tiistai 13. syyskuuta 2011

Mia Vänskä - Saattaja

Kahden tähden kauhufantasiaa

Mia Vänskän esikoiskirja Saattaja (Atena 2011) on kotimaisen kirjallisuutemme kentällä harvinainen tulokas: se edustaa fantasian lisäksi kauhua. Tämä on realismin dominoimassa maassa varsin virkistävää. Jo tummanpuhuva ja uhkaava kansikuva antaa osviittaa kirjan sisällöstä.
       Tarina lähtee vauhdikkaasti liikkeelle, kun päähenkilö Lilja saapuu kotiinsa ja yllättää aviomiehensä Joukon vieraan naisen kanssa. Lilja päättää epätyydyttävän ja ahdistavan avioliittonsa. Tästä alkaa koko elämän mullistava tapahtumasarja, jolla on suuri vaikutus naisen läheisiin. Hän muuttaa lapsuuden aikaiseen taloonsa ja saa tietää olevansa äitinsä tehtävän perillinen, saattaja, joka johdattaa eksyneet sielut lautalla joen yli rauhaan.
         Kuulostaako tutulta? Vänskä on lainannut kirjansa pääidean surutta kreikkalaisesta mytologiasta, jonka mukaan lautturi Kharon kuljettaa kuolleet Akheronjoen yli kuolleiden maailmaan. Tämä kerrotaan kirjassa suoraan ja mainitaanpa siinä myös kalevalainen myytti Tuonen tytistä, joka vie kuolleet Tuonen joen yli Tuonelaan. Muinasten myyttien hyödyntäminen ei toki ole väärin, itse asiassa se on parhaimmillaan erittäin kiehtovaa.
          Tässä tullaan kuitenkin kirjan perusongelmaan: se ei ole pelottava, jännittävä eikä kiehtovakaan, vaan melko tasapaksu. Jo kirjan kieli kummastuttaa. Teos on suunnattu aikuisille ja se on aikuisten puolelta lainattu, mutta sen kieli on jollain lailla naiivia ja yksioikoista. Minulla oli koko ajan tunne, että luen nuortenkirjaa.
          Tunnetta vahvistivat harmittavan yksioikoiset ja paperiset hahmot. Lukiessa tuli kiusallinen tunne konemaisista ihmisistä, jotka toimivat naruista vetelemällä. Kahdella sivuhenkilöllä, Liljan uudella miesystävällä Juliuksella ja ystävättären miehellä Lassella, oli potentiaalia vaikka mihin, sillä ensin mainittu on pienen lapsensa menettänyt alkoholisti ja jälkimmäinen vaimonhakkaaja. Näiden äärimmäisen vakavien teemojen kautta olisi ollut mahdollisuus hyvinkin taitaviin juonenkäänteisiin ja ihmismielen tarkasteluun. Sitä vastoin henkilöt selviävät ongelmistaan epäuskottavan nopeasti ja helpon tuntuisesti. Perustavanlaatuisin ongelma on, ettei päähenkilöön kiinny eivätkä henkilöiden kohtalot kosketa. Tosin tästä oli hieno poikkeud kuvaus Liljan raivon heräämisestä, joka sävähdytti ja herätti ajatuksia.
          Kirjan tasapaksuun on sikäli hämmentävää, että kerronta on kuitenkin suhteellisen sujuvaa ja kirjassa tapahtuu varsin paljon. Valitettavasti vain tapahtumat eivät imaise mukaansa. Kirjaa lukee lähinnä toteavasti "ahaa, nyt mentiin tuonne ja sitten tapahtui sitä sun tätä". Lopussa selkeästi yritettiin tiivistää tunnelmaa, mutta käännekohdassa kirja jotenkin lässähti. Epilogi taas oli yllättävä ja erittäin onnistunut. Näin päätetään kirja! Pannaan lukija pohtimaan, mitä tapahtuu kansien sulkeuduttua.
          Kaiken kaikkiaan kirja jätti odotukset lunastamatta. Siinä oli yritystä, mutta mitenkään mieleenpainuvaksi tätä lukukokemusta ei voi sanoa. Kuitenkin edellä mainittu kohtaus ja harvinaisen onnistunut lopetus antavat toiveita paremmista teoksista. Vänskässä on potentiaalia ja pitää muistaa, että tämä oli vasta hänen esikoisensa. Ehkäpä jo ensi vuonna saamme nauttia monipuolisemmasta kielenkäytöstä ja syvemmistä henkilöhahmoista?
(Arvio on kirjoitettu äidinkielen kurssia varten. PS: Blogger sekoilee omiaan ja pienentää tuon alun oudosti. Pahoittelut siitä.)

5 kommenttia:

Laura / Lukuisa kirjoitti...

Olen aika pitkälti samaa mieltä kanssasi tästä kirjasta. Eniten minua häiritsi juuri hahmojen yksioikoisuus. Toivottavasti Vänskä kirjoittaa lisää, sillä oli tämä kuitenkin hyvä esikoinen :--)

Susa kirjoitti...

Minä en jotenkin kaivannut tähän edes sen syvempää henkilötaustoitusta tai ns. tarttumapintaa. Pidän tosin esim. Stephen Kingin kirjoista, eikä niissä minusta tämän enempää ole keskitytty kovin syvääluotaavaan henkilöhahmotukseen.

Mutta kirja on kuitenkin sen verran erikoinen, että se tosiaan joko toimii tai sitten ei. Mukava on lukea tästä erilaisia arvosteluja.

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Hieno arvio, monitahoinen ja pohdiskeleva. Tsätä kirjasta on pienimuotoisesti kohkattu, mutta et ole antanut ainakaan sen sumentaa arvostelukykyäsi. Vaikka henkilöitä ei syväluodattaisikaan, olisi hyvä, jos he herättäisivät lukijassa edes jotain tunteita.

Zephyr kirjoitti...

Kiva lukea tästä toisenlainen arvio! Blogeissa tätä on taidettu lähinnä kehua, mutta on aina virkistävää lukea erilaisia mielipiteitä. :)

Anki kirjoitti...

Kiitos kehuista kommentoijille! Oma näkemys oli helppo tuoda esiin, sillä olen tarkoituksella jättänyt lukematta muiden arviot tästä. :) Moniäänisyys on tärkeää säilyttää.