Niko Rantsi - Sinun puolestasi vuodatettu (Lainvartijat 1)

"Kukaan ei koskaan pysty tekemään heille mitään pahaa, mies uskottelee itselleen. Jos joku yrittäisi, hän olisi vastassa eikä antaisi tuumaakaan periksi. Sälekaihtimet sulkeutuvat ja ylikonstaapeli Veli-Matti Suojanen katoaa näkyvistä."

Tammi 2020.

Niko Rantsi on KRP:n poliisi ja hän kirjoittaa myös romaaneja. Sinun puolestasi vuodatettu on hänen esikoisromaaninsa.

Kirjassa poliisi tutkii rantavajasta löytyneen miesvainajan tapausta. Miehellä on päässään voimakkaan iskun jälki ja luoti toisessa jalassa. Erikoista kuitenkin on, ettei häneltä löydy minkäänlaisia papereita eikä puhelinta. Kuka tämä mystinen mies on?

Samaan aikaan ylikonstaapeli Suojanen pelkää perheensä puolesta, sillä häntä vainotaan. Asiat alkavat mutkistua lisää, kun hänen hyvä ystävänsä Jussi joutuu pahoihin vaikeuksiin. Miesten kohtalot alkavat kiertyä vaarallisesti yhteen. Kumpi on tärkeämpää, uskollisuus virkamerkille vai uskollisuus vanhalle ystävälle?

Tämä romaani on ollut esillä aika paljon ja tartuin teokseen innokkaana. Valitettavasti minun on kuitenkin sanottava, että kirja oli pettymys. Jo alussa jatkuvasti vaihtuvat näkökulmat toivat sekavuutta aloitukseen ja olin hyvin tuskastunut. Tarinaa pyöritetään mielestäni tarpeettoman monen ihmisen kautta. Lisäksi Rantsin ihmiskuvaus jäi mielestäni melko ohueksi. Ihmisten ajatuksia kyllä kuvataan, mutta jotenkin ulkokohtaisesti. En kiintynyt yhteenkään henkilöön, vaikka periaatteessa lähes kaikki olivatkin hyvin inhimillisiä hyvine ja pahoine puolineen.

Rantsin poliisitausta näkyy tarkkana poliisityön kuvaamisena. On lähinnä makuasia, pitääkö sitä positiivisena vai ei. Itse vähän väsyin tarkkaan tutkintamenetelmien heittelyyn keskusteluissa, mutta sanoisin kuitenkin, että plussan puolelle jäätiin. Poliisityön kuvaus on varmasti ajankohtaista ja se toi romaaniin paljon uskottavuutta.

Kirjan ansioihin kuuluu sekin, että kaikki tapahtumat ovat koko ajan uskottavia. Tästä romaanista ei löydy yli-inhimillisiä sankareita, vaan poliisi tekee vain työtään uutterasti ja tinkimättä. Mitkään käänteet eivät koetelleet uskottavuutta, mikä aika usein tapahtuu nykydekkareissa. On vain yksinkertaisesti rikollisia ja rikoksiin ajautuneita ihmisiä, joiden tekemisiä poliisi selvittää.

Vaikka itse en nyt niin innostunut tästä dekkarista, uskon sen toimivan monella muulla. Erityisesti jos pitää poliisivetoisista dekkareista, tämä on ihan pätevä valinta. 

Kirjaa on käsitellyt myös Kirsin kirjanurkka ja Kirjarouvan elämää.

Nigel Nicolson - Virginia Woolf

 

"Kun olimme eräänä kesäisenä iltapäivänä haavien kanssa etsiskelemässä perhosia korkeasta heinikosta löytämättä mitään, Virginia yhtäkkiä seisahtui. Hän nojautui bambukeppiinsä kuin villi-ihminen keihääseensä ja kysyi minulta: >>Miltä oikein tuntuu olla lapsi?<<"

Alkuperäisteos Virginia Woolf (Lipper Publications 2000). Suomentanut Ruth Jakobson. Ajatus Kirjat/Gummerus 2007.

