Ankin kirjablogi

 "Naisvihalla oli vankat juuret antiikin kulttuureissa. Kreikkalainen ja roomalainen näytelmä ja runo suorastaan elävät ruoskimalla ja pilkkaamalla naista. Kukaan ei säästy: portto on aina ahne, vaimo on aina äksy. Vaimon ja avioliiton ivaaminen oli huvinäytelmien pysyvä teema. Sen on täytynyt saavuttaa huomattavaa vastakaikua katsojissa, sillä antiikin aikana ei tehty taidetta taiteen vuoksi vaan yleisölle." Kaari Utrion suurteos Eevan tyttäret - naisen, lapsen ja perheen historia (Tammi 1984) kertoo alaotsikkonsa mukaisesti lapsen ja naisen historiasta. Syvään juurtunut naisviha ja naisten halveksunta siivittävät historian havinaa. Naisvihassa kunnostautuivat erityisesti kirkonmiehet. Kristinuskon leviäminen Euroopassa tarkoitti naiselle yhä tukalampia oloja. Opin paljon uutta tästä kirjasta. Esimerkiksi sen, miten järkyttävällä tavalla myös lapsia kohdeltiin. Heitä saatettiin tappaa keskiajalla noin vain, sillä nälkä ja köyhyys ei sallinut enempää syöviä suita. Juuri köyhy...

Katri Valan ehkä tunnetuin runoteos Kaukainen puutarha (WSOY 1924/Kirja kerrallaan 207) on komea. Se on tulvillaan nuoren ihmisen elämänjanoa, mystiikkaa ja kuolemaa.  Teos on jaettu viiteen osaan: Kukkiva maa, Murhattu maa, Viimeiselle, Kauhu ja Satu . Alun Kukkiva maa onkin melkoinen elämän ja nuoruuden fanfaari:  "Mitä siitä, että kuolema tulee! Mitä siitä, että monivärinen ihanuus varisee kuihtuneena maahan. Onhan kukittu kerta!" Sittemmin tunnelma muuttuu, kun päästään Murhattuun maahan : "Ah, miksi en itsekin kuollut keltaisella hiekalla ihanan vihreän meren äärellä, kun ruumiini nautinnoista suljetuin silmin antautui auringolle kesän huumaavina päivinä!" Osio Viimeiselle on taas raivonhuutoa sitä Perimmäistä kohtaan, joka säätää kaiken eläväisen elämän: "Loppukoon kaikki senjälkeen, kunhan ruumiini on ollut tuli, jonka lieskat ovat taivasta hiponeet suurina, kauhistuttavina, ihanina! Palaa tahdon, palaa, palaa!" Kauhu on nimensä mukaan kauhua tä...

 "Miehet ovat maailman kiusallisimpia kapineita! Mennä ensin kihloihin, laittaa naamansa myrskynmerkiksi ja sulkeutua sitten simpukkana kuoreensa on hyvä ja varma keino tehdä itsensä kiintoisaksi. Koko tämän pimeän marraskuisen päivän ovat ajatukseni kiemurrelleet Berglundin ja hänen hämärän Kerstinsä ympärillä. Olen sepittänyt heistä ainakin viisikymmentä eri novellia. Loppujen lopuksi kihisen salatusta uteliaisuudesta." Takavuosien menestynyt kirjailija Hilja Valtonen on kirjoittanut hauskan romaanin Nuoren opettajattaren varaventtiili (Otava 2006, alkuperäispainos 1926). Kirjan päähenkilö on Liisa, joka on käynyt seminaarissa itselleen opettajan paperit. Savolaistyttö, päälle parikymppisenä toki jo vanhapiika, muuttaa Pohjanmaalle työn perässä. Latomeressä häntä odottavat monenlaiset käänteet. Liisan sydän on murskana, mutta eräs tohtori Korpinen luo häneen flirttailevia katseita. Siitäkös kylän juorukellot kalkattavat. Savolaisella on aluksi tiukkaa tottua pohjalaiseen e...

