maanantai 28. kesäkuuta 2010

Virginie Despentes - Kauniita asioita

No nyt on Despentes-kimara tehty!

Pääpiirteissään tarinan päähenkilöjä ovat kaksoset Claudine ja Pauline. Claudine on omistanut elämänsä miesten miellyttämiselle ja pukeutuu sen mukaisesti. Pauline taas on päinvastainen; hän pukeutuu mukaviin ja suht. poika/miesmäisiin vaatteisiin ja halveksii miehiä miellyttäviä naisia. Melkoinen ero? Senmukaiset ovat siskojen välitkin. Lisäksi kumpikin tuntee tulleensa kohdelluksi epätasa-arvoisesti vanhempiensa taholta. Molemmat ovatkin joutuneet isänsä väkivallan kohteiksi lapsina. Siskot tapaavat tehdäkseen Nicolas'n avulla suuren huijauksen: Claudine ei osaa laulaa, mutta haluaa laulajaksi ja Pauline osaa laulaa, muttei halua laulajaksi. Eli suunnitelmana on, että siskot esittävät toisiaan.
Hommat menevät uusiksi, kun Claudine poistuukin kuvioista ja Pauline rupeaa kokopäiväisesti esittämään siskoaan.

Arvio: ihan kiva. Ei innostanut, luin lyhyissä pitkissä ja lukemisessa meni kohtuuttoman kauan. Kaksi aiempaa kirjaa olivat hyviä, varsinkin King Kong-tyttö. Tämä jäi jotenkin - tylsäksi?
Ja hieman epäilen tuollaisen huijauksen onnistumista. No, kirjathan ovat tietysti fiktiota, mutta...

Käsittääkseni kirjailijalta on suomennettu myös Teen Spirit. En muista onko sitä kirjastossani tai sen kanssa yhteyksissä olevilla kirjastoilla. Jos on, niin jossain vaiheessa varmaan lainaan, en kuitenkaan varmaan ihan heti.

Kirja on jo palautettu, joten näytettä ei valitettavasti nyt tipu.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Elämä kirjojen mukaan

Olen huomannut tämän ihanan haasteen monessa kirjablogissa ja päätin itsekin kokeilla.
Ihan kaikkiin kohtiin ei sattunut sopivaa nimeä, mutta eipä sille voi mitään. Pitää sitten soveltaa.
En erityisesti haasta ketään, kun itseänikään ei tähän haastettu, mutta kaikki halukkaat saavat toki tehdä tämän, vaikka kommenttilaatikkoon jos siltä tuntuu. :)

1.Oletko mies vai nainen?
- Runotyttö

2.Kuvaile itseäsi.
- Viittä vaille voittajaluokkaa

3.Kuinka voit?
- Velho ja leijona

4.Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Uniin piirretty polku

5.Kuvaile parasta ystävääsi.
- Kiroileva siili

6.Mikä on lempivärisi?
- Lumen aarteet

7.Millainen sää on nyt?
- Suden arvoitus

8.Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- (Tähän ei kerta kaikkiaan löytynyt mitään.)

9. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Andalusian karkea suola

10.Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Kummajaisia ja kuu-ukkoja

11.Millainen parisuhteesi on?
- (En voi vastata, kun en ole ikinä ollutkaan parisuhteessa)

12.Päivän mietelause.
- Katso meitä, enkeleitä!

13.Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Neiti Etsivä osuu maaliin

14.Miten haluaisit kuolla?
- Sulavoi

15.Mottosi?
- Rebekka tarttuu toimeen

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sisällöstä

Olen pannut merkille, että levyarvostelut ovat kyllä jääneet pois. Kokonaista yksi arvio...
Mietinkin, että pitäskö vaihtaa blogille uusi sivu? En kyllä uskalla kokeilla, häviää vielä koko roska bittitaivaaseen. :P
Jos joku ATK-ihminen sattuu lukemaan, niin olisin iloinen avusta! Kun ei niitä levyarvioita taida olla tulossa...