Nigel Nicolsonin kirja Virginia Woolf on kompakti 200 sivun esitys Woolfin elämästä ja teoksista. Kirja alkaa Woolfin lapsuudesta ja etenee kronologisesti aina hänen kuolemaansa asti 1940-luvulle. Käsitellyiksi tulevat niin hänen "hulluutensa", rakastajattarensa kuin muutkin merkittävät tapaukset.

Tämä teos on hyvä johdatus Woolfin elämään. Kirjoittaja Nicolson tunsi Woolfin, sillä hänen äitinsä oli Vita Sackville-West, Woolfin kenties tärkein naispuolinen rakastaja. Tästä huolimatta Nicolson ei ole millään lailla kaunisteleva elämäkerturi, vaan päinvastoin hän esittää hyvin kriittisiä kommentteja teoksessaan.

Kirjassa Woolfista piirtyy kuva omissa oloissaan viihtyvänä, mutta silti varsin viihdyttävänä seuralaisena toimimaan kykenevänä naisena. Woolf oli osa kulttuurisesti merkittävää Bloomsbury ryhmää, johon kuului muun muassa taloustieteilijä Keynes. Ryhmä kannatti vapautta ja he haastoivat toisiaan älyllisesti ja hauskuutellen. Ryhmän ideologiaan aluksi kuulunut pasifismi kuitenkin kuihtui toisen maailmansodan myötä.

Woolf ei kirjan perusteella vaikuta kaikkein herttaisimmalta ihmiseltä, mitä maailmasta löytyy. Hän osaa olla hyvin pisteliäs, jopa ilkeäkin, olihan hän sanankäytön mestari. Lisäksi hän oli enemmän tai vähemmän muukalaiskammoinen. Yhdysvaltoihin hän suhtautui erityisen alentuvasti, olihan se paljon perinteikästä Englantia nuorempi kansakunta.

Toinen puoli oli taiteilijan horjuva mielenterveys. Woolf sai elämänsä aikana monia hermoromahduksia ja hän kärsi usein päänsäryistä. Hän myös kuuli välillä ääniä. Lopulta hän koki menettäneensä luomisvoimansa ja heittäytyi jokeen hukkumaan kivi taskussaan. 

Woolfin kirjallisuus on kuitenkin kuolematonta, ja hän on edelleen arvostettu. Minäkin olen lukenut useamman hänen kirjoistaan: Oma huone teki teininä suuren vaikutuksen, Orlando oli tuskainen urakka ja Mrs. Dalloway ihastuttava kokemus. Olikin mielenkiintoista saada tietää, että nimenomaan Orlando oli suuri menestys, vaikka minusta se oli hyvin vaikea luettava. Kuitenkin painokset myivät hyvin.

Aion tulevaisuudessa lukea lisää Woolfilta, edelliskerrasta on jo pitkä aika. Hän lukeutuu niihin kirjailijoihin, joiden koko tuotannon tahtoisin käydä läpi. 

Jos olet kiinnostunut Woolfista ja hänen elämästään, tämä kirja on varsin suositeltava teos!

Johanna Laitila - Synty

 

"Minä olisin halunnut pitää sitä, Uljan uniääntä, kämmenelläni, liikutella sitä poskea vasten ja lipaista, nuolla sitä, painaa sen kitalakea vasten kuin peukalon lihaisen kohdan, sulkea huuleni sen ympärille ja upottaa hampaani sen reunoihin. Etikka alkoi haista nenässäni, kun puraisin peukalon pehmeää hampaillani."

Otava 2020. Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä. Kannen kuvat Adobe Stock. 

Johanna Laitilan romaani Synty kertoo naisesta joka onkin mies ja toisesta miehestä, joka on tullut asumaan Helsinkiin. Heidän välilleen muotoutuu omituinen ihmissuhde, jossa on kostonhimoa ja kaipuuta. 

