keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

Tässäpä vasta jännittävä, karmiva ja hieno kirja!
Täynnä seikkailua, kuvottavia yksityiskohtia, rakkautta, dekkaria ja mikä parasta, kirjoja.

Isä vie pikku-Danielin Kuolleiden kirjojen hautausmaalle tämän ollessa 10. Poika löytää sieltä Júlian Caraxin kirjoittaman Tuulen varjon, ja se tempaa pikkupojan valtoihinsa. Tarina ja kirjailija alkavat kiinnostaa häntä siinä määrin, että hän alkaa selvittää näiden arvoitusta. Myöhemmin, kun Daniel on jo vanhempi, hän saa uuden ystävän, Fermínin, jonka kanssa selvittää aina vain hurjemmaksi, vaarallisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi käyvää juttua. Heitä, samoin kuin arvoituksen henkilöitä, vainoaa julma komissaario Fumero, joka tappaa vihollisensa kylmäverisesti vähääkään arvelematta. Pian Daniel huomaa oman elämänsä toistavan Tuulen varjoa...

En yhtään ihmettele, miksi kirja on myyntilistojen kärjessä. Se on vetävä, vaikka jäikin minulla välillä kesken kun luin jotain vielä vetävämpää. Älkää tehkö samaa erehdystä, kirjassa on niin paljon hankalia espanjankielisiä nimiä ja monimutkaisia tapahtumia, että on hankala päästä uudelleen kärryille, jos välillä keskeyttää.

Välillä jotkin tapahtumat olivat niin kamalia, että hetken tuntuivat epäuskottavilta. Mutta toisaalta maailmalta tulee jatkuvasti niin karmeita uutisia, että tunne häviää pian.

Lempihahmoni oli ehdottomasti Fermín. Ukkeli suoltaa nokkelaa tekstiä kuin tuosta vaan! Kirjan kieli oli muutenkin minusta todella hienoa, tavallaan vanhanaikaista. Ihanan kuvailevaa tesktiä, Barcelona suorastaan heräsi eloon mielessäni, vaikken ole siellä koskaan käynytkään.
Daniel oli myös ilahduttavan samastuttava hahmo, ja jotenkin suloisen herkkä. Oli mielenkiintoista lukea kirjaa nuoren, aikuisuuden rajamailla olevan pojan näkökulmasta! Siksi juuri kirjat ovatkin niin viehättäviä, niiden avulla voi tutustua eri asioihin ja saada uutta näkökulmaa.

Suosittelen ehdottomasti jokaiselle, erityisesti kirjahulluille! Kuolleiden kirjojen hautausmaa herätti kaipausta, olisi ihanaa vierailla sellaisessa paikassa...

(EDIT 17.5.2010) Tekstinäyte s. 121
"Fermín käveli omalle rivilleen ja istuutui paikalleen. Hän ojensi minulle manteli- ja pähkinäsuklaanapin ja katsoi minua jokseenkin kummissaan.
- Daniel, olet valkoinen kuin nunnan pakara. Voitko huonosti?
Näkymätön henkäys pyyhki permannon yli.
- Outo haju, Fermín huomautti. - Kuin mätä pieru, notaarin tai prokuristin.
- Ei. Palaneen paperin haju.
- Hei, ota sitruunanmakuinen Sugus, se parantaa kaiken.
- Ei tee mieli.
- Pane se sitten talteen, koskaan ei tiedä, milloin Sugus päästää pälkähästä."

Ei kommentteja: