torstai 21. helmikuuta 2013

Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

">>Millaiseen tekoon aion ryhtyä ja millaisia pikkujuttuja samalla pelkään!>>, hän ajatteli hymyillen oudosti. >>Hm... niin... kaikki on ihmisen ulottuvilla mutta kaiken hän päästää ohitseen, pelkän pelkuruuden vuoksi... sehän on selviö... Mitähän ihmiset pelkäävät kaikkein eniten? Uutta askelta, omaa uutta sanaa he pelkäävät kaikkein eniten..."

Fjodor Dostojevskin maailmankuulu klassikko Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, 1866, suomentanut Olli Kuukasjärvi, Otava 2008) ei ole suinkaan niin vaikea kirja kuin usein väitetään. Se on sinänsä ajalleen tyypillinen runsaine henkilöiden sisäisen maailman ja eettisten pohdintojen kuvauksineen, mutta vaikea se ei ole. Rikos ja rangaistus on matka murhamiehen pään sisälle, hänen vuoroin ylimielisiin, vuoroin katuvaisiin ajatuksiinsa.
    Päähenkilö, entinen opiskelija Rodion Romanovitš Raskolnikov on jo jonkin aikaa suunnitellut panttailainaajan murhaa ja eräänä päivänä hän toteuttaa aikeensa. Kuin ihmeen kaupalla hän selviää murhapaikalta kiinni jäämättä, mutta pian piinaava epäluulo kaikkia kohtaan kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin. Oman lisänsä ongelmiin tuo siskon huonolta vaikuttava naimakauppa.
    Romaani sisältää vanhoja ja, no, klassisia eettisiä teemoja, joista päällimmäinen on kysymys rikoksen tai yleisemmin väärän teon oikeutuksesta. Voidaanko paha teko hyväksyä, jos sillä on hyviä seurauksia? Ovatko altruistiset teot aina oikein? Myös epätasa-arvo tuodaan raadollisesti esille; Raskolnikov on niin köyhä, ettei saa joka päivä ruokaa ja päällä on vain ryysyt. Katerina Ivanovnan perhe elää sietämättömissä oloissa miehen ryypätessä ja vanhin lapsi Sonja päätyy myymään itseään hankkiakseen perheelleen rahaa. Samaan aikaan hyvätuloiset pitävät kekkereitään. Valitettavasti tuloerot eivät ole hävinneet mihinkään - eivät Venäjältä eivätkä monesta muustakaan maasta.
     Venäläisille klassikoille on tyypillistä henkilöhahmojen valtava määrä, mikä panee lukijan pään helposti sekaisin ja luo varmaan osaltaan haasteellisuuden mielikuvaa. Onneksi Rikoksessa ja rangaistuksessa henkilöjen määrä on melko kohtuullinen. Raskolnikovin lisäksi suuremmissa rooleissa ovat hänen siskonsa Avdotja "Dunja" "Dunetška" Romanovna ja äitinsä Pulheria Raskolnikova, jo aiemmin mainittu köyhä kotirouva Katerina Ivanovna ja hänen tytärpuolensa Sonja, ystävä Razumihin, kosija Lužin ja Arkadi Ivanovitš Svidrigailov. Muitakin ihmisiä toki on, mutta heillä ei ole niin suurta merkitystä. Kieltämättä nuo kolmiosaiset ja välillä erilaisiksi muuntuvat (!) nimet olivat vaikeita enkä yritäkään väittää, että muistaisin nytkään kaikkia ulkoa.    
    Pidin kovasti ihmiskuvauksesta, vaikka se suodattuikin lähinnä Raskolnikovin epäluuloisen ja vihamielisen ihmiskäsityksen läpi. Kuitenkin henkilöiden kaunopuheisuus ja pitkät monologit olivat kiintoisia ja dialogit ajoittain hyvinkin hauskoja. Suosikkini henkilöistä on hyväntahtoinen ja puhelias razumihin, jota Raskolnikov ei mielestäni arvostanut läheskään tarpeeksi.
     Vuosien varrella olen oppinut pitämään näiden 1800-luvun kirjojen tunnelmasta ja verkkaisuudesta yhä enemmän. Samanlaista syvällisyyttä löytyy nykykirjallisuudesta melko harvoin, mikä on sääli. Näissä romaaneissa mennään syvälle ihmiseen ja tuodaan esille ennen kaikkea moraalisia kamppailuja. Kaiketi moraali ja etiikka eivät ole tänä päivänä muodissa... Toisaalta näiden kirjojen tärkeä osa on kristinusko ja siihen liittyvät seikat, jolloin moraalikysymysten pohdinta on nykyään väistämättä eri pohjalla arvojen pirstaloituessa enemmän ja enemmän. Vaikken olekaan kristitty tai muuten uskossa, koen jostain syystä vahvaa kristillisyyttä sisältävät romaanit kiinnostaviksi, esimerkkeinä nyt vaikkapa Pikku naisia, Kotiopettajattaren romaani ja Dorian Grayn muotokuva. Niiden uskonnollinen puritaanisuus ja moraalin tiukkuus ovat kumman kiehtovia, vaikken näekään kyseisiä ominaisuuksia hyvinä tosielämässä.
    Suosittelen ehdottomasti! Paksuus ja maine varmaan pelottavat, mutta minusta aivan turhaan. Minusta kirja oli syvällinen, helppotajuinen ja oivaltava. En kummastele klassikkostatusta lainkaan.
    

2 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Anki, luin tämän varmaan juuri sinun ikäisenäsi, lukiossa, ja sitten vielä myöhemmin muutama kymmenen vuotta sitten. Kummatkin kerrat vakuuttivat. Mietin, että vaikka yleensä rasitun runsaasta henkilömäärästä, niin venäläisissä klassikoissa taidan olla niin alistunut jo asiaan, että en sitä noteeraa.

Minun Kotiopettajattaren romaanini on ikuisesti Humiseva harju. Kun luin sen viime vuonna olin vieläkin enemmän tulessa kuin nuorena sen lukiessani. Nyt minulla oli käytössäni uusi painos, johon Charlotte on kirjoittanut alkulauseen kuin puolustuspuheen sisarensa Emilyn rohkealle ja kohua aiheuttaneelle kirjalle.

Hienoa, että löydät näitä kirjallisuuden helmiä!

Anki kirjoitti...

Leena, onpas hauska sattuma! Tarina on kyllä kiinnostava ja kestää varmasti useamman lukukerran.
Tuo venäläisklassikoiden laaja henkilögalleria tosiaan tuntuu sellaiselta luonnonvoimalta, johon ei auta kuin alistua... :D

Kirjallisuuden helmet ovat elämän suola!