Ankin kirjablogi

 "Ensimmäinen sääntö oli, että menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet siinä kahvilassa. Fumiko ja Goroo olivat puhuneet erostaan sattumalta juuri siellä.      Toinen sääntö. Nykyhetki ei muutu mitenkään, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi. Eli vaikka hän palaisi siihen päivään ja rukoilisi Goroota jäämään, Goroon lähtö Yhdysvaltoihin ei muuttuisi. Miksi sellainen sääntö pitikin olla olemassa, Fumiko tuskaili vieläkin mielessään, mutta luovutti ajatellen, että säännöt ovat sääntöjä, eikä niille mitään mahda.       Kolmas sääntö. Menneisyyteen voi palata ainoastaan istuessaan tietyllä paikalla. Paikalla, jolla lenkinkinainen parhaillaan istui. Ja jos naista yritti siirtää väkisin, joutui kirotuksi.       Neljäs sääntö. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä. Toisin sanoen vaikka olisi kuinka painava syy, menneisyydessä ei voisi käydä vessassa.       Viides sääntö....

 "Anja kirkui painajaistaan vielä kun äiti jo kiskoi häntä sängystä lattialle; pommikoneet mourusivat ja Turun Korppoolaismäen taivas peittyi pölyyn. Äiti makasi vieressä lattialla ja rukoili, toisella puolella makasi isä, ja Anja odotti heidän välissään jättiläisen viimeistä iskua. Kun pommitus loppui, isä nousi ja syleili äitiä ja Anjaa. Sitä isä ei ollut koskaan ennen tehnyt." Petri Tammisen Suomen historia (Otava 2017) käsittää eri näkökulmista kerrottuja tunnelmapaloja Suomen itsenäistymisestä vuoteen 2016. Tavalliset suomalaiset muistelevat usein jotain omaa arkista sattumustaan, joka sitten linkittyy suurempaan historialliseen linjaan. Mukana on sotavuosia, säännöstelyä, Nokia, euroviisuvoitto ja paljon muuta.  Pidän Tammisen nasevasta tavasta tiivistää isojakin asioita hyvin maltilliseen tilaan. Hän on haastatellut melkoisen määrän ihmisiä kirjaansa varten. Kaikissa muisteloissa on sama hiukan naiivi pohjavire, joka tuo kirjaan pientä huumoria. Tosin ei joka kerta, k...

 >>Sehän on tosi kaukana. Miten lapsi tänne saakka päätyi? Karmivaa, prinsessani, todella karmivaa. Perun kaikki aikani. Asia on jo päätetty. Miten muka voin leikata kenenkään hiuksia tämän jälkeen?>>      >>Napakin oli ommeltu kiinni.>>      >>Keneltä, siltä pojalta vai?>>      >>Niin. Ja korvat kuulemma revittiin irti.>> Mariana Enriquez on Latinalaisessa Amerikassa tunnettu ja palkittu kauhua ja realismia sekoittava kirjailija. Novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät (WSOY 2021, suomentanut Sari Selander) tarjoaa erilaisia kauhutyylejä ja esittelee samalla Buenos Airesin karua elämää. Täytyy sanoa, etten oikein vakuuttunut tästä kokoelmasta. Kirjailija on tosiaan kiitettävästi ottanut käyttöön monenlaista kulmaa kauhugenressä ja sinänsä argentiinalaisen todellisuuden sekoittaminen näihin elementteihin on kiitettävää. Kuitenkin lähes kaikki novellit loppuivat mielestäni jotenkin aivan ...

Kuuntelin ensimmäisen äänikirjani! Niilo Seväsen vanha novelli Talven portti (Gummerus 2023, lukija Raiko Häyrinen) alustaa uuden fantasiasarjan Ikitalvi  maailmaa. Novellissa viikingit ovat saapuneet Irlantiin ja yhyttäneet vanhan ukonkäppänän. Ukko kertoo hädissään sumujen peittämästä saaresta, jolta löytyy varautumattomia asukkeja ja paljon rikkauksia. Ahne viikinkikuningas Sigurd päättää lähteä saarelle, vaikka talvi painaa jo uhkaavasti päälle. Sigurdin muita fiksumpi käsipuoli poika Asbjörn kokee tarinan mittaan pahoja aavistuksia eikä suotta. Ovatko hurjat soturit kohtaamassa itseään suuremman vastuksen? Minua jännitti, pystynkö ollenkaan keskittymään äänikirjaan. Tämä novelli kestää luettuna 1h 45 min ja kuuntelin sen kahdessa osassa. Ainakin vaakatasossa maatessa keskittyminen oli helppoa ja pääsin tarinaan nopeasti kiinni. Henkilöitä on jonkin verran, muttei kuitenkaan valtavasti. Lisäksi kuvailevat osiot toivat pientä hengähdystaukoa ja auttoivat rakentamaan tarinaa vis...