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Virginie Despentes - Pane mua

Jaahas, mitähän tästä oikein sanoisi...
Täytyy kyllä sanoa, että jäin hämmennyksiin. Minulla ei oikein ole käsitystä, että pidinkö tästä vai en. Tai no, on aika brutaalia sanoa pitäneensä tällaisesta, mutta kieltämättä naisen kirjoittamassa väkivallassa on oma kiero viehätyksensä.

Aloitetaan juonesta: Tarinan päähenkilöjä ovat Nadine ja Manu (joo on ne molemmat tyttöjä, vaikka nimi Manu tietysti suomalaislukijaa hämääkin). Kummankin elämäntyyli on raju ja rivo, jos nyt näin voi sanoa, erityisesti Manun. Nadine asuu rasittavan kämppiksen kanssa ja rakastaa pornoa ja sen naisnäyttelijöitä. Tämä ei miellytä hänen kämppistään vähääkään. Nadinella on aina korvalaput mukana ja musat täysillä. Hän on tytöistä se rauhallisempi, mutta rauha rikkoontuu rajusti, kun hän saa kuulla miesystävänsä tappaneen jonkun ja kuristaa kämppiksensä.
Manu on raivokkaampi ja joutuu Karla-nimisen tuttunsa kanssa raa'an joukkoraiskauksen kohteeksi. Molemmat selviävät hengissä, Karla tosin on sairaalakunnossa. Manu häipyy, mutta soittaa hätänumerosta apua väittäen Karlan joutuneen auton töytäisemäksi. Hän juo itsensä kunnon humalaan ja lopulta ampuu erään luonaan majaillutta nuorta diileriä käsitelleen miehen, samoin yhden poliisin ja tämän vaimon. Hän vie diilerin rahat ja ajaa asemalle, jossa kohtaa Nadinen. Tyttöjen raaka ja väkivaltainen matka alkaa. He naivat, tappavat, juovat ja varastavat, ikään kuin kokeillen kuinka pitkälle voivat mennä.

Olisi ymmärrettävää, jos tytöt olisivat kostaneet vain miehille, erityisesti Manu, mutta tyttöjen touhuissa ei ole mitään logiikkaa. He ampuvat ketä ampuvat, Nadine jopa pienen pojan. Itse olen saanut käsityksen, että kyseessä on tosiaan kostomatka, ja poikkeuksellisesti naisten kosto. Kuten mainitsin, tässä on oma viehätyksensä. Naisia ei vieläkään kuvata yleensä kovin väkivaltaisiksi, oikeastaan päinvastoin. Mutta mutta. Hieman turhan raakaa ja päätöntä menoa kyllä oli.
Kiintoisa vivahde oli Nadinen (mielestäni selvä) seksuaalinen kiinnostus Manua kohtaan. Odotin koko kirjan ajan tyttöjen edes pussaavan, mutta ei sitten. :P

Kirjasta on tehty myös elokuva, joka on samanniminen. Enpä taida ihan heti katsoa, eipä kyllä riitä ikäkään (elokuva on siis K-18, mitä en ihmettele).

Vielä on jäljellä Kauniita asioita. Saas nähdä millaiseksi se osoittautuu. Kovin kaunista ei kyllä tähän mennessä ole ollut!

