keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Vigdís Grímsdóttir - Hiljaisuus

- Elämä on satua. Kaikki muu on todellista harhaa.

Hiljaisuus on karmiva kirja mummosta, joka huomaamatta manipuloi perhettään ja ja saa pojantyttönsä Lindan aka Tšaikovskajan tekemään mitä omituisempia asioita. Ja kaiken keskellä on hiljaisuus...
   Noin lyhyeen voi tämän kirjan periaatteessa tiivistää ja niin teenkin, sillä en halua paljastaa kirjasta liikaa. Mainitsen vain, että tarinassa on olennaisena osana Tšaikovski ja hänen musiikkinsa sekä omituinen Anastasia Posohova. Ja ennen kaikkea Grímsdóttirin omituinen maailma, joka kiehtoo kummallisuudellaan ja sairaudellaankin.
   Täytyy sanoa, että oli kyllä merkillinen kirja! Välillä kyllästyinkin tähän ja pidin taukoa lukemisesta, mutta sitten innostuin taas ja sain tämän loppujen lopuksi sitten nopeasti päätökseen. Grímsdóttirin kirjat ovat aina niin outoja, että niistä on hyvin hankala kertoa oikeastaan mitään. Ainakaan minä en siihen kykene. On paljon sellaista, mikä vaikuttaa tavalliselta ja tylsältä, muttei sitten olekaan. Täytyy sanoa, että hyvin pian aloin tuntea vastenmielisyyttä mummoa kohtaan ja mietin yhä edelleen, oliko Posohovaa olemassakaan. Hän  ainakin vaikutti mummon ja Lindan mielikuvituksen tuotteelta. Tosin loppu jäi mietityttämään... Tšaikovskin on ainakin pakko olla vain Lindan mielessä ajallisestikin, mutta hänen ajattelin symboloivan Lindan omaa itseä, joka piti tämän järjissään mummon hullutuksissa. Tšaikovski oli ikään kuin Lindan vapaa tahto ja järki.
   Kuitenkin kirjassa oli kauniitkin hetkensä, esimerkiksi pätkä, jonka laitan postauksen loppuun. Muutenkin on mielestäni hieno ja kiehtova idea ottaa rakastettu klassisen musiikin säveltäjä kirjan keskiöön. Mielestäni kirjailija on tavoittanut hyvin musiikin rakastamisen ilon.
   Suosittelen lukemaan, jos kaipaa kummallisuutta elämäänsä, mutta en kyllä menisi aloittamaan Grímsdóttirin lukemista tästä kirjasta. Valosta valoon ja Z-Rakkaustarina ovat paljon parempia ja kiinnostavampia.

- Minusta tuntuu kuin ymmärtäisin nyt pikku Tšaikovskia.
- Tuntuuko sinusta siltä, kultaseni?
- Kyllä, nyt minusta tuntuu kuin kuulisin musiikissa toisen musiikin, joka on erilaista ja sen sisällä vielä toisen musiikin, joka on jälleen erilaista, ja siinä toisen ja siinä toisen ja noin aivan loputtomiin. Ja on kuin kaikki musiikki muuttuisi kuviksi.
- Nyt tiedät, mitä rakastaminen on, Tšaikovskaja.

3 kommenttia:

Reeta Karoliina kirjoitti...

Ihanaa, että joku toinenkin tykkää Grimsdottirin kirjoista! Tuntuu siltä, että häntä luetaan aivan liian vähän! Juuri kaikki tuo kirjojen "outous", ehkä vaikeuskin kiehtoo itseäni. Kirjoissa on aivan oma maailmansa, hämmentävä, ärsyttävä, humaavan kaunis ja hyvin voimakas. Usein myös jotenkin pelottava.

Seuraavaksi suosittelen naiselta kirjaa "Kannastie 7". Se on aika hurja sekin ;-)

Anki kirjoitti...

Grímsdóttir on kyllä hyvä! Ja hänen kirjojaan luetaan hämmentävän vähän tai niitä ei ainakaan blogeissa näy.
Varmaan se outous ja vaikeus karkoittaa lukijoita, en tiedä...

Kunhan pääsen koeviikon ja keskeneräisten kirjojen ristipaineesta, saatan hyvinkin tarttua tuohon kirjaan. :)

Kuutar kirjoitti...

Luin tuon Z- rakkaustarinan muutama vuosi sitten ja aikomuksena on ollut lukea lisää kirjailijalta, mutta aikomukseksi se on jäänyt. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja seuraavalla kirjastoreissulla poimia mukaan vaikkapa Valosta valoon. :)