Tämän kirjan huomasin tutkaillessani kirjaston hyllyä "Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa" ja se tarttui mukaani, kuin myös Laasasen Naisen seksuaalinen valta (!). Jälkimmäistä lueskelin kirjaston penkillä odotellessani kyytiä ja täytyy sanoa, että ainakin tässä vaiheessa Airiston kirja rökittää sen sujuvuudellaan 6-0. Laasasen teksti on kovin vaikeaselkoista - mutta eihän tässä pitänyt Laasasesta puhua, vaan Airistosta. ;)
Kirja on ilmestynyt vuonna 2007 ja kuten sanottua se on sujuvaa luettavaa. Olisi tosin voinut olla hieman kiinnostavampikin. Kirja on jaettu seitsemään osaan, joissa käsitellään mm. valtaa, kauneutta ja rahaa. Mukavinta oli lukea eri maiden korkeisiin asemiin päässeistä naisista. Käsi pystyyn kaikki, jotka ette voineet kuvitellakaan esimerkiksi Arabiemiraatteihin naisjohtajia. Niinpä. Mutta kyllä heitä löytyy.
Muodista ja kauneudesta kertova osio oli aika tylsä, mutta johtunee vain siitä, etten ole aiheesta erityisen kiinnostunut. Kauneudesta ja ulkonäöstä vouhotetaan ihan tarpeeksi muutenkin.
Mitähän tästä sanoisi vielä? Ihan mukava kirjanen, herätti ajatuksia, joita en nyt enää muista ja osaa pukea sanoiksi... Mutta lukekaa ihmeessä.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
lauantai 30. lokakuuta 2010
Homo- ja biseksuaalisuus kirjallisuudessa
Kun homoseksuaalisuus on nyt ollut The Puheen- ja Mielipiteidenaihe viime viikkoina ja koska olen lukenut vähälle aikaa useampia homoseksuaalisuutta käsitteleviä ja sivuavia kirjoja, ajattelin esittää muutamia kysymyksiä.
Onko homo- ja/tai biseksuaalisuus mielestäsi kiinnostava aihe kirjallisuudessa? Luetko/oletko lukenut aiheita käsitteleviä kirjoja? Onko aiheita kuvattu hyvin vai huonosti? Miksi/miksi ei? Onko kirjoja, joissa homo- tai biseksuaalisuutta esiintyy, liikaa tai liian vähän? Miksi/miksi ei?
Onko koko näiden aiheiden käsittely täysin yhdentekevää ja turhaa vai ei? Onko kirjallisuus hetero- tai jopa homonormatiivista?
En taidakaan itse vielä vastailla, vaan katson ensin mitä te muut bloggailijat tuumitte. Sitten voisi yrittää tehdä erilliseen postaukseen jotain kömpelöä yhteenvetoakin, jos nyt tähän edes kukaan vastaa...
Onko homo- ja/tai biseksuaalisuus mielestäsi kiinnostava aihe kirjallisuudessa? Luetko/oletko lukenut aiheita käsitteleviä kirjoja? Onko aiheita kuvattu hyvin vai huonosti? Miksi/miksi ei? Onko kirjoja, joissa homo- tai biseksuaalisuutta esiintyy, liikaa tai liian vähän? Miksi/miksi ei?
Onko koko näiden aiheiden käsittely täysin yhdentekevää ja turhaa vai ei? Onko kirjallisuus hetero- tai jopa homonormatiivista?
En taidakaan itse vielä vastailla, vaan katson ensin mitä te muut bloggailijat tuumitte. Sitten voisi yrittää tehdä erilliseen postaukseen jotain kömpelöä yhteenvetoakin, jos nyt tähän edes kukaan vastaa...
maanantai 25. lokakuuta 2010
Djuna Barnes - Yömetsä
"Siksi hän vihaa kaikkia, jotka ovat hänen lähellään. Siksi hän sotkeutuu kaikkeen, niin kuin ihminen unessa. Siksi hän haluaa, että häntä rakastetaan, mutta jätetään rauhaan, yhtäaikaa. Hän tappaisi koko maailman päästäkseen itseensä, jos maailma olisi esteenä, ja se on esteenä."