Tässäpä romaani, joka jätti minut kylmäksi. Minulla on lukemisen jälkeen myös vähän tyhmä olo. Laitilan kerronta on enimmäkseen aika mystistä enkä varmaan tajunnut ihan kaikkea. Ainakaan en tajunnut, kuka tuo mystinen Helsingissä viipyvä mies oli ennen kuin olin lukenut loppusanat. Normaalisti pidän lyyrisestä kerronnasta, mutta tästä kirjasta en pitänyt oikein alkuunkaan. Kerronta tuntui jotenkin kikkailevalta ja ärsyynnyin. 

Lisäksi kirjassa on jatkuvasti todella ällöttäviä pikku kohtauksia. Ihmiset työntävät suuhunsa milloin mitäkin, välillä maistelevat vastasyntyneen ihoa ja välillä syövät kärpäsiä! Minulle tuli välillä tosi huono olo lukiessa, sillä inhoan kaikkea tuollaista. 

Sinänsä kirjan päähenkilö Aleksanteri on aika kiinnostava. Hän on aiemmin ollut Sonja, mutta sittemmin hän identifioituu mieheksi. Kesti kauan aikaa tajuta, että naisen ja miehen vuorottelevat kohtaukset olivatkin samasta henkilöstä, mikä oli aika nokkelaa. Hassu sattuma on, että kirjaa lainatessa kuvittelin kirjan kannessa olevan naisen kasvot, kunnes ne muuttuivatkin miehisiksi. Ainakin kannen tekijä on onnistunut!

Valitettavasti tämä ei ollut minun kirjani. Olisin halunnut pitää siitä, mutta en pitänyt. Taidan jättää jatkossa kirjailijan tuotannon väliin.

Myös Tuijata on käsitellyt Syntyä blogissaan.

Eveliina Talvitie - Vanha nainen tanssii

 "Ystävyyden tanssi. Työn tanssi. Itsepäinen maailman kammottavuutta karkottava toivon tanssi. Sukupolvet yhteen sitova tanssi. Laurence kirjoittaa, että haluaa tanssia niin kauan kuin elää. Ehkä hän eli niin kauan kuin tanssi."

Into 2021

Eveliina Talvitien kirja vanhoista naisista on sykähdyttävä ja ihana. Kerrankin vanhemmat naiset pääsevät tällä tavalla esille! Talvitie on feministi ja tämä jos mikä on feministinen teko tässä nuoruutta palvovassa kulttuurissa.

Kirjan aukeamilla Suomessa hyvin tunnetut vanhat naiset kertovat elämästään ja haaveistaan. Kaikkia yhdistää tietty suhde tanssiin. Mukana kirjassa ovat Ann Selin, Anu Sinisalo, Ervi Sirén, Katariina Souri, Laila Snellman, Leena Pasanen, Marketta Mattila, Pirkko Arstila, Pirkko Lahti, Raisa Rauhamaa ja Seela Sella. 

Olen itse nuori (vielä) nuori nainen ja ihailen näiden naisten kertomaa. Jokaisella on jo sen verran elettyä elämää takana, että pahin epävarmuus itsestä on alkanut karista ja oma paikka löytyä vähitellen. Osa on ollut huimapäisen rohkeita, osa tasaisempia. Kuitenkin he kaikki ovat olleet alansa uranuurtajia Suomessa.

En ymmärrä vanhuuteen liittyvää stigmaa. Olen kasvanut itse siihen, että vanhuus on arvokasta. Ja jokainenhan me vanhenemme joka tapauksessa, jos saamme elää tarpeeksi pitkään. Välillä ajattelen, että olisi ihanaa olla vanhempi. Haaveissa siintää ajatus vähän varmemmasta minästä ja ehkä vähän varmemmasta elämästäkin. Nyt elän pätkätyöarkea kaupunkilaisena sinkkuna eikä se ole se päätepiste, johon elämässäni haluan. 

