Ankin kirjablogi

 "Nyökkäsin hytisten. Ukonperhana oli maustanut kahvin. Ajoimme kotiin päin jäätyneen hiljaisuuden vallassa. Meidän oli pysähdyttävä useaan kertaan lämmittelemään, ja kaipasimme epätoivoisesti omia lämpimiä sänkyjämme. Viikon päästä saimme ensimmäiset munakarvamme." Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä kertoo nuorista pojista, jotka kasvavat Tornionjokilaaksossa. Omasta meänkielestä huolimatta identiteettiä ei oikein ole, ei olla suomalaisia mutta ei kyllä ruotsalaisiakaan. Olipa tämä tympeä kirja! Teki kovasti mieli jättää kesken, mutta sisulla luin loppuun. Kirja oli yhtä aikaa tylsä ja omituinen sekä ällöttävä. Minua järkytti kovasti se väkivaltaisuus, mikä väritti kirjassa pojasta mieheksi kasvamista. Kaikki oli jotenkin vinksallaan. Moni on pitänyt tätä kirjaa hauskana, mutta itseeni sen huumori ei vain uponnut yhtään. En oikeastaan edes juuri huomannut mitään huumoria tässä.  En suosittele. En ymmärrä, miksi tämä teos on voittanut palkintoja. Samannimisen e

  "Vaikka tappaisinkin jonkun eläimen, minä en voisi milloinkaan viedä sitä luolalle. Mitä hyötyä tästä koko harjoittelusta on? Kun Creb on jo nyt suutuksissaan minulle mitä hän tekisi jos tietäisi? Mitä Brun tekisi? Minä en saisi edes koskettaa asetta, saati sitten käyttää asetta. Karkottaisiko Brun minut? Ayla kipuili pelon ja syyllisyyden kanssa." Jean M. Untinen-Auelin romaani Luolakarhun klaani kertoo eriheimoisesta Aylasta, joka päätyy toisen heimon kasvatettavaksi menetettyään kotinsa. Ayla on silmiinpistävän erilainen kuin muut paitsi ulkonäkönsä, myös käytöksensä vuoksi. Vähitellen hän tottuu uuden heimon tapoihin, mutta kuohuttavat tapahtumat kohtaavat häntä ja patriarkaalista heimoa. Olipas tämä tiukka lukukokemus monella tapaa! Aluksi olin aika ikävystynyt: asioita kuvailtiin niin paljon että olin nukahtaa. Sitten kirjan keskivaiheilla (eli suunnilleen sivulla 300) tapahtumat alkoivat nytkähtää liikkeelle ja mielenkiintoni heräsi kunnolla. Sen jälkeen pitikin luk

"- Muuten aika huvittava ja soma otus se atomi. Vaikka hän on ikänsä kulkenut maailmalla ja hänellä on kohtalaisen tarkat silmät, niin eipä ole vielä atomi silmään ottanut. Kun atomi tuli joku vuosi sitten muotiin, niin hän yritti erilaisilla maisematyypeillä vasiten tarkastella atomia, mutta ei ole näkynyt. Tai tottapa se piru niin pieneksi kasvaa täällä syämmaalla." Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija kertoo omalaatuisesta ukkelista nimeltään Konsta Pylkkänen. Konsta ei ole paljon kouluja käynyt, mutta on hänellä sentään pieni "kotikirjasto", missä on kansankoulun kirjoja ja muutamia muita. Tukkimetsässä huhkiessaan Konstalla on aikaa ihmetellä elämän suuria ja pieniä asioita. Olipas tämä lupsakkaa luettavaa! Huovisella on totisesti sana hallussa. Konsta on eräänlainen outojen eränkävijöiden erikoistapaus maailmoja syleilevine pohdintoineen. Teoksen huumori syntyy Konstan totisesta järkeilystä, vaikka tietoa ei aina olekaan niin paljon asioista. Ihan parhaase