Djuna Barnesin klassikkoteos (?) Yömetsä on omituinen kirja. Ihan viihdyttävä, mutta en kyllä menisi mestariteokseksi sanomaan, kuten kirjan takakansi mainostaa. Kirja on jotenkin omituinen ja vähän sekavakin. Ihmisten puhetyyli on useimmiten mukavaa luettavaa, siinä on sellaista romanttista vanhan ajan henkeä.
Tietysti tässä teoksessa kaikkein omituisinta on se, että siinä kuvataan kahden naisen välistä rakkautta ja eräs tohtorismies on transsukupuolinen, kun nyt otetaan huomioon se, että se on ilmestynyt alun perin vuonna 1936!
Ei tästä ole oikein sanottavaa. Ihan ok pieni kirjanen, ei enempää.
PS: Kuten joku on saattanutkin ehkä huomata, on minulla meneillään eräänlainen homoseksuaalisuutta käsittelevien kirjojen "putki". Aihe on erittäin kiinnostava, ja aion jatkaa HLBTI-kirjallisuuden parissa tulevaisuudessakin. Toivottavasti ette pitkästy. ;-P
Djuna Barnesin klassikkoteos (?) Yömetsä on omituinen kirja. Ihan viihdyttävä, mutta en kyllä menisi mestariteokseksi sanomaan, kuten kirjan takakansi mainostaa. Kirja on jotenkin omituinen ja vähän sekavakin. Ihmisten puhetyyli on useimmiten mukavaa luettavaa, siinä on sellaista romanttista vanhan ajan henkeä.
Tietysti tässä teoksessa kaikkein omituisinta on se, että siinä kuvataan kahden naisen välistä rakkautta ja eräs tohtorismies on transsukupuolinen, kun nyt otetaan huomioon se, että se on ilmestynyt alun perin vuonna 1936!
Ei tästä ole oikein sanottavaa. Ihan ok pieni kirjanen, ei enempää.
PS: Kuten joku on saattanutkin ehkä huomata, on minulla meneillään eräänlainen homoseksuaalisuutta käsittelevien kirjojen "putki". Aihe on erittäin kiinnostava, ja aion jatkaa HLBTI-kirjallisuuden parissa tulevaisuudessakin. Toivottavasti ette pitkästy. ;-P
torstai 21. lokakuuta 2010
Riikka Pulkkinen - Raja
Pulkkisen esikoinen on osuvasti nimetty, sillä rajan veto ja rajojen vääristyminen on avainsana jokaisen henkilön kohdalla, iästä riippumatta. Kirjassa kulkee aluksi irrallaan viisikymppisen Anjan ja tämän miehen surumielinen tarina ja sen rinnalla teinityttö Marin ja tämän äidinkielen opettajan Julianin salasuhde. Välissä on vielä Julianin pienen Anni-tytön näkökulmaa. Jatkuva henkilöiden vaihtuminen on välillä ärsyttävää, mutta henkilöiden tarinoiden yhdistyessä se lakkaa haittaamasta.
Pulkkisen kielenkäyttö on varsi kaunista, tai ainakin useimmiten. Julianin ja Marin seksikohtauksissa taas kieli rikkoutuu hyvinkin rivoksi ja rumaksi, mutta se lienee tarkoituksellinen tyylirikko. Ja kyllä se sinne sopii minustakin, 16-vuotiaan ja naimisissa olevan miehen suhde on pakostakin yököttävä. Siinä on aina hyväksikäytön sävy. Anjan ja tämän Alzheimeria sairastavan miehen tarina oli surumielisen kaunis ja voimakas.
Pulkkisella on myös hienoja oivalluksia elämästä. Tämä on mielestäni oikein hieno ja osuva kuvaus vihasta:
"Vihassa on aina jotakin nautinnollista. Kuin yhtäkkiä saisi oikeuden kaikkeen julmuuteen, sellaiseenkin joka ylittää kuvittelukyvyn rajat. Oikeus ylittää raja, mikä tahansa raja, syöksyy vihassa verenä päähän ja jalkoihin, kohottaa käden lyömään vasten kasvoja, oikeuttaa aseen laukeamaan. Vihan ytimessä on nautinto kaikesta oikeutuksesta. Mikään ei ole kiellettyä koskan raivo oikeuttaa itse itsensä ja pakottaa toimimaan. Vihassa, kuten halussakin, pääsee osalliseksi tulesta."
