Conan Doyle - Baskervillen koira

 

"Kalliot kiiltävät märkinä ja hohtavat kuin hopea himmeässä päivänvalossa. Synkkä tunnelma vallitsee sekä sisällä että ulkona. Sir Henry on masentunut, ja minunkin mieltäni ahdistaa raskas paino. Tunnen vaaran lähestyvän - vääjäämättömän vaaran, joka on sitä kauheampi, kun sen laatu ei voi aavistaa."

Conan Doylen Baskervillen koira on dekkarien klassikko. Herra Holmes ja tohtori Watson joutuvat seikkailun pyörteisiin, kun sir Henry Baskerville vaikuttaa olevan vakavassa vaarassa. Baskervillen sukua on jo ties kuinka kauan piinannut helvetillinen paholaiskoira, jos tarinoita on uskominen - mutta onko niitä?

Baskervillen koira oli minulle kevyt välipala 160 sivullaan, ja hyvin viihdyttävä sellainen. En ole koskaan aiemmin lukenut Sherlock Holmes -dekkaria, joten oli jo aikakin! Suomennos tavoittaa mukavasti 1800-luvun kirjallisuuden vanhahtavuutta.

Kirja kerrotaan Watsonin näkökulmasta, välillä näytetään hänen kirjoittamiaan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Kuten tunnettua, Watsonilla ei ole juuri muuta virkaa kuin toimia jonkinlaisena peilinä Holmesin neroudelle. Kumpikin hahmo jäi hyvin ohueksi, mikä tietysti ei dekkareissa ole niin tavatonta. 

Ajankuvaa kuvaa pistämättömästi keskustelut ihmisten pääkalloista. Pohditaan, erotetaanko n******* ja eskimon kallot toisistaan! Nykylukijaa tällainen hätkähdyttää ja tietysti sietääkin hätkähdyttää.

Sujuvasti luettava pieni kirja, miksenpä suosittelisi.