"Ehkä Tuomaksen julkinen kirjoittaminen heijastelee sellaisia narsistisia piirteitä, joita hänessä väistämättä on - koska kaikissa niitä on. Miksi kukaan pyrkisi julkaistuksi kirjoittajaksi, jos ei nauti siitä, että saa oman tuotoksensa julki ja hyvällä onnella kehuja, kannustusta ja kunniaa?"
Tuomas Aitonurmen tuore esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni (WSOY 2023) on erittäin omakohtainen. Kirjoittaja kirjoittaa lähinnä minämuodossa, joskin esseessä Kirjoituksen minä hän leikittelee aluksi itsensä ulkoistamisella kolmanteen persoonaan. Esseiden ytimessä on yleensä koulukiusaamisen aiheuttama vakava trauma, vaikkakin Aitonurmi käsittelee myös muita aiheita.
Odotin tätä teosta aikamoisella innostuksella, mutta harmikseni en oikein tempautunut mukaan. Vika ei ole siinä, etteikö Aitonurmi osaisi kirjoittaa. Kyllä hän osaa, ja sinänsä tekstit ovat sujuvaa luettavaa. Tartuin kokoelmaan tutustuakseni suomalaisen miehen ajatteluun traumasta, mutta huomasin hämmennyksekseni, ettei traumakirjoittaminen oikeastaan liikuttanut minua.
Sen olisi pitänyt liikuttaa, sillä olen itsekin kokenut pitkäaikaista koulukiusaamista. En jaksa uskoa, että kirjoittajan sukupuoli olisi jotenkin etäännyttänyt minua. Koin kyllä myötätuntoa kärsivää kirjoittajaa kohtaan, mutta ikään kuin oudosti ulkopuolisena henkilönä. En oikein tiedä, mitä ajatella asiasta.
Sinänsä Aitonurmen käymä keskustelu muiden kirjoittajien kanssa oli miellyttävää seurata ja ilokseni olin lukenut useita hänen siteeraamistaan tahoista. Silloinkin kun en ollut lukenut, tunnistin usein viittauksen kohteen jollain tavalla. Tässähän tuntee itsensä suorastaan sivistyneeksi!
Näin kävi tällä kertaa. Monelle kuitenkin kirjoittajan tekstit näyttävät antaneen paljon, joten tutustukaa ihmeessä itse!
"Kun on synnyttänyt itsensä äänellään, avautuu ruumiillekin uusia tiloja olla."