Mutta kun silti. Tarinat kulkevat loppujen lopuksi ihan jouhevasti ja kielikin on ihan paikallaan, mutta silti jokin ärsyttää. En osaa oikein eritellä että mikä, mutta jokin. Minulla on sama tilanne kuin Reeta Karoliinalla: en osaa sanoa oliko tämä nyt ihan hyvä vai todella hyvä. Ehkäpä Mari oli jotenkin se ärsyttävä hahmo, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaanhan juuri häneen minun olisi luullut samastuvan. En tosiaankaan samastunut, Mari oli minusta aika väsyttävä ja melkeinpä sietämättömän mukautuvainen kaikkeen, mitä hänen ystävänsä keksi. Oma ajattelu on sallittua...
Eipä silti, kyllähän tämän ihan mielellään luki ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että luin. En minä tätä täysin tyrmää eli lukekaa ihmeessä, jos olette sitä suunnitelleet. :)
Pulkkisen kielenkäyttö on varsi kaunista, tai ainakin useimmiten. Julianin ja Marin seksikohtauksissa taas kieli rikkoutuu hyvinkin rivoksi ja rumaksi, mutta se lienee tarkoituksellinen tyylirikko. Ja kyllä se sinne sopii minustakin, 16-vuotiaan ja naimisissa olevan miehen suhde on pakostakin yököttävä. Siinä on aina hyväksikäytön sävy. Anjan ja tämän Alzheimeria sairastavan miehen tarina oli surumielisen kaunis ja voimakas.
Pulkkisella on myös hienoja oivalluksia elämästä. Tämä on mielestäni oikein hieno ja osuva kuvaus vihasta:
"Vihassa on aina jotakin nautinnollista. Kuin yhtäkkiä saisi oikeuden kaikkeen julmuuteen, sellaiseenkin joka ylittää kuvittelukyvyn rajat. Oikeus ylittää raja, mikä tahansa raja, syöksyy vihassa verenä päähän ja jalkoihin, kohottaa käden lyömään vasten kasvoja, oikeuttaa aseen laukeamaan. Vihan ytimessä on nautinto kaikesta oikeutuksesta. Mikään ei ole kiellettyä koskan raivo oikeuttaa itse itsensä ja pakottaa toimimaan. Vihassa, kuten halussakin, pääsee osalliseksi tulesta."
Mutta kun silti. Tarinat kulkevat loppujen lopuksi ihan jouhevasti ja kielikin on ihan paikallaan, mutta silti jokin ärsyttää. En osaa oikein eritellä että mikä, mutta jokin. Minulla on sama tilanne kuin Reeta Karoliinalla: en osaa sanoa oliko tämä nyt ihan hyvä vai todella hyvä. Ehkäpä Mari oli jotenkin se ärsyttävä hahmo, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaanhan juuri häneen minun olisi luullut samastuvan. En tosiaankaan samastunut, Mari oli minusta aika väsyttävä ja melkeinpä sietämättömän mukautuvainen kaikkeen, mitä hänen ystävänsä keksi. Oma ajattelu on sallittua...
Eipä silti, kyllähän tämän ihan mielellään luki ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että luin. En minä tätä täysin tyrmää eli lukekaa ihmeessä, jos olette sitä suunnitelleet. :)
perjantai 15. lokakuuta 2010
Marja-Leena Parkkinen - Ulos kaapista! - Tositarinoita homoseksuaalisuuden kohtaamisesta
"Mä en haluu olla, jos äiti ei rakasta mua."
Marja-Leena Parkkinen kokosi suomalaisten ja suomenruotsalaisten homoseksuaalien sekä heidän vanhempiensa tarinoita yksiin kansiin parisuhdelain päätöksen aikoihin. Ihmisiä ja tarinoita löytyy laidasta laitaan, joillain oman identiteetin löytäminen on vienyt vuosikymmeniä, joillain on ollut vaikeuksia hyväksyä se. Lähipiirin reaktiota on pelätty ja toisinaan se pahin peikko on ollut vain siellä omassa päässä. Ikävä kyllä löytyy niitäkin tarinoita, joissa vanhemmat ovat suhtautuneet todella ikävästi.