  "Se mitä sinä yönä tapahtui, oli monen sattuman summa. Jos olisin vähäänkään tullut äitiini, olisin pitänyt itsekin sitä jonkinmoisena kosmisena johdatuksena. Enemmän minä kumminkin muistutin Anna-mummua ja Hilma-muoria. Itse me kohtalomme valitsimme sinä yönä, sekä Saarisen Tommi että minä." Enni Mustosen Parittomat päättää Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan. Tällä kertaa ei ollakaan historian havinassa, vaan 2000-luvulla. Päähenkilö Salla on sarjasta tutun Hilma Marian tyttärentyttärentytär ja Saarisen Tommi Anna Sofian perillisiä. Salla päätyy Petäjänkartanon naapuriin vanhan sukulaisensa Fannin luo ja kohtaa ennen pitkää kartanon isännän, Tommin.  Parittomat oli minulle kepeä, mieluinen välipala. Johtuneeko modernista ympäristöstä, että se tuntui paljon viihteellisemmältä kuin aiemmat osat. On tietysti päivänselvää, että Tommi ja Salla päätyvät yhteen. Romaani ei tarjonnutkaan paljon yllätyksiä, mutta viihdyin kyllä. Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja miellyttävästi. Sii...

"Oli se ankea ilta ja yö. Ensin istuttiin pikkutunneille pöydän ääressä, kun Veikko tahtoi kertoa moneen kertaan, mitenkä kaikki oli tapahtunut. Kraanan vaijeri oli pettänyt, tai jokin koukku. Palkki, jota nostettiin ylös, oli kallistunut ja sen toinen pää oli pyyhkäissyt Matin saman tien syvyyteen. Voitto oli ollut samalla palkilla mutta lähempänä Veikkoa. Kun Veikko oli kiskaissut Voiton viereensä tasanteelle, oli pojan toinen käsi osunut palkinpäähän ja se oli viiltänyt kämmenlihat halki." Enni Mustosen Sidotut jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita nyt neljännellä osalla. Olot Suomessa tulevat Venäjän taholta aina vain tukalammiksi. Anna Sofia solmii epäonnisen avioliiton tuomari Joonas Weckmanin kanssa ja Hilma Maria muuttaa perheineen Amerikkaan. Kun Hilman mies sitten kuolee, palaa perhe takaisin sekasortoiseen Suomeen. Itsenäisyyttä puuhataan, mutta työväellä on mielessään muutakin kuin itsenäisyys. Tämä osa lähti jotenkin kankeasti liikkeelle. En tiedä, olenko lukenut sa...

"Tottakai olin ihmetellyt, miksi olin ollut jo viikkokausia niin väsynyt ja huonovointinen. En vain osannut kuvitella, että minun taudillani olisi mitään tekemistä sen kanssa, mitä minun ja Henrikin välillä oli tapahtunut lakon aikoihin. Vasta kun Hilma tuli mittailemaan puseroitani ja katsoi niin kummasti ovelta, tajusin välähdyksenä, mitä oli tapahtunut." Enni Mustosen Lipunkantajat jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa nyt kolmannella osalla. Keisari on tiukentanut otettaan Suomesta ja tunteet kuumenevat. Järjestetään lakkoa ja vaaditaan yleistä äänioikeutta. Lopulta äänioikeus ja vaalikelposuus saadaan, mutta työläisille jää asioita hampaankoloon. Sekä Hilma että Anna ovat mukana politiikan pyörteissä ja tulevat valituiksi kansanedustajiksi. Mustonen jatkaa taatulla laadullaan. Oli mukavaa palata taas Annan ja Hilman maailmaan. Edelleen pidin enemmän riuskasta ja elämässä enemmän kiinni olevasta Hilmasta. Annakin tosin saa itseensä uutta puhtia tässä osassa ja alkaa...

