Susan Fletcher - Noidan rippi
"Paholaista ei ole. On vain paholaismainen ihmisluonto."
Noidan rippi on julma ja kaunis tarina nuoresta Corraqista, joka joutuu pakenemaan luoteeseen noidanvihaajia. Hän joutuu tyrmään odottamaan polttavaa kuolemaansa ja hänen luonaan vierailee pappi, joka tarvitsee hänen tietojaan Glencoen verilöylystä. Kahdesta niin erilaisesta ja toisilleen vaarallisesta ihmisestä tulee hiljalleen läheisemmät...
En oikeasti tiedä mistä aloittaa tämän kirjan kanssa. Nyt nimittäin päättyi keskinkertaisten kirjojen sarja! Tämä kirja imaisi minut täysin mukaansa runsaalla tarinallaan ja liikuttavuudellaan. Pikkuruinen Corraq on hienoin hahmo, josta olen aikoihin lukenut. Hänen päälleen on syljetty, huudettu noitaa ja huoraa ja hänen äitinsä ja isoäitinsä on surmattu noitina, mutta silti hän jaksaa rakastaa maailmaa ja etsiä ihmisistä hyvää. Hän näkee kauneuden siellä, mistä me muut emme enää osaa etsiä. Hän ei ole noita eikä huora, vaan parantaja. Corraqin rauhallisuus ja sovittelevuus jopa kuolemansa lähestyessä on vavahduttavaa.
Aloin vähitellen pitää myös papin, Charlesin, hahmosta. Aluksi inhosin häntä, koska hän inhosi Corraqia ja tuomitse hänet typerällä uskollaan, mutta hiljalleen hänen suhtautumisensa muuttui. Lisäksi hänen rakkautensa vaimoaan kohtaan oli todella kaunista ja ihanaa luettavaa. Jälleen kauniisti ja harmonisesti kuvattu heterosuhde, kuten Tyrskyissäkin.
En innostunut erityisemmin Meriharakoista, joten pelkäsin tähän tarttumista, mutta pelko oli turha. Nyt voin minäkin sanoa, että Fletcherillä on tarinankerronnan lahja! Hän on uskomattoman hyvä kirjoittaja ja hänen kielensä on henkeäsalpaavan kaunis. Corraqin kautta hän saa meidät ajattelemaan aivan uudella tavalla. Hän näyttää meille, miten tärkeintä on kuunnella vilpittömästi sydäntään, sillä kaikilla meillä on näkemisen lahja. Plussaa myös hienosta lopetuksesta!
Täytyy sanoa, etten saa tästä kunnon arviota aikaiseksi. Kirja oli niin hyvä, ettei siitä osaa tyydyttävästi kertoa!
"Niin. Valat. Minä uskon niihin osittain. Tai pikemminkin uskon niihin, jos ne tekee sydän - ei suu. Uskon syvältä tuleviin, vilpittömiin valoihin. Sellaisiin, jotka muistaa tehneensä vuosia sitten yksin vuoteessaan ."
Noidan rippi on julma ja kaunis tarina nuoresta Corraqista, joka joutuu pakenemaan luoteeseen noidanvihaajia. Hän joutuu tyrmään odottamaan polttavaa kuolemaansa ja hänen luonaan vierailee pappi, joka tarvitsee hänen tietojaan Glencoen verilöylystä. Kahdesta niin erilaisesta ja toisilleen vaarallisesta ihmisestä tulee hiljalleen läheisemmät...
En oikeasti tiedä mistä aloittaa tämän kirjan kanssa. Nyt nimittäin päättyi keskinkertaisten kirjojen sarja! Tämä kirja imaisi minut täysin mukaansa runsaalla tarinallaan ja liikuttavuudellaan. Pikkuruinen Corraq on hienoin hahmo, josta olen aikoihin lukenut. Hänen päälleen on syljetty, huudettu noitaa ja huoraa ja hänen äitinsä ja isoäitinsä on surmattu noitina, mutta silti hän jaksaa rakastaa maailmaa ja etsiä ihmisistä hyvää. Hän näkee kauneuden siellä, mistä me muut emme enää osaa etsiä. Hän ei ole noita eikä huora, vaan parantaja. Corraqin rauhallisuus ja sovittelevuus jopa kuolemansa lähestyessä on vavahduttavaa.
Aloin vähitellen pitää myös papin, Charlesin, hahmosta. Aluksi inhosin häntä, koska hän inhosi Corraqia ja tuomitse hänet typerällä uskollaan, mutta hiljalleen hänen suhtautumisensa muuttui. Lisäksi hänen rakkautensa vaimoaan kohtaan oli todella kaunista ja ihanaa luettavaa. Jälleen kauniisti ja harmonisesti kuvattu heterosuhde, kuten Tyrskyissäkin.
En innostunut erityisemmin Meriharakoista, joten pelkäsin tähän tarttumista, mutta pelko oli turha. Nyt voin minäkin sanoa, että Fletcherillä on tarinankerronnan lahja! Hän on uskomattoman hyvä kirjoittaja ja hänen kielensä on henkeäsalpaavan kaunis. Corraqin kautta hän saa meidät ajattelemaan aivan uudella tavalla. Hän näyttää meille, miten tärkeintä on kuunnella vilpittömästi sydäntään, sillä kaikilla meillä on näkemisen lahja. Plussaa myös hienosta lopetuksesta!
Täytyy sanoa, etten saa tästä kunnon arviota aikaiseksi. Kirja oli niin hyvä, ettei siitä osaa tyydyttävästi kertoa!
"Niin. Valat. Minä uskon niihin osittain. Tai pikemminkin uskon niihin, jos ne tekee sydän - ei suu. Uskon syvältä tuleviin, vilpittömiin valoihin. Sellaisiin, jotka muistaa tehneensä vuosia sitten yksin vuoteessaan ."
Kommentit
Minä ihastuin niin Meriharakoihin kuin tähän Noidan rippiinkin!
Ahmu: Totta, Glencoeta jäi ikävä! Se on harvinaista, mutta siitä tietää että kirja on ollut todella hyvä.