jos tuon unelman kariutuminen olikin ollut heille isku, niin se että Billin ja Bunnyn lapsenlapset asuivat naapurissa, mutta olivat ilkeitä, oli Kitteridgeille sanoinkuvaamaton lohtu." Alkuperäisteos Olive Kitteridge (Random House 2008). Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2020. Elizabeth Stroutin kirja Olive Kitteridge on novellikokoelma, jossa keskushenkilönä on eläköitynyt matematiikanopettaja Olive Kitteridge. Olive on kulmikas nainen käytöstavoiltaan, ja hänellä on kaikenlaisia mielipiteitä kotikuntansa ihmisistä - ja heillä hänestä. Tämä kirja oli minulle aika hämmentävä lukukokemus. Aloitin sen innostuneena, sitten petyin ja lopulta spurttasin sen loppuun lukumaratonill

Suomentanut Taru Salminen. Valokuvat Douglas Seok. Gummerus 2021  "Hiekka Ja hän unohti usein, että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on hiekkamaja. Että se on murentunut ja murenee yhä. Että se valuu päättäväisesti sormien välistä." Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Han Kangin romaanista on pakahduttava. 111-sivuiseen, väljästi kirjoitettuun kirjaan on saatu mahtumaan kaksi elämää. Ensimmäinen on kaksituntisena kuolleen siskon elämä ja toinen on kertojan elämä.  Kertojan äiti on joutunut olosuhteiden pakosta synnyttämään yksin ja lapsi kuolee, keskonen kun on. Äiti hokee lapselleen Ethän kuole , mutta vauva menehtyy kuitenkin. Kertoja katsoo, että jos isosisko olisi saanut elää, häntä itseään ei olisi.  Suru kulkee aaltoillen. Suru, joka on kulkenut mukana alusta asti. Miksi sisko ei saanut elää? Siskolleen kertoja listaa valkoisia asia. Valkoinen on puhtauden allegoria yleisesti ja tässä romaanissa erityisesti. Riisikakut, magonoliat, lumi, kuura, kaikki v

  "Vasta myöhemmin olen saanut mahdollisuuden tulla tähän maailmaan, todellisuuteen ja uniin ja ihmettelemiseen, miten ne ovat toistensa kaltaisia. Ikään kuin niiden välillä ei mitään rajaa olisi. Ei oikein tiedä mikä on totta, mikä unta, vai ovatko ne yhtä unta molemmat ja siinä on koko totuus." Karisto 2011 Veikko Haakanan Unien kirja oli kirjaston esittelyhyllyssä, ja se vaikutti kiinnostavalta. Kansi on kaunis ja tuntuu sopivan tällaiseen kirjaan hyvin. En kuitenkaan saanut kirjalta ihan sitä mitä odotin. Odotin kuulautta ja haikeutta, mutta sellaista tässä kirjassa ei hirveästi ollut. Haakanan unet ovat ihmeteltävän selkeitä ja hän kuvaa niitä seikkaperäisesti. Kirja on jaettu neljäksi, melko pitkäksi novelliksi. Tai en oikein tiedä, onko novellikaan oikea nimitys, vaikka siten kirja on kirjastossa luokiteltu. Ennemminkin nämä ovat pieniä henkilökohtaisia tutkielmia tai esseitä. Haakanan unet jakautuvat salouniin, sotauniin ja kotiinpaluun uniin. Salounissa ollaan erämaa

  "'Pääsemmekin nyt varsinaiseen syyhyn, miksi uskon asian sinun hoitoosi. Tahdon, että otat selvää, kuka suvun jäsenistä murhasi Harriet Vangerin ja kuka liki neljänkymmenen vuoden ajan on yrittänyt tehdä minusta hullun.'" Alkperäisteos Män som hatar kvinnor (Norstedts 2005). Suomentanut Marja Kyrö. WSOY 2006. Kohtasinpa pitkästä aikaa kirjan, joka jätti minut jokseenkin kylmäksi. Miehet jotka vihaavat naisi a on menestysteos, joka ei saanut minua valtaansa. Kirjassa on noin 550 sivua, ensinnäkin ihan liikaa (dekkarille). Kaiken lisäksi tästä sivumäärästä liki puolet menee pelkkään pohjustukseen ja maalailuun. Kerrotaan tarkkaan, mitä joku söi, mitä kalusteita huoneissa on ja mitä ihmisillä on päällään. Turhaa informaatiota minun makuuni, ehkä joku muu innostuu. Kaiken lisäksi tarina ei saanut minua vakuuttumaan. Toki dekkareissa on usein aika huimia juttuja, mutta en oikein missään vaiheessa unohtanut lukevani tarinaa. Lähtökohtana on sinänsä kiehtova "suljetu