Ankin kirjablogi

 "Kun olin tuore äiti ja jaksoin vielä lukea vauvanhoito-oppaita, ahdistuin kun niissä käskettiin katsomaan vauvaa silmiin samalla, kun antaa pulloa, katsekontakti nimittäin edistää äidin ja lapsen kiintymyssuhdetta. Mutta olin yleensä niin väsynyt tuttelia juottaessani, että pidin silmiä kiinni ja yritin ottaa samalla pienet torkut. Tämä tulee olemaan se syy, miksi pojastani kehkeytyy myöhemmin huumediileri." Anna-Leena Härkösen kirja Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (Otava 2012) on kokoelma kolumneja vuosilta 2003-2011. Niissä Härkönen kirjoittaa pieniä arjen huomioita nasevalla ja humoristisella tyylillään. Olen lukenut näitä kokoelmia kaksi aiemmin , ja aina ne kyllä viihdyttävät. Näiden tämän kirjan kolumnien aikaan Härkösen poika oli vielä pieni, ja siitäkös riitti kolumnien aiheita. Lasten suusta kuulee totuuden, kuten sanotaan. Voisin kuvitella, että nämä kirjoitukset voivat olla lohdullisia ruuhkavuosia eläville vanhemmille. "Sain kerran kotiini mikrotuki...

 "Mikä vapauden tunne tulee, kun päättää ettei jonotakaan tuntitolkulla Pietarinkirkkoon vaan painuu jätskille." Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelma Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia (Otava 2018) on odotetusti viihdyttävä. Härkönen osaa sanoittaa nasevasti ennen kaikkea arjen ilmiöitä ja ajatuksia, jotka enemmän tai vähemmän hävettävät. Joissain kolumneissa oltiin yllättävän syvissäkin vesissä. Naishirviöissä Härkönen kirjoittaa naisista, jotka edesauttivat kansanmurhia natsi-Saksassa, Kohteliaisuus taas pohtii sitä, miksi naisten on vaikea olla lamaantumatta seksuaalisen häirinnän tapahtuessa heille.  Suurin osa kolumneista on kuitenkin verrattain hupaisia. Härkönen kertoo peittelemättä tavarahimoistaan ja ikääntymisestään. Usein hänen poikansa tokaisut ovat kolumnien hauskinta antia. Kun Härkönen oli tiedustellut pojaltaan, mitä tämä tykkää Häräntappoaseesta , oli poika todennut että "Kaipa se tästä paranee" . Loppuun hän ei ollut koskaan päässyt. Juuri...

  "Kerran olin unohtanut lukita invavessan oven (tiedetään, enhän minä ole invalidi) ja ovi kiskaistiin auki. Pelästyimme molemmat, sekä minä että sisään tunkeutuja, niin paljon että huusimme suoraa huutoa toisiamme silmiin tuijottaen. Tunkeutuja paiskasi oven kiinni." Kirjoitukset ovat ilmestyneet Apu-lehdessä vuosina 2018-2020. Otava 2021. Anna-Leena Härkönen ei ehkä tee maailmoja mullistavaa kirjallisuutta, mutta hänen teksteihinsä on ihana hypätä aina välillä. Ois niin kiva ja muita kirjoituksia on kokoelma hänen kolumnejaan. Härkönen kirjoittaa nasevasti ja ainakin minua hän hauskuuttaa jutuillaan. Esimerkiksi tuo yllä oleva sitaatissa mainittu tilanne naurattaa kovasti. Tilannehuumori on Härkösen vahva puoli. Liikuttavaa antia on teksti Lakkiaiset, jossa kirjailija pohtii kipuaan poikansa kasvettua aikuiseksi. On aika jättää tietynlaiset jäähyväiset, kun poika lähtee kotoa. Hauska ja oivaltava taas on kirjoitus Puhe ylioppilaalle, jossa on kaikenlaisia elämänohjeita: ...

