Joyce Carol Oates - Elämäni rottana

 

"Me rakastamme teitä isänne kanssa... valtavasti! Mutta... sitä rakkautta ei pidä koetella..."

Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana on väkevä kertomus pienestä Violet Ruesta, joka karkotetaan perheestään. Violetin isoveljet hakkaavat mustan pojan kuoliaaksi ja Violet kertoo asiasta viranomaisille. Sen jälkeen hänestä tulee perheen silmissä rotta, arvoton huora. Loputon pelko astuu tytön elämään.

Olipa tämä raju lukukokemus! Violetin elämä ei ole helppoa. Oatesin maailma on suoraan sanoen vastenmielinen. Siinä maailmassa naisen itsenäisyydelle ei ole tilaa, vaan hän on aina miesten armoilla. Niin Violetkin. Ei riitä, että hänet karkoitetaan perheestään, vaan hän joutuu myös seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Nuorelle karkotetulla maailma on kova ja armoton. 

Violet on persoonaltaan ilmeisen helppo uhri. Karkottaminen on saanut hänet häpeämään itseään. Rotta on sana, jonka tyttö liittää itseensä. Ei siis olekaan ihme, ettei hän osaa varoa vaaraa. Violet on niin henkisesti kuin ruumiillisestikin hauras, kaikkea muuta kuin veljensä ja isänsä. Isästä tihkuu vaaraa, isän nenille ei kukaan hypi. Äiti on yhtä hauras ja pelokas kuin Violetkin ja koettaa vain olla mieliksi. Tästä perheen dynamiikasta ennen tappoa oli karmivaa lukea. 

Olenkin kahden vaiheilla, mitä ajattelen romaanista. Toiselta puolen se on hyvin kirjoitettu, väkevä tarina. Toisaalta sen maailma on niin ruma, että pahaa tekee. Jouduin pitämään lukemisessa taukoja, kun saatoin aavistaa taas jotain kamalaa tapahtuvaksi enkä erehtynytkään. Ehkä olisin kaivannut tähän vuoden loppuun jotain hieman kauniimpaa. Silti en harmittele tämän teoksen lukemista. Kyllä se kuitenkin on hyvä. Oates ei koskaan päästä lukijaansa helpolla.

Suosittelen rankkojen tarinoiden ystäville. Jos kaipaat jotain lempeää, tähän ei kannata tarttua.

PS: Niitä vuoden luettuja kirjoja tulikin sitten 97 eikä 96! Huu.