  "Siellä se nyt vasta kaikesta kummin oli... ja siltä puolen yhä komeampi. - Mutta eivät Matti ja Liisa oikein tienneet mitä katsella... siinä käveli kuin lattialla... ja ihanhan se oikeata lattiata olikin... vaan mitähän varten se oli ulkoilmassa lattia? ja ikkunat kahdesta isosta lasista... ja ovet yhä komeammat... kirjoituksia seinissä... ja kello seinässä kiinni, kielessä nauha..." Juhani Ahon Rautatie kertoo Matista ja Liisasta, jotka kuulevat pappilassa uudesta rautatiestä. Kovin tuo uusi keksintö heitä kummastuttaa, niin ettei meinaa oikein unikaan tulla silmään. Kesällä he päättävät käydä katsomassa mokomaa rakkinetta ja pääsevät oikein kyytiinkin. Kylläpäs oli lysti klassikko! Ahon kuvaus kahdesta korvessa asuvasta, maailmasta tietämättömästä ihmisestä on pistämätön. Ensin Matti ja Liisa molemmat pitävät koko rautatietä valheena, koska eihän sellaista voi olla olemassa. Lopulta he vakuuttuvat, koska eihän rovasti nyt valehtelisi. Uuden keksinnön näkeminen on heille

  "Se mitä sinä yönä tapahtui, oli monen sattuman summa. Jos olisin vähäänkään tullut äitiini, olisin pitänyt itsekin sitä jonkinmoisena kosmisena johdatuksena. Enemmän minä kumminkin muistutin Anna-mummua ja Hilma-muoria. Itse me kohtalomme valitsimme sinä yönä, sekä Saarisen Tommi että minä." Enni Mustosen Parittomat päättää Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan. Tällä kertaa ei ollakaan historian havinassa, vaan 2000-luvulla. Päähenkilö Salla on sarjasta tutun Hilma Marian tyttärentyttärentytär ja Saarisen Tommi Anna Sofian perillisiä. Salla päätyy Petäjänkartanon naapuriin vanhan sukulaisensa Fannin luo ja kohtaa ennen pitkää kartanon isännän, Tommin.  Parittomat oli minulle kepeä, mieluinen välipala. Johtuneeko modernista ympäristöstä, että se tuntui paljon viihteellisemmältä kuin aiemmat osat. On tietysti päivänselvää, että Tommi ja Salla päätyvät yhteen. Romaani ei tarjonnutkaan paljon yllätyksiä, mutta viihdyin kyllä. Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja miellyttävästi. Sii

"Oli se ankea ilta ja yö. Ensin istuttiin pikkutunneille pöydän ääressä, kun Veikko tahtoi kertoa moneen kertaan, mitenkä kaikki oli tapahtunut. Kraanan vaijeri oli pettänyt, tai jokin koukku. Palkki, jota nostettiin ylös, oli kallistunut ja sen toinen pää oli pyyhkäissyt Matin saman tien syvyyteen. Voitto oli ollut samalla palkilla mutta lähempänä Veikkoa. Kun Veikko oli kiskaissut Voiton viereensä tasanteelle, oli pojan toinen käsi osunut palkinpäähän ja se oli viiltänyt kämmenlihat halki." Enni Mustosen Sidotut jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita nyt neljännellä osalla. Olot Suomessa tulevat Venäjän taholta aina vain tukalammiksi. Anna Sofia solmii epäonnisen avioliiton tuomari Joonas Weckmanin kanssa ja Hilma Maria muuttaa perheineen Amerikkaan. Kun Hilman mies sitten kuolee, palaa perhe takaisin sekasortoiseen Suomeen. Itsenäisyyttä puuhataan, mutta työväellä on mielessään muutakin kuin itsenäisyys. Tämä osa lähti jotenkin kankeasti liikkeelle. En tiedä, olenko lukenut sa

"Tottakai olin ihmetellyt, miksi olin ollut jo viikkokausia niin väsynyt ja huonovointinen. En vain osannut kuvitella, että minun taudillani olisi mitään tekemistä sen kanssa, mitä minun ja Henrikin välillä oli tapahtunut lakon aikoihin. Vasta kun Hilma tuli mittailemaan puseroitani ja katsoi niin kummasti ovelta, tajusin välähdyksenä, mitä oli tapahtunut." Enni Mustosen Lipunkantajat jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa nyt kolmannella osalla. Keisari on tiukentanut otettaan Suomesta ja tunteet kuumenevat. Järjestetään lakkoa ja vaaditaan yleistä äänioikeutta. Lopulta äänioikeus ja vaalikelposuus saadaan, mutta työläisille jää asioita hampaankoloon. Sekä Hilma että Anna ovat mukana politiikan pyörteissä ja tulevat valituiksi kansanedustajiksi. Mustonen jatkaa taatulla laadullaan. Oli mukavaa palata taas Annan ja Hilman maailmaan. Edelleen pidin enemmän riuskasta ja elämässä enemmän kiinni olevasta Hilmasta. Annakin tosin saa itseensä uutta puhtia tässä osassa ja alkaa

  "Halusin kirjoittaa tämän kirjan, koska tiesin monien vanhempien kohtaavan vaikeuksia kasvattaessaan erityisherkkiä lapsia. Niin ei tarvitsisi olla. Jotkut heistä pelkäävät lastensa olevan jotenkin viallisia tai olevansa itse taitamattomia kasvattajia. Lupaan tämän kirjan lievittävän tällaisia tunteita. Sekä lapset että vanhemmat saavat huokaista helpotuksesta." Elaine N. Aronin kirja Erityisherkkä lapsi on erityisesti vanhemmille suunnattu kasvatusopas. Siinä käydään hyvinkin tarkkaan läpi eri ikävaiheita ja niiden tuomia haasteita. Kirja sisältää paljon käytännönläheisiä neuvoja erilaisiin tilanteisiin, kuten lapsen ylivirittymiseen ja pelkotiloihin. En itse ole kenenkään vanhempi, mutta herkkä olen. Olen lisäksi opettaja. Niistä syistä ostin tämän kirjan omaan hyllyyn ja luin sen pian. Enkä kadu valintaani ollenkaan. Minulla on hyllyssäni jo ennestään Erityisherkkä ihminen ja Erityisherkkä ihminen ja parisuhde . Tiesin saavani luotettavaa, punnittua tietoa ja hyödylli

  "Yön pimeydessä olin pitkästä aikaa muistanut Erkin ja tuon merkillisen kesän vuosia sitten. Oliko se ollut intohimoa vai pelkkää koulutytön kokemattomuutta? Iho muisti kosketuksen, vaikka itse olisin halunnut sen unohtaa." Enni Mustosen Mustasukkaiset jatkaa Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa. Tälläkin kertaa äänessä ovat vuoron perään ylempiluokkainen Anna Sofia ja palvelijatar/ompelija Hilma Maria. Eletään vuosia 1899-1902, ja Venäjän keisarikunnan ote Suomesta tiukkenee. Molemmat naiset taistelevat omalla tahollaan Suomen itsenäisyyden puolesta. Olipa mukava palata tämän sarjan pariin! Historiallisissa romaaneissa on sitä jotakin ja Mustonen on onnistunut luomaan maailmastaan uskottavan. Tälläkin kertaa sivuhahmoina on oikeasti eläneitä ihmisiä, kuten Bobrikov, Leino ja Sibelius. Tykkään tässä sarjassa ennen kaikkea tuosta ajankuvasta vossikoineen ja kalosseineen päivineen. Anna Sofian ja Hilma Marian kertojanäänet tuovat oman mausteensa tarinaan. Anna Sofia on isänmaa

