Ankin kirjablogi

 "Mitä tulee todellisten ihmisten tunteisiin, harjoittelen uutta myötäelämisen tapaa. Sen sijaan että yrittäisin kantaa muiden suruja heidän puolestaan ja eläytyä niihin kuin slaavilainen itkijänainen, joka on jatkuvasti työssä, mietin useammin, mitä muuta annettavaa minulla voisi heille olla. Kun huomaan jonkun kärsivän, koetan suunnata häneen lämpöä, huomiota ja huolenpitoa. Ajattelen uskovani ja luottavani elämään hetken hänen puolestaan, niin ettei hänen nyt tarvitse. Voimme jaksaa maailmaa vuoroissa." Ulkoasu: Hilla Semeri. Taitto: Jukka Iivarinen, Vitale Ay. S&S 2021. Vanhatalo kirjoittaa elämästään. Tämä on hänen omaelämäkerrallisen trilogiansa kolmas osa. Kirjailijalla on vaikeuksia tunteidensa kanssa, hän kiinnostuu psykopaateista ja lopulta pandemia vyöryy ylle. Aluksi kun ajattelin tätä arviota, koin olevani ärsyyntynyt tästä teoksesta. Kauhean minäkeskeistä kertomista, ajattelin. Liekö sitten juuri bloggaamani Takasen kirjalla ollut jotain vaikutusta, kun aloi

 "Kun tunnemme lukkomme, voimme vaikuttaa siihen, miten ne meitä ohjaavat. Vaikka tunnelukot tuovat meissä esille lapsenkaltaiset selviytymiskeinomme, meillä on myös vaihtoehtoja aikuismaiseen vastuulliseen toimintaan. Meillä on aina vaihtoehto toimia tietoisesti ja läsnäolevasti." Taitto: Keski-Suomen Sivu Oy. Kirjapaja 2013. Kimmo Takanen on tullut tunnetuksi tunnelukkoja käsittelevistä kirjoistaan. Tämäkin teos sivuaa niitä, mutta keskittyy enemmän tarkastelemaan sisäisen lapsen ja sisäisen aikuisen tematiikkaa. Täytyy jo heti alkuun todeta, että kirja oli vähän pettymys. Mielestäni Takanen on ikään kuin kirjoittanut saman kirjan uudelleen. Vaikka sisäinen lapsi -jutut ovat hyviä ja kiinnostavia, niitä mielestäni toistettiin aivan tarpeettomasti. Nyt käytettiin reilu 300 sivua sen toteamiseen, että: 1. valitse läsnäolo, keskity erityisesti hengitykseen. 2. sinä olet vastuussa itsestäsi. 3. kun olet nykyhetkessä läsnä, menneisyys menettää merkitystään. 4. anna tilaa sisäise

 "Kun hengitykseni alkaa tasaantua, jokin liikahtaa. Tuhat terapiatuntia alkaa potkia. En ole enää kahdenkymmenenseitsemän. Minulla on ääni, jolla puhua. En luovuta elämääni kenenkään toisen käsiin. Ja siinä se sana on: herjaus - ruma nimitys. Voi jessus. Minähän olen leikitellyt vanhallapiialla koko syksyn. Olen kiistellyt siitä sanasta, kirjoittanut siitä, jopa peräänkuuluttanut vanhaapiikaa Göteborgs-Postenin kulttuurijutussani. "Missä on eletty kokemus?" minä kysyin. "Missä on hän, joka ei valitse itse?" Minulta oli vain jäänyt huomaamatta yksi pieni detalji: itseänihän minä siinä peräänkuulutan! Moderni vanhapiika olen minä." Ruotsinkielinen alkuperäisteos Nuckan (2018). Päällys: Sanna Mander. Suomentanut Hannimari Heino. Atena Kustannus 2019. Toimittaja Malin Lindroth kirjoittaa siitä, millaista on, kun on tahtomattaan naimaton ja yksinäinen. Tiukoin vedoin hän maalaa esiin kuvan siitä, miten kyvytön läntinen yhteiskunta on ei-valitun kohtalon edess

