Fantasma
"Lukemalla etsin tietä muinaiseen, hukattuun. Luin kirjoituksia, jotka olivat niin vanhoja, ettei niiden ymmärtäminen aina ollut mahdollista. Monet tekstit olivat niin kaukana omasta kokemusmaailmastani, etten edes voinut muodostaa niistä mielipidettä. Ja sitä juuri etsin. En halunnut olla mitään mieltä. Etsin selittämätöntä, en jotain omassa päässäni loogisiksi kokonaisuuksiksi tyhjentyvää." Tanja Tiekson teos Fantasma - Essee (S&S 2022) on nimensä mukaisesti pitkä, jaksotettu essee. Kuten yläpuolella olevasta lainauksesta käy ilmi, Tiekso koettaa tavoittaa tavoittamatonta. Hän matkustaa junalla ympäri Eurooppaa tutkimassa vanhoja kirjoituksia ja muinaisia sekä nykyisiä puutarhoja. Yksi punainen lanka puutarhojen ohella ovat eläimet: "Aivan tekstin alussa Derrida [siis ajattelija Jacques Derrida, lisäys omani] kertoo päätyvänsä ihmisen määränpäistä ja äärirajoilta ihmisen ja eläimen välisten rajojen ylitykseen, ja myöhemmin hän kirjoittaa, että eläimen katse näyttä...