  "Yön pimeydessä olin pitkästä aikaa muistanut Erkin ja tuon merkillisen kesän vuosia sitten. Oliko se ollut intohimoa vai pelkkää koulutytön kokemattomuutta? Iho muisti kosketuksen, vaikka itse olisin halunnut sen unohtaa." Enni Mustosen Mustasukkaiset jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa. Tälläkin kertaa äänessä ovat vuoron perään ylempiluokkainen Anna Sofia ja palvelijatar/ompelija Hilma Maria. Eletään vuosia 1899-1902, ja Venäjän keisarikunnan ote Suomesta tiukkenee. Molemmat naiset taistelevat omalla tahollaan Suomen itsenäisyyden puolesta. Olipa mukava palata tämän sarjan pariin! Historiallisissa romaaneissa on sitä jotakin ja Mustonen on onnistunut luomaan maailmastaan uskottavan. Tälläkin kertaa sivuhahmoina on oikeasti eläneitä ihmisiä, kuten Bobrikov, Leino ja Sibelius. Tykkään tässä sarjassa ennen kaikkea tuosta ajankuvasta vossikoineen ja kalosseineen päivineen. Anna Sofian ja Hilma Marian kertojanäänet tuovat oman mausteensa tarinaan. Anna Sofia on isänmaa...

  "Hänen silmissään Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen. Hän kääntää päänsä ja näkee Urakamin katedraalin tornit - samat, joita Konrad juuri katselee ja huomaa, että pilvien keskelle repeää aukko. Siitä virtaa auringonvaloa, joka puskee pilviä erilleen. Hirako. Ja sitten maailma on pelkkää valkoista." Kamila Shamsien Poltetut varjot kertoo kahden perheen yhteen kytkeytymisestä. Nuori Hirako on selvinnyt Nagasakin pommituksesta hengissä, mutta hänen rakastettunsa Konrad ei. Hirako matkustaa Konradin sisaren Ilsen luo Intiaan ja löytää sieltä kohtalonsa - Rajjadin. Myöhemmin heidän lapsensa ja Ilsen pojantytär kohtaavat hämmästyttävissä olosuhteissa. Shamsien kirja on yllätyksellinen kaikessa monikulttuurisuudessaan. En ole koskaan törmännyt kirjaan, jossa muslimimies ja japanilaisnainen olisivat aviopari. Heidän lapsellaan ei ole helppoa, sillä hän erottuu aina joukosta. Lisäksi Hirakon vammautuminen Nagasakin pommituksessa lyö leimansa myös hänen poikaansa.  Shamsien ki...

  "Minäkin olen yhtä pitkävihainen, minunkin on melkein mahdotonta antaa tai pyytää anteeksi. Minä olen sinä. Halveksin itsessäni sinua ja sinussa itseäni. Kuinka voisin päästä irti?" Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä kertoo Astasta, joka käy läpi avioeroaa. Mielessä ei kuitenkaan juuri pyöri ex-mies, vaan äiti. Marttyyri, manipuloija, josta Asta ei ole aikuisenakaan itsenäistynyt. Miten hän saisi repäistyä itsensä viimein irti? Tämä romaani oli hyvin ahdistavaa luettavaa. Härkösen kertojatyyli on hyvin toteava ilman korulauseita. Silti se iskee suoraan tajuntaan. Astan muistot lapsuudesta ja teini-iästä ovat enimmäkseen hyytäviä. Silti nykyinen äiti on niin erilainen, mukava. Muistaako Asta sittenkin kaiken väärin? Onko hänellä oikeutta tähän vihaan, kun kotona ei ikinä lyöty? Astan äitisuhde on hyvin kompleksinen. Aikuisena hän uskaltaa jo vähän vastustaakin, mutta yhä vain äiti jyrää hänet. Koska äiti ei suostu huolehtimaan itsestään, tuntuu itsestä huolehtiminen A...

  "Katri ei jaksanut enää: Milo olisi hänen viimeinen ihastuksensa. Hän ei enää puhuisi miehille, öisin hän kiipeilisi ikkunasta ulos, hän juoksisi märällä nummella avojaloin, hameenhelmat riekaleina, hiuksissa tikkuja ja takiaisia, hän näyttäytyisi kuuttomana yönä, paukuttaisi käsiään yhteen ja kirkuisi niin hyytävästi, että miehet pakenisivat kauhuissaan, hän olisi noita, joka asui kukonjalkaisessa mökissä kylän laidalla, hän piirtäisi lumotulla tikarilla ympyrän, sen sisällä hän olisi turvassa, hän vääntäisi naakoilta niskat nurin ja keittäisi luujauhosta taikalientä, hän tekisi mustia lamppuja ja lukisi loitsuja eikä hän muistaisi enää, miten surullinen oli ollut." Laura Honkasalon Tyttökerho kertoo naisporukasta, joka on hitsautunut tiukasti yhteen, tai niin ainakin päähenkilö Katri luulee. Katri on onneton miessuhteissaan, hän etsii epätoivoisena rakkautta, jotta voisi saada lapsen. Eihän siitä tietysti mitään tule, vaan Katri saa aina vain pettyä. Romaanin mittaan hän...