Oikein mainio kirja! On mielenkiintoista lukea muiden kaltaistensa ajatuksia eri vuosikymmeniltä. Tämä myös itketti välillä kauheasti, varsinkin alussa. Ihmisten pelko itsestään ja muiden suhtautumisesta oli riipaisevaa luettavaa, josta hyvänä näytteenä tuo tekstini alussa oleva sitaatti.
Kaikkein järjettömimmiltä tuntuivat kahden isän reaktiot heidän kuullessaan poikansa homoudesta: ensimmäinen halu oli ollut tehdä itsemurha! Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi homoseksuaalisuus on monesta vieläkin arka aihe, josta olisi joidenkin mielestä parempi olla puhumatta? Tästähän tuli vähän aika sitten mainio esimerkki Ajankohtaisessa kakkosessa...
Henkilöt olivat kirjoittaneet tarinansa itse, mikä on ehdottomasti hieno tapa tuoda heidän kokemuksensa esiin. Hyvä myös, että mukana oli vanhempiankin.
Suosittelen ilomielin kaikille! Kirja on hyvin sujuvaa luettavaa. Suurta plussaa vielä lopusta löytyvästä pienestä historiikista sekä listasta HLBT-ihmisiä koskevasta kirjallisuudesta ja tutkimuksista.
Marja-Leena Parkkinen kokosi suomalaisten ja suomenruotsalaisten homoseksuaalien sekä heidän vanhempiensa tarinoita yksiin kansiin parisuhdelain päätöksen aikoihin. Ihmisiä ja tarinoita löytyy laidasta laitaan, joillain oman identiteetin löytäminen on vienyt vuosikymmeniä, joillain on ollut vaikeuksia hyväksyä se. Lähipiirin reaktiota on pelätty ja toisinaan se pahin peikko on ollut vain siellä omassa päässä. Ikävä kyllä löytyy niitäkin tarinoita, joissa vanhemmat ovat suhtautuneet todella ikävästi.
Oikein mainio kirja! On mielenkiintoista lukea muiden kaltaistensa ajatuksia eri vuosikymmeniltä. Tämä myös itketti välillä kauheasti, varsinkin alussa. Ihmisten pelko itsestään ja muiden suhtautumisesta oli riipaisevaa luettavaa, josta hyvänä näytteenä tuo tekstini alussa oleva sitaatti.
Kaikkein järjettömimmiltä tuntuivat kahden isän reaktiot heidän kuullessaan poikansa homoudesta: ensimmäinen halu oli ollut tehdä itsemurha! Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi homoseksuaalisuus on monesta vieläkin arka aihe, josta olisi joidenkin mielestä parempi olla puhumatta? Tästähän tuli vähän aika sitten mainio esimerkki Ajankohtaisessa kakkosessa...
Henkilöt olivat kirjoittaneet tarinansa itse, mikä on ehdottomasti hieno tapa tuoda heidän kokemuksensa esiin. Hyvä myös, että mukana oli vanhempiankin.
Suosittelen ilomielin kaikille! Kirja on hyvin sujuvaa luettavaa. Suurta plussaa vielä lopusta löytyvästä pienestä historiikista sekä listasta HLBT-ihmisiä koskevasta kirjallisuudesta ja tutkimuksista.
maanantai 11. lokakuuta 2010
Vigdís Grímsdóttir - Z - rakkaustarina
"meillä kaikki on tuoksunut
meillä kaikki on tuoksunut syksyltä
tältä värien ajalta
kun kesä sulaa
punaisen ja ruskean alle
ja talvi levittää
kaipauksensa
valkoiseksi"
Z - rakkaustarina on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, joka saa suhteettomat mitat. Kirjailija pyörittää tarinaa Annan, vakavasti sairaan ja teillä tietymättömillä olevan naisen, tämän rakastetun Z'n sekä Annan siskon kautta. Z, Annan sisko Arnthúdur ja tämän mies ovat kokoontuneet yhteen ja pelätessään Annan puolesta he keskustelevat ja Z lausuu Annan runoja. Aiemmin Z'a vierastanut Arnthúdur alkaa tutustua tähän, ja tulee jakaneeksi monta tuskallista muistoa ja salaisuutta tämän kanssa. Samalla Anna käy toisaalla läpi runojaan ja Z'n kirjeitä sekä elämäänsä.