EDIT: Ja lahjakkaasti unohdin taas tekstinäytteen. Tässä toivottavasti tulee ilmi kirjan tyyli.
S. 77-78
"Hän huutaa:
- Mä en mitenkään tarkota ahdistella, mut sä välttelet turhaan. Mitä sä oot tehny sun selälles, paksukainen, etsä oo ollu kiltisti?
Nadine koskee kädellään selkäänsä eikä vastaa. Paisuneet arvet tuntuvat kättä vasten valtavilta, kohoumat ovat kovat ja poimuiset. Manu tulee lähemmäs ja kysyy saako hän katsoa lähempää.
Hän nostaa t-paidan olkapäiden korkeudelle, katsoo arpia hetken. Nadine antaa toisen katsoa hiljaisuuden vallitessa.
Tummat uurteet kulkevat läpi hänen selkänsä, kuin raivoisasti töherretty fresko. Nahkaan levinneet huolestuttavat hieroglyfit.
Manu huokaisee, laskee t-paidan alas ja kommentoi:
- Mun on vaikee ymmärtää tommosta. Mut toi on aika kaunista, niin ku abstrakti taide, vähän niin ku. Millä toi on tehty?
- Ruoskalla.
- Tos on tyyliä, pakko myöntää.
Hän ojentaa pullon Nadinelle ja jatkaa:
- Näköjään sua ei huvita puhua tosta, mut mä kyl haluaisin et sä puhuisit. Mä en kato ymmärrä, sun pitäs vähän avartaa mun aivoja. Noi on näit helvetin kipeitä nautintoja, sä et kertonu et sua tarvii hakata.
- Ei mua tarvii hakata, mä saan siit liksaa.
- Must tuntuu et mä oon kuullu tytöistä, joitten duuni on harrastaa seksiä mut ilman veistoksia. Miks sä teet tota?
- Kerran, "vahingossa", sattu asiakas, josta oli makeempaa sitoa mut. Ja sit, tyyliin "kokeillaan miltä tuntuu" sitä kaipaa vaihtelua kokemuksiin. Ja sit ajan kans siihen menee sisään. Pikkutyttönä mä mielelläni kuvittelin että mut sidotaan tiukasti baaripöydälle, perse oikein levällään ja sit lukuisat herrat, joitten kasvoja mä en näkis duunais kaikkee hämmentävää. Ja halventavaa. Siis miellyttävää.
- Onhan meillä kaikilla lapsuuden unelmia, mä kyl kunnioitan niitä. Mut se on rikkaitten tyhjäntoimittajien touhua, halpoja hatseja.
- Mitä mä tohon voisin sanoa? Totta että se pitemmän päälle masentaa."

torstai 10. kesäkuuta 2010

Virginie Despentes - King Kong-tyttö

Voi miten mahtava kirja! Lyhyt, ytimekäs muttei sisällötön. Kaikkia niitä asioita, joita olen ruvennut pohtimaan.

Sain tietää Despentesistä jonkin blogin kautta, olisiko ollut Hreathemuksen. Ainakin hänellä on arvio tästä kirjasta. Ja niin luin läpi kaikki suomenkieliset jutut netistä ja lopulta lainasin Kauniita asioita (joka on ihan alussa) ja varasin tämän King Kong-tytön sekä Pane mua:n.

Despentes on Ranskan kolmannen aallon feministi eikä ujostele kirjoittaesaan asioista, jotka häntä vituttavat. Hän on kirjoittanut King Kongin kirjakielellä, mutta sekoittaa mukaan tarvittaessa alatyylisempiäkin sanoja. On turha väittää, etteikö hän tietäisi mistä on puhumassa käsitellessään tulenarkoja aiheita kuten prostituutio ja raiskaus. Hän on joutunut joukkoraiskatuksi ja hän on ollut prostitutoitu - ihan omasta vapaasta tahdostaan näin sivumennen.

Despentes tuo esiin asiat, joista ei puhuta, vaikka jokainen tietää niiden olemassaolosta. Kuten sen, että vaikka naisten asema on parantunut, on vieläkin asioita, jotka ikän kuin kuuluvat naisille, ei miehille. Tämä ei tosiaankaan ole oikein, ei myöskään miehiä kohtaan.
Despentes ihmettelee myös sitä, että kuinka niin pätevät ja äänekkäät miehet eivät ole kirjoittaneet mieheydestä mitään mainittavaa aikoihin. Hän sanoo heidän vain jaarittelevan naisista, mutta itsestään he eivät puhu. Despentes väittää miesten tosiasiassa rakastavan lähinnä toisiaan, mutta koska homopelko on heissä niin syvällä, he pakottavat itsensä tykkäämään naisista. Ja hakkaavan välillä tytön ja pari raivossaan.