  "Siinä lepäsi suojattomana koko hedelmällinen valtio suurine plantaaseineen, joilla oli enää vain naisia, lapsia, vanhoja ukkoja ja n********. Jenkit etenivät kahdeksankymmenen mailin levyisellä kaistaleella ryöstäen ja polttaen. Satoja koteja oli liekeissä, sadoissa kodeissa kajahtelivat jenkkien askeleet. Mutta Scarlettille, joka näki, kuinka sinitakkeja virtasi eteishalliin, se ei merkinnyt koko maan yhteistä koettelemusta, vaan henkilökohtaista, häntä ja hänen omaisiaan vastaan tähdättyä ilkityötä." Margaret Mitchellin Tuulen viemää on eeppinen kertomus intohimoisesta rakkaudesta ja Yhdysvaltoja repivästä sisällissodasta. Kirjan alussa sota alkaa ja kirja päättyy 1870-luvun tienoille, rekonstruktion murtumiseen Georgiassa. Miten aloittaisinkaan kertomaan tästä romaanista! Olen pyörällä päästäni kaikesta lukemastani. Kirja käsittää niin ison palan historiaa, että siinä riittää sulattelemista pitkän aikaa. Kuvittelin lukevani ennen kaikkea rakkausromaania, mutta sainkin ...

  "- Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester kiivaasti sanomaan. - Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja kenraalitar ajatella meistä, joilla on sellainen serkku!" Anni Swanin Iris rukka kertoo nuoren Iris Klewen tarinan. Iris on puoliorpo, heitteillä oleva lapsi, joka lähetetään kodistaan Helsinkiin serkkujensa luo opiskelemaan. Saaristolaiselämään tottuneelle tytölle hienosteleva Heinosten perhe on varsinainen koettelemus, hän kun on varsinainen luonnonlapsi. Genrelle uskollisesti lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Olipas viehättävä lukukokemus! Kirja on alun perin vuodelta 1916 ja kieli oli ihanan entisaikaista. En ole aiemmin lukenut Swania, vaikka vanhat tyttökirjat ovatkin heikko kohtani. Nyt on sekin puute korjattu. Iris oli kirjan mittaan tosiaan aika rukka. Ajan tavan mukaan erityisesti tytöiltä odotetaan kiltti...

  "On yksinäisyyttä, jota voi keinuttaa. Käsivarret ristissä, polvet pystyssä; jatkuvana, jatkuvana tämä liike, toisin kuin laivan, rauhoittaa ja tyynnyttää keinujaa. Se on sisäistä laatua - tiukkaan kiedottu kuin iho. Sitten on yksinäisyyttä joka harhailee. Mikään keinutus ei voi sitä hillitä. Se elää omillaan. Jonkinlainen kuiva, laajeneva tila jossa ihmisen omien jalkojen askeleet kuulostavat siltä kuin ne tulisivat jostain kaukaa." Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani on tarina orjuudesta ja sen seurauksista. Eletään vuotta 1873, sisällisota on ohi. Talossa 124 asuvat Sethe ja hänen tyttärensä Denver. Tapetun vauvan henki kummittelee talossa, kunnes Paul D -niminen mies saapuu taloon. Hänen jälkeensä saapuu kuitenkin vielä tyttö nimeltä Rakkain, ja talon elämä alkaa mennä yhä enemmän sekaisin. Toni Morrison on jo pitkään ollut lukulistallani ja nyt innostuttuani tekemään kirjahaasteita tartuin viimein hänen tuotantoonsa. Kirjan alku oli hitusen vaikea, mutta pääs...