Haluan lopuksi kiittää Talvitietä tästä kirjasta, vaikka hän tuskin tätä tekstiä tulee koskaan lukemaan. Teos oli innostava ja kaunis. Suosittelen ihan jokaiselle!

Kirjasta on kirjoittanut myös blogi Kirja vieköön!

Torey Hayden - Satutettu lapsi

 

"Lastensuojelu halusi hänet pois järjestelmästään, mieluiten niin, että hän palaisi perheensä luo, ja jos se ei onnistuisi, hänet haluttiin sijoittaa johonkin sopivaan sijaisperheeseen. Minun tehtäväni oli auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa parhaani mukaan."

Alkuperäisteos Lost Child (2019). Suomentanut Seppo Raudaskoski. Otava 2020.

Torey Hayden on pitkän linjan opettaja ja terapeutti, joka auttaa traumatisoituneita lapsia. Kirjassaan Satutettu lapsi hän kertoo Jessiestä, jolla on monenlaisia ongelmia. Jessie on sytyttänyt tulipaloja, rääkännyt koiraa ja lisäksi hän kertoo valheita toisensa perään. Edes ammattilaiset eivät oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Alku Jessien kanssa on hankalaa. Hän koettaa aina päässä tilanteissa niskan päälle ja hän vastustaa kaikkea, mitä Hayden haluaa hänen kanssaan tehdä. Vähitellen Hayden saa tytön kuitenkin tekemään asioita kanssaan. Paras houkutin ovat aidonnäköiset käsinuket, jotka Jessie panee tekemään milloin mitäkin Haydenin tarkkaillessa. Vähitellen kaikkien valheiden läpi myös tytön tuskallinen salaisuus paljastuu.

Olen lukenut useita Haydenin kirjoja. Ne ovat aina tehneet minuun vaikutuksen ja niin nytkin. Vaikka Haydenin onnistumiset ovat ihmeellisiä, hän ei suurentele omaa rooliaan. Hän kertoo avoimesti avuttomuuden ja epäonnistumisen tunteistaan prosessin keskellä. Jessie on erityisen haastava tapaus valehtelemisensa takia. Tyttö on siinä vieläpä todella hyvä ja perso huomiolle. Sen saa tuta myös laitoksessa oleva työntekijä, jota aletaan syyttää seksuaalirikoksesta. Mutta mikä salaisuus tytön taustalla todella on?

Näitä kirjoja ei kuitenkaan ole helppo lukea, koska aiheet ovat niin karmeita. Tässäkin seksuaalinen hyväksikäyttö häälyy kaiken yllä. Hayden kirjoittaa kuitenkin varsin sujuvasti ja siinä mielessä kirja on helppolukuinen. Aiheet myös kiinnostavat minua, koska olen opettaja ja haluan mahdollisimman hyvin ymmärtää lasten ja nuorten maailmaa. 

Kirjoissa tulee myös esille eri maiden käytäntöjä. Hayden on alun perin amerikkalainen ja hänen alkupään kirjansa tuovat esille Amerikan isoja ongelmia. Täydellistä ei ole myöskään Walesissa, jonne tämä kirja sijoittuu. Siellä iso osa lastensuojelun tehtävistä on hyväntekeväisyysjärjestöjen kontolla. Nämä järjestöt ovat korvaamattomia, jotta köyhien perheidenkin lapset saisivat edes jotain tukea vaikeissa tilanteissa. Elämme monella tapaa viallisessa ja keskeneräisessä maailmassa, onhan Suomenkin lastensuojelun tilanne kaikkea muuta kuin ongelmaton.

Suosittelen tätä kaikille aiheesta kiinnostuneille ja erityisesti lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. 

Satutettua lasta on luettu myös blogissa Kirjat kertovat.