 "Lähtäkohtana kirjalleni on havainto, että todella monilla herkillä ihmisillä on kokemuksia kiusatuksi joutumisesta. Viimeistellessäni kirjaa huomasin yhä selkeämmin, että aihe on vaikea. Monilla on hyvin henkilökohtaisia ja kipeitä kokemuksia sekä herkkyydestä että kiusaamisesta. Käsittelen myös väärinymmärretyksi tulemisen kokemuksia ja sellaista ikävää vuorovaikutusta, jota ei voida ainakaan yksiselitteisesti kutsua kiusaamiseksi." Taitto: Keski-Suomen Sivu Oy. Kansi: Taivo Org, Küpress OÜ. Basam Books Oy / Viisas elämä 2015. Janna Satri on kirjoittanut useita kirjoja herkkyydestä ja yhdestä niistä olen blogannutkin aikoinaan. Tähän kirjaan tarttuminen oli haaste, sillä kumpikin teema tulee todella lähelle. Olen sekä erityisen herkkä että entinen koulukiusattu. Olin lapsena muiden lasten seurassa arka. Aluksi minulla oli kaveruussuhteita useampien luokkani tyttöjen kanssa, mutta ne olivat pinnallisia ja ohimeneviä. En tiedä, oliko minulla puuttuvat sosiaaliset taidot - hy

 "Ei ole mitään yhtä koukuttavan suhteen määritelmää. Koukuttavat suhteet ovat hyvin monenlaisia, mutta niistä löytyy toki myös yhteisiä nimittäjiä. Osa tuottaa ainakin jossain vaiheessa hyvää mieltä ja onnea, osa muodostuu vankilaksi ja kärsimysten tieksi, tuskaiseksi sokkeloksi, josta on vaikeaa, jopa mahdotonta päästä pois." Ulkoasu ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy. Minerva Kustannus 2019. Meistä varmasti jokainen jollain tavalla tunnistaa jollakin tavalla koukuttavan suhteen. Emme ehkä itse ole olleet sellaisessa, mutta varmasti joku ystävä, sukulainen tai tuttu on ollut koukuttavassa suhteessa. Kuten yllä olevassa sitaatissakin mainitaan, koukuttavia suhteita on hyvin monenlaisia. Kun pohditaan, mikä sitten on koukuttava suhde, on ehkä helpoin ajatella ei-koukuttavaa suhdetta. Sellainen on terve suhde, jossa osapuolet ovat omasta tahdostaan, jossa on tasa-arvo ja jossa kumpikin voi kukoistaa eikä vain toiselle sysätä vastuuta. Koukuttavassa suhteessa jokin tai jopa ka

 "Aribo kuului Musta Kirves -nimiseen rikollisryhmään, joka rahahuijausten lisäksi harjoitti muun muassa prostituutiota ja huumekauppaa. He olivat vasta laajentaneet toimintaansa Suomeen, ja ensimmäisten heroiinierien pitäisi tulla tyttöjen mukana lähiaikoina." Taitto: Jukka Iivarinen / Vitale. Bazar Kustannus 2022. Kale Puonti on edennyt Pasilan Myrkky -sarjassaan jo neljänteen osaan. Olen lukenut sarjasta vasta ensimmäisen osan, mutta kun kirja odotti isän lukupinossa, päätin tarttua tilaisuuteen. Aribo on nigerialainen nuori mies, jonka elämä ei ole mennyt niin kuin piti. Kotimaassa ei ole tulevaisuutta ja hänet värvätään Mustaan Kirveeseen. Aribo käy läpi kivisen tien Nigeriasta ensin Ruotsiin ja sieltä Suomeen, ja tietysti velkaantuu järjestölle. Myös Nigeriaan jääneet rakkaat ovat vaarassa, jos hän ei tee kuten käsketään. Samaan aikaan toisaalla keski-ikäinen Pekko huomaa, että jokin on äidin elämässä pielessä. Äiti on sänkypotilaana hoitopaikassa ja Pekolle ilmoitetaan

