sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Elina Reenkola - Nainen ja viha ~ Aggressio voimavaraksi

"Naiselle on ominaista aggressioiden kanavoiminen epäsuoriin väyliin, kuten kuten psykosomaattisiin ja anorektisiin oireisiin ruumiin näyttämöllä, tai aggressioiden kääntäminen itseen, masennukseen, itseä tuhoavaan käyttäytymiseen tai kärsimykseen koko elämässä, kuten pitkissä psykoterapioissa olen voinut todeta. Myös pakkoajatuksiin ja -toimintoihin voi kanavoida tukahdutettua kiukkua. Epäsuora aggressio on usein näkymätöntä, piilotettua."

Psykoanalyytikko ja terapeutti Elina Reenkolan kolmas kirja Nainen ja viha (Minerva Kustannus 2012) käsittelee hyvin mielenkiintoisia teemoja. Yhdistelmä nainen ja viha herättää vieläkin voimakkaita tunteita ja kysymyksiä sukupuolieroista. Onko naisen viha erilaista kuin miehen?
    Reenkolan mukaan vihan ilmaisu on hyvin erilaista miehiin verrattuna. Naisen viha ei useinkaan ilmene suorana aggressiivisena käytöksenä vihan kohdetta kohtaan, vaan epäsuoremmin. Monet naiset kärsivät liiasta kiltteydestä, joka estää vihan purkautumista rakentavasti. Kuten ylläolevasta lainauksesta käy ilmi, naisille sisäänpäinkääntynyt viha on tyypillistä. Yksi äärimmäisistä itsetuhokeinoista, syömishäiriö, onkin moninkertaisesti yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa.
    Vihan tuotteen, koston, ilmenemiseen pätevät yleensä samat seikat kuin itse vihan ilmaisussa. Miesten kosto on tyypillisesti suoraa ja väkivaltaista; väärintekijälle käydään kostamassa avoimesti, varsinkin jos tämä on mies. Naiset toimivat näin harvoin. He puhuvat selän takana pahaa ja pelaavat monimutkaisia ihmissuhdepelejä vahingoittaakseen kostonsa kohdetta.
      Reenkolan kirja oli kiintoisaa luettavaa, vaikkakin psykoanalyysi on minulle aina kova pala. Myönnettäköön avoimesti, että oma psykologian tietämykseni perustuu lähinnä lukion pakolliselle kurssille. En siis esiinny minkäänlaisena asiantuntijana. Silti Freudin teoriat kuulostavat minusta kaikessa mielikuvituksellisuudessaan älyttömiltä. En ole koskaan osannut ottaa vakavasti puhetta pikkutyttöjen peniskateudesta ja pikkupoikien synnyttämiskyvyttömyyden surusta. Reenkola nojaa Freudiin varsin vahvasti, mikä teki lukemisesta välillä vaikeaa. Varsinkin puheet naisen sisätilasta ja siihen liittyvistä asioista olivat niin kummallisia, että suhtauduin moneen seikkaan kirjassa melko skeptisesti.
    Ei kirja silti huono ole. Naisten tyypillisistä toimintatavoista oli kiinnostavaa lukea, samoin länsimaisen kulttuurin kostotarmyyteistä ja -tarinoista. Lisäksi tein varsin merkittävän oivalluksen itseeni liittyen lukiessani syyllisyysteemasta, ja tämä seikka merkitsee varsin paljon. Oivallukset ovat kuitenkin melko harvinaisia kirjoja lukiessa, ainakin minulle.
    Helppolukuinen, ammattilaisen kirjoittama ja mielenkiintoinen tietokirja. Suosittelen kritiikistäni huolimatta.

Osallistun kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajoihin kategoriassa psykologia.   

2 kommenttia:

Pihi nainen kirjoitti...

Tämä kirja vaikuttaa kiinnostavalta, täytyy lukea. Minä tunnistan itsessäni tuon liian kiltteyden. Nykyään osaan sentään jo huutaa tarvittaessa (ennen en oikeasti osannut). Jotkut ovat sanoneet, että hassua, että minun on täytynyt opetella huutamaan, mutta ei se ole yhtään omituista liian kiltiksi kasvaneelle.

Anki kirjoitti...

Pihi nainen: Suuttumisen osaaminen ei suinkaan ole itsestäänselvyys, tiedän sen liiankin hyvin! Liika kiltteys kerta kaikkiaan pilaa elämän.