" - Varo valkoista poroa! Ääni oli sama, jolla hän oli puhunut aiemmin. Silmät tuijottivat hetken omiini, sitten pyöriminen jatkui taas. Mirva koetti sanoa jotain väliin, muta Sana oli uponnut omaan maailmaansa." Leena Lehtolaisen novellikokoelma Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita (Tammi 2021) sisältää 12 joulunaikaan sijoittuvaa tarinaa, joissa rikokset ovat enemmän tai vähemmän läsnä. Mukana seikkailevat Lehtolaisen sarjoista tutut Maria Kallio ja Hilja Ilveskero sekä joukko uusia satunnaisia tavan talliaisia.  Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Lehtolaista! Hänen kirjoitusjälkensä on aika arkista, mutta sillekin on paikkansa. Bongasin tämän kokoelman muuten Kirjasähkökäyrä -blogista. Lehtolaiselle ominaista on kuvata kunkin tarinan/kirjan päähenkilöä tiiviin lausein, joista kuitenkin saa varsin valaisevan kuvan. Tämä oli myös ensi kerta, kun luin Hilja Ilveskerosta. Täytyy sanoa, etteivät tarinat houkutelleet tarttumaan Ilveskero -dekkareihin. Sinänsä on todell...

 "Myytti Euroopasta, myytti siitä että me kuulumme eurooppalaiseen sukukuntaan ja kulttuuriin, joskin köyhinä sukulaisina, on mennyttä. Meidät on jätetty yksin vasta saavutettuine itsenäisyyksinemme, uusine valtioinemme, uusine symboleinemme, uusine omavaltaisine johtajinemme ja olemattomine demokratioinemme. Me olemme jääneet seisomaan veren liukastamalle maaperälle, luoja ties kuinka kauan jatkuvan sodan syövereihin." Varoitus: sitaatit saattavat järkyttää. Slavenka Drakulicin esseistä/novelleista koostuva Balkan Express - Katkelmia sodan toiselta puolelta (Kääntöpiiri 1994, suomentanut Marja Haapio) on karu ja ahdistava. Se kertoo siviilin ja toimittajan näkökulmasta Jugoslavian hajoamissodasta. Johtaja Titon kuoltua ja kommunistisen järjestelmän natistessa liitoksistaan Jugoslaviassa syttyi raaka sota. Drakulic koettaa tavoittaa teksteissään jotain siitä, mitä sota merkitsee ihmisille ja miten sodan mielettömyyttä voisi lähestyä ja ymmärtää. "On vielä yksi valokuva,...

 "Katsoimme sängyssä maaten nauhoituksen huippukohdat uudelleen. Heidän kahdenkeskisen hetkensä katsoimme useampaan kertaan. Lopun halaamiskohtauksen katsoimme myös. Siinä oli aitoa iloa ja riehakkuutta. Se sai hymyilemään. Nauru tarttui. Kameran sijainnin muuttaminen on onnistunut ratkaisu. Katvealue on lähes olematon." Marko Järvikallaksen novellikokoelma Sano jotakin kaunista (Siltala 2021) on erikoinen. Toistuvina teemoina on äkillinen vieraus, omituiset ihmiset ja välillä jopa klaustrofobinen tunnelma. Harvemmin tulee jostain syystä luettua novelleja. Tämänkin kirjan otin luettavaksi vain Helmet-haasteen takia. Kirjan ihmiset ovat tosiaan hyvin omituisia. On nainen, joka alkaa pitää ex-miniänsä mekkoa. Pakettiautossa asuva pariskunta, joka muuttaa ventovieraiden tyhjään taloon. Pariskunta, joka kuvaa kotiaan ja siellä vierailevia naapureitaan. Kirjassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei se oikein sytyttänyt. Sujuvasti nämä novellit luki, mutta jokin kertomistyylissä ...

 Keskiössä on nainen. Tai naisia. He ovat tavalla tai toisella ahdistuneita. He riitelevät miestensä kanssa, tarkkailevat itseään ja toisia. Välillä tapahtuu aivan outoja, kuten silloin kun nainen antaa lahjaksi henkitorvensa. Amanda Palon Outoja kaloja  (Kosmos 2021) on totta tosiaan outo. Olen ymmälläni. En edes tiedä, onko tämä novellikokoelma vai jotakin muuta. Novelleiksi nämä tulkitsin, koska en ainakaan tajunnut kunnolla yhdistäviä tekijöitä, paitsi ahdistuksen. Alku kyllästytti minua kovin. Kuljin välillä mieleni aallonharjoilla koettaessani keskittyä. Olin tällä kertaa odottanut liikoja, sillä kirjaa on kehuttu kovin. Tunnen oloni myös vähän tyhmäksi, kuin en olisi ymmärtänyt kunnolla teoksen ydintä. Ja silti, jokin erikoisuus. Jokin vähäsen houkutteleva ei saa minua tyrmäämään kirjaa täysin. Loppupuoli oli hiukan parempi tai sitten vain totuin kerrontaan. Se, mikä minua tympi oli kaiken lattea arkisuus. En ole laisinkaan arkisuuden ystävä, en musiikissa enkä kirjalli...

 "Askeleita bussista poispäin ottaessani vilkaisen vielä selfiekeppipariskuntaa, ja tulen miettineeksi, kuinka monen turistin perhealbumiin tai kotivideoille vuosien aikana olen mahtanut päästäkään. Ja kuinka monessa maassa ja kuinka monella kirjahyllyllä näitä albumeita on ympäri maailmaa. Sitä en koskaan saa tietää. Jokainen on oman tarinansa sankari, minäkin omani, mutta melko monessa tarinassa olen vain kasvoton sattumalta paikalle osunut sivuhenkilö." Omakustanne. Kuvitus: Johanna Ahopelto. 2021. Kappale saatu kirjailijalta. Tuukka Ahopellon lyhyet kertomukset kokoelmassa Roiskeita ajan taustapeilissä ovat pieniä tuokiokuvia. Ne on kirjoitettu minämuotoon eikä kertojan sukupuoli tule selville. Itse ajattelin häntä jostain syystä mieheksi, mutta mitää todisteita tästä ei varsinaisesti löytynyt. Kertojat ovat usein sivustakatsojia tarinassa. He havainnoivat tarkasti ympäristöää ja mielenliikkeitään. Välillä ollaan jonottamassa jossakin, yhdessä tarinassa on jopa dystopia-...

 "Ja jos Kitteridgeille oli ollut kova isku, kun Christopher oli niin äkkiä irtaantunut heistä uuden määräilevän vaimonsa painostuksesta, vaikka he olivat suunnitelleet, että hän asuisi lähistöllä ja perustaisi perheen (Olive oli kuvitellut miten opettaisi tulevia lapsiaan istuttamaan kukkasipuleita) - jos tuon unelman kariutuminen olikin ollut heille isku, niin se että Billin ja Bunnyn lapsenlapset asuivat naapurissa, mutta olivat ilkeitä, oli Kitteridgeille sanoinkuvaamaton lohtu." Alkuperäisteos Olive Kitteridge (Random House 2008). Suomentanut Kristiina Rikman. Tammi 2020. Elizabeth Stroutin kirja Olive Kitteridge on novellikokoelma, jossa keskushenkilönä on eläköitynyt matematiikanopettaja Olive Kitteridge. Olive on kulmikas nainen käytöstavoiltaan, ja hänellä on kaikenlaisia mielipiteitä kotikuntansa ihmisistä - ja heillä hänestä. Tämä kirja oli minulle aika hämmentävä lukukokemus. Aloitin sen innostuneena, sitten petyin ja lopulta spurttasin sen loppuun lukumaratonill...

  "Vasta myöhemmin olen saanut mahdollisuuden tulla tähän maailmaan, todellisuuteen ja uniin ja ihmettelemiseen, miten ne ovat toistensa kaltaisia. Ikään kuin niiden välillä ei mitään rajaa olisi. Ei oikein tiedä mikä on totta, mikä unta, vai ovatko ne yhtä unta molemmat ja siinä on koko totuus." Karisto 2011 Veikko Haakanan Unien kirja oli kirjaston esittelyhyllyssä, ja se vaikutti kiinnostavalta. Kansi on kaunis ja tuntuu sopivan tällaiseen kirjaan hyvin. En kuitenkaan saanut kirjalta ihan sitä mitä odotin. Odotin kuulautta ja haikeutta, mutta sellaista tässä kirjassa ei hirveästi ollut. Haakanan unet ovat ihmeteltävän selkeitä ja hän kuvaa niitä seikkaperäisesti. Kirja on jaettu neljäksi, melko pitkäksi novelliksi. Tai en oikein tiedä, onko novellikaan oikea nimitys, vaikka siten kirja on kirjastossa luokiteltu. Ennemminkin nämä ovat pieniä henkilökohtaisia tutkielmia tai esseitä. Haakanan unet jakautuvat salouniin, sotauniin ja kotiinpaluun uniin. Salounissa ollaan erämaa...

  "Katsellessaan nopeasti muodostuvia vesivanoja lasin pinnalla hänen tulee hetkeksi ikävä talvea, pakkasen tuomaa selkeyttä asioihin. Kun on niin kylmää ja kirkasta että kaiken voi nähdä ja leikata irti, laittaa taskuun ja pitää siellä." Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kannen suunnittelu Satu Ketola, taitto Niko Aula. Avain 2011. Helmi Kekkosen novellikokoelma Kotiin on haikea, alakuloinen ja kaunis. Toisiinsa nivoutuvissa novelleissa kaikilla on kaipuu johonkin ja elämä jollain tapaa suuntaa vailla. Kaikki etsivät, kaikki janoavat, mutta harvat saavat. Viimeinen novelli nivoutuu kauniisti kokoelman aloittavaan novelliin. Pidin tästä kokoelmasta todella paljon. Olen aina ollut haikeuden ystävä, ja haikeutta tässä teoksessa on runsaasti. Joidenkin henkilöiden kohtalot ovat todella traagisia. Joku on menettänyt syntymättömät lapsensa, toinen sisarensa. Silti tunnelma ei ole ahdistava, vaan enemmän unenomainen. Unenomaisuus syntyy Kekkosen taitavasta kielestä, va...

  "Libby ei ollut tiennyt, että oli mahdollista rakastaa niin paljon lasten pikkuisia kasvoja ja pikkuruisia nyrkkejä ja puhdasta viattomuutta ja sitä miten riippuvaisia he olivat äidistään. Hänen elämänsä oli täydempää ja onnellisempaa kuin hän olisi uskonut mahdolliseksi. Koulussa, missä hän oli puolipäivätyössä, sanottiin, että Libby oli varmaan kivestä tehty; hän ei ollut osoittanut minkäänlaisia menetyksen merkkejä kun aviomies oli lähtenyt, ja hän pystyi jättämään lapset hoitajan huostaan. Jotkut naiset olivat rautaa." Alkuperäisteos Chestnut Street (2014). Suomentaja Hilkka Pekkanen. WSOY 2015. Maeve Binchyn Kastanjakadun väki kattaa kolmekymmentäkuusi novellia, jotka kaikki keskittyvät kirjan nimen mukaisesti Kastanjakadulle. Välillä ollaan myös Lontoossa ja jopa Amerikassa, mutta aina Kastanjakatu liittyy henkilöihin jollain tavalla. Tapaamme laajan kirjon ihmisiä, muun muassa näkymättömän taksinkuljettajan, äkäisen yksin asuvan rouvan, ikkunanpesijän jota kutsutaan...

  "Hirveän paljon vieraita! Ja kaikki Glen St. Maryn ja Mowbray Narrowsin maalaistollot. Hienot häät taitavat olla heille oikea elämys. Prue Davisilla on uusi leninki ja hän yrittää olla, niin kuin se olisi aivan tavallista. Prue-raukka! Barbara Morse tekee parhaillaan kaikista inhottavia huomautuksia. Minä tiedän sen hänen kasvojensa ilmeestä. Ah, rouva Blythe on juuri torunut häntä. Sen minä näen hänen ilmeestään. Mutta ei sellainen Barbaraan tepsi. Höpöttäminen on hänen suurin intohimonsa! Hän juoruilisi hautajaisissakin, miksi ei sitten hienoissa häissä, missä jokainen tietää morsiamen ottavan miehen lohdutuspalkinnoksi ja miehen ottavan hänet, niin, taivas tietää, miksi - luultavasti vain siksi, että tyttö sattui häntä tavoittelemaan." Alkuperäisteos The Road to Yesterday. Suomentaja Marja Helanen-Ahtola. Karisto 1976. Ah, jälleen Montgomeryn parissa! En vain saa hänen tuotannostaan tarpeekseen. Kohta olen tuonut blogiini kaikki hänen teoksensa, mikä on melkeinpä sääli...

"Ja minä olen aina tuntenut vakiintuneeni vapauteen ja itsenäisyyteen. Mutta ei kannata. Minä en saisi enää koskaan hetkenkään mielenrauhaa ajatellessani Davidin elävän täällä liassa ja sotkussa. Hän kun on luonteeltaan niin pikkutarkka ja siisti. Ei, minun ehdoton velvollisuuteni on tulla tänne tekemään hänen olonsa leppoisaksi... kaitselmuksen johdatukseksi sitä kai voisi sanoa. Pahinta on, että minun on itse kerrottava hänelle." L. M. Montgomery on tunnettu Anna - ja Runotyttö -kirjoistaan, mutta hän kirjoitti paljon muutakin. Tiedän salaisuuden on novellikokoelma, johon on valittu neljätoista tekstiä. Kaksi niistä on vähän harmillisesti samaa kuin pari vuotta sitten ilmestyneessä Yrttitarhassa . Ehkä Yrttitarhan kääntäjä ei ollut tietoinen tästä vanhasta kokoelmasta? Montgomerylle tyypillisesti novellit käsittelevät enimmäkseen avioliittoa. Useammin kuin kerran päähenkilö on ns. vanhapiika, jota säälitään naimattomuutensa takia. Sitten tapahtuu jotain yllättävää, ja he ...

  "Huopahatun alta pilkistivät pyöreät punakat kasvot, sinisinä tuikkivat silmät ja pieni napakka suu, jonka muoto johtui osaksi perimästä ja osaksi liiasta viheltelystä. Jedediahin tanakka kehoa verhosi vaalea ruutukuvioinen puku, hänellä oli kaulassaan vaaleanpunainen solmio ja siinä ametistineula. Uskotteko, jos väitän, että kaikesta tästä huolimatta Jedediah oli aivan ääriään myöten täynnä romantiikkaa?" L. M. Montgomeryn novellikokoelma Yrttitarha kattaa yhteensä kaksitoista novellia. Aiheina ovat enimmäkseen rakkaustapaukset, mutta joukossa on myös mainio Putneyn naisten lakko, Bay Shoren maatilalla ja Häävieraat, jossa kaksi nuorta naista matkaa pitkän matkan preerialla häihin.  Montgomeryn ehtymätön huumorintaju näkyy viljalti tässä kokoelmassa. Mikään rakkausjuttu ei ole yltiöromanttinen tyyliin Hedelmätarhan Kilmeny , vaan mukana on hyvin arkisia aspekteja. Montgomeryn aikakautena avioliitto oli hyvin arvostettu asema, ja siihen pyrkivät yleensä niin miehet kuin nai...

"Kuka muistaa meidät ja kenet me muistamme? Eikö se, mitä muistetaan, ole havaintojen, näkökulmien, olettamusten heijastama jähmettynyt hologrammi, jonka kanssa kerran eläneellä, alinomaisesti uudistuneella minällä on vain hauras, epäsuora ja epäselvä yhteys." Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia sisältää 12 esseenovellia, jotka käsittelevät olemassaoloa ja kuolemaa. Novelleissa käsitellään monia perimmäisiä kysymyksiä, kuten tappamiseen liittyviä moraalisia kysymyksiä ja jopa kannibalismin oikeutusta. Tässäpä oli erikoinen ja vaikea kirja! Täytyy myöntää, että välillä en ymmärtänyt lukemaani, niin monimutkaisia jotkut Krohnin kirjoitukset olivat. Kuten esimerkiksi tämä: "Tubanidit muistuttavat tiettyjä mesotsooisen kauden ammonoideja. Ne ovat ammoniumvaltamerissä elävien Nipponites mirabilisten matemaattisia malleja." Siis mitä? Ymmärrykseni matematiikasta ja tietokoneiden maailmasta on hyvin rajallinen, mikä teki kakkosnovellin tajuamisen vaikea...