 "Jälkeenpäin ajatellen Miinan mielestä yllättävintä hetkessä ennen kuolemaa oli ollut sen hiljaisuus. Hiljaisuuden tyhjyys. Tuntui kuin känniset sotilaatkin olisivat ryhdistäytyneet ihmettelemään sitä. Minkäänlainen elämä ei tykyttänyt ennen laukausten kajahtamista. Pilvet pysyivät aloillaan. ja meri, sekin lakkasi kohisemasta." Leena Landerin Käsky kertoo vuodesta 1918, kansalaissodasta, naisvangista, piilotetuista intohimoista. Eräs jääkäri lähtee itsepintaisesti viemään naispuolista punavankia virallisen tuomion eteen, vaikka nainen haluttaisiin tappaa välittömästi. Kahdeksan päivän aikana miehen ja naisen välille viriää omituinen yhteys. Leirillä sotatuomari Hallenberg ei tiedä, miten hänen tulisi menetellä naisen kanssa - tai ylipäänsä elämänsä. Odotin aiheen takia paljon rajumpaa kirjaa kuin se olikaan, onneksi. Kirjassa toki on teloituksiakin, mutta ne ovat sivuseikka. Pääpaino on Hallenbergin, jääkärin ja naisvangin välisissä keskusteluissa ja jännitteissä. Valkoisen...

 "30.9.44. Välistä täytyy pysähtyä ajattelemaan sitä, mitä on tulossa - tätä tietä, jota olemme lähteneet kulkemaan - tunnen itseni kovin neuvottomaksi tietämättä mitä ajatella. Tänään kuulin ensi kertaa lausuttavan julki paheksuvia sanoja Marskista, ja se jollain tavalla hätkähdytti minua. Onko sitten mitään auktoriteettia, johon voi sokeasti luottaa?" Kyllikki Villan Tyttö sodassa: Kenttälotan kirjeitä 1941-1944 käsittää suuren osan jatkosodasta lottanäkökulmasta. Villa on sodan ajan tuon ajan mittapuulla alaikäinen - alle 21-vuotias. Kirjeistä piirtyy koti-ikävää, ruuanhimoa, luonnon kauneutta ja uljasta asennetta. Täytyy sanoa, että tämä romaani oli aika raskas kahlattava, mutta olen iloinen, että luin sen. Tätä puolta sodasta on käsitelty paljon vähemmän kuin sotilaiden näkökulmaa. En ollut aiemmin oikeastaan ajatellutkaan, mitä kaikkea lotat tekivät sodassa. Minut myös yllätti se, miten leikkisä ja riemua etsivä mieliala näissä kuvauksissa oli. Toisaalta sen ymmärtää: s...

 "Kuka on laskenut harteillemme tämän taakan? Kuka tehnyt meistä juutalaisista poikkeuksen kaikkien kansojen joukossa? Kuka on antanut meidän kärsiä tähän asti? Jumala on tehnyt meidät tällaisiksi, mutta Jumala myös pelastaa meidät. Jos kestämme kaiken tämän kärsimyksen ja juutalaisia jää jäljelle kaikesta huolimatta, silloin juutalaisista tuomituista tuleekin esimerkkejä." Anne Frankin Päiväkirja on varmasti yksi maailman kuuluisimmista päiväkirjoista. Frank kirjoitti sitä piileskellessään perheensä kanssa varastotiloissa Alankomaissa. Tämä uusi laitos tuo esille nekin kohdat, mitkä alkuperäisestä julkaisusta oli poistettu. On jotenkin kummallinen tunne, kun lukee toisen päiväkirjaa, vaikka Frank tarkoittikin sen julkaistavaksi. Päiväkirjasta huokuvat jokapäiväisen piilottelun vitsaukset, jotka saavat ihmiset riitaantumaan herkästi. Frankin perheen ohella samoissa tiloissa oli myös toinen perhe ja vielä yksi hammaslääkäri, siis yhteensä kahdeksan ihmistä.  Vuonna 1942, kun p...