Olin hieman huolissani aloittaessani, sillä pettymys Sydän, kuu ja sinilinnut -kirjan kanssa oli tuoreessa muistissa eikä alku rullannut sujuvasti. Turhaan kuitenkin pelkäsin: kun pääsin rauhoittumaan ja keskityin kirjaan kunnolla, se alkoi avautua - ja oli sitä tuttua ja rakasta Grímsdóttiria. Tämä nainen osaa kyllä kirjoittaa!
Kirjan runonpätkät ovat kauniita ja osuvia, ja proosatekstikin hieman runomitalla pätkittyä. Kirja oli kovin surumielinen ja se jätti viipyilevän ja jotenkin haikean tunnelman. Grímsdóttirin maailma on erikoinen, sitä ei voi kuvailla kunnollisesti. Kuten aiemmin mainitsin, se pitää kokea itse.
Plussaa epäheteronormatiivisesta tarinasta! Suosittelen lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa hieman erikoisempi lukukokemus.
meillä kaikki on tuoksunut syksyltä
tältä värien ajalta
kun kesä sulaa
punaisen ja ruskean alle
ja talvi levittää
kaipauksensa
valkoiseksi"
Z - rakkaustarina on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, joka saa suhteettomat mitat. Kirjailija pyörittää tarinaa Annan, vakavasti sairaan ja teillä tietymättömillä olevan naisen, tämän rakastetun Z'n sekä Annan siskon kautta. Z, Annan sisko Arnthúdur ja tämän mies ovat kokoontuneet yhteen ja pelätessään Annan puolesta he keskustelevat ja Z lausuu Annan runoja. Aiemmin Z'a vierastanut Arnthúdur alkaa tutustua tähän, ja tulee jakaneeksi monta tuskallista muistoa ja salaisuutta tämän kanssa. Samalla Anna käy toisaalla läpi runojaan ja Z'n kirjeitä sekä elämäänsä.
Olin hieman huolissani aloittaessani, sillä pettymys Sydän, kuu ja sinilinnut -kirjan kanssa oli tuoreessa muistissa eikä alku rullannut sujuvasti. Turhaan kuitenkin pelkäsin: kun pääsin rauhoittumaan ja keskityin kirjaan kunnolla, se alkoi avautua - ja oli sitä tuttua ja rakasta Grímsdóttiria. Tämä nainen osaa kyllä kirjoittaa!
Kirjan runonpätkät ovat kauniita ja osuvia, ja proosatekstikin hieman runomitalla pätkittyä. Kirja oli kovin surumielinen ja se jätti viipyilevän ja jotenkin haikean tunnelman. Grímsdóttirin maailma on erikoinen, sitä ei voi kuvailla kunnollisesti. Kuten aiemmin mainitsin, se pitää kokea itse.
Plussaa epäheteronormatiivisesta tarinasta! Suosittelen lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa hieman erikoisempi lukukokemus.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
"Vaikka nainen pystyisi peittämään inhonsa ja unohtamaan mitä olette, niin te ette pysty. Jäätte katselemaan itseänne peilistä aamulla kun ajatte partaanne. Näette ketkä teitä katsovat. Te tiedätte. Vain toinen samanlainen voi ymmärtää kaltaistaan. [...] Joka kerta kun katsotte vaimoanne, näette sen mitä teiltä puuttuu."
Max ja Isaac ovat siamilaiset kaksoset, jotka on myyty lapsina sirkukseen. Äiti ja isä jättivät heidät äidin isän ja sisaren hoteisiin jo hyvin pieninä. Max on eläväinen ja ärsyttäväkin, Isaac taas eräänlainen sivustakatsoja. Miesten luonteet eroavat siis paljon toisistaan, mutta silti yön pimeinä tunteina Isaac painautuu veljeään vasten pakahtumaisillaan rakkaudesta.
Sivuhahmoissa on niin homoja, lesboja, biseksuaaleja kuin pedofiilejakin ja paljon muita. Sirkus on täynnä kummajaisia ja "kummajaisia".