Despentes kritisoi rajusti raiskauksesta vaikenemisen. Siitä vaikenevat molemmat vihollisleirit, niin raiskatut kuin raiskaajatkin. Tai nimittävät sitä joksikin muuksi.
Despentesin pääteesi on polkea uhriutuminen maahan. Ei tarvitse jäädä uhriksi ja toimettomaksi, jos on joutunut raiskatuksi. On oikein pyytää apua, puhua ja tuoda asia esiin, tuomita se.

Kyllä, minä rakastin tätä. Helppolukuista ja avartavaa. Ihanan anarkistista!

Tekstinäyte s. 93:
"Pornon ongelmallisuus on siinä että se osuu järjen kuolleeseen kulmaan. Se iskee suoraan mielikuvituksen keskukseen kiertämättä sanojen tai ajattelun kautta. Ensin katsojalla seisoo tai hän kostuu, sen jälkeen hän voi vain miettiä reaktionsa syitä. Itsesensuuri repeilee. Pornokuva ei jätät meille valinnan varaa vaan kertoo: tämä kiihottaa sinua, tämä saa sinut reagoimaan. Se kertoo meille, mistä kohtaa pitää painaa että me käynnistymme. Siinä piilee sen suuri voima, sen liki mystinen ulottuvuus. Tässä vaiheessa monet pornon vastustajat jäykistyvät ja kiljuvat. He eivät halua, että heille puhutaan suoraan heidän omasta halustaan, että heistä itsestään kerrotaan väkisin asioita, jotka he haluavat salata tai joista he eivät halua puhua."

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Sofi Oksanen - Stalinin lehmät

Ihan aluksi pahoittelut pitkästä tauosta. Ja sitten vielä siitä, etten ole edelleenkään lukenut Utriota loppuun. Se unohtui pitkäksi aikaa kesämökille, ja siinä välissä luin lahjakortilla hommaamani kirjan Stalinin lehmät. Mutta kyllä minä sen Utrionkin luen, itse asiassa juuri äsken luin jonkun verran ja se on lopussa.
No, todistaahan tämä jotakin: älä koskaan lupaa mitään postauksissasi. :D

Ja sitten itse asiaan.
Stalinin lehmät on Oksasen debyytti eikä häviä ollenkaan kahdelle jälkimmäiselle teokselle. Kirja on täynnä teräviä huomioita Suomen ja Viron kulttuurieroista, suomalaisten sikamaisesta suhtautumisesta virolaisiin ja erityisesti virolaisnaisiin ja täynnä yksityiskohtaista kuvausta bulimiasta (tai oikeastaan bulimareksiasta).

Kirjaa suorastaan ahmi, sen kieli on lumoavaa: enimmäkseen lyhyitä lauseita, jotka jättävät tulkinnan lukijalle. Joukossa todella pitkiäkin lauseita, jotka ovat lähinnä päähenkilön monologia ajatuksissaan.
Juuri siitä tulkinnanjättämisestä pidän. Oksanen ei tuomitse: hän antaa lukijan tuomita silloin kun tuomitsemista tarvitaan.
Hän on myös kuvannut syömishäiriön vaikutusta uskomattoman hienosti ja elävästi: tuhoisa sairaus ja sen rajoittavuus levittäytyvät lukijan silmien eteen. Nyt ymmärrän tätäkin hieman paremmin. Sitä paitsi uskallan luottaa kirjailijaan, sillä hän on kertonut eräässä haastattelussa sairastaneensa itsekin syömishäiriötä. Haastattelusta selviää, että moni muukin teema hänen kirjoissaan liittyy tai on liittynyt hänen elämäänsä.