 "- Ei, sanoi ikkunan ääressä oleva mies, heitti kirjan pienelle pöydälle ja nousi. - Te ette saa poistua, tehän olette vangittu. - Siltä näyttää, sanoi K. - Ja miksi? kysyi hän sitten. - Meidän asiamme ei ole sanoa sitä teille. Menkää huoneeseenne ja odottakaa. Oikeudenkäynti on pantu vireille, ja ajan tullen saatte kaikesta tiedon. Ylitän valtuuteni, kun puhuttelen teitä näin ystävällisesti." Franz Kafkan Oikeusjuttu on eurooppalainen klassikko. Josef K. vangitaan aivan yllättäen ja häntä syytetään jostain. Mutta mistä? Ja miksei oikeudenkäynti tunnu koskaan alkavan?  Täytyy sanoa, että pidin tätä romaania hyvin tylsänä, vaikka siitä tuleekin vähän syyllinen olo. Ymmärrän sinänsä kirjan klassikkoarvon: se kuvailee hyvin 1900-luvun alun diktatuurien oikeuskäytäntöä. Kaikki on aivan absurdia, syytetty ei koskaan saa tietää mistä häntä edes syytetään eikä asianmukaista oikeudenkäyntiä koskaan järjestetä, tuomio vain pannaan täytäntöön. Muitakin absurditeetteja on: oikeuskansli

  "En voinut hirttäytyä. En voinut luovuttaa. Minun oli taisteltava, minun oli jäätävä henkiin. Minun oli pidettävä lupaukseni. Vasta sitten voisin päästää irti Nancysta. Vasta sitten voisin ryhtyä elämään omaa elämääni." Deborah Spungenin Nancy on järisyttävä ja järkyttävä kuvaus perheestä, jonka esikoistytär on pahasti häiriintynyt. Jo lapsesta asti Nancy saa vakavia raivokohtauksia, jotka vain pahenevat ajan mittaan. Teini-ikäisenä laitoksessa tyttö tutustuu huumeiden maailmaan. Lopulta hän kokee kohtalonsa Sid Vicious -nimisen miehen hahmossa. Lukukokemus oli todella ravisuttava. Nancy ei ole missään vaiheessa helppo lapsi, ei edes vauvana. Perhe joutuu koko ajan varomaan hänen käytöstään ja nopeasti vanhemmat menettävät otteen tyttäreensä. Perheen kaksi nuorempaa lasta ovat mukana kärsimysnäytelmässä, mikä on erityisen kylmäävää. On vaikea tietää, mitä ajatella. Kirjailija, Nancyn äiti, on hyvin avomielinen myös omista puutteistaan. Täytyy sanoa, että sympatiani ovat hä

  "Hänen silmissään Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen. Hän kääntää päänsä ja näkee Urakamin katedraalin tornit - samat, joita Konrad juuri katselee ja huomaa, että pilvien keskelle repeää aukko. Siitä virtaa auringonvaloa, joka puskee pilviä erilleen. Hirako. Ja sitten maailma on pelkkää valkoista." Kamila Shamsien Poltetut varjot kertoo kahden perheen yhteen kytkeytymisestä. Nuori Hirako on selvinnyt Nagasakin pommituksesta hengissä, mutta hänen rakastettunsa Konrad ei. Hirako matkustaa Konradin sisaren Ilsen luo Intiaan ja löytää sieltä kohtalonsa - Rajjadin. Myöhemmin heidän lapsensa ja Ilsen pojantytär kohtaavat hämmästyttävissä olosuhteissa. Shamsien kirja on yllätyksellinen kaikessa monikulttuurisuudessaan. En ole koskaan törmännyt kirjaan, jossa muslimimies ja japanilaisnainen olisivat aviopari. Heidän lapsellaan ei ole helppoa, sillä hän erottuu aina joukosta. Lisäksi Hirakon vammautuminen Nagasakin pommituksessa lyö leimansa myös hänen poikaansa.  Shamsien ki

  "Ja minä tahdon, että sinä             lopultakin vavahdat, kun sateesta märkä järvi          nostaa siivilleen kesän,                 sen joutsenet. Kun ne vielä hetken viipyvät     puiston puiden yllä, kaiken                         rakastetun kullan yllä. Kun niiden väri on         jo valkoisempi lunta, valkoisempi eron väriä." Sirkka Turkan Finlandia-palkittu runoteos Tule takaisin, pikku Sheba on tulvillaan kaipausta ja surua. Runon puhuja kaipaa Shebaa kerta kerran jälkeen ja luonto limittyy tuohon kaipaukseen, erityisesti syksy: "Erossa sinusta. Syksy on erossa sinusta./ Sen kultaiset viljapellot." Välillä runot terävöityvät suorastaan inhorealistiksiksi ilmaisussaan, kuten tässä runossa: "Syksy, vanha ajomies, kusemassa/ vasten tuulta/ ja muutama onnellinen, johon/ hänen pärskeensä osuvat/ lääpällään levittelemässä käsiään." Nämä poikkeamat oikeastaan rikkovat runoteoksen tunnelmaa, vaikka ne itsenäisinä runoina olivat hyviä. Itse olisin jättän

  "Minäkin olen yhtä pitkävihainen, minunkin on melkein mahdotonta antaa tai pyytää anteeksi. Minä olen sinä. Halveksin itsessäni sinua ja sinussa itseäni. Kuinka voisin päästä irti?" Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä kertoo Astasta, joka käy läpi avioeroaa. Mielessä ei kuitenkaan juuri pyöri ex-mies, vaan äiti. Marttyyri, manipuloija, josta Asta ei ole aikuisenakaan itsenäistynyt. Miten hän saisi repäistyä itsensä viimein irti? Tämä romaani oli hyvin ahdistavaa luettavaa. Härkösen kertojatyyli on hyvin toteava ilman korulauseita. Silti se iskee suoraan tajuntaan. Astan muistot lapsuudesta ja teini-iästä ovat enimmäkseen hyytäviä. Silti nykyinen äiti on niin erilainen, mukava. Muistaako Asta sittenkin kaiken väärin? Onko hänellä oikeutta tähän vihaan, kun kotona ei ikinä lyöty? Astan äitisuhde on hyvin kompleksinen. Aikuisena hän uskaltaa jo vähän vastustaakin, mutta yhä vain äiti jyrää hänet. Koska äiti ei suostu huolehtimaan itsestään, tuntuu itsestä huolehtiminen A

  "Katri ei jaksanut enää: Milo olisi hänen viimeinen ihastuksensa. Hän ei enää puhuisi miehille, öisin hän kiipeilisi ikkunasta ulos, hän juoksisi märällä nummella avojaloin, hameenhelmat riekaleina, hiuksissa tikkuja ja takiaisia, hän näyttäytyisi kuuttomana yönä, paukuttaisi käsiään yhteen ja kirkuisi niin hyytävästi, että miehet pakenisivat kauhuissaan, hän olisi noita, joka asui kukonjalkaisessa mökissä kylän laidalla, hän piirtäisi lumotulla tikarilla ympyrän, sen sisällä hän olisi turvassa, hän vääntäisi naakoilta niskat nurin ja keittäisi luujauhosta taikalientä, hän tekisi mustia lamppuja ja lukisi loitsuja eikä hän muistaisi enää, miten surullinen oli ollut." Laura Honkasalon Tyttökerho kertoo naisporukasta, joka on hitsautunut tiukasti yhteen, tai niin ainakin päähenkilö Katri luulee. Katri on onneton miessuhteissaan, hän etsii epätoivoisena rakkautta, jotta voisi saada lapsen. Eihän siitä tietysti mitään tule, vaan Katri saa aina vain pettyä. Romaanin mittaan hän