"- Onnellinen mies! hän huokasi. - Kaikki paha elämässä johtuu mielestäni joutilaisuudesta, ikävästä, sielullisesta tyhjyydestä, mutta kaikki se on väistämätöntä, kun tottuu elämään toisten kustannuksella. Älkää luulko, että minä kuvittelen, sanon teille vilpittömästi, että on ikävää ja epämiellyttävää olla rikas. Hankkikaa ystäviä epäoikeutetulla rikkaudella - niinhän sanotaan, sillä yleensä ei ole eikä voi olla oikeutettua rikkautta." Anton Tšehov ei luettujen kirjojen luetteloni perusteella ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen näköjään aikoinaan lukenut Kolme sisarta. Mitään muistikuvia minulla ei asiasta kyllä ole, joten kirjailija tuli kuin tulikin minulle käytännössä uutena tuttavuutena. Nainen ja sylikoira käsittää kolme novellia, Elämäni , Nainen ja sylikoira sekä Rotkossa . Kaikki niistä olivat novelleiksi aika pitkiä, ja ne käsittelivät Venäjän ihmisiä ja oloja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.     Elämäni kertoo nuoresta aatelisesta miehestä, joka isänsä ...

"Sunnuntaiaamuisin tulen tapaamaan sinua tänne, missä mikään ei muutu. Maatuvia ristejä, muinaisia kiviä, niissä jäljellä enää yksittäisiä sanoja, etunimi, ammatti tai sukulaisuussuhde. Mitä ne kenestäkään kertovat? Paljon pitää arvata, jotakin voi keksiä, loput salaisuutensa aika saa pitää." On kuin olisin ollut haikealla matkalla oudossa unessa. Surumielisyys repeilee muutaman kerran suuttumukseksi, mutta laantuu taas. Joskus jonkun on kuoltava, mutta silti elämä voittaa aina lopulta. Tätä kaikkea on Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet (WSOY 2012). Sen kieli on pääosin lyyristä ja kaunista, mutta poikkeuksiakin on.      Novellit on jaettu kolmeen osaan, ja jokaisella osalla on tietyt teemansa. Ensimmäisen osan novelleissa päähenkilönä on lapsi, joka on tarkkailijan roolissa. Nuo lapset näkevät muita enemmän ja joutuvat kukin kohtaamaan aikuisten kummallisen ja ahdistavankin maailman. Siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen onkin ehkä suurin teema. Novelleista l...

"- Kerran vielä, sanoi Walter katsellen uneksivasti taivaalle, huilunsoittaja tulee tuolta yli kukkuloiden tänne Sateenkaarinotkoon iloisesti ja kauniisti soittaen. Ja minä seuraan häntä, seuraan häntä rannalle, mereen - pois teidän kaikkien luota. En minä oikeastaan halua mennä. Jem tahtoo, se on hänelle seikkailua, mutta minä en tahdo. Minun vain täytyy mennä, soitto kutsuu ja kutsuu minua, kunnes minun täytyy lähteä.   - Me lähdemme kaikki, huudahti Di innostuen Walterin kuvitelmaan, ja hän melkein uskoi näkevänsä salaperäisen soittajan varjon viittoillen lähestyvän laakson kultaisesta hämärästä.   - Ei. Te jäätte tänne odottamaan, sanoi Walter, jonka suurissa kauniissa silmissä paloi outo hehku. - Te odotatte meitä takaisin. Emmekä me ehkä tulekaan, sillä emme voi tulla niin kauan kuin huiluniekka soittaa. Ehkä hänen soittonsa vie meidät maailman ympäri. Ja te vain istutte täällä ja odotatte." Olen taas vieraillut Annan maailmassa ja nyt olen kolunnut sen läpi kok...