torstai 1. heinäkuuta 2010

Aino Kallas - Sudenmorsian

Tämän kirjan bongasin Hreathemuksen blogista.

Hurja ja julma tarina, mutta nautittava lukukokemus! Kieli on todella vanhaa ja erikoista, vaikka kirja on ilmestyi kuitenkin jo 1928. Tässä piilee kirjan vahvuus ja heikkous: se kiinnostaa lukijoita, jotka nauttivat kielen vivahteistä (kuten minä), mutta karkottaa kärsimättömät lukijat, joita koukeroisuus turhauttaa.

Kirjan päähenkilö Aalo on kaunis ja punatukkainen nainen, miehensä metsänvartija Priidrikin kuuliainen vaimo. Hänessä kuitenkin elää toinenkin puoli; raju, verenhimoinen ja vapaa susi. Sudenajon aikaan Aalo kuulee suden kutsuvan häntä soille ja myöhemmin hän ei enää pysty vastustamaan kutsua, vaan liittyy sisartensa ja veljiensä joukkoon. Eikä hän ole joukon ainoa ihmissusi.

Tuskin pilaan kenenkään lukunautintoa, kun kerron Aalon lopun olevan huono. Mielestäni sen kyllä arvaa ihan kontekstista. Priidrikin ja Aalon tarina on kiehtova ja surullinen. Kristinuskon voimakas vaikutus kyläläisissä oli pelottavaa kuten heidän raivonsakin Aaloa kohtaan. Heiltä hän saa liikanimen Sudenmorsian.

Pidin kovasti! Suosittelen ehkä hieman, hmm, kouliintuneemmille lukijoille ja toki sellaisille, joita klassikot ja erikoinen kieli kiinnostavat.

Ja sitten se lukunäyte (s. 105-106), jossa Aalo vierailee aviomiehensä luona vielä kerran ja jossa tämän voimakas äidinvaisto tulee kauniisti esiin:
"Niin hän kuuli vaimonsa Aalon kysyvän, ihmisen äänellä:
>>Kuinka voi piskuinen Piret?>>
Ja kohta Aalo jo kehdolle kumartui, otti lapsen kepiästi ja sen rinnoillensa asetti.
Niin Aalo istui akkunan alla lavitsalla, kussa hän ennen sadat kerrat oli istuskellut, ja lauloi lapsellensa:

>>Emoseni, emoseni,
Ruoki lasta rinnoillasi,
Juutas lastasi imetti:
Hevosrieskaa huomenella,
Keskipäivin kehrävartta,
Itkuvettä illan tullen.>>

Niin Priidik ajatteli itseksensä:
>>Kuinka hän taitaapi yhä lasta imettää, -
eikö ole hänen rintansa ehtynyt?>>
Mutta hän ei saanut sanaakaan suustansa, sillä hänen kielensä oli niinkuin hervotoin."

2 kommenttia:

Serentis kirjoitti...

Vaikka tekstisi on jo vanha, en malta olla kommentoimatta. Luin itse Sudenmorsiamen viime vuonna. Se oli ollut koko vuoden lukulistalla, mutta vasta Raevaaran Yö ei saa tulla, ja bloggari-kollegan yllytys, sai lopulta tarttumaan kirjaan ja analysoimaan sitä.
Kirja jäi mieleeni vaivaamaan niin, että saan siitä ajatuksia edelleen toisinaan.

Anki kirjoitti...

Hei ja kiitos kommentista!

Sudenmorsian tosiaan kutkuttelee ajatuksia! Luin sen kerran tämän bloggauksen jälkeenkin. Tarina on todella taitava ja kiehtova.