  "Minäkin olen yhtä pitkävihainen, minunkin on melkein mahdotonta antaa tai pyytää anteeksi. Minä olen sinä. Halveksin itsessäni sinua ja sinussa itseäni. Kuinka voisin päästä irti?" Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä kertoo Astasta, joka käy läpi avioeroaa. Mielessä ei kuitenkaan juuri pyöri ex-mies, vaan äiti. Marttyyri, manipuloija, josta Asta ei ole aikuisenakaan itsenäistynyt. Miten hän saisi repäistyä itsensä viimein irti? Tämä romaani oli hyvin ahdistavaa luettavaa. Härkösen kertojatyyli on hyvin toteava ilman korulauseita. Silti se iskee suoraan tajuntaan. Astan muistot lapsuudesta ja teini-iästä ovat enimmäkseen hyytäviä. Silti nykyinen äiti on niin erilainen, mukava. Muistaako Asta sittenkin kaiken väärin? Onko hänellä oikeutta tähän vihaan, kun kotona ei ikinä lyöty? Astan äitisuhde on hyvin kompleksinen. Aikuisena hän uskaltaa jo vähän vastustaakin, mutta yhä vain äiti jyrää hänet. Koska äiti ei suostu huolehtimaan itsestään, tuntuu itsestä huolehtiminen A...

 "Mulle ei tulla puhuun mistään kunnioituksesta. Eikä yhteisistä asioista. Koska mä en jää tänne, mä muutan minne tahansa, pois kaikkien tylsien vaahtoturpien ja koppakuoriaisten geimeistä. Mä haluan lähteä ihan yksin. Hautaisin menneisyyden ja polttaisin sillat takaani säälimättä." Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase kertoo ysiluokan juuri päättäneestä Allusta, joka päällisin puolin on kyllästynyt elämään. Kun äiti sitten ilmoittaa, että pojan pitää mennä maalle sukulaisia auttamaan, vaipuu Allu epätoivoon. Miten hän selviäisi koko pitkän heinäkuun jossain landella? Oli mielenkiintoista lukea tämä kirja juuri nyt, kun vasta luin Härkösen Heikosti positiivisen , joka on paljon myöhemmin kirjoitettu. Tyyli on Häräntappoaseessa aivan erilainen, mutta jotain kirjailijan pistävästä huumorintajusta on päässyt jo tähänkin esikoiseen. Härkönen on ilmeisesti ollut vasta 17-vuotias tätä romaania kirjoittaessaan. Sitä ei kyllä huomaa mistään, niin taidokkaasti kirja on k...

  "Jännitän lapsen tuloa. Jostain käsittämättömästä syystä toivon, ettei hän tulisi vielä. Haluan edelleenkin koota itseni ennen sitä, vaimentaa tämän kaaoksen päässäni. Siihen ei ilmeisesti pari päivää riittänyt." Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen on romaani lapsen saamisesta ja sen suruista ja iloista. Kirjoittaja on itse päähenkilö ja kertoo avoimesti elämästään. Kuten takakannessa kerrotaan "Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota" . Imeydyin tekstiin melkein heti, vaikka aihe ei sinänsä minua ainakaan tällä hetkellä kosketa. Tarina alkaa, kun Härkönen vielä ajattelee, ettei halua lasta ja aikoo tehdä käsikirjoituksen tahattomasti lapsettomista ihmisistä. Kesken kaiken halua saada lapsi tulee. Kaksi kertaa tulee keskenmeno, kolmannella tärppää. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Härköseen on helppo samastua oman elämäntilanteen erilaisuudesta huolimatta. Hän on kaikessa keskeneräisyydessään ihana...

"Mätkähdän istumaan lattialle ja katson häneen, ylöspäin.   Tässä me olemme; hän suojaamassa sukuelimiään kaksin käsin ja minä repimässä niitä kaksin käsin pois tieltä. Tämä on meidän avioliittomme kuva. - Miksi ei? minä kysyn. - En mä ollu varautunu tällaseen. - Eilen oli niin ihanaa, mun tekee mieli lisää. Ääneni kuulostaa koiranpennun vikinältä. - Sä olet niin yhdyntäkeskeinen. Se on napakka kuin lyönti, hänen lauseensa. Lempeä ja napakka yhtä aikaa. En tiedä, mitä vastata. Se on liian hieno lause. Ja totta. - Niin olenkin, sanon. - Mä en voi sille mitään. Mä haluan sut sisääni nyt heti." Anna-Leena Härkösen romaani Ei kiitos on kuvaus nelikymppisen pariskunnan kriisiytyneestä avioliitosta. Suvi haluaisi seksiä ja paljon, mutta Matti on etäinen ja haluton. Yritykset saada seksiä päättyvät useimmiten Suvin kyynelten nieleksimiseen ja Matin vaivautumiseen. Lopulta Suvi alkaa olla murtumispisteessä.     Anna-Leena Härkönen on minulle uusi tuttavuus ja oikein ...