Elly Griffiths - Korppikuningas (Ruth Galloway -mysteeri 5)

 

"Viestittelijä on varmaan joku kahjo. Eikä kukaan grillijuhlien pörhistelijöistä vaikuttanut mitenkään erityisen vaaralliselta. Siitä huolimatta hän hytisee leudossa iltailmassa, poimii tyttärensä syliin ja kävelee takaisin taakseen katsomatta."

Alkuperäisteos Dying Fall (2013). Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2019.

Ruthin seikkailut jatkuvat tällä kertaa pohjoisessa Iso-Britanniassa. Ruth saa kuulla vanhan opiskeluaikaisen kaverinsa poismenosta ja liki samaan aikaan hän saa tältä kirjeen. Kirjeessa kaveri Dan pyytää Ruthin ammattiapua luiden tutkimisessa. Dan on tehnyt ison löydön. Jo ennen matkustamiseen Blackpooliin Ruth alkaa saada uhkaavia viestejä. Pian hän on tapansa mukaan mukana vyyhdessä, jossa seikkailevat niin kuningas Arthur myytteineen kuin uusnatsitkin.

Olipa hauskaa jatkaa näin pian Ruthin elämänmenosta lukemista! Näistä dekkareista on tullut kuin huomaamatta suosikkejani. Griffiths osaa hienosti luoda sekä leppoisan arkista että kutkuttavan jännittävää tunnelmaa. 

Tässä, kuten aiemmissakin osissa, pääsemme tutustumaan lähemmin druidien kulttuuriin. Tykkään näistä osista tosi paljon, sillä mielestäni eri uskomukset ovat kiinnostavia. Cathbad tulee Ruthin ja Katen seuraksi Blackpooliin ja he tapaavat myös Cathbadin druidiystävän. Jotain mystistä tuon joulupukkia muistuttavan hahmon taustalla kuitenkin näyttää olevan...

Kirjan tarinaa pyöritetään usean katselijan näkökulmasta. Ei pelkästään Ruth vaan myös sivuhenkilöt saavat oman tilansa kirjasta. Siitäkin pidän, sillä Griffithsin hahmot ovat hyvin luotuja ja eläviä. Olin onnessani, kun Cathbad oli niinkin suuressa roolissa tässä kirjassa.

Myös kuningas Arthuriin liittyvät myytit olivat hienoja, joskin ne jäivät yllättävän pintapuolisiksi. Niitä olisi voinut olla vaikka lisääkin minun mielestäni. Joka tapauksessa jälleen hyvää työtä kirjailijalta. Suosittelen edelleen lämpimästi!

Korppikuninkaasta on kirjoitettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka ja Yöpöydän kirjat.

Elly Griffiths - Käärmeen kirous (Ruth Galloway -mysteeri 4) (Dekkariviikko)

"Kallo on kauttaaltaan leikkuujälkien peitossa. Selväpiirteisiä viiltoja, joissa ei näy alkavaa paranemista, eli ne on tehty kuoleman hetkellä tai heti sen jälkeen. Leikkuujälkien sijainti kertoo, että ne ovat syntyneet, kun kallosta on irrotettu liha. Kallo on skalpeerattu."

Alkuperäisteos A Room Full of Bones (2012). Suomentanut Anna Lönnroth. Tammi 2018.

Viimein pääsin taas mukaan Ruthin seikkailuihin ja täten osallistumaan Dekkariviikkoon! Eikä tämäkään osa pettänyt odotuksia: Griffithsin kynä on terässään.

Tällä kertaa pääsemme kurkistamaan niin kuolleen piispan mystisiin taustoihin kuin Australian alkuperäisväestönkin taruihin. Kaikki alkaa, kun Ruth löytää museosta kuolleen työntekijän piispan arkun vierestä. Onko mies kuollut luonnollisesti vai onko hänet tapettu? Piispa on paikallisen hevosyrittäjän, lordi Smithin esi-isä, ja tämän talleilla alkaa tapahtua kummia. Kuka tuo öisin kuolleita käärmeitä pihalle? Entä miksi niin usein hevoset näyttävät saavan ähkyjä? Ennen kuin huomaakaan, Ruth on taas vedetty mutkikkaaseen tutkintaan mukaan.