 ">>Olitko vihainen?<< >>Tuskinpa.<< >>Tahdoitko tappaa minut?<< >>En tiedä. En kai. En toki. Ei, en en.<<" Maria Jotunin Huojuva talo on puistattava kuvaus vinksallaan olevasta avioliitosta. Nuori Lea tapaa Eeron ja ystävänsä tyhmien neuvojen myötä suostuu tämän vaimoksi. Vähitellen alkaa kaikenlainen alistaminen. Ensin taloudellinen, sitten sanallinen ja lopulta fyysinen. Kylläpä oli ankea kirja! Suurin osa kirjasta kuluu tuon avioliiton kuvaukseen ja sekopäisen Eeron vuodatuksiin. Lea alistuu eikä osaa lähteä kun on lapsetkin. Eero tekee mitä huvittaa ja missä huvittaa, pitää vieraita naisia, jopa palvelijoita jalkavaimoinaan. Lea vain kärsii ja koittaa rakastaa lapsiaan. Tämän kirjan lukeminen oli kuin olisi kivirekeä vetänyt perässään. 577 sivua oli todellakin riittämiin tätä kurjuutta, joka tuli eteen toisteisena aina uudestaan. Puolellakin sivumäärällä olisi asia tullut selväksi. Täysin ansioton kirja ei suinkaan ole. Jo...

 "Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt." L. Onervan Mirdja on romaani naisesta, joka ei halua eikä kykene asettumaan porvarillisen elämän ja sovinnaisuussääntöjen ikeeseen. Hän on villikko, paholainen ja enkeli samassa paketissa. Kirjan alkupuoli kuvaa Mirdjan itsensä etsimistä ja miesseikkailuja. Nainen läikehtii milloin täällä, milloin tuolla ja aiheuttaa tuhoa ympärillään oleville miehille. Loppupuolella hän kuitenkin avioituu eikä siitä elämästä tietysti onnellista Mirdjan luonteella tule. Lopuksi nainen murtuu mielipuoleksi. Mitähän tästä kirjasta sanoisi? Taas olen hieman hämmentynyt. Henkilönä Mirdja on mitä vastenmiel...

 "Mutta luonto ei näitä tietoja kuunnellut, se eli omaa elämäänsä. Syreenit olivat valloittaneet kaupungin. Keskellä raunioituneita kortteleitakin ne kukkivat tuuheina pensaina. Niiden kukat suurina ja tuoksuvina. Juhannusruusut olivat juuri aukeamassa, niiden punaiset nuput kohosivat kohti kaikenherättävää aurinkoa, joka sodasta piittaamatta paistoi Patterinmäen takaa." Laila Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat kertoo sotavuodesta 1944. Joukko naisia ja lapsia on majoittuneena Karjalaan, kun uusi evakkomatka alkaa. Samaan aikaan miehet valmistautuvat epätoivoiseen Viipurin puolustamiseen. Tartuin tähän kirjaan, koska se on kahdessakin haasteessa mukana. Ja onneksi tartuin! Imeydyin tarinaan niin lujaa, että piti välillä pitää taukoja. Ulkona käydessä tuntui ihan hullulta, että eletäänkin rauhan aikaa. Tarina iski kiinni luihin ja ytimiin, niin taitavasti Hietamies sanansa asettaa. Sodan mielettömyyttä seurataan niin naisten kuin miestenkin perspektiivistä, mikä tuo kaike...

  "Jännitän lapsen tuloa. Jostain käsittämättömästä syystä toivon, ettei hän tulisi vielä. Haluan edelleenkin koota itseni ennen sitä, vaimentaa tämän kaaoksen päässäni. Siihen ei ilmeisesti pari päivää riittänyt." Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen on romaani lapsen saamisesta ja sen suruista ja iloista. Kirjoittaja on itse päähenkilö ja kertoo avoimesti elämästään. Kuten takakannessa kerrotaan "Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota" . Imeydyin tekstiin melkein heti, vaikka aihe ei sinänsä minua ainakaan tällä hetkellä kosketa. Tarina alkaa, kun Härkönen vielä ajattelee, ettei halua lasta ja aikoo tehdä käsikirjoituksen tahattomasti lapsettomista ihmisistä. Kesken kaiken halua saada lapsi tulee. Kaksi kertaa tulee keskenmeno, kolmannella tärppää. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Härköseen on helppo samastua oman elämäntilanteen erilaisuudesta huolimatta. Hän on kaikessa keskeneräisyydessään ihana...