Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Herbjörg Wassmo - Dinan kirja (2. kierros!) (Dina-sarja 1)

Kuva
"Minä olen Dina. Ihmiset ovat olemassa. Minä kohtaan heidät. Ennemmin tai myöhemmin tiemme eroavat. Sen minä tiedän.      Kerran minä näin sellaista, mitä en ollut ennen nähnyt. Kahden ikäihmisen välillä, piispan ja piispattaren. Rakkaus lienee merenaalto, joka on olemassa vain sitä rantaa varten, jota vasten se lyö. Minä olen Dina. Minä tarkkailen sellaisia aaltoja. En voi antaa veden huuhtoa ylitseni." Joskus on hauskaa lukea jokin kirja uudelleen vuosien jälkeen. Aina on vaarana, että se ammoin niin loistava kirja ei tunnukaan enää niin hyvältä, mutta lukukokemuksia on aina mukavaa verrata.      Olin aikoinani aivan haltioissani tästä kirjasta ja bloggasin siitä . Olin tuolloin 16-vuotias ja monet asiat olivat toisin. Dinan äärimmäisen voimakas persoona ja luja tahto kiehtoivat minua, joka olin vielä tuolloin hyvin arka ja ylikiltti. Olin hurmoksessa kirjan alusta sen loppuun. Nyt 21-vuotiaana tuo näkemys on hieman saanut sävyjä. Pakko myöntää, että Dina herätti min