Voi tietysti miettiä, että kuinka moni ihminen joutuu näin monen murhatutkinnan poluille kuin Ruth. Mutta jos asioita miettisi siten, olisi meillä monta hienoa dekkarisarjaa vähemmän. Ruth on todella samastuttava ihminen liikakiloineen ja epävarmuuksineen. Samalla hän on kuitenkin oman alansa rautainen ammattilainen. Olen iloinen, että seuraava Ruth-mysteeri jo odottelee pinossa.

Ruthin lapsi on kasvanut yksivuotiaaksi ja välit Nelsoniin ovat edelleen mutkikkaat. Nelsonin vaimo on saanut salaisuuden selville ja kieltää Nelsonia enää tapaamasta Ruthia tai tytärtään. Nelsonin ohella Ruthin mielessä kuitenkin väikkyy myös aiemmassa osassa tutuksi tullut Max, joka on palannut. 

Kuten olen aiemminkin todennut, on näissä dekkareissa ilostuttavan moniulotteiset ja elävät henkilöhahmot. Ei pelkästään Ruthin elämä mene eteenpäin, vaan myös sivuhenkilöt kokevat asioita elämässään. Cathbad on edelleen menossa mukana vauhdikkaana kuten aina. Harvoin olen tykästynyt kehenkään henkilöhahmoon niin paljon kuin Cathbadiin. Melkein toivoisi, että sellainen tyyppi olisi omassa elämässäkin mukana!

Kirjassa on edellistä osaa voimakkaampi henkimaailman vire, mistä pidin kovasti. Se saattanee kuitenkin vähän jakaa lukijoita. Jää kunkin päätettäväksi, mistä Nelsonin mystinen sairastuminen ja ihmeparantuminen oikein johtuvat. 

Jos et ole vielä kokeillut tätä sarjaa, niin suosittelen ehdottomasti! Näissä kirjoissa ei mässäillä rikoksilla ja tunnelma on enimmäkseen leppoisa, välillä vähän humoristinenkin. 

Elizabeth Strout - Olive Kitteridge

 "Ja jos Kitteridgeille oli ollut kova isku, kun Christopher oli niin äkkiä irtaantunut heistä uuden määräilevän vaimonsa painostuksesta, vaikka he olivat suunnitelleet, että hän asuisi lähistöllä ja perustaisi perheen (Olive oli kuvitellut miten opettaisi tulevia lapsiaan istuttamaan kukkasipuleita) - jos tuon unelman kariutuminen olikin ollut heille isku, niin se että Billin ja Bunnyn lapsenlapset asuivat naapurissa, mutta olivat ilkeitä, oli Kitteridgeille sanoinkuvaamaton lohtu."

Alkuperäisteos Olive Kitteridge (Random House 2008). Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2020.

Elizabeth Stroutin kirja Olive Kitteridge on novellikokoelma, jossa keskushenkilönä on eläköitynyt matematiikanopettaja Olive Kitteridge. Olive on kulmikas nainen käytöstavoiltaan, ja hänellä on kaikenlaisia mielipiteitä kotikuntansa ihmisistä - ja heillä hänestä.

Tämä kirja oli minulle aika hämmentävä lukukokemus. Aloitin sen innostuneena, sitten petyin ja lopulta spurttasin sen loppuun lukumaratonilla. Nyt kirjan lopetettuani kirja ei enää tunnukaan niin pettymykseltä. En siis täysin osaa sanoa, mitä mieltä tarkalleen olen.

Itse Olivesta pidin. Aluksi hän vaikutti ensimmäisessä novellissa tosi ärsyttävältä, mutta kun hänen päänsä sisälle pääsi, alkoi tuntea sympatiaa. Olive ajattelee ja sanoo paljon sellaista mitä ei pitäisi, mutta sellaisiahan me ihmiset olemme, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Olivesta paljastuu novellen myötä myös hyvin inhimillisiä ja herkkiä kohtia.

Sen sijaan koin raskaaksi itse novellimuodon. Joka kerta tuli aina uusi henkilö kuvioihin, henkilö, josta en lähtökohtaisesti ollut kiinnostunut. Olisin koko ajan halunnut tarinan olevan Oliven näkökulmasta kerrottu. Onneksi sellaisiakin novelleja oli. Tästä tuntemuksesta syntyy siis mielipiteeni kaksijakoisuus.

Oliven elämässä on paljon kaikenlaista turbulenssia. Ensin hän etääntyy pojastaan ja inhoaa ensimmäistä miniäänsä. Sen jälkeen poika kokee avioeron ja nai todella rahvaanomaisen naisen. Sen lisäksi Oliven mies Henry saa aivoinfarktin eikä tule enää entiselleen. Nämä tapahtumat herättävät Olivessa kaikenlaisia tunteita, vaikka kaikkia niistä hän ei myönnäkään itselleen. 

Vaikka pidin Olivesta, oli helppo ymmärtää, miksi poika halusi reilusti välimatkaa. Olive ei yksinkertaisesti ole mitenkään helppo ihminen. Oliven ja Christopherin tarinoissa on nähtävissä myös sukupolvien välinen kuilu: Christopherille terapiassa käynti on luontevaa, mutta Olivelle se edustaa sekoilua ja humpuukia.

Olin jo kirjaa lukiessani päättänyt, etten lue jatko-osaa Olive, taas, mutta taidan sittenkin pyörtää päätökseni!

Kirjan on lukenut myös Kirsin Book Club.

Han Kang - Valkoinen kirja

Suomentanut Taru Salminen. Valokuvat Douglas Seok. Gummerus 2021

 "Hiekka

Ja hän unohti usein,

että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on

hiekkamaja.

Että se on murentunut ja murenee yhä.

Että se valuu päättäväisesti sormien välistä."

Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Han Kangin romaanista on pakahduttava. 111-sivuiseen, väljästi kirjoitettuun kirjaan on saatu mahtumaan kaksi elämää. Ensimmäinen on kaksituntisena kuolleen siskon elämä ja toinen on kertojan elämä. 

Kertojan äiti on joutunut olosuhteiden pakosta synnyttämään yksin ja lapsi kuolee, keskonen kun on. Äiti hokee lapselleen Ethän kuole, mutta vauva menehtyy kuitenkin. Kertoja katsoo, että jos isosisko olisi saanut elää, häntä itseään ei olisi. 

Suru kulkee aaltoillen. Suru, joka on kulkenut mukana alusta asti. Miksi sisko ei saanut elää? Siskolleen kertoja listaa valkoisia asia. Valkoinen on puhtauden allegoria yleisesti ja tässä romaanissa erityisesti. Riisikakut, magonoliat, lumi, kuura, kaikki valkoinen kulkee surun mukana, hitaasti.

En osaa kunnolla muotoilla sellaisia lauseita, jotka todella kuvastaisivat tätä lukukokemusta. Tunnen olleeni mukana hyvin intiimissä kohtaamisessa. Vaikka eikö lukijan ja kirjan suhde ole toisaalta aina sitä? Minulla on etuoikeutettu olo, kun olen saanut olla matkalla mukana tässä kirjan tarinassa. En ylläty, että kirja on osittain omaelämäkerrallinen.

Suosittelen tätä kirjaa aivan ehdottomasti! Sitä ei ole syyttä kehuttu.

Veikko Haakana - Unien kirja

 

"Vasta myöhemmin olen saanut mahdollisuuden tulla tähän maailmaan, todellisuuteen ja uniin ja ihmettelemiseen, miten ne ovat toistensa kaltaisia. Ikään kuin niiden välillä ei mitään rajaa olisi. Ei oikein tiedä mikä on totta, mikä unta, vai ovatko ne yhtä unta molemmat ja siinä on koko totuus."

