lauantai 31. heinäkuuta 2010

Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Luin tästä kirjasta eri paikoista ja yhtäkkiä tuli hämmennys: Dorian onkin mies eikä nainen! Tätä hämmästelin aloittaessani lukemista.

Kirjan päähenkilö siis on kuvankaunis Dorian Gray, josta tämän ystävä maalaa upean taulun. Dorian tulee kateelliseksi kuvalleen, koska se pysyy aina nuorena ja kauniina, hän taas vanhenee ja rumentuu. Niinpä hän toivookin ääneen, että kävisi toisinpäin. Ja niinhän siinä käykin. Dorian ei vain ymmärrä ensin, että kuva heijastaa hänen sieluaankin, ja miehen tehdessä yhä pahempia tekoja muuttuu kuvakin sen mukaiseksi.

Oscar Wilde oli tunnetusti homoseksuaali ja luin tätä nyt aika lailla siitä näkökulmasta. Ja aivan suoraanhan siellä pamahti homoeroottinen ihastus aika alkupuolella, mitä kyllä kummastelin ajatellessani julkaisun aikakautta (viktoriaaninen Englanti). Silti se oli oikein viehättävä juonne ja nautin kirjasta muutenkin. Näissä 1800-luvun kirjoissa on sellainen tietty tunnelma ja kielenkäyttö. Ne vaativat alussa usein jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta mielestäni ne ovat oikein ihania kirjoja. On hauskaa tutustua niiden kautta jo ammoin menneeseen aikaan.

Suosittelen kaikille vanhemman kirjallisuuden ystäville! Tämän kirjan kohdalla ei myöskään tarvitse pelätä voimakasta uskonnollista paatosta.

Lukunäyte s. 131-132:
"Taiteilijan lähdettyä Dorian Gray hymyili. Basil parka! Kuinka vähän hän tiesikään kiellon todellisesta syystä!
Miten kummallista: hänen ei ollut tarvinnut paljastaa omaa salaisuuttaan, vaan aivan kuin sattumalta olivatkin tulleet ilmi hänen ystävänsä salaiset ajatukset! Miten monia asioita tuo outo tunnustus selittikään! Taitelijan mielettömät mustasukkaisuuden puuskat, hänen kiihkeä kiintymyksensä, liioitellut ylistelynsä, omituinen sulkeutuneisuutensa... nyt hän ymmärsi ne kaikki ja sääli Basilia. Ystävyydessä, joka näin lähenteli lemmentarinaa, näytti olevan jotain traagista."

3 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

Hei, tännehän pystyy kommentoimaan! Oliko täällä joku aika sitten sellaiset asetukset, ettei tänne voinut kommentoida, jos ei ollut omaa blogspot-osoitetta? Tai sitten vain kämmin viimeksi kun yritin kommentoida. Mutta siis, tykkään kovasti blogistasi ja olin kyllä hämmästynyt, kun tajusin, että olet vasta lukiolainen. Kirjoitat tosi mukavasti!

Lisäsin muuten blogisi omalle sivulleni, toivotavasti sopii :-)

Anki kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista! Hmm, voi olla että oli häikkää asetuksissa... :D En aina hallitse blogiani...

Ja saa toki lisätä, kiitos!

Ina kirjoitti...

Hyvä havainto muuten tämä, ettei tarvitse pelätä uskonnollista paatosta! Tosiaan, sitä ei kyllä Oscar Wildella tarvitse kestää. Ihana huomata, etteivät lukiolaiset muutu ja klassikoita ahmitaan vapaaehtoisesti edelleen. ;)