  "Siinä lepäsi suojattomana koko hedelmällinen valtio suurine plantaaseineen, joilla oli enää vain naisia, lapsia, vanhoja ukkoja ja n********. Jenkit etenivät kahdeksankymmenen mailin levyisellä kaistaleella ryöstäen ja polttaen. Satoja koteja oli liekeissä, sadoissa kodeissa kajahtelivat jenkkien askeleet. Mutta Scarlettille, joka näki, kuinka sinitakkeja virtasi eteishalliin, se ei merkinnyt koko maan yhteistä koettelemusta, vaan henkilökohtaista, häntä ja hänen omaisiaan vastaan tähdättyä ilkityötä." Margaret Mitchellin Tuulen viemää on eeppinen kertomus intohimoisesta rakkaudesta ja Yhdysvaltoja repivästä sisällissodasta. Kirjan alussa sota alkaa ja kirja päättyy 1870-luvun tienoille, rekonstruktion murtumiseen Georgiassa. Miten aloittaisinkaan kertomaan tästä romaanista! Olen pyörällä päästäni kaikesta lukemastani. Kirja käsittää niin ison palan historiaa, että siinä riittää sulattelemista pitkän aikaa. Kuvittelin lukevani ennen kaikkea rakkausromaania, mutta sainkin

 Luen tällä hetkellä Tuulen viemää ja ajattelin tiedustella teidän mielipiteitänne tiiliskivikirjoista. Edellä mainitussa romaanissa on liki 900 sivua!  Tykkäättekö lukea paksuja kirjoja vai ovatko ne päinvastoin hirvitys? Itse tykkään uppoutua pitempiinkin tarinoihin. Tämä romaani vain on ladottu niin tiiviisti, että lukeminen on tosi raskasta. Atvostan väljää taittoa.

 "Pyörit siinä, sinäkin haluat onnistua ja varot astumasta mihinkään väärin. Meidän on varjeltava sitä, mikä pitää meidät lähekkäin." Essi Kummun Loiste kertoo kahden naisen rakkaudesta. Helena on rakastunut, mutta hänen rakastettunsa ei haluaisi rikkoa vanhaa ydinperhettään. Eletään kahden maailman rajalla, tavallaan olemattomuudessa. Helena on kompleksinen hahmo. Hänellä on oma tavoiteminänsä, johon hän ei yllä. Lisäksi on rakkaushuolia, koska rakastettu (muuta nimeä naiselle ei anneta) ei osaa ottaa eroa miehestään. Hän ei sen takia myöskään osaa elää ulkona kaapista, vaan seilaa kahden elämän välissä. Tämä luonnollisesti satuttaa Helenaa. En jotenkin täysin saanut otetta tästä romaanista. Se oli kyllä sujuvasti luettavissa, mutta henkilöt jäivät jotenkin elämineen etäisiksi. Helenan ja hänen naisensa oleminen oli ärsyttävää soutamista ja huopaamista enkä kirjan lopussa ollut aivan varma, päätyivätkö he siis yhteen vai eivät. Kaiketi päätyivät? Jotain sekavaa tässä kirjas

 "Yksinäisyys kuorii ihmisen ulos ihostaan, leikkaa kielen ja hylkää hitaasti haihtumaan lukitun huoneen ilmaan." Pajtim Statovcin Bolla on tarina kahdesta miehestä, Arsimista ja Milošista, jotka kohtaavat kesällä 1995, sodan kynnyksellä. Arsimilla on vaimo ja lapsi tulossa, mutta hän ei välitä muusta kuin Milošista, heidän salaisuudestaan. Sota kuitenkin tempaa miehet erilleen ja muuttaa asiat peruuttamattomasti. Luin vähä aika sitten Kissani Jugolavian , josta en juuri piitannut. Siksi tartuin tähän Finlandia-voittajaan aika pelonsekaisin tuntein. Tällä kertaa kuitenkin yllätyin iloisesti: Bolla ei karuudestaan huolimatta ole kyllästetty sillä ankeudella, mikä himmensi Kissani Jugoslaviaa . Arsim saa isoimman osan kirjassa eikä hän ole kovinkaan pidettävä ihminen. Hän pettää vaimoaan miesten kanssa ja lyö lapsiaan ja välillä vaimoaankin. Kun mies lopulta päätyy vankilaan, hänen vanha elämänsä on ohi. Hiljaisesta, alistuvasta vaimosta kasvaa sen myötä vahvempi ja päättävä