Lukija voi harrastaa ns. keittiöpsykologiaa ja pohtia syitä sairauden laukeamiseen. Alku tähänhän on jo päähenkilö Annan lapsuudessa: hänen ystävänsä Irenen äiti vertaa lastaan koko ajan Annaan ja pakottaa Ireneä laihduttamaan. Ja niin Anna ja Irene sekä laihduttavat että ahmivat yhdessä, kun Irenen äidin silmä välttää. Heitä yhdistää myös sama häpeällinen tausta, virolaisuus, josta ei saa Suomessa kertoa kellekään, sillä virolaisnaisia pidetään huorina.
Annan lapsuus on sekava; suomalainen isä, joka aiemmin vaikutti niin kiltiltä ja mukavalta, alkaa juoda ja työmatkoillaan maata prostituoitujen kanssa. Äiti on omituinen, usein vihamielinen ja vihaa kommunismia yli kaiken. Hänen suhteensa mieheensä on myös sekava ja ristiriitainenkin.

Anna kuvaa vatsaan ahmittua ruokaa aina uudelleen ilmestyvään sikiöön, joka pitää oksentaa pois. Hetken olo on hyvä, sitten lapsi tulee takaisin ja on taas oksennettava.
Päähenkilö kutsuu sairauttaan Herraksi ja kerran myös vanhaksi rakastajakseen, joka voittaa kaikki muut. Välillä toivoa on näkyvissä, mutta hän ei uskalla päästää Herrastaan irti.

Kuvaus oli riipaisevaa ja usein myös yököttävää. Suomalaismiehet kyselevät hintaa jo silloin, kun Anna on 11-vuotias. Ja hätkähtävät ja poistuvat äkkiä, kun Anna vastaa selvällä suomella.

Erinomainen kirja. Vetävä, koskettava, ajankohtainen.

Suosittelen ihan jokaiselle, erityisesti sellaisille miehille ja naisille, jotka oikeasti kuvittelevat virolaisnaisten olevan halpoja huoria, joille voi ehdotella mitä tahansa yököttävää. Suomalaisten olisi jo aika päättää ylimielisyytensä.

Tekstinäyte, s. 140
"Irene muutti ensin sysisuomalaisesta kaupungista Suomen suurimpaan. Sitten minä parin vuoden kuluttua perässä. Siihen kaupunkiin, jonka rannasta lähtevät laivat Tallinnaan. Siihen kaupunkiin, josta aina lähdettiin Tallinnaan ja jonne aina ensimmäisenä Tallinnasta tultiin. Annan maailman esikaupunkiin, Kallioon ja keskelle Kallion huoria, hitaita huoran askelia autotien varrella, miehiä, jotka säikähtivät suomenkielistä vastaustani yhtä paljon kuin aikoinaan Virossa.
Ensimmäisen kerran se oli tapahtunut Tallinnan satamassa, kun olin yksitoista. Olin taksijonossa odottamassa äitiä, kun suomalaismies lähestyi, ja minä tiesin, tiesin jo ennen kuin mies oli tullut viereen, ennen kuin oli kysynyt mitään, minä tiesin, mitä se mies luuli.
Ai sitä ollaankin suomalaisia?
Mies säikähti ja punastui, lähti pois.
Ja samat tapaukset uudestaan kymmenen vuoden kuluttua Kalliossa. Ainoa ero oli siinä, etten liikkunut enää yhtä paljon äidin kanssa kuin silloin aikaisemmin, eikä äitiä luultu parittajakseni. Muuten kaikki samoin, miehet, tavat, silmien kiilto, säikähdys, joka sen kiillon sammuttaa.
Neiti puhuukin suomea sillä tavalla, että taitaa olla suomalainen? Ei siinä mitään, hyvä homma, hyvä homma.
Ja mukamas rennosti karkuun.

Laivalla ne luulivat, etten minä ymmärrä suomea ja puhuivat kovaan ääneen vieressä kokemuksistaan Tallinnan huorissa. Samoin Viru-hotellissa. Sitten ne säikähtivät hiljaisiksi, kun äiti tuli paikalle ja minä aloin puhua äidin kanssa suomea."