 "Saattaisin jäädä vanhaksipiiaksi. Minusta saattaisi tulla noita-akka. Saattaisin olla beibi tai milffi tai "lapseton". Veljeni pysyisivät miehinä, tuli mitä tuli." Englanninkielinen alkuperäisteos Intimations (2020). Suomentanut Irmeli Ruuska. WSOY 2021. Tämänpäiväisellä kirjastoreissullani käteeni tarttui tämä Smithin esseeteos. Olen kova lukemaan esseitä, joten pitihän tämä pikkuinen teos ottaa mukaan. Tätä kirjoittaessa pandemiaa on kestänyt liki kaksi vuotta. Smithin kirjoittaessa teostaan ollaan oltu vuoden 2020 puolivälin tienoilla. Aika ei kuitenkaan mielestäni ole juuri turmellut kirjailijan havaintoja. Mielestäni eristysaika on ikään kuin synnyttänyt uusia ajatuksia ja tuokiokuvia, jotka eivät suoranaisesti liity siihen itseensä. Smith kuvailee ensimmäisessä esseessään tulppaaneja ja naisen roolia. Siitä on otettu tuo sitaattikin. Mielestäni tuohon kohtaan kiteytyy jotain hyvin surullista ja totta: mies on aina mies, naiselle on varattu kaikenlaisia ulkoa

 Kuten joku on saattanut huomata, on postaustahtini ollut aika pieni viime aikoina. Syy on se, että olen tällä hetkellä sairaalahoidossa, joskin huomenna pääsen viikon kotilomalle.  Syyni sairaalassaoloon ovat mielenterveydelliset. En julkisesti mene sen tarkemmin diagnooseihin, mutta sellaisesta kaikkien tuntemasta masennuksesta ei ole esim. kyse. Keskittymisvaikeuksia on ollut ilmassa, vaikka minulla täällä onkin pari kirjaa. Ne vain eivät tunnu sopivan juuri tähän hetkeen. Luin liki kannesta kanteen erään osaston hoito-opuksen, mutta sitä en yksityisyyssyistä halua tuoda blogiini. Menisi liian henkilökohtaiseksi väkisinkin ja aina pitää muistaa, että tänne voi eksyä kuka tahansa lukemaan. Olen nyt pitkällä sairauslomalla ja toiveissa olisi, että lukeminenkin lähtisi taas sujumaan. Huomenna pääsen pitkästä aikaa kirjastoon, joten toivoa on! Haluan lopuksi kiittää lämpimästi minua muistaneita bloggaajia <3

 "Tunne siitä, että elämä voisi olla toisin kuin se on, tulee usein vähän varkain. Se hiipii mieleen pikkuhiljaa. Kukaan ei tuosta vain yhtäkkiä aamulla herää satunnaisesti valaistuneena ja totea, että nyt on aika laittaa kaikki uusiksi. Tyypillisempää on, että muutostaakkaa kerää harteilleen pidemmän aikaa. Vasta sitten kun sitä alkaa olla liikaa kannettavaksi, ymmärtää, mitä on tehtävä." Tammi 2020. Ylen entinen toimittaja Maria Jyrkäs on kirjoittanut eräänlaisen oppaan siitä, mitä muutos on ja miten siihen voi pyrkiä. Mukana on viittauksia kirjallisuuteen ja tutkijoihin. Hän käy läpi muutoksen esteitä ja haasteita. Olen nyt vähän niin kuin koukussa näihin oppaisiin, mutta näitä on tosi mielenkiintoista lukea. Koin tämänkin teoksen verrattain valaisevana. Tässäkin kirjassa on mielestäni vähän harhaan johtava, pinnallisen oloinen kansi. Oikeasti kyse on ihan vakavasta teoksesta. Jyrkkäällä on omassa elämässään ollut isoja muutoksia. Vanhemmat ovat kuolleet lähekkäin, on tull