Tekstit

Näytetään tunnisteella novellihaaste merkityt tekstit.

Katja Kaukonen - Vihkivedet

"Sunnuntaiaamuisin tulen tapaamaan sinua tänne, missä mikään ei muutu. Maatuvia ristejä, muinaisia kiviä, niissä jäljellä enää yksittäisiä sanoja, etunimi, ammatti tai sukulaisuussuhde. Mitä ne kenestäkään kertovat? Paljon pitää arvata, jotakin voi keksiä, loput salaisuutensa aika saa pitää." On kuin olisin ollut haikealla matkalla oudossa unessa. Surumielisyys repeilee muutaman kerran suuttumukseksi, mutta laantuu taas. Joskus jonkun on kuoltava, mutta silti elämä voittaa aina lopulta. Tätä kaikkea on Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet (WSOY 2012). Sen kieli on pääosin lyyristä ja kaunista, mutta poikkeuksiakin on.      Novellit on jaettu kolmeen osaan, ja jokaisella osalla on tietyt teemansa. Ensimmäisen osan novelleissa päähenkilönä on lapsi, joka on tarkkailijan roolissa. Nuo lapset näkevät muita enemmän ja joutuvat kukin kohtaamaan aikuisten kummallisen ja ahdistavankin maailman. Siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen onkin ehkä suurin teema. Novelleista l...

Edgar Allan Poe - Korppi ja kultakuoriainen ja muita kertomuksia

"Olin sairas - pitkällinen kauhu oli tehnyt minut kuolemansairaaksi; ja kun he lopulta irrottivat kahleeni ja antoivat minun istua, tunsin että aistimeni olivat pettämäisillään." Edgar Allan Poen kuuluisa novellikokoelma Korppi ja kultakuorianen ja muita kertomuksia on maineensa veroinen. Ihanan karmivaa 1800-lukulaista kauhua, joka esiintyy kellareissa, linnoissa, kartanoissa ja muissa perinteisissä miljöissä.     Rakastan tuon ajan kirjailijoiden tapaa käyttää puhuttelua! Tiedän monen inhoavan sitä, mutta minuun se vetoaa. Tuntuu, että kertoja todellakin puhuu minulle ottaessaan kontaktia. Kertojissakin oli jotain hurmaavan 1800-lukulaista; he ovat ainakin päällisin puolin varsin sivistyneitä ja käyttävät hyvätapaista kieltä, mikä johtaa usein tahattomaan huumoriin ainakin minun huumorintajullani. Useimmissa novelleista kertoja koki kauheuksia, koska oli sortunut vääryyden polulle. Tai sitten joku muu henkilöistä oli sortunut - joka tapauksessa kauhut eivät yleensä...

Novellia kehiin

Kuva
Ihana Anu haastoi minut tekemään novellihaasteen. Tässä kirjaimellisesti on haastetta: minä en lue novelleja käytännössä koskaan! 1. Luettele ainakin viisi novellia, jotka ovat kolahtaneet tai jääneet muuten mieleen. Kerro miksi, jos mahdollista. 2. Aseta itsellesi vuodeksi novellilukutavoite. 3. Kopioi blogiisi Kide-kuva ja aseta kuvatekstiksi novellien lukutavoitteesi sekä eteneminen esimerkiksi näin: 3/10. (Eli kolme luettu, kymmenen tavoitteena.) 4. Bloggaa lukemistasi novelleista ja kirjoita niistä arvio. Arvio saa olla minkä pituinen tahansa. Kide-kuvaa voi käyttää myös tässä yhteydessä, jos haluaa. 5. Haasta tuttaviasi lukemaan novelleja. Tämä viiden kohdan ohjeistus on neuvoa-antava, ei pakollinen. Käytän novelli-sanaa, mutta joskus kertomuksen ja novellin raja voi olla häilyvä. Minusta mikä tahansa lyhyt teksti käy, mitään novellin kaavaa ei tarvitse alkaa etsiä voidakseen osallistua.   En voi luetella edes viittä minuun kolahtanutta novellia, koska en...