Anna-Liisa Ahokumpu - Kolme rukousta äidille

 


"Koko raskausajan oli tuntunut siltä, että olin sukeltanut hämärään veteen. En enää tuntenut itseäni tai ruumistani, enkä tiennyt, millaisena nousisin vedestä ylös, kukaan ei kertonut, olin vain keskellä ryykeliä, eikä sitä sanaa löytynyt sanakirjasta, se jätti aivan liikaa tilaa kuvittelulle."

Gummerus 2021. 

Anna-Liisa Ahokummun romaani Kolme rukousta äidille kertoo kuolevasta äidistä, synnyttävästä tyttärestä ja pyhästä Anjezësta, äiti Teresasta. Kirjan epilogi on äidin näkökulma, jossa hän on iloinen että on tehnyt tyttärestään niin itsenäisen. Äiti on marttyyrimainen, ei haluaisi tyttärensä tulevan ja näkevän vaivaa. Tytär kertoo olevansa raskaana.

Sitten siirrytään tyttären, Even, näkökulmaan, joka vuorottelee Anjezën näkökulman kanssa. Eve on raskauden loppumetreillä ja todella tuskastunut. Hän ei saa nukuttua eivätkä supistukset ota tihentyäkseen. Anjezë on lapsi ja elämää värittää fanaattisesti uskonnollinen ja helposti kiihtyvä äiti ja Albanian melskeet. Kasvaessaan Anjezë muuttaa Kalkuttaan uskonnolliseksi opettajaksi.

Muistan lukeneeni kirjailijan haastattelun Helsingin Sanomista, jossa hän kaipasi kirjallisuudelta realistisempia synnytyskertomuksia. Niinpä hän kirjoitti sellaisen itse. En ole koskaan synnyttänyt tai ollut mukana kenenkään synnytyksessä, mutta hyvin realistiselta tämä kuvaus kyllä tuntui. Ahokumpu tavoittaa hyvin usein piiloon jäävän eläimellisen puolen, joka synnytyksessä ja äitiydessä on. 

Kaikki ei myöskään mene aivan nappiin, vaan synnytyksen jälkeen Even henki on vaarassa. Mitään ei kuitenkaan selitetä hänelle, vasta myöhemmin psykologin luona hän saa tietää totuuden. Keskustelu psykologin kanssa on turhauttavaa ohipuhumista, minkäänlaista aitoa yhteyttä ei synny.

Yhteydettömyys on muutenkin kirjan kantavia teemoja. Even äiti on elämässään epävarma marttyyri, joka on kasvattanut yhteyttä vaille jääneen epävarman tyttären, vaikka muuta luuleekin. Äidin kuoleman jälkeen mielikuva hänestä alkaa haalistua Even mielessä, äidin ihailema Anjezë tuntuu tutummalta ja läheisemmältä. Myös Anjezë elää tavallaan omassa todellisuudessaan, omituisen äidin ja veljen kanssa, pian pimennossa Jumalaltakin.

Mielestäni tämä kahden näkökulman valinta ei ollut oikein onnistunut. Loppupuolella Anjezën ja Even kohtaloita koitettiin vähän yhdistää, mutta ei mielestäni kovin hyvin. Anjezën tarina jäi irralliseksi, olisin mieluummin lukenut vain Evestä. Ehkäpä Even ja äidin näkökulmista vuorotellen.

Myöskin kirjan alku oli aika tahmainen enkä meinannut oikein päästä eteenpäin. Jossain sivun 50 tienoilla tarina sitten imaisi mukaansa ja luin voimakkaasti eläytyen Even kohtalosta. Tästä on annettava pisteet, sillä synnyttämättömänä ja lapsettomana samastumiseni ei ole itsestään selvää. 

Voin suositella tätä tietyistä puutteista huolimatta. Joku saattaa tietysti säikähtää synnytyskertomusta, mutta minusta se ei ollut mitenkään kauhea tai ällöttävä. Ennemmin luonnollinen tapahtuma.

Kirjan on lukenut myös Kirjaluotsi.

"Tai mitä jos vauva ei tuntenutkaan samaa kipua kuin minä, vaan minä olin tuntenut samaa kipua kuin vauva, vauvan kipua joka oli näennäisen hiljaa odottanut kaikki nämä vuodet sisälläni, kipua joka oli valmiiksi minussa vain siksi että olin joskus ollut vastasyntynyt?"

Kommentit

Anneli A sanoi…
Kiitos kirjan esittelystä. Kiinnostavaa oli lukea postaustasi, vaikka täytyy sanoa, että aiheeltaan kirja tuntuu olevan sellainen, että tuskin haluan tarttua siihen. Olen kolme lasta synnyttänyt, enkä tunne suurta halua palata niihin kokemuksiin. - Mukavaa viikonloppua sinulle.
Anki sanoi…
Tämän kirjan mukana varmasti synnyttäneet eläytyvätkin omiin kokemuksiinsa.
Hyvää viikonloppua sinullekin! :)
riitta k sanoi…
Olen lukenut Ahokummun esikoisen, mutta aiheeltaan tämä ei kiinnostanut, joten peruutin lukuaikeeni. Minulla ei ole kahdesta synnytyksestä jäänyt mitään kauhukuvia, koin saaneeni hyvää hoitoa.
Anki sanoi…
Minulla on vielä esikoiskirja lukematta. Hyvä, että sinulla on synnytyksistä hyvät kokemukset :)
Minulla nousi tästä kirjasta todella vahvasti oma synnytyskokemus mieleen, siksi tätä oli vähän vaikeakin lukea. Nuo Even ja Anjezën tarinat lomittuivat tosiaan vähän kömpelösti, tuntui kuin olisi lukenut vuorotellen kahta eri kirjaa. Ahokummun esikoisromaani on jäänyt mieleen vahvana lukukokemuksena.
Anki sanoi…
Joo, kahden tarinan punominen ei aivan onnistunut.
Pitää ottaa lukemistoon jossain vaiheessa myös tuo esikoisteos!
vahva kansi, lainannut Niina Meron Englantilainen romanssi suameks 🇫🇮
Tässä oli minusta jotain tosi kiehtovaa mutta samaan aikaan etäännyttävää. Tuli sellainen olo, että lipesi otteesta. :) Mutta kauniisti kirjailija kieltä käyttää.
Anki sanoi…
Hannele: Kiva kuulla!

Jonna: Kyllä, kaunista kieltä :)
Minä en myöskään oikein ihastunut tähän kahden tarinan yhdistelmään. Mielestäni ne olivat liian irralliset, enkä oikein muutenkaan tähän Äiti Teresan osuuteen päässyt kiinni.
Anki sanoi…
Joo, tämä näyttäisi olevan ns. yleinen mielipide.