Karisto 2011

Veikko Haakanan Unien kirja oli kirjaston esittelyhyllyssä, ja se vaikutti kiinnostavalta. Kansi on kaunis ja tuntuu sopivan tällaiseen kirjaan hyvin.

En kuitenkaan saanut kirjalta ihan sitä mitä odotin. Odotin kuulautta ja haikeutta, mutta sellaista tässä kirjassa ei hirveästi ollut. Haakanan unet ovat ihmeteltävän selkeitä ja hän kuvaa niitä seikkaperäisesti. Kirja on jaettu neljäksi, melko pitkäksi novelliksi. Tai en oikein tiedä, onko novellikaan oikea nimitys, vaikka siten kirja on kirjastossa luokiteltu. Ennemminkin nämä ovat pieniä henkilökohtaisia tutkielmia tai esseitä.

Haakanan unet jakautuvat salouniin, sotauniin ja kotiinpaluun uniin. Salounissa ollaan erämaassa, sanastosta päätellen Lapissa tai lähellä sitä. Siellä hän kulkee uniensa polkuja aina tiettyihin paikkoihin. Sotaunissa ollaan milloin tykistökeskityksessä, milloin sotasairaalassa. Kotiinpaluun unissa ollaan lapsuuden maisemissa.

Periaatteessa kirjan teemat ovat hienoja ja kiinnostavia, mutta jotenkin tämä kirja ei nyt vain iskenyt. Odotukseni olivat epäilemättä väärin virittyneitä. Sääli. Kyllä Haakana kirjoittaa osaa.

Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia (Millennium-trilogia 1)

 

"'Pääsemmekin nyt varsinaiseen syyhyn, miksi uskon asian sinun hoitoosi. Tahdon, että otat selvää, kuka suvun jäsenistä murhasi Harriet Vangerin ja kuka liki neljänkymmenen vuoden ajan on yrittänyt tehdä minusta hullun.'"

Alkperäisteos Män som hatar kvinnor (Norstedts 2005). Suomentanut Marja Kyrö. WSOY 2006.

Kohtasinpa pitkästä aikaa kirjan, joka jätti minut jokseenkin kylmäksi. Miehet jotka vihaavat naisia on menestysteos, joka ei saanut minua valtaansa.

Kirjassa on noin 550 sivua, ensinnäkin ihan liikaa (dekkarille). Kaiken lisäksi tästä sivumäärästä liki puolet menee pelkkään pohjustukseen ja maalailuun. Kerrotaan tarkkaan, mitä joku söi, mitä kalusteita huoneissa on ja mitä ihmisillä on päällään. Turhaa informaatiota minun makuuni, ehkä joku muu innostuu.

Kaiken lisäksi tarina ei saanut minua vakuuttumaan. Toki dekkareissa on usein aika huimia juttuja, mutta en oikein missään vaiheessa unohtanut lukevani tarinaa. Lähtökohtana on sinänsä kiehtova "suljetun huoneen mysteeri", joskin tässä huoneen tilalla on saari. Silti tarina ei minulle jotenkin lähtenyt lentoon.

Hyvää kirjassa olivat henkilöt. Tykkäsin erityisesti Lisbeth Salanderista, oikukkaasta nuoresta naisesta, joka on tottunut potkiutumaan järjestelmää vastaan. Tällainen erikoinen ja vahva naishahmo on hyvin tervetullut lisä kirjallisuuteen. Eikä Mikael Blomkvistkaan hullumpi ollut. Sekin, että keskiössä ei ollut poliisi/tutkija, oli ihan mukavaa vaihtelua.

Loppukädessä ei tästä kovin hyvää jälkeä jäänyt. Ihmettelen, miten muut ovat jaksaneet tätä lukea, onhan kirja ollut varsin suosittu ja siten kulunut varmaan myös kokemattomampienkin lukijoiden käsissä. Minuun ei nyt jotenkin uponnut yhtään.