On vaikea sanoa mitään järkevää kirjasta, joka on arvioitu niin useassa blogissa. Päällimmäisenä on pieni pettymyksen tunne. Tässäkö se oli? Kävi niin kuin joskus käy; odotukset ovat liian korkealla, kun kaikki ylistävät. Mutta ei se silti huono ollut. Kuten jo on mainittukin, suomalainen nurkkakuntaisuus loistaa poissaolollaan. Kirjailija pyörittää tapahtumia luontevasti eri maailmankolkissa ja vuosikymmenissä. Ja kyllähän erilaisuuden kuvaaminen on tässä oikein hienosti toteutettu, on mahtavaa, että löytyy ihmisiä jotka sen osaavat tehdä.
Lopusta en osaa sanoa oikein mitään. Kyllähän sen aavisti jo melko alussa, mutta toteuttaminen olisi voinut olla parempi. Nyt jäi vähän "ja sitten?"-olo. Mutta joka tapauksessa, mainio esikoinen, vaikka arvioni aika nuivalta saattaa kuulostaakin.
Max ja Isaac ovat siamilaiset kaksoset, jotka on myyty lapsina sirkukseen. Äiti ja isä jättivät heidät äidin isän ja sisaren hoteisiin jo hyvin pieninä. Max on eläväinen ja ärsyttäväkin, Isaac taas eräänlainen sivustakatsoja. Miesten luonteet eroavat siis paljon toisistaan, mutta silti yön pimeinä tunteina Isaac painautuu veljeään vasten pakahtumaisillaan rakkaudesta.
Sivuhahmoissa on niin homoja, lesboja, biseksuaaleja kuin pedofiilejakin ja paljon muita. Sirkus on täynnä kummajaisia ja "kummajaisia".
On vaikea sanoa mitään järkevää kirjasta, joka on arvioitu niin useassa blogissa. Päällimmäisenä on pieni pettymyksen tunne. Tässäkö se oli? Kävi niin kuin joskus käy; odotukset ovat liian korkealla, kun kaikki ylistävät. Mutta ei se silti huono ollut. Kuten jo on mainittukin, suomalainen nurkkakuntaisuus loistaa poissaolollaan. Kirjailija pyörittää tapahtumia luontevasti eri maailmankolkissa ja vuosikymmenissä. Ja kyllähän erilaisuuden kuvaaminen on tässä oikein hienosti toteutettu, on mahtavaa, että löytyy ihmisiä jotka sen osaavat tehdä.
Lopusta en osaa sanoa oikein mitään. Kyllähän sen aavisti jo melko alussa, mutta toteuttaminen olisi voinut olla parempi. Nyt jäi vähän "ja sitten?"-olo. Mutta joka tapauksessa, mainio esikoinen, vaikka arvioni aika nuivalta saattaa kuulostaakin.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Saavatko kirjat sinut itkemään?
Jokunen aika sitten bloggasin Helen Walshin romaanista Englantilainen tragedia. Uskokaa tai älkää, se oli ensimmäinen kirja, joka sai minut itkemään ihan sillä tavalla oikeasti, suorastaan valtoimenaan! Aiemmin on toki tapahtunut sellaista silmien kostumista, mutta en ole ikinä kehdannut itkeä. Poika ja Ilves oli kyllä sellainen paketti kirjanakin, että vetistelyn tarvetta olisi ollut.
Aihe tuli mieleeni Jennin bloggauksesta, jossa hän käsittelee pelottavia kirjoja. Mutta entäs sitten ne itkettävät opukset? Mille/millaisille kirjoille olette itkeneet? Vai oletteko samanlaisia kuin minä, ettette ole kehdanneet vetistellä (varsinkaan, jos paikalla on muita)?
Sana on vapaa.
Aihe tuli mieleeni Jennin bloggauksesta, jossa hän käsittelee pelottavia kirjoja. Mutta entäs sitten ne itkettävät opukset? Mille/millaisille kirjoille olette itkeneet? Vai oletteko samanlaisia kuin minä, ettette ole kehdanneet vetistellä (varsinkaan, jos paikalla on muita)?
Sana on vapaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)