torstai 26. heinäkuuta 2012

Teemu Keskisarja - Kyynelten kallio ~ Kertomuksia seksistä ja väkivallasta

"'Sodomiittinen synti' (sodomitisk synd) ei Ruotsin valtakunnassa viitannut eläimeensekaantumiseen, jonka oikeustermi oli tidelag. Tältä pohjalta voi todeta, että pappilanrengit Heikki Mikonpoika ja Heikki Pekanpoika ovat Suomen ensimmäiset nimeltä tiedetyt homot."

Teemu Keskisarjan tietokirja Kyynelten kallio (Siltala 2011) kertoo siitä, mihin alaotsikko viittaa; seksistä ja väkivallasta. Ruotsin alaisen Suomen rahvaan historia on kaivettu esille eri tekstilähteistä, pitkälti oikeuden pöytäkirjoista.
Kertomus on sinänsä hyvä termi, että tapaukset on tuotu kansantajuisesti ja mielenkiintoisesti romaanimaisessa muodossa. Itse kuitenkin määrrittelen kirjan tietokirjaksi sen suurehkon viittaus/lähdemateriaalin vuoksi.
     Muistan, että kirjasta kohistiin viime vuonna,ainakin Ilta-Sanomissa. Homo-aihe oli tietysti raflaavasti esillä ja eläimiinsekaantuminen myös. Kuinkas muutenkaan, mikäänhän ei tunnetusti myy niin kuin seksi ja väkivalta. Parasta onkin, jos ne ovat samassa paketissa. Siksi tietysti minäkin tämän luin.
     Varsin mielenkiintoinen opus! Teksti piti tehokkaasti mukanaan ja sen tarjoamat tiedot olivat kiintoisia. Kukapa uskoisi, että 1600-1700-luvuilla eläimiinsekaantuminen oli yleinen ja kuolemalla rangaistava teko? Ruotsissa surmattiinkin n. 700 miestä tästä rikoksesta!
Kuolemanrangaistus ei muutenkaan ollut tabu. Kaksinkertaisesta huorista eli kahden aviossa olevan aviorikoksesta seurasi pitkälti automaattisesti kuolemantuomio. Nykysuomalaiselle varsin hurjaa meininkiä.
      Yllättävää oli, ettei homoudesta annettu käytännössä ollenkaan tuomioita, lukuunottamatta nyt tuota Heikkien kuolemaa. Tämä johtui pitkälti yksinkertaisesti siitä, ettei asiasta tuohon aikaan edes hiiskahdettu laissa. Hallitsijat olivat ottaneet opikseen eläimiinsekaantumisen tuomitsemisen jälkeen ja arvelivat vaikenemisen olevan viisainta. Ainoatakaan sielua ei haluttu saada kiinnostumaan asiasta, ihan jo siksikin, ettei valtaapitävillä ollut resursseja jahdata sekä eläimiinsekaantujia että homoseksuaaleja. Karmiva ja yllättävä sivuhuomio oli Hollannin laajahko homovaino noihin aikoihin. Pitkään liberaalina pidetyllä maalla ei ole niin puhtoinen historia.
      Tutustuminen Ruotsin oikeusjärjestelmään oli myös mukavaa. Nykyiseen verrattuna siinä on tietysti ollut puutteensa, mutta hyvin edistynyt se on silti ollut. Rikoksia ei ole tuomittu noin vain, vaan todistajia on pitänyt olla. Rikospaikka on syynätty ja tutkittu hyvinkin tarkkaan, onko rikos ollut mahdollinen. Lievempien rangaistusten kanssa ei tosin ole oltu turhan tarkkoja, mutta kuolemanrangaistu on ollut vakava paikka. Ilmeisesti ketään ei ole viety pyövelille hutkien, vaan kivet ja kannot on käännetty syyllisyyden varmistamiseksi. Tuomion on myös välttänyt ainakin näennäisen helposti; jättämällä tunnustamatta. Tunnustus, todistusten kuningatar, on ollut kovassa huudossa. Kidutusta ei kaiketi ole käytetty pahemmin, epäinhimillisiä pidätys/tutkintavankeussellejä tosin sitäkin enemmän.
      Kaikkein oudointa oli minusta kuitenkin lasten hyväksikäyttöjen vähyys, melkein olemattomuus. Aihe ei tule oikein missään aikalaisteksteissä esiin ja äärimmäisen harvoin tapauksia on tullut tietoon, oikeudenkäynneistä nyt puhumattakaan. Keskisarja pohtiikin ja tuntuu jopa kallistuvan sille kannalle, ettei hyväksikäyttöjä ole yksinkertaisesti kummemmin ollut. Hän haastaakin lukijat tai pikemminkin kaikki meidät pohtimaan, onko nykyaika synnyttänyt uuden hirviötyypin.
Minä en sitä usko, ainakaan täysin. Olen varma, että lapsia on käytetty hyväksi aina ja varmaan vähintäänkin samassa mittakaavassa, mitä nykyään. Koska ihmisyyden yksi puoli on peto, joka alistaa heikommat. Koska lapsia on alettu arvostaa kunnolla oikeastaan vasta 1900-luvulla ja heille on julistettu oikeudet. Nykyaika netteineen kaikkineen tarjoaa tietysti aivan uudet mahdollisuudet pedofilialle, mutta ennen Ruotsin alue on ollut täynnään lapsia, joista monet ovat olleet nykymittapuulla heitteillä. Orpoja on ollut valtavasti ja lasten tilanne ylipäänsä on ollut varsin samaa, mitä se nyt on kehitysmaissa. Se, jos mikä antaa mahdollisuudet fyysiseen hyväksikäyttöön. En kummemmin ihmettele aikalaisdokumenttien puutetta. Seksuaalirikokset tuottavat uhreilleen niin kovan häpeän, ettei niistä siksikään haluta puhua. Uuden ajan murroksen aika tuskin on ollut kaikkein turvallisin aikakausi puhua asiasta.
      Kyllä tätä kirjaa voi suositella. Kaikille aiheista kiinnostuneille!

Kyynelten kalliota on lukenut mm. Artsi, Kirjavinkkien Maarit, HS ja MTV